Opetuksia pyhästä lehdosta
Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuuden puheesta ”Seisokaa pyhässä lehdossa”, joka pidettiin Kaliforniassa Yhdysvalloissa 6. toukokuuta 2012. Koko puhe on osoitteessa cesdevotionals.lds.org.
Kannustan teitä olemaan aina mielessänne ja sydämessänne pyhässä lehdossa ja elämään uskollisina totuuksille, joita Jumala alkoi siellä ilmoittaa.
Vuonna 1993 – neljä vuotta sen jälkeen kun minut oli kutsuttu seitsemänkymmenen koorumiin – perhettäni ja minua pyydettiin palvelemaan Rochesterin lähetyskentällä New Yorkin osavaltiossa. Tuohon lähetyskenttään kuuluvat Palmyran kaupunki (jossa Joseph Smith perheineen asui suuren osan 1820-lukua) ja Fayette (jossa kirkko perustettiin huhtikuussa 1830).
Se on viehättävää seutua, jossa on paljon kumpuilevia, metsäisiä kukkuloita, kirkkaita järviä ja puroja sekä sydämellisiä, monenkirjavia ihmisiä. Se on myös paikka, josta tuli pyhä sen ansiosta, mitä siellä tapahtui.
Neljätoistavuotias Joseph Smith näki näyssä Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Tämä tapahtui lehdossa, jossa oli korkeita pyökkejä, tammia, vaahteroita ja muita puita ja joka sijaitsi pari sataa metriä länteen Palmyran lähellä olevasta Joseph ja Lucy Mack Smithin perheen kodista. Tuo jumalallinen näyttäytyminen, joka tuli vastauksena Josephin rukoukseen saada tietää uskontoon liittyvä totuus, aloitti evankeliumin palautuksen tänä viimeisenä taloudenhoitokautena. Se myös teki tuosta lehdosta suuresti arvostetun paikan kirkkomme historiassa – paikan, jota kunnioitamme nimellä ”pyhä lehto”.
Perheeni ja minä opimme rakastamaan tuota lehtoa ja tuntemaan sen pyhyyden. Kävimme siellä usein. Joka kuukausi, kun uudet lähetyssaarnaajat tulivat ja kun lähetystyönsä päättävät lähtivät pois, veimme heidät sinne.
Kun olen kunnioittavasti kävellyt pyhän lehdon halki tai istunut mietteissäni siellä olevilla penkeillä, olen usein pohtinut sitä hengellisen kuvakielen runsautta, joka liittyy puihin, oksiin, juuriin, siemeniin, hedelmiin ja metsiin. Tarkkaavainen havainnoija voi oppia merkittäviä asioita siellä vallitsevasta ekosysteemistä. Haluan kertoa teille lyhyesti neljästä sellaisesta opetuksesta.1
1. Puut kasvavat aina kohti valoa.
Valokuvat Royce Bair
Pyhässä lehdossa alkuperäisen metsikön reunalla kasvavat puut, samoin kuin ne, jotka reunustavat lehdon monia polkuja, ovat kasvaneet ulospäin päästäkseen pois varjostavan lehvistön alta ja sitten ylöspäin saadakseen mahdollisimman paljon auringonvaloa. Niiden käyrät rungot ja oksat muodostavat jyrkän vastakohdan niiden vieressä kasvaville puille, jotka kasvavat lähes täydellisen suorina. Puut, kuten miltei kaikki elävät organismit, tarvitsevat valoa pysyäkseen hengissä ja kukoistaakseen. Ne tekevät kaiken voitavansa saadakseen itselleen mahdollisimman paljon auringonvaloa yhteyttämistä varten – prosessia, jossa valoenergian avulla tuotetaan kemiallista energiaa.
Valon vaikutus on vieläkin tärkeämpi hengellisessä maailmassa kuin se on luonnossa. Näin on, koska valo on välttämätöntä hengelliselle kehittymisellemme ja sille, että ymmärrämme täydet mahdollisuutemme Jumalan poikina ja tyttärinä.
Pimeys on valon vastakohta ja kuvaa maailmassa olevia voimia, jotka pyrkivät erottamaan meidät Jumalasta ja tekemään tyhjäksi Hänen jumalallisen suunnitelmansa meidän elämäämme varten. Tavallisesti juuri pimeän tulon jälkeen tai pimeissä paikoissa pahuuden voimilla on suurin vaikutus. Siveyden lain rikkominen, varastaminen, viisauden sanan rikkominen ja muut taivaallisen Isämme kieltämät käyttäytymistavat tapahtuvat yleensä pimeyden turvin. Vaikka päättäisimmekin tehdä väärin kirkkaassa päivänvalossa, emme voi olla tuntematta pimeyttä sisimmässämme.
Onneksi Kristuksen Henki ”antaa valon jokaiselle ihmiselle, joka tulee maailmaan; ja Henki valaisee kautta maailman jokaisen ihmisen, joka kuulee Hengen ääntä.
Ja jokainen, joka kuulee Hengen ääntä, tulee Jumalan, tosiaankin Isän luokse.” (OL 84:46–47.)
Tämä kohta kuvailee kauniisti Jumalan lasten pyrkimistä ylöspäin, sitä luontaista Jumalan antamaa hengellistä vaistoa, joka meillä kaikilla on – ellemme tukahduta sitä – mennä kohti valoa ja samalla kohti Jumalaa ja Hänen Poikaansa ja tulla enemmän Heidän kaltaisekseen. Kristus sanoi itsestään: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12.)
Kehotan teitä välttämään synnin pimeyttä kaikissa sen inhottavissa muodoissa ja täyttämään elämänne Hengellä, totuudella ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen valolla. Voitte tehdä sen hakeutumalla jalojen ystävien seuraan, innoittavan musiikin ja taiteen pariin sekä parhaiden kirjojen (etenkin pyhien kirjoitusten) tarjoaman tiedon ääreen, etsimällä vilpittömän rukouksen hetkiä ja hiljaisia hetkiä luonnossa, hakeutumalla tervehenkisiin toimintoihin ja keskusteluihin sekä pyrkimällä elämään tavalla, joka keskittyy Kristukseen ja Hänen opetuksiinsa rakkaudesta ja palvelemisesta.
2. Puut tarvitsevat vastustusta toteuttaakseen luomisensa tarkoituksen.
Vuosien varrella pyhän lehdon hoidossa on noudatettu erilaisten metsänhoidollisten koulukuntien näkemyksiä. Aikoinaan valittiin eräs koeala, jolla toteutettiin käytäntöä nimeltä vapauttava harvennus. Metsänhoitajat valikoivat koealalta ne puuntaimet, joiden he arvelivat olevan tulevaisuudessa suurimpia ja terveimpiä, ja sitten he hakkasivat ja karsivat pois vähemmän lupaavat puut ja kilpailevan aluskasvillisuuden. Oletuksena oli, että kun poistetaan suuri osa kilpailusta veden, auringonvalon ja maaperän ravinteiden suhteen, niin valitut puut vapautuisivat kasvamaan ja kehittymään poikkeuksellisella tavalla.
Joidenkin vuosien jälkeen näytti selvältä, että tapahtui juuri päinvastoin. Heti kun kilpailu lakkasi, valituista puista tuli tyytyväisiä. Sen sijaan, että ne olisivat pyrkineet ylöspäin kohti valoa, ne hidastivat pituuskasvuaan ja kasvattivat monia alaoksia, jotka jäivät lopulta hyödyttömiksi lehväkatoksen tihentyessä, ja niistä tuli paksumpia. Yksikään koealan puista ei vetänyt vertoja koossaan tai elinvoimassaan niille puille, joiden täytyi kilpailla ja voittaa vastustusta jäädäkseen henkiin ja kukoistaakseen.
Yksi Mormonin kirjan tärkeimmistä opeista on se, että kaikessa täytyy olla vastakohtaisuutta (ks. 2. Nefi 2:11). Maailma, jossa on vastakohtaisuuksia, antaa tilaisuuksia valita hyvän ja pahan välillä, jotta tahdonvapaus voi toimia. Yhtä tärkeä on kuitenkin periaate, jonka mukaan täytyy olla vastakohtaisuutta, jotta voisi tapahtua hengellistä kasvua. Tämän periaatteen ymmärtäminen ja hyväksyminen on avain siihen, että hyväksyy elämän ja on siinä yleensä onnellinen. Se on myös äärimmäisen tärkeää siksi, että koettaisiin tarvittavaa henkilökohtaista kasvua ja kehitystä.
Ennemmin tai myöhemmin me kaikki kohtaamme vastustusta ja vastoinkäymisiä. Osa siitä tulee yksinkertaisesti sen seurauksena, että olemme täällä kuolevaisuudessa langenneessa maailmassa. Siihen voi kuulua luonnonvoimien vaikutuksia, tauteja ja sairauksia, kiusauksia, yksinäisyyttä ja fyysisiä tai henkisiä vajavuuksia. Toisinaan vastustusta ja vaikeuksia tulee väärien valintojemme johdosta. Kuinka kiitollisia meidän tulisikaan olla Vapahtajallemme, jonka sovitus tarjoaa keinon kaiken särkyneen korjaamiseksi.
Minua lohduttavat suuresti Herran sanat Libertyn vankilassa olleelle Joseph Smithille aikana, jolloin Josephin taakat olivat miltei ylivoimaiset. ”Tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi” (OL 122:7).
Jotkin puut pyhässä lehdossa osoittavat, että vastustus voi koitua meidän hyödyksemme ja että äärimmäisestä hädästämme on usein paljon hyötyä. Niiden puiden on täytynyt toipua vastustuksen ja vastoinkäymisten kaikista eri muodoista – salamaniskusta, voimakkaasta tuulenpuuskasta, painavasta lumi- tai jääkuormasta, piittaamattomien ihmisten ilkivallasta ja omavaltaisesta kajoamisesta niihin ja joskus naapuripuun aggressiivisesta kasvusta. Nämä epäsuotuisat olosuhteet ovat kasvattaneet joitakin lehdon vankimpia ja mielenkiintoisimmilta näyttäviä puita.
3. Puut kasvavat parhaiten metsissä, eivät erillään.
Luonnossa on harvinaista nähdä yksin seisova puu. Puut kasvavat melkein aina pienissä metsiköissä, ja ajan mittaan metsiköistä voi tulla isoja metsiä. Pyhä lehto on kuitenkin paljon enemmän kuin vain joukko puita. Se on monimutkainen ekosysteemi, johon kuuluu lukuisia kasvi- ja eläinlajeja.
Kaikkien eri lajien – luonnonkukkien, pensaiden, puiden, sienten, sammalten, lintujen, jyrsijöiden, jänisten, peurojen ja muiden siellä olevien luontokappaleiden – välillä on silminnähtävä yhteys. Nuo lajit vaikuttavat toisiinsa ja ovat riippuvaisia toisistaan saadakseen ruokaa ja suojaa sekä yhteisvaikutteisen ja sosiaalisen ympäristön, jossa ne voivat kokea oman elämänsä kiertokulun.
Jumalan suunnitelmaan meidän elämäämme varten sisältyy samanlaista keskinäistä yhteyttä. Meidän on määrä pelastuaksemme tehdä työtä yhdessä, ei erillään. Kirkko rakennuttaa seurakuntakeskuksia, ei erakkomajoja.
Palautuksen alusta asti meille on annettu käsky kokoontua yhteisöihin, joissa voimme oppia elämään sopusoinnussa ja tukemaan toinen toistamme kunnioittamalla kasteenliittoamme (ks. Moosia 18:8–10). Jumalan lapsina emme voi menestyä erillämme sen enempää kuin yksinäinen puukaan. Terveet puut tarvitsevat ekosysteemin; terveet ihmiset tarvitsevat toisiaan.
Onneksi me kaikki kaipaamme yhteisyyttä, kumppanuutta ja uskollisia ystäviä. Jumalan iankaikkisen perheen jäseninä me kaikki kaipaamme sitä tyydytystä ja turvallisuutta, jonka läheiset ja kestävät ihmissuhteet voivat suoda. Vaikka sosiaalisen median sivustot tarjoavat epäilemättä jonkinlaista yhteisyyttä, ne eivät korvaa rehellistä, avointa, kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia, jota täytyy olla, jotta voitaisiin luoda aitoja ja kestäviä ihmissuhteita.
Varmastikin varhaisin ja paras työpaja, jossa voi oppia tulemaan toimeen toisten kanssa, on koti. Kotona opimme niitä palvelemisen, epäitsekkyyden, anteeksiannon ja kärsivällisyyden opetuksia, jotka ovat välttämättömiä luodaksemme kestäviä ihmissuhteita toisten kanssa.
Onneksi kirkon innoitettu organisaatio tarjoaa myös puitteita, joissa voimme kehittyä sosiaalisesti. Kirkon tehtävissä, kokouksissa, luokissa, koorumeissa, neuvostoissa, toiminnoissa ja erilaisissa muissa yhteisissä tilaisuuksissa meissä kehittyy niitä ominaisuuksia ja sosiaalisia taitoja, jotka osaltaan valmistavat meitä siihen yhteisölliseen järjestykseen, joka tulee olemaan taivaassa.
Puhuessaan tästä korkeammasta järjestyksestä profeetta Joseph Smith sanoi: ”Ja tämä sama yhteisyys, joka vallitsee meidän keskuudessamme täällä, vallitsee meidän keskuudessamme siellä, mutta siihen yhdistyy iankaikkinen kirkkaus, jota kirkkautta meillä ei nyt ole” (OL 130:2).
4. Puut saavat voimaa edellisten puusukupolvien tuottamista ravinteista.
Pyhän lehdon hoitamisessa oli ajanjakso, jolloin asiasta vastuussa olevat päättivät, että lehdon pitäisi näyttää hyvin hoidetulta. Niinpä järjestettiin palveluprojekteja kaatuneiden puiden, oksien ja aluskasvillisuuden, kantojen ja kuolleitten lehtien pois raivaamiseksi lehdosta. Tämän käytännön vallitessa ei kestänyt kauan ennen kuin lehdon elinvoimaisuus alkoi heiketä. Puiden kasvu hidastui, uusia puita versoi harvemmin, jotkin luonnonkukkalajit ja kasvit alkoivat hävitä ja lintujen ja muiden eläinten määrä väheni.
Myöhemmin suositeltiin, että lehto jätettäisiin niin luonnonvaraiseen tilaan kuin mahdollista, ja kaatuneet puut ja oksat jätettiin maatumaan ja rikastamaan maaperää. Lehdet saivat jäädä siihen, mihin ne putosivat. Vierailijoita pyydettiin pysymään merkityillä poluilla, jotta lehdolle aiheutuisi vähemmän häiriötä eikä lehdon maaperä tallautuisi niin pahasti. Jo muutamassa vuodessa lehto alkoi uudistua ja uudistaa itseään merkittävällä tavalla. Nykyään se kukoistaa lähes koskemattomana rehevine kasvillisuuksineen ja runsaslukuisine eläimistöineen.
Tästä kokemuksesta saatava opetus on lähellä sydäntäni. Minulla oli seitsemän vuoden ajan etuoikeus palvella kirkon historioitsijana ja aikakirjanpitäjänä. Miksi aikakirjan pitäminen sekä historian kokoaminen, säilyttäminen ja siitä muille kertominen ovat niin tärkeitä Jeesuksen Kristuksen kirkossa? Miksi meidän on äärimmäisen tärkeää olla tietoisia menneistä sukupolvista ja saada voimaa niistä? (Ks. OL 21:1; 69:3, 8).
Esitän, että on mahdotonta elää täysin nykyisyydessä – saati sitten suunnitella tulevaisuuttamme – ilman menneisyyden perustusta. Sen suhteen ymmärtäminen, joka menneisyydellä on nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, auttaa meitä arvostamaan paremmin Herran totuudesta antamaa määritelmää, joka ilmoitettiin Joseph Smithille: ”Totuus on tieto asioista sellaisina kuin ne ovat ja kuin ne ovat olleet ja kuin ne tulevat olemaan” (OL 93:24).
Tieto, joka meillä on menneisyydestämme niiden aikakirjojen ansiosta, joita on pidetty, ja tulevaisuudestamme pyhien kirjoitusten ja elävien profeettojen opetusten ansiosta, tarjoaa meille taustan, joka antaa meille mahdollisuuden käyttää tahdonvapauttamme viisaasti.
Meille on tärkeää tutustua kirkkomme historiaan, etenkin kertomuksiin sen perustamisesta. Nuo kertomukset – Joseph Smithin ensimmäinen näky, Mormonin kirjan esiintulo, Johannes Kastajan, Pietarin, Jaakobin, Johanneksen, Elian, Eliaan ja muiden taivaallisten olentojen vierailut – sisältävät ne perustavanlaatuiset totuudet, joille palautus pohjautuu.
Valitettavasti tänä tekniikan aikakautena, jolloin informaatiota on runsaasti – ja osa siitä suhtautuu kirkon historian tapahtumiin ja ihmisiin arvostellen – jotkut myöhempien aikojen pyhät alkavat horjua uskossaan ja kyseenalaistaa pitkään vallinneita uskonkäsityksiä. Tunnen rakkautta ja ymmärrystä sellaisia epäileviä ihmisiä kohtaan ja vakuutan, että jos he noudattavat evankeliumin periaatteita ja jatkavat rukoillen kirkon historian tutkimistaan – tutkien riittävästi saadakseen kattavampaa tietoa hajanaisen tai osittaisen tiedon sijaan – Pyhä Henki vahvistaa heidän uskoaan kirkon historian tärkeisiin tapahtumiin puhumalla rauhaa heidän mieleensä. Tällä tavoin he voivat saada varmuutta palautetun kirkon historiaa koskeviin vakaumuksiinsa.
Lopuksi
Kun me palvelimme lähetystyössä lähellä Palmyraa, minulla oli tapana mennä joskus yksin pyhään lehtoon ja seisoa kunnioittavasti ”suosikkitodistajapuuni” vierellä. Se on yksi kolmesta elävästä puusta, jotka kasvoivat lehdossa jo ensimmäisen näyn aikaan. Minulla oli tapana kuvitella, että jos tuo puu osaisi puhua, se kertoisi minulle, mitä se näki tuona kevätpäivänä vuonna 1820. Mutta ei tuon puun oikeastaan tarvinnut kertoa minulle – minä jo tiesin.
Hengellisten kokemusten ja tunteiden myötä, jotka alkoivat nuoruudessani ja ovat jatkuneet aina tähän hetkeen, olen oppinut tietämään, että Jumala, meidän Isämme, elää. Tiedän myös, että Hänen Poikansa Jeesus Kristus on koko ihmiskunnan Vapahtaja ja Lunastaja. Minä tiedän, että nuo kaksi kirkastettua Olentoa ilmestyivät Joseph Smithille.
Nämä loistavat totuudet ovat saaneet alkunsa pyhässä lehdossa. Kannustan teitä olemaan aina mielessänne ja sydämessänne tuossa pyhässä paikassa ja elämään uskollisina totuuksille, joita Jumala alkoi siellä ilmoittaa.