Pätevöidyin palvelemalla kirkossa

Alice A. Lewis

”Kirkon jäsenet ovat vastuussa omasta hengellisestä ja ajallisesta hyvinvoinnistaan”, sanotaan Käsikirjassa 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa. ”Koska heitä on siunattu tahdonvapauden lahjalla, heillä on etuoikeus ja velvollisuus päättää asioistaan, ratkaista ongelmansa ja pyrkiä tulemaan omavaraisiksi. Jäsenet tekevät niin Herran innoituksella ja omien kättensä työllä.” (2010, 6.1.1.)

Olin 57-vuotias, vastikään eronnut. Minulla oli hyvin vähän työkokemusta kodin ulkopuolella, ja tarvitsin kipeästi työpaikan. Olin kasvattanut neljä lasta, ja nyt olin yksin 32 avioliittovuoden jälkeen. Minulla oli hieman korkeakouluopintoja, ja se, että minun piti senikäisenä löytää työtä, pelotti minua kovasti.

Olin hakenut piirikunnan kirjastopiirin aikataulu- ja produktioasiantuntijan paikkaa, ja istuin odottamassa pääsyä työhaastatteluun miettien koko ajan sitä, että minun täytyi olla järjiltäni, kun luulin olevani pätevä siihen paikkaan. Olin juuri päättänyt nousta ja lähteä pois, kun yhtäkkiä sihteeri sanoi, että minua odotettiin kokoushuoneessa. Vatsassani kiersi, mutta ryhdistäydyin, lausuin mielessäni rukouksen ja astuin kokoushuoneeseen.

Kaksi selväsanaista ja pätevän oloista henkilöä kertoivat minulle, että tähän paikkaan vaadittiin tiettyjen alojen kokemusta, ja he alkoivat kysellä minun kokemuksestani. Tähän työhön tarvittiin henkilö, joka pystyisi huolehtimaan isojen konferenssien järjestelyistä, mukaan lukien ilmoitukset, kutsut, tarjoilu ja loppusiivous. Oliko minulla vaadittua kokemusta? Ajattelin, ettei minulla ollut, kun mieleeni tuli yhtäkkiä kuva vaarnan Apuyhdistyksen konferenssista. Olin ollut neuvonantajana vaarnan Apuyhdistyksen johtokunnassa. Sen kokemuksen pohjalta olin oppinut, kuinka järjestetään isoja kokoontumisia ja hankitaan tukkupakkauksissa ruokaa isoille ryhmille. Saatoin rehellisesti sanoa, että minulla oli kokemusta juuri vaaditun kaltaisesta tekemisestä.

Haastattelijat jatkoivat: ”Osaatteko käyttää tietokonetta? Huolehditte kirjeenvaihdosta asiakkaiden kanssa, ja teidän odotetaan huolehtivan kokoustilan käyttöaikataulun ylläpitämisestä.” Saatoin vain ajatella sitä, kuinka kiitollinen olin kaikille niille ihmisille, jotka olivat opettaneet minua käyttämään tietokonetta, jotta osaisin laatia seurakunnan tiedotuslehtisen ja kalenterin sekä kirjoittaa vaarnan uutiskirjeen. Kyllä, osasin käyttää tietokonetta.

”Teidän odotetaan suunnittelevan toimintaa ja järjestävän luokkia yleisölle. Osaisitteko opettaa lapsia ja aikuisia?” he kysyivät. Mieleeni syöksähtelivät kaikki ne kodinhoito- ja sudenpentutaidot, joita olin opettanut. Selitin, että olin opettanut lapsia ja aikuisia koko aikuisikäni ajan. Tiesin olevani luova ja taiteellinen, ja olin varma siitä, että keksisin mielenkiintoisia ohjelmia lapsille ja aikuisille.

Olin haltioissani, kun sain paikan. Pidin kovasti työstäni ja yritin toimia samoin kuin kirkon tehtävässä: pidin työni kunniassa, kuljin ylimääräisen virstan enkä valittanut ylitöistä. Järjestin tietokonekursseja englannin kielellä ja värväsin erään nuoren opiskelijan opettamaan kursseja espanjan kielellä. Opetin käsityö- ja kuvataidekursseilla sekä järjestin esiintymistilaisuuksia lukuisille kirjailijoille ja nimekkäille puhujille. Koristelin kirjaston aina juhlapyhien aikaan ja asetin näytteille aiheeseen liittyviä kirjoja.

Yhtenä päivänä minulle soitettiin töihin. Soittaja sanoi olevansa kuvernöörin toimistosta ja haluavansa tietää, olisinko kiinnostunut kuvernöörin avustajan paikasta. Kysyin naurahtaen: ”Kuka siellä oikein on?” Soittaja selitti olevansa tosissaan ja kutsui minut seuraavana päivänä haastatteluun. Menin aavistellen, että kyse voisi olla vitsistä. Ei ollut. Haastattelu sujui hyvin, ja minut palkattiin saman tien.

Uudessa työssäni käytin niitä taitoja, joita olin saanut vuosien varrella puhuessani kirkossa. Kuvernööri ei ehtinyt osallistumaan kaikkiin niihin tilaisuuksiin, joihin hänet kutsuttiin. Siksi hänen henkilökuntansa odotettiin puhuvan hänen asemestaan. Kaikki kirkossa ja johtotehtävissä palvellessani pitämäni puheet olivat antaneet minulle sen kokemuksen, jota tarvitsin puhuakseni julkisesti senaattorien sekä paikallisten ja valtakunnallisten arvohenkilöiden ja merkkihenkilöiden rinnalla. Palvelin kuvernöörin avustajana seitsemän vuotta, kunnes me kumpikin jäimme eläkkeelle.

Missä olisin ollut ilman sitä laaja-alaista kokemusta, jonka olin saanut palvellessani kirkon tehtävissä? Kaikki se, mitä olen oppinut Herran palvelijana Hänen kirkossaan, on antanut minulle siunauksia täynnä olevan elämän. Sen lisäksi että palvellessani autoin muita, myös itse kasvoin aimo harppauksin. Olen syvästi kiitollinen evankeliumista, ja minulla on luja todistus siitä, kuinka arvokasta kirkossa palveleminen on.