POHDINTOJA
Jouluihme
Kirjoittaja asuu Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa.
Hänen sydämensä sykkii yhä. Ei niin hyvin kuin ennen sydänkohtausta. Mutta se sykkii yhä.
Kuvitus Julie Rogers
Minun sydämeni on lämpöinen tänä iltana. Toki särkynyt, ruhjottu, rikki revitty. Mutta ihanan lämpöinen. Tunnen valtavaa kiitollisuutta – niin syvää ja kaiken kattavaa kiitollisuutta, että tuntuu kuin sieluni olisi avartunut tehdäkseen sille tilaa. Kiitollisuuteni on niin ylitsevuotavaa ja niin henkilökohtaista, ettei se voi lakata virtaamasta poskillani hiljaisina kyyneleinä. Mieheni hengittää. Kuulen hengityksen kulkevan voimakkaana ja rauhallisena.
Vasta pari tuntia sitten kiipesin hänen sairaalasänkyynsä välittämättä pian syntyvän lapsemme heiveröisistä potkuista. Kaikista hänen rintaansa kiinnitetyistä johdoista huolimatta löysin kohdan, johon voin painaa pääni. Hänen sydämenlyöntiensä kuunteleminen on ollut kokemus, joka on syöpynyt muistiini ikuisiksi ajoiksi.
Hänen sydämensä sykkii yhä. Ei niin hyvin kuin ennen sydänkohtausta. Mutta se sykkii yhä.
Huoneen poikki viritettyjen jouluvalojen lämmin hehku tekee oloni tänä iltana kotoiseksi useammalla kuin yhdellä tavalla. Niiden pehmeä loiste luo lohdullisen ilmapiirin, mutta todellinen kotoisuuden tunne johtuu tiedosta, että tosi ystävät ovat olleet halukkaita jättämään omat jouluaaton suunnitelmansa tullessaan koristelemaan huonetta, jonne Brian siirrettiin teho-osastolta. Ikkunalla on metrin korkuinen joulukuusi merkkinä heidän rakkaudestaan.
Kuinka voin kiittää ystäviämme? Saavatko he koskaan tietää, kuinka paljon olen tarvinnut heitä ja kuinka kiitollinen olen? Kun omat ajatukseni ovat pyörineet pelkästään mieheni voinnissa, he ovat rakastaneet lapsiamme, siivonneet kotimme, täyttäneet jääkaappimme, pesseet pyykkimme ja paketoineet joululahjamme. He ovat osoittaneet minulle rakkauttaan halausten, päivällisten, lahjakorttien, rahan, puhelujen, tekstiviestien, sähköpostien, viestien, kanelintuoksuisten männynkäpyjen ja valtavan joulukoristemäärän muodossa. He ovat itkeneet kanssani ja rukoilleet ja paastonneet. Ja tehdessään kaikkea tätä he ovat antaneet minulle kaikkein arvokkaimman lahjan, mitä voisivat antaa: omaa aikaansa. Kuinka minä rakastankaan heitä kaikkia!
Luulen, että nukun hyvin tänä yönä, sillä olen kietoutuneena äärettömältä tuntuvaan kiitollisuuteen heitä kaikkia kohtaan.
Kaikkein eniten olen kuitenkin kiitollinen Herralle siitä, että mieheni elää – hänen voimakkaasta hengityksestään, hänen verta pumppaavasta sydämestään, hänen elävästä kehostaan ja sielustaan. Minun jouluihmeeni on se, että hän elää.