Kuinka tiedän, milloin olen saanut anteeksi?
Kun palvelin lähetysjohtajana, lähetyssaarnaajat esittivät usein nämä kaksi kysymystä: 1) Kuinka tiedän, milloin olen saanut anteeksi syntini? ja 2) Jos olen saanut anteeksi, miksi tunnen yhä syyllisyyttä?
Kun minulle esitettiin nuo kysymykset, vastasin tavallisesti sanomalla: ”Jos tunnet Hengen – kun rukoilet, luet pyhiä kirjoituksia, opetat, todistat tai milloin tahansa muulloin – niin se on sinulle todistus siitä, että olet saanut anteeksi, tai toisaalta, että puhdistumisprosessi on käynnissä, sillä Henki ei voi asua epäpyhässä temppelissä” (ks. Alma 7:21). Useimmissa tapauksissa puhdistumisprosessi vie aikaa, koska sydämemme muuttuminen vie aikaa, mutta sillä välin me voimme edetä luottaen siihen, että Jumala hyväksyy edistymisemme, koska se ilmenee Pyhän Hengen läsnäolona.
Kuvitus Scott Snow
Jotkut ihmiset ovat ankarampia itselleen kuin Herra on heille. Tietenkin meidän täytyy tehdä parannus ollaksemme oikeutettuja sovituksen puhdistaviin ja anteeksiantaviin voimiin, mutta kun olemme tehneet parannuksen, Jumalan valtakunnassa ei ole mitään sellaista kuin tahrainen parannuksentekijä. Oikeassa nilkassamme ei ole mustaa merkintää tekstillä ”vuoden 2008 synti” eikä vasemman korvamme takana ruskeaa tahraa tekstillä ”vuoden 2010 rikkomus”. Herra julisti, että sovituksen voima on täydellisen puhdistava, kun Hän sanoi: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi” (Jes. 1:18). Se on Jeesuksen Kristuksen sovituksen ihme.
Uskon, että joissakin tilanteissa syntimme puhdistetaan ennen kuin syyllisyys häviää. Miksi näin on? Ehkäpä Jumalan armossa tuon syyllisyyden muisto on varoitus, hengellinen ”seis-merkki”, joka huutaa, kun kohtaamme samankaltaisia kiusauksia: ”Älä lähde sille tielle. Tunnet tuskan, jota se voi tuoda.” Kenties niille, jotka läpikäyvät parannusprosessia, se on tarkoitettu suojaksi, ei rangaistukseksi.
Häipyykö syyllisyytemme koskaan? Herran lupaus siinä asiassa on varma. Herra on sanonut vanhurskaille, että tulisi aika, jolloin ”ei enää ole – – murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut” (Ilm. 21:4, kursivointi lisätty).
En tiedä, unohdammeko me syntimme, mutta tulee aika, jolloin niitä, jotka tekevät parannuksen, eivät enää vaivaa heidän tekemänsä synnit. Siten oli Enosin kohdalla, jonka syyllisyys ”oli pyyhitty pois” (En. 6), ja kääntymyksen kokeneiden lamanilaisten, jotka todistivat, että Herra oli ”ottanut syyllisyyden pois sydämestämme” (Alma 24:10), ja Alman, joka huudahti: ”En enää voinut muistaa tuskiani” (Alma 36:19, kursivointi lisätty). Epäilemättä kaikki heistä muistivat syntinsä, mutta jotenkin ne eivät enää vaivanneet heitä. Sovituksen äärettömät voimat paransivat ihmeellisesti jokaisen haavan ja tyynnyttivät jokaisen omantunnon Jumalan rauhalla, ”joka ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil. 4:7).
Ehtoja, jotka vapauttavat meidät kaikesta syyllisyydestä ja tuskasta, näyttää olevan kaksi. Ensimmäinen on horjumaton uskomme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Kun Enos kysyi, kuinka hänen syyllisyytensä oli pyyhitty pois (ks. En. 6–7), Herra vastasi: ”Uskosi tähden Kristukseen” (En. 8). Siksi mitä enemmän me opimme sovituksesta ja osoitamme uskoa Kristuksen parantaviin voimiin, sitä suurempi on kykymme saada anteeksi ja antaa anteeksi itsellemme. Toinen on sellaisen luonteen kehittyminen, ettei meillä ”ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2). Kun niin tapahtuu, me emme enää näe itseämme lihallisessa tilassamme (ks. Moosia 4:2) vaan hengellisesti syntyneinä Jumalan poikina ja tyttärinä. Me ymmärrämme, että olemme eri ihminen kuin se, joka teki syntiä. Scrooge, kuuluisa hahmo Charles Dickensin Joululaulussa, oli muuttanut elämänsä niin täysin, että saattoi oikeutetusti julistaa: ”Minä en ole sellainen kuin olin.”1
Kun me teemme parannuksen, meistä tulee erilaisia kuin olimme ennen. Uudenlaisen itsemme ymmärtäminen sekä uskomme Kristuksen puhdistaviin voimiin auttavat meitä saavuttamaan pisteen, jossa voimme sanoa kuten Alma: ”En enää voinut muistaa tuskiani; niin, syntieni muisto ei enää raastanut minua” (Alma 36:19). Siksi me voimme saada lohtua siitä totuudesta, että Jumala tulee lopulta tuomitsemaan meidät sen mukaan, millaisia meistä on tullut, ei sen mukaan, millaisia olemme olleet.
Apostoli Paavali antoi joitakin rakentavia neuvoja meille kaikille, jotka olemme tehneet syntiä mutta pyrimme tekemään parannuksen. Hän sanoi, että meidän pitäisi jättää mielestämme se, ”mikä on takanapäin, [ponnistellen] sitä kohti, mikä on edessä” (Fil. 3:13). Toisin sanoen meidän tulee jättää menneisyys taaksemme ja ponnistella eteenpäin luottaen Jumalan lunastavaan voimaan. Sellainen ponnisteleminen meidän osaltamme on uskon osoittamista. Lisäksi Paavali neuvoi: ”Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään” (Room. 14:22).
Siihen asti kunnes tuo viimeinen syyllisyyden pisara poistuu, niin jos tunnemme Herran Hengen, voimme edetä luottaen siihen, että meidät on puhdistettu tai että puhdistumisprosessi on tekemässä jumalallista ihmettään elämässämme. Lupaus on varma – jos teemme parhaamme parannuksen eteen, meidät puhdistetaan synneistämme ja syyllisyytemme pyyhitään lopulta pois, koska Vapahtaja laskeutui sovituksessa paitsi syntiemme niin myös syyllisyytemme alapuolelle. Silloin me tulemme olemaan täysin rauhassa itsemme ja Jumalan kanssa.