KAIKKEIN PARAS joululahjamme
Adriana Nava Navarro, Bolivia
Oli jouluaatto, ja jokavuotiseen tapaan perheemme oli kokoontunut yhteen juhlimaan. Juuri ennen keskiyön kellonlyöntejä isä kutsui meidät kokoon ja sanoi, että hänellä oli meille jotakin näytettävää.
Koska sisarillani, äidilläni ja minulla oli ollut paljon jouluaattoon liittyviä valmisteluja ja jännitystä, emme olleet huomanneet, mitä isä oli valmistanut tilaisuutta varten. Heti kun olimme istuutuneet mukavasti, hän alkoi näyttää meille diakuvia.
Isän diaesityksessä oli Vapahtajaa esittävä maalaus, jouluisia näkymiä ja huolella valittuja sanoja, joilla hän kertoi rakkaudestaan meitä kohtaan. Hänen esityksensä muistutti meitä myös joulun todellisesta tarkoituksesta sekä ilosta ja kiitollisuudesta, jota meidän tulisi tuntea Vapahtajan syntymästä. Yhdessä diakuvassa, jossa oli värikäs joulukuusi, oli myös sanat: ”Tänä jouluna Jeesuksen Kristuksen rakkaus tuo minulle uuden elämän.”
Kaikkein koskettavin osa isän esitystä oli, kun hän näytti diakuvaa, jossa oli kuva Vapahtajasta, ja kertoi meille uutisen. Kyseessä ei ollut mikä tahansa uutinen vaan saimme kaikkein parhaan uutisen. Vapahtajan kuvan yläpuolella olivat sanat: ”Olen päättänyt mennä kasteelle Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.”
Isä oli vihdoinkin päättänyt liittyä kirkkoon! Sellainen päätös saattaa olla helppo joillekin ihmisille, mutta ei meidän isälle. Hän oli tutkinut evankeliumia ja saanut tietoa kirkosta 25 vuoden ajan. Parhaista pyrkimyksistämme ja monista lähetystyökeskusteluista huolimatta häntä ei vieläkään ollut kastettu. Emme koskaan ymmärtäneet miksi, mutta tiesimme, ettei hän ollut valmis.
Myönnän, että oli aikoja, jolloin minusta tuntui, ettei isää ikinä kastettaisi. En kuitenkaan koskaan menettänyt toivoa syvällä sisimmässäni, ja jatkoimme kaikki rukoilemista hänen puolestaan. Jouluaattona Herra vastasi rukouksiimme.
Kun isä ilmoitti päätöksestään, emme ensi alkuun voineet muuta kuin itkeä ilosta. Koimme varsinaisen tunteiden sekoituksen – innostusta, yllätystä ja ennen kaikkea valtavaa onnea, jota on vaikea kuvailla.
Isän ilmoitus ei pelkästään muuttanut jouluaattoa – se muutti koko perheemme elämän. Meidän on edelleen kehityttävä yksilöinä ja perheenä, mutta tiedän, että eteenpäin kulkeminen sujuu paremmin nyt kun me kaikki olemme kirkossa.
Olen todella kiitollinen Herralle tästä siunauksesta. Muutaman kuukauden kuluttua meidät sinetöidään perheenä temppelissä. Isän ilmoitus on ollut ehdottomasti kaikkein paras joululahja.