Nyt on se hetki
Se, että on nuori myöhempien aikojen pyhä Ukrainassa, merkitsee palvelemista ja johtamista kirkossa – juuri nyt.
Kuvittele, että olet kirkon jäsen paikassa, jossa kaikki ovat käännynnäisiä. Lähetyssaarnaajat ovat olleet paikassa vasta muutaman vuoden. Ja kun täytät 17 vuotta, niin sen sijaan että sinusta tulisi lehvänsitojien johtaja, sinut kutsutaan Alkeisyhdistyksen johtajaksi.
Oksana Fersanovalle kirkon jäsenyys on juuri sellaista. Oksana, joka asuu Hmelnitskissä Ukrainassa, oli yksi ensimmäisiä, jotka kastettiin, kun kaupunki avattiin lähetystyölle vuonna 2006. Pian kasteensa jälkeen hänet kutsuttiin palvelemaan Alkeisyhdistyksen johtajana pienessä ryhmässä, joka kokoontuu hänen kotikaupungissaan.
Oksana on samanlainen kuin muutkin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat nuoret kirkossa täällä – tiiviisti mukana palvelemassa ja innokas viemään eteenpäin totuutta maassa, minne evankeliumin sanoma on nyt juurtumassa. Hmelnitskin kaltaisilla alueilla nuoret käännynnäiset tuovat energiaa, optimismia ja horjumattoman todistuksen evankeliumista, ja ne vahvistavat kirkkoa Ukrainassa.
Evankeliumia odottaen
Oksanalla oli todistus Jeesuksesta Kristuksesta, mutta vasta kun hänen ystävänsä antoivat hänelle Mormonin kirjan, hän sai todistuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista.
”Kun luin siitä, kuinka Jeesus Kristus puhui nefiläisille, minut valtasi voimakas tunne, ja tiesin, että Hän rakastaa minua. Rukoilin ja sain todistuksen, että Hän on Vapahtajani ja että Mormonin kirja on totta”, Oksana sanoo.
”Tiesin, että jos Joseph Smith oli kääntänyt Mormonin kirjan ja Mormonin kirja oli totta, hän oli ehdottomasti Jumalan profeetta ja oli palauttanut Jeesuksen Kristuksen evankeliumin”, hän sanoo.
Hänen ystävänsä opettivat hänelle lisää evankeliumia, koska siihen aikaan Hmelnitskissä ei ollut lähetyssaarnaajia. Neljän vuoden ajan hän tutki evankeliumia, eli sen periaatteiden mukaan niin hyvin kuin pystyi ja rukoili, että lähetyssaarnaajat tulisivat.
Viimein maaliskuussa 2006 he tulivat. Oksana ja hänen ystävänsä Saša Kurbatov olivat ensimmäiset Hmelnitskissä kastetut ihmiset.
Saša oli vasta 14-vuotias, kun hän sai Mormonin kirjan vanhemmilta siskoiltaan, jotka olivat liittyneet kirkkoon toisessa kaupungissa.
”He tähdensivät sitä seikkaa, että olin 14 aivan kuten Joseph Smith oli, kun hän sai ensimmäisen näkynsä. Häntä siunattiin suuresti nuorella iällä, ja minuakin voitaisiin siunata”, hän sanoo.
Niinpä hän alkoi lukea. Hän luki, kunnes pääsi Toisessa Nefin kirjassa Jesajan lukuihin, ja sitten hän lopetti. Hän luki Mormonin kirjaa jälleen vuotta myöhemmin, mutta historiallisena asiakirjana eikä niin, että olisi halunnut tietää, oliko se totta.
Mutta lukiessaan Mormonin kirjaa kolmannen kerran Saša keskittyi vähemmän sen historiaan ja enemmän Jumalan työhön, josta se kertoi.
”Lukiessani sitä ajattelin, että se oli totta, mutta minulla ei ollut vielä varmaa todistusta”, hän myöntää. ”Halusin puhua lähetyssaarnaajien kanssa.”
Kun vanhimmat saapuivat muutamaa vuotta myöhemmin, he vastasivat kaikkiin hänen kysymyksiinsä ja auttoivat häntä valmistautumaan kasteeseen ja konfirmointiin.
”Kun astuin kasteen veteen, kaikki epäilykseni olivat hävinneet, ja minä tiesin, että Joseph Smith oli profeetta ja evankeliumi on totta”, hän sanoo. ”En pelännyt, vaikka tiesinkin, että loppuelämäni olisi toisenlaista.”
Sašan elämä on nyt toisenlaista. Kotiopettajana hän oppii pitämään kunniassa pappeutta, joka hänellä on, ja palvelemaan Herran valtakunnassa.
Vuoden kuluessa kasteestaan Saša kastoi äitinsä ja isoisänsä. Hänen koko perheensä on nyt liittynyt kirkkoon, ja Saša haluaa innokkaasti viedä evankeliumia muille.
”Valmistaudun palvelemaan lähetystyössä, niin että voin saarnata evankeliumia siellä, minne minut kutsutaan, ja tuoda jonkun muun Jumalan luo”, hän sanoo. ”Hänen työnsä täytyy mennä eteenpäin.”
Hänen johtoaan seuraten
Miša Suhonosov ei koskaan kuvitellut, että lähetyssaarnaajien englannintunneille osallistuminen Tšernigovissa johtaisi hänet Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin luo. Mutta kun hän oli käynyt tunneilla muutaman kuukauden, hänen ajatuksensa muuttuivat.
Miša rakasti henkeä, jonka hän tunsi lähetyssaarnaajien opettaessa hänelle englantia. Ja kun hän lopulta otti vastaan heidän kutsunsa osallistua kirkon kokouksiin heidän kanssaan, hän yllättyi tuntiessaan saman hengen kirkossa.
Viimein yksi vanhimmista kutsui Mišan tekemään yksinkertaisesti sen, minkä hän tiesi oikeaksi, ja menemään kasteelle.
Miša tiesi, että vaatisi paljon rohkeutta toimia vastoin hänen perheensä perinteitä. Ukrainassa useimmat ihmiset kuuluvat koko ikänsä valtakirkkoon. Hänen perheensä ei ollut poikkeus.
Hänen äitinsä halusi hänen odottavan muutaman vuoden, ennen kuin hänet kastettaisiin, joten hän joutui odottamaan siihen asti kun täyttäisi 16 vuotta. Sillä välin hän kävi kirkossa joka viikko ja alkoi palvella seurakunnan säestäjänä.
”Se auttoi minua tulemaan joka sunnuntai, koska minun piti tulla. Muuten siellä ei olisi ollut ketään soittamassa”, Miša sanoo.
Kun odotus viimein oli ohi, Miša kastettiin Desnajoessa 1. heinäkuuta 2006. Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka nopeasti hänen perheensä seuraisi hänen esimerkkiään.
Hänen äitinsä Olga alkoi käydä kirkossa saadakseen enemmän tietoa poikansa uudesta uskonnosta. Hän tuli niin usein, että seurakunnanjohtaja pyysi häntä soittamaan urkuja sakramenttikokouksessa, niin että Miša voitaisiin kutsua laulunjohtajaksi.
Kun Olga oli kuunnellut puoli vuotta jäsenten, myös oman poikansa, todistuksia, hän sai oman todistuksen. Miša kastoi äitinsä joulukuussa 2006.
Olga soittaa edelleen urkuja joka viikko. Miša, nyt 17-vuotias, on kiireinen auttaessaan seurakunnan johtokuntaa, palvellessaan seurakuntalähetyssaarnaajana ja johtaessaan laulua sakramenttikokouksessa.
”Tiedän, että kirkko tarvitsee minua”, hän sanoo. ”Olen niin kiitollinen näistä mahdollisuuksista palvella. Kirkko auttaa minua, kun minä autan muita.”
Uskon löytäminen
Lvivissä, länsiukrainalaisessa kaupungissa, Juri Voinarovitš ja hänen perheensä alkoivat etsiä totuutta, kun hän oli vasta kymmenvuotias. Vuosien ajan he kävivät eri kirkoissa. Sitten hänen setänsä kutsui heidät käymään Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon seurakunnassa, ja pian Jurin vanhemmat kastettiin ja konfirmoitiin.
”Ensin en lähtenyt mukaan”, Juri sanoo. ”Jatkoin etsimistä omin päin.”
Mutta hänen vanhempansa, jotka tiesivät, että kirkko on totta, eivät antaneet periksi poikansa kohdalla. He kutsuivat Jurin englannintunneille ja nuorten toimintaan sekä sunnuntain kokouksiin. Viimein lähetyssaarnaajat itse kutsuivat hänet englannintunneille.
”En voinut sanoa heille ei”, Juri sanoo. Niinpä hän meni. Sitten hän meni kirkkoon. Viimein hänetkin kastettiin.
”Sen päivän jälkeen minulla on ollut monia muita kokemuksia, jotka ovat rakentaneet ja muovanneet todistustani ja luonnettani siksi ihmiseksi, joka olen tänä päivänä”, hän sanoo.
”Näen usein ihmisiä, jotka kärsivät tekemiensä huonojen valintojen seurauksista”, hän sanoo. ”Ymmärrän, että joskus on vaikeaa kiusausten ja ikätoverien painostuksen vuoksi, mutta meidän ei pitäisi antaa periksi. Voimme nähdä myöhemmin siunaukset, jotka tulevat kuuliaisuudesta.”
Juri, joka on nyt 17-vuotias, palvelee seurakunnan lähetystyönjohtajana ja seurakunnan kirjurina Lvivissä.
”Olen niin kiitollinen kirkosta ja kaikesta, mitä se on tehnyt hyväkseni”, Juri sanoo. ”Rakastan tätä kirkkoa. Kannustan jokaista pitämään kiinni rautakaiteesta ja olemaan koskaan irrottamatta otetta.”