Presidentti Henry B. Eyring
Jumalan kutsuma
Muutama vuosi sen jälkeen kun Henry Bennion Eyringista oli tullut Ricks Collegen (nykyisin Brigham Youngin yliopisto – Idaho) rehtori, hänelle tarjottiin korkeapalkkaista, arvostettua työpaikkaa Etelä- Kaliforniassa.
”Se kuulostaa suurenmoiselta mahdollisuudelta”, presidentti Spencer W. Kimball sanoi Henrylle, kun tämä kuvaili tarjousta ja sen etuja. ”Jos joskus tarvitsisimme sinua, tietäisimme, missä olet.”
Henry oli odottanut presidentti Kimballin, tätinsä miehen, pyytävän häntä jäämään Ricksiin. Sen sijaan kävi ilmeiseksi, että Henryn ja hänen vaimonsa Kathleenin tulisi rukoilla ja paastota päätöksestään, minkä he tekivätkin. Viikon kuluessa Henki kuiskasi Henrylle, että hänellä olisi etuoikeus jäädä Ricks Collegeen ”vähän pitemmäksi aikaa”.
Hän soitti Jeffrey R. Hollandille, silloiselle kirkon koululaitoksen kouluasiamiehelle, ja kertoi hylänneensä työtarjouksen. Sinä iltana Henry sai puhelun presidentti Kimballilta.
”Olen ymmärtänyt, että päätit jäädä”, presidentti Kimball sanoi.
”Niin päätin”, Henry vastasi.
”Tuntuuko sinusta, että olet tehnyt uhrauksen?” presidentti Kimball kysyi.
”Ei”, Henry vastasi.
”Se on totta!” presidentti Kimball vakuutti hänelle. Presidentti Kimball päätti keskustelun siihen.
Niille, jotka tuntevat Henry B. Eyringin, hänen auliutensa noudattaa Hengen kuiskauksia – vaikka se merkitsisi jostain sellaisesta luopumista, mitä maailma pitää tärkeänä – ei ole mikään yllätys. Hän on oppinut omakohtaisesti, että usko ja nöyryys yhdessä kuuliaisuuden kanssa tekevät Jumalan lapset kelvollisiksi runsaampiin siunauksiin kuin maailmallinen rikkaus.
Presidentti Gordon B. Hinckleyn kuoltua 27. tammikuuta 2008 presidentti Thomas S. Monson kutsui presidentti Eyringin palvelemaan ensimmäisenä neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa. Presidentti Eyring oli palvellut sitä ennen neljä kuukautta toisena neuvonantajana täyttäen tehtävän, joka oli jäänyt vapaaksi presidentti James E. Faustin kuoltua.
”Hal” – jolla nimellä hänet tunnetaan perhepiirissä ja ystävien keskuudessa – syntyi 31. toukokuuta 1933 Princetonissa New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa. Toisena kolmesta Henry Eyringille ja Mildred Bennion Eyringille syntyneestä pojasta hän tuli perheeseen, jossa pidettiin erityisen suuressa arvossa sekä hengellistä että maallista koulutusta.
Hänen isänsä oli kuuluisa kemisti ja opetti Princetonin yliopistossa. Hänen äitinsä, apulaisprofessori, joka johti naisten liikuntatieteellistä laitosta Utahin yliopistossa, tapasi tulevan miehensä ollessaan laitokselta virkavapaalla opiskelemassa tohtorintutkintoa varten Wisconsinin yliopistossa. Yhdessä he välittivät pojilleen luottamuksensa Herraan ja uskonsa Hänen evankeliumiinsa.
Uskon perintö
Presidentti Eyringin mukaan hänen sukunsa uskon perintö sai alkunsa esivanhemmista, jotka kuuntelivat ja noudattivat Hengen kuiskauksia ja pappeusjohtajien ohjeita. Hänen isoisänsä isä Henry Eyring, joka lähti 18-vuotiaana Saksasta vuonna 1853, tutustui kirkkoon seuraavana vuonna St. Louisissa Missourissa. Hänen toiveeseensa saada kirkkoa koskeva ilmoitus vastattiin unella, jossa kahdentoista apostolin koorumiin kuuluva vanhin Erastus Snow, jonka hän tapasi vasta myöhemmin, käski hänen ottaa kasteen. Samankaltainen uni, jossa hän näki presidentti Brigham Youngin ensimmäistä kertaa, seurasi vuonna 1860 hänen palvellessaan lähetystyössä nykyisten Oklahoman ja Arkansasin alueella.1
Isoisän isä Eyring tapasi sveitsiläisen siirtolaisen Mary Bommelin lähetystyönsä jälkeen liittyessään tämän pioneerikomppaniaan, joka oli matkalla Utahiin. Mary, jonka perhe oli liittynyt kirkkoon hänen ollessaan 24-vuotias, oli vangittu Berliinissä evankeliumin julistamisen takia. Yönä, jona hänet oli pidätetty, hän kirjoitti kirjeen tuomarille, jonka oli määrä käsitellä hänen asiansa. Hän kertoi tuomarille, ”maailmalliselle miehelle”, ylösnousemuksesta ja henkimaailmasta ja kehotti tätä tekemään parannuksen pelastaakseen itsensä ja perheensä ”suurelta murheelta”. Tuomari hylkäsi pian syytteet, ja Mary vapautettiin vankilasta.2 Henry ja Mary solmivat avioliiton kohta Suolajärven laaksoon saapumisensa jälkeen.
Euroopasta Etelä-Utahin ja Arizonan autiomaihin sekä Pohjois-Meksikon siirtokuntiin presidentti Eyringin esivanhemmat kesyttivät erämaata, levittivät evankeliumia, pakenivat vainoa, perustivat kouluja ja kasvattivat lapsiaan.
Vaimon vaikutus
Toisen maailmansodan puhjettua bensiinin säännöstely esti Eyringin perhettä ajamasta 27 kilometrin matkaa New Brunswickin seurakuntaan sunnuntaikokouksiin. Sen seurauksena perhe sai luvan pitää kokoukset kodissaan Princetonissa New Jerseyssä. Hal vitsaili, ettei hän siellä milloinkaan jäänyt pois Alkeisyhdistyksen kokouksesta – mikä ei ollut liian vaativa saavutus, kun ottaa huomioon, että Alkeisyhdistys pidettiin heidän kodissaan vain kerran.
Presidentti Eyring muistelee usein sakramenttikokousten ihanaa henkeä tässä pienessä lähetysseurakunnassa, joka koostui heidän perheestään ja satunnaisista vierailijoista. Hän ei piitannut siitä, että läsnä oli yleensä vain hänen perheensä, eikä siitä, että seurakunnan ainoat Aaronin pappeuden haltijat olivat hän ja hänen veljensä. Mutta kun pojat alkoivat tulla teini-ikään, heidän äitinsä halusi perheen asuvan paikkakunnalla, jolla olisi enemmän myöhempien aikojen pyhiä.
Vuonna 1946 Henry nautti menestyksestään ja työstään Princetonissa. Hän oli saanut useita kunniatohtorin arvoja ja useimmat suuret kemian palkinnot. Hänellä oli erinomainen mahdollisuus ehdokkuuteen Nobelin palkinnon saajaksi, sillä hän oli tehnyt uutterasti tieteellistä työtä maailmankuulujen tiedemiesten kanssa.
Samoihin aikoihin Henry sai puhelun Utahin yliopiston rehtorilta A. Ray Olpinilta, joka kutsui hänet oppilaitoksen jatko- opintojen dekaaniksi ja jatkamaan kemiantutkimustaan. Mildred-vaimo jätti päätöksen aviomiehensä tehtäväksi, mutta muistutti Henryä tämän vuosia aiemmin hänelle antamastaan lupauksesta. Henry oli luvannut muuttaa perheineen lähemmäksi kirkon keskuspaikkaa, kun pojat varttuisivat. Kun Henry oli kieltäytynyt tarjouksesta, Mildred, joka oli kasvanut Utahissa, pyysi häntä rukoilemaan päätöksensä johdosta ja antoi hänelle kirjeen, joka hänen oli määrä lukea saavuttuaan laboratorioonsa.
Luettuaan kirjeen, jossa Mildred ilmaisi pettymyksensä, ja rukoiltuaan ja pohdittuaan Henry soitti rehtori Olpinille ja sanoi sittenkin ottavansa vastaan tehtävän kehittää yliopiston luonnontieteellistä osastoa. Hänen näennäinen uhrauksensa heidän lähtiessään Princetonista osoittautui siunaukseksi hänelle ja hänen perheelleen. Yksi sellainen siunaus oli Halin halu noudattaa isänsä esimerkkiä, kun hän tuli samanlaiseen tienristeykseen vuosia myöhemmin.
Valmistautuminen tulevaisuuteen
”Kun veljeni oli teini-iässä, käsitin, kuinka erilainen hän oli muihin teini-ikäisiin verrattuna”, sanoo Harden Eyring, joka pitää vanhempaa veljeään sekä opastajanaan että ystävänään. Harden kertoo, että ollessaan lukiossa Hal uppoutui pyhiin kirjoituksiin ja luki Mormonin kirjan viisi kertaa.
Hal ei katsonut olevansa muiden yläpuolella, mutta hän kieltäytyi osallistumasta toimintaan, joka häiritsisi hänen hengellisyyttään. Hän järjesti aikaa pelata koripalloa East High Schoolissa Salt Lake Cityssä, mutta piti opintojaan etusijalla.
”Kun olin teini-iässä, kävin ulkona jäätelöbaareissa, joissa kaikki kävivät”, Harden sanoo. ”Mutta Hal ei lähtenyt iltaisin paikkoihin, joissa paikalliset nuoret viettivät aikaa. Sen sijaan hän luki ja opiskeli.”
Halilla ja hänen vanhemmalla veljellään Tedillä, josta tuli kemian professori Utahin yliopistoon, oli yhteisiä kursseja Tedin opiskellessa viimeistä vuotta yliopistossa. Ted havaitsi, että Hal veti vertoja kenelle tahansa luokassa. ”Keskittyessään Hal pystyy mihin vain”, hän sanoo. ”Hän on aidosti hauska kaveri, ja hän pysyy hyväntuulisena vakavissa ja haastavissakin tilanteissa. Hal on paljolti samanlainen kuin isänsä.”
Varttuessaan Hal kuitenkin huomasi merkittävän eron itsensä ja isänsä välillä.
Henry Eyring kannusti poikiaan opiskelemaan fysiikkaa ja valmistautumaan tiedemiehen uraan. Velvollisuudentuntoisesti Hal opiskeli pääaineenaan fysiikkaa Utahin yliopistossa, mutta kerran kun Hal pyysi isänsä apua erääseen monimutkaiseen matemaattiseen ongelmaan, Henrylle selvisi, ettei Hal ollut siitä yhtä innostunut kuin hän.
”Isäni kirjoitti liitutauluun, jota pidimme kellarikerroksessa”, presidentti Eyring muistelee. ”Yhtäkkiä hän keskeytti. ’Hal’, hän sanoi, ’me teimme töitä samanlaisen ongelman parissa viikko sitten. Vaikuttaa siltä, ettet ymmärrä sitä yhtään paremmin nyt kuin silloinkaan. Etkö ole tehnyt mitään sen eteen?’”
Hal sanoi, ettei ollut. Sitten hän myönsi isälleen, ettei hän suinkaan aina ajatellut fysiikkaa. Oltuaan hetken hiljaa ja sitten lempein sanoin, jotka vapauttivat pojan tavoittelemaan omaa ammatillista intohimoaan, hänen isänsä sanoi: ”Sinun pitäisi löytää jotakin sellaista, mistä pidät niin paljon, että kun sinun ei tarvitse ajatella mitään, niin sinä ajattelet sitä.”3
Siitä huolimatta Hal suoritti fysiikantutkintonsa vuonna 1955 ennen astumistaan Yhdysvaltain ilmavoimiin. Korean sota oli päättynyt vähän aiemmin ja seurakunnista lähetystyöhön kutsuttavien nuorten miesten määrä oli rajoitettu. Salt Lake Cityn lähetyskotikin oli jonkin aikaa suljettuna, eikä yhtään lähetyssaarnaajaa lähtenyt kentälle. Hänen piispansa lupasi hänelle kuitenkin siunauksessa, että hänen asepalveluksensa olisi hänen lähetystyönsä. Kaksi viikkoa sen jälkeen kun Hal saapui Sandian tukikohtaan lähelle Albuquerquea New Mexicossa, hänet kutsuttiin läntisten osavaltioiden lähetyskentän piirilähetyssaarnaajaksi, mitä tehtävää hän hoiti iltaisin ja viikonloppuisin kahden asepalvelusvuotensa ajan.
Suoritettuaan asevelvollisuutensa Hal kirjoittautui Harvardin kauppakorkeakoulun jatko-opiskeluosastolle, jossa hän suoritti maisterintutkinnon vuonna 1959 ja tohtorin tutkinnon vuonna 1963, molemmat liikkeenjohdossa. Vaikka Halilla oli älykkyyttä menestyä tiedemiehen uralla, hän havaitsi intohimonaan olevan muiden opettamisen, kohottamisen ja vahvistamisen.
Hengen kuunteleminen
Opiskellessaan Harvardissa kesällä 1961 Hal tapasi Kathleen Johnsonin, J. Cyril ja LaPrele Lindsay Johnsonin tyttären Palo Altosta Kaliforniasta. Tämä oli kesäkurssilla Bostonissa, ja Hal ihastui häneen ensi näkemältä. Hal tunsi heti halua tehdä parhaansa Kathleenin seurassa – tunne, joka on kestänyt koko heidän yhteisen elämänsä ajan.
He seurustelivat sen kesän ja jatkoivat seurustelua puhelimitse ja kirjeitse Kathleenin palattua Kaliforniaan. Vanhin Spencer W. Kimball vihki heidät avioliittoon heinäkuussa 1962 Loganin temppelissä Utahissa. Samana vuonna Halista tuli apulaisprofessori Stanfordin kauppakorkeakoulun jatko-opinto-osastoon.
Yhdeksän vuotta myöhemmin Halilla oli vakituinen virka Stanfordissa ja hän palveli Stanfordin ensimmäisen seurakunnan piispana. Hänen vaimonsa omaiset asuivat lähistöllä, ja ”asiat olivat mallillaan”, hän muistelee. Mutta vuonna 1971 Kathleen herätti hänet keskellä yötä vastaamaan kahteen epätavalliseen kysymykseen: ”Oletko varma, että teet elämässäsi sitä, mitä sinun pitäisi?”
Ihmetellen, kuinka he voisivat olla enää onnellisempia, Hal kysyi: ”Mitä tarkoitat?”
Kathleen vastasi: ”Etkö voisi tehdä tutkimuksia Neal Maxwellille?”
Neal A. Maxwell oli juuri nimitetty kirkon koululaitoksen kouluasiamieheksi. Hal sen paremmin kuin Kathleenkaan eivät tunteneet häntä, mutta Kathleenista tuntui, että kenties hänen miehensä voisi tehdä enemmän ihmisten elämän muuttamiseksi.
”Pitäisikö minun tehdä tutkimuksia Neal Maxwellille – tässä vaiheessa uraani?” Hal vastasi. ”’Tutkimusten tekeminenhän’”, hänen ajatteli, ”on sellaista, mitä nuori jatko-opiskelija saattaisi tehdä.”
Hetken päästä Kathleen sanoi: ”Rukoilethan siitä?”
Siinä vaiheessa avioliittoaan Hal jo tiesi, että hänen oli parasta noudattaa vaimonsa neuvoa. Hän nousi vuoteesta, polvistui ja rukoili. ”En saanut vastausta”, hän sanoi, ”ja se tuntui minusta mainiolta, sillä en halunnut lähteä minnekään.”
Seuraavana päivänä piispakunnan kokouksen aikana Halin mieleen tuli ääni, jonka hän on oppinut tuntemaan hyvin, ja se nuhteli häntä kevyestä suhtautumisesta vaimonsa saamaan innoitukseen. ”Et tiedä, mikä edistää uraasi”, hänelle sanottiin. ”Jos vielä joskus saat uuden työtarjouksen, tuo se minulle.”
Kokemus järkytti Halia, ja hän palasi heti kotiin. ”Meillä on ongelma”, hän sanoi Kathleenille. Hän pelkäsi tehneensä virheen sivuuttamalla useita työtarjouksia, joita hän oli saanut Stanfordissa ollessaan. ”En ollut milloinkaan rukoillut niistä yhdenkään johdosta”, hän sanoo. Nöyrtyneenä hän alkoi rukoilla tulevaisuutensa johdosta.
Kathleenin yöllisistä kysymyksistä ei ollut kulunut vielä viikkoakaan, kun kouluasiamies Maxwell soitti Halille ja kutsui hänet kokoukseen Salt Lake Cityyn. Hän lensi sinne seuraavana päivänä, ja nämä kaksi miestä tapasivat toisensa Halin vanhempien kotona. Kouluasiamies Maxwell lausui ensi sanoikseen: ”Haluaisin pyytää sinua Ricks Collegen rehtoriksi.”
Eivät edes hänen vaimonsa saama innoitus ja hänen itsensä saama hengellinen nuhtelu olleet valmistaneet häntä sellaiseen yllätykseen. Hän sanoi kouluasiamies Maxwellille, että hänen pitäisi rukoilla asian johdosta. Eihän hän tiennyt Ricks Collegesta juuri mitään. Seuraavana aamuna hän tapasi ensimmäisen presidenttikunnan. Sen jälkeen kouluasiamies Maxwell sanoi hänelle, että virka olisi hänen, jos hän haluaisi sen.
Palattuaan Kaliforniaan Hal rukoili edelleen palavasti. Vastaus tuli, mutta se oli jäädä häneltä huomaamatta. ”Kuulin äänen, joka oli niin heikko, etten ollut kiinnittänyt siihen huomiota”, hän muistelee. ”Ääni sanoi: ’Se on minun kouluni.’” Hän soitti kouluasiamies Maxwellille ja sanoi: ”Minä tulen.”
Ja niin Hal vain luopui arvostetun vakituisen viran eduista Stanfordissa ja vaihtoi sen elämään pienessä asuntovaunussa Rexburgissa Idahossa. Vasta monta kuukautta Ricks Collegen rehtorin virkaan 10. joulukuuta 1971 astumisensa jälkeen hän muutti perheensä kanssa heidän uuteen kotiinsa, jonka rakentamiseen hän osallistui.
”Menin Ricksiin tietäen pari asiaa”, hän sanoo. ”Ensimmäinen on se, etten ollut sellainen merkkihenkilö kuin kuvittelin olevani hienon asemani vuoksi Stanfordissa. Toinen oli se, että tiesin vaimoni saaneen ilmoitusta ennen minua. Ja sitten tiesin vielä sen, että olin onnekas kaveri, kun sain olla siellä. Niinpä en vastaa kysymykseen: ’Kuinka saatoin luopua urastani Stanfordissa?’ vaan sanon: ’Taivaallinen Isä huolehti siitä. Se ei tuntunut koskaan uhraukselta.’”
Ne kuusi vuotta, jotka presidentti Eyring oli Rexburgissa, osoittautuivat siunaukseksi hänen perheelleen ja korkeakoululle. Vaatimattoman kotiopettajan viisas neuvo auttoi tekemään noista vuosista ikimuistoiset. Tuo kotiopettaja oli maanviljelijä, jolla oli suuri usko. Hän kehotti presidentti Eyringia lähtemään toimistostaan, niin että hän voi tavata ja kannustaa korkeakoulun opettajia, muuta henkilöstöä ja opiskelijoita sekä osoittaa heille kiitollisuutta.
Hal rukoili asian johdosta, tunsi johdatusta noudattaa saamaansa neuvoa ja alkoi viettää enemmän aikaa koulun uskollisten oppilaiden sekä työlleen omistautuneen opettajakunnan ja henkilöstön seurassa. Hän jopa opetti uskontoluokkia erään toisen opettajan kanssa. Tekemällä lujasti työtä korkeakoulun hengellisen ja akateemisen perustan muovaamiseksi hän ja Kathleen oppivat rakastamaan kampusyhteisöä ja rexburgilaisia.
Ensin perhe
Rexburgin vuosien aikana Eyringin perheen jäsenet tulivat toisilleen läheisemmiksi. Halilla ja Kathleenilla oli tuolloin neljä poikaa: Henry J., Stuart, Matthew ja John. Myöhemmin heitä siunattiin kahdella tyttärellä: Elizabethilla ja Mary Kathleenilla. Mutta jopa pienessä maaseudun maanviljelyskaupungissa Halin ja Kathleenin piti olla valppaina. Yksi heidän huolistaan oli niiden televisio-ohjelmien määrä ja laatu, joita heidän poikansa katselivat. Henry J., pojista vanhin, muistaa tapauksen, joka vaikutti merkittävästi Eyringien kodin henkeen.
”Veljeni ja minä olimme eräänä lauantai-iltana puolenyön tienoilla television ääressä”, kertoo Henry J. ”Menossa oli ala-arvoinen ohjelma, jota meidän ei olisi pitänyt katsoa. Kellarikerroksen huone oli pimeä, lukuun ottamatta televisiosta tulevaa valoa. Äiti tuli sisään varoittamatta. Hänellä oli yllään valkoinen, liehuva yöpaita ja kädessään sakset. Mitään sanomatta hän meni television taakse, tarttui johtoon ja taivutti sen silmukaksi. Sitten hän napsautti saksilla johdon poikki. Kipinät sinkoilivat ja vastaanotin pimeni, mutta vasta kun äiti oli kääntynyt ja poistunut huoneesta.”
Järkyttyneenä Henry J. lähti nukkumaan. Hänen kekseliäs veljensä leikkasi kuitenkin rikki menneestä pölynimurista johdon ja yhdisti sen televisioon. Pian pojat palasivat television ääreen menettämättä ohjelmasta juuri mitään.
”Äiti veti kuitenkin pidemmän korren”, Henry J. kertoo. ”Kun tulimme koulusta kotiin seuraavana maanantaina, keskellä lattiaa oli televisio ja sen paksussa lasiruudussa oli valtava halkeama. Epäilimme heti äitiä. Kun häneltä vaadittiin selitystä, hän vastasi aivan vakavana: ’Pyyhin pölyjä TV:n alta ja se kaatui.’”
Presidentti Eyring kunnioitti vaimonsa tahtoa, lapset kunnioittivat äitinsä toiveita, ja siihen päättyi television katselu Eyringin kodissa. ”Suurimmaksi osaksi äiti johtaa hiljaisella esimerkillään”, Henry J. huomauttaa. ”Hän on kuitenkin myös innoitettu ja peloton. Äidin luonteenlujuus on ollut suureksi siunaukseksi hänen lapsilleen ja lastensa lapsille. Sekä käänteentekevinä hetkinä että päivittäisissä rutiineissa hän on muuttanut elämämme suunnan ikiajoiksi.”
Presidentti Eyring kiittää vaimoaan yhä tältä saamastaan halusta tehdä parhaansa ja olla parhaansa, ja hän on vaimolleen kiitollinen siitä, että tämä on siunannut lapsiaan samalla tavalla. Presidentti Eyring antaa vaimolleen auliisti tunnustusta tämän esimerkistä ja hengellisestä vaikutuksesta heidän perheeseensä. Sisar Eyring on yhtä kohtelias ja kertoo olevansa kiitollinen miehensä herkkyydestä kuunnella Henkeä ja tehokkaasta tavasta opettaa evankeliumia heidän kodissaan ja elää sen mukaan.
”Halin mielessä ei ollut epäilystäkään siitä, millä oli ensi sija hänen sydämessään”, sisar Eyring sanoo. ”Hän eli hyvin kilpailuhenkisessä ympäristössä pätevien työtovereiden keskuudessa Stanfordissa, mutta perhe oli hänelle aina ensi sijalla. Kun illalla kunkin päivän päättyessä olimme yhdessä, hän kysyi: ’Kenelle emme ole soittaneet?’ Sitten hän meni Hengen opastamana puhelimen ääreen ja soitti sukulaiselle, joka tarvitsi yhteydenottoa sinä iltana.”
Kun kodissa ei ollut televisiota, perheenjäsenillä oli enemmän aikaa toisilleen ja enemmän aikaa harrastaa, kehittää kykyjä sekä urheilla ja tehdä kaikkea muuta perheenä. Presidentti Eyring on vuosien myötä hionut ruoanlaittotaitojaan (hän leipoo itse leivän), huomannut osaavansa veistää puuta ja oppinut maalaamaan vesiväreillä. Toisinaan hän lähettää kiitoskirjeen tai vesivärimaalauksen muistoksi.
Eyringin koti on tätä nykyä täynnä maalauksia, veistoksia ja huonekaluja, jotka hän on valmistanut taitavien ohjaajien avulla. Monet teoksista kuvastavat moraalisia opetuksia tai hengellisiä vaikutelmia. Lisäksi hän varaa päivittäin aikaa sähköpostiviestien, joita nimitetään hellästi ”Pieniksi levyiksi”, lähettämiseen perheelleen, johon kuuluu nyt 25 lastenlasta.
”Isän perhepäiväkirja, jonka hän lähettää sähköpostitse joka päivä lapsilta saatuine valokuvineen ja kirjoituksineen, tuntuu meistä vähän siltä kuin kertoisimme toisillemme tarinoita joka ilta päivällispöydässä”, Henry J. sanoo.
Aulis palvelemaan
Ottaessaan vastaan viran Ricks Collegessa presidentti Eyring ei tiennyt, että hän samalla jätti taakseen maallisen työn. Hänen työnsä korkeakoulun rehtorina ja samanaikainen palvelunsa alue-edustajana ja pyhäkoulun pääneuvottelukunnan jäsenenä saattoivat hänet yhä useammin yhteyteen kirkon johtajien kanssa, jotka näkivät hänen kykynsä ja hengelliset lahjansa. Herra puolestaan tunsi hänen palvelualttiutensa.
Antaessaan presidentti Eyringille tärkeitä tehtäviä hänen palveltuaan kuusi vuotta Ricks Collegessa kirkon johtajat etsivät innoitusta, joka johti heidät hänen luokseen. Valmistautumiskautena noihin tehtäviin hän sai työskennellessään Hengen ohjausta, etsi taivaan tahtoa, kuunteli vastauksia ja esivanhempiensa tavoin toimi seuranneiden kuiskausten mukaan. Kun kutsuja tuli, hän oli valmis.
Vuonna 1977 uusi kirkon koululaitoksen kouluasiamies Jeffrey R. Holland pyysi presidentti Eyringia apulaiskouluasiamieheksi. Kolme vuotta myöhemmin, kun kouluasiamies Hollandista tuli Brigham Youngin yliopiston rehtori, Halista tuli hänen seuraajansa kirkon koululaitoksen kouluasiamiehenä. Hän palveli tuossa virassa vuoden 1985 huhtikuuhun asti, jolloin hänet kutsuttiin ensimmäiseksi neuvonantajaksi johtavaan piispakuntaan. Tuossa tehtävässä hän käytti monia kykyjään tehden merkittäviä parannuksia hallinnossa, kiinteistösuunnittelussa, temppelien suunnittelussa ja rakentamisessa sekä muissa ajallisissa asioissa. Syyskuussa 1992 hänet nimitettiin uudestaan kirkon koululaitoksen kouluasiamieheksi, ja kuukautta myöhemmin hänet kutsuttiin seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin.
Huhtikuun 1. päivänä 1995 Henry B. Eyring hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumiin. Siitä lähtien hän on tavoitellut yhä enemmän Herran Henkeä siunatessaan kirkon jäseniä kautta maailman sydämellisillä saarnoillaan, rakastavalla palvelemisellaan ja voimallisella todistuksellaan Vapahtajasta ja Hänen evankeliumistaan.
Ainutlaatuisen kyvykäs
Kun presidentti Eyring todisti lokakuun 2007 yleiskonferenssissa niistä siunauksista, joita on mahdollista saada tarkastelemalla Jumalan käden vaikutusta elämässämme, hän puhui henkilökohtaisesta kokemuksesta. Pitämällä päivittäin päiväkirjaa taivaallisen Isän vaikutuksesta elämäänsä hän on tuntenut todistuksensa kasvavan ja hän on tullut ”yhä varmemmaksi siitä, että taivaallinen Isämme kuulee rukoukset ja vastaa niihin”4.
Avaimena noiden vastausten kuulemiseen ja sen tietämiseen, että Jumala on kiinnostunut meidän elämästämme, on hänen mukaansa kuuntelevan korvan kehittäminen. ”Meidän on oltava hiljaa ja kuunneltava. Kun en omassa elämässäni ole saanut selvää tunnetta tai en ole kuullut Hengen ääntä, syynä on ollut se, että olen ollut liian kiireinen, minulla on ollut liikaa hälyä sisälläni ja olen ollut liian täynnä omaa maailmaani.”
Presidentti Eyring on aina elänyt kolmannentoista uskonkappaleen opetusten mukaan. Kirkon jäsenet ovat todella onnekkaita siksi, että hän palvelee presidentti Thomas S. Monsonin ja presidentti Dieter F. Uchtdorfin rinnalla. Harvinainen yhdistelmä kykyjä, uskon perintöä, elinikäistä valmistautumista, palvelemaan omistautumista ja päättäväisyyttä etsiä Jumalaa ja tehdä Hänen tahtonsa tekevät hänestä ainutlaatuisella tavalla kelvollisen palvelemaan ensimmäisessä presidenttikunnassa.