Temppeli suljettiin!
Chinedu Enwereuzo, Lagos, Nigeria
Temppeliavioliittomme vihkimisen oli sovittu tapahtuvan 7. heinäkuuta 2009 – päivänä, jota innokkaasti odotimme. Olimme varttuneet Aban temppelin lähellä Nigeriassa, joten olimme mielissämme siitä, että vaikka olimme muuttaneet toisaalle, monet ystävistä ja sukulaisista, jotka yhä asuivat paikkakunnalla, voisivat tulla kanssamme temppeliin tai myöhemmin hääjuhlaan.
Saavuimme Abaan matkustettuamme Lagosista yli kuusi tuntia ja teimme viimeisiä valmisteluja sinetöimistämme ja hääjuhlaa varten. Mutta kolme päivää ennen sovittua hääpäivää meille kerrottiin, että temppeli odottamatta suljettaisiin toistaiseksi. Olimme järkyttyneitä ja ymmällämme. Kukaan ei osannut kertoa, milloin alueella vallitsevien levottomuuksien vuoksi suljettu temppeli mahdollisesti avattaisiin uudelleen. Pettyneinä kerroimme ystäville ja sukulaisille, että sinetöimisemme siirrettäisiin myöhemmäksi, ja surullisina palasimme Lagosiin tietämättä, milloin voisimme saada sovituksi toisen sinetöimispäivän temppelissä.
Saavuttuamme Lagosiin rukoilimme hartaasti, että Aban temppeli avattaisiin uudelleen. Kului viikko ilman minkäänlaista tietoa uudelleenavaamisen ajankohdasta. Se viikko tuntui meistä kokonaiselta vuodelta. Odotimme innokkaina temppeliavioliittoamme ja juhlaa ystävien ja sukulaisten kanssa mahdollisimman pian.
Koska emme edelleenkään saaneet mitään tietoa uudelleenavaamisen ajankohdasta, meistä tuntui, että meidän pitäisi harkita vaihtoehtoja. Koska Aban temppeli on ainoa temppeli Nigeriassa, käsitimme, että meidän pitäisi matkustaa Accran temppeliin Ghanaan, jos halusimme tulla sinetöidyiksi pian. Valitettavasti meillä ei ollut matkarahoja. Olimme kuitenkin aina suunnitelleet temppeliavioliittoa, ja tiesimme, että meidän tulisi edetä asiassa.
Lainasimme rahaa sukulaisilta ja ystäviltä, hankimme passit, soitimme Accran temppeliin ja sovimme päivän sekä ostimme lentoliput Ghanaan.
Saavuimme Accraan 14. elokuuta 2009 ja menimme temppeliin seuraavana päivänä. Sinetöimishuoneessa meidän kanssamme olivat vain temppelisinetöijä ja kaksi todistajaa. Mukana ei ollut yhtään ystävää, ei yhtään sukulaista, ei ketään, jonka olisimme tunteneet. Mutta oudossa maassa kaukana kotoa tiesimme olevamme siellä, missä meidän pitikin, ja tekevämme sitä, mitä meidän pitikin. Sinä hetkenä tunsimme iankaikkisuuden voimat ja ymmärsimme selvemmin, kuinka taivaallinen Isä rakastaa meitä ja kaikkia lapsiaan.
Vaimoni kuoli traagisesti vuonna 2010 synnytettyään ensimmäisen lapsemme. Kaipaan häntä syvästi, mutta saan suurta lohtua siitä tiedosta, että meidät on sinetöity temppelissä. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, ettemme lykänneet temppelivihkimistämme ja odottaneet sopivampaa aikaa. Avioliittomme on jotakin, mitä tulen aina vaalimaan, ja siihen sisältyy kertomus, jota en koskaan unohda.