Uhraus mutta ilo
Olin kadottaa haluni palvella lähetystyössä, koska nautin ansaitsemistani rahoista.
Kun olin kuusivuotias, äitini tapasi lähetyssaarnaajat ja liittyi kirkkoon Ghanassa Afrikassa. Isäni oli jättänyt hänet ja meidät viisi lasta, mutta kirkon opetukset auttoivat pitämään perheemme vahvana. Me rakastimme toisiamme, ja kotonamme oli rauha. Kävin mielelläni kirkossa äitini kanssa ja nautin osallistumisesta Alkeisyhdistyksen luokkiin ja sitten seminaariin.
Kun olin nuorukainen, minut kutsuttiin seurakuntalähetyssaarnaajaksi ja nautin käännytystyöstä lähetyssaarnaajien kanssa. Seurasin myös, kun muutamat nuoret miehet seurakunnastamme lähtivät lähetystyöhön. Kun he palasivat, he olivat erilaisia. He olivat oppineempia ja kypsempiä sekä fyysisesti että hengellisesti. Myös vanhempi veljeni palveli lähetystyössä. Kun hän palasi, näin hänen käytöksessään monia edistysaskelia. Kyselin itseltäni: ”Mikä lähetystyössä on sellaista, mikä saa kaikki nämä ihmiset muuttumaan ja kasvamaan niin paljon?” Innostuin lähdöstä lähetystyöhön.
Kun olin lopettanut lukion, aloin tehdä töitä säästääkseni rahaa lähetystyötä varten. Pian haluni palvella lähetystyössä katosi, koska nautin ansaitsemistani rahoista. Olisi ollut uhraus lähteä lähetystyöhön, koska ansaitsemani rahat auttoivat perheemme elatuksessa. Joka kerta kun aloin täyttää lähetystyöpapereitani, ajattelin rahoja, joista luopuisin, joten jätin lomakkeet sikseen ja jatkoin työntekoa.
Kun ystäväni lähtivät lähetystyöhön, minusta tuntui pahalta, koska tiesin, että minunkin pitäisi valmistautua lähtemään. Se sai minut tutkimaan itseäni. Ajattelin: ”Profeetan ja johtajieni tukeminen ei ole vain sitä, että kohotan oikean käteni. Se on sen tekemistä, mitä he sanovat, ja kuuliaisuutta taivaallisen Isämme käskyille.”
Nyt oli aika palvella lähetystyössä, joten toimitin lähetystyöpaperini piispalle. Se oli elämäni toiseksi onnellisin päivä. Onnellisin oli päivä, jolloin piispani kutsui minut toimistoonsa ja antoi minulle valkoisen kirjekuoren, jossa oli lähetystyökutsuni Ibadanin lähetyskentälle Nigeriaan. Sydämeni oli täynnä iloa.
Lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa tutustuin paremmin evankeliumin oppeihin ja opin ihmeellisiä asioita. Minulla oli myös tilaisuus saada endaumenttini temppelissä. Olen hyvin kiitollinen päätöksestäni lähteä lähetystyöhön, enkä ole ikinä katunut sitä. Myös minä olen kasvanut hengellisesti lähetystyössäni. Uskon sen johtuvan siitä, että autan ihmisiä saamaan samat evankeliumin siunaukset, jotka ovat tuoneet niin paljon onnea minulle ja perheelleni.
Valokuva Edward M. Akosahin luvalla