Kunnes taasen kohdataan
Tiedän, että Hän elää
Antaisin kaiken mitä olen, kaiken mitä koskaan toivon olevani, saadakseni tuntea sen, mitä silloin tunsin!
Heinrich Hofmannin teos Kristuksen kuva, C. Harrison Conroy Co:n luvalla
Pohdin mielelläni sitä, minkä hinnan taivaallinen Isämme maksoi siitä, että Hän antoi meille lahjaksi rakkaan Poikansa. Tuo Isämme kelvollinen Poika rakasti maailmaa niin paljon, että antoi henkensä lunastaakseen maailman, pelastaakseen meidät ja ravitakseen meitä hengellisesti, kun vaeltaisimme tässä elämässä, ja valmistaakseen meitä menemään Hänen luokseen asumaan iankaikkisiin maailmoihin. – –
Muistelen erästä kokemustani – –, joka todisti sielulleni [Vapahtajan] kuoleman, Hänen ristiinnaulitsemisensa ja Hänen ylösnousemuksensa todellisuudesta. En koskaan unohda sitä. – –
Eräänä yönä näin unta, että olin pyhässä rakennuksessa, temppelissä. Rukoiltuani ja riemuittuani jonkin aikaa sain kuulla, että saisin etuoikeuden mennä yhteen huoneista tapaamaan kunnioitettavaa arvohenkilöä. Kun astuin sisään, näin korokkeella istumassa kirkkaimman olennon, mitä silmäni ovat koskaan nähneet tai mitä saatoin edes kuvitella olevan olemassa kaikissa iankaikkisissa maailmoissa.
Kun lähestyin Häntä tullakseni esitellyksi, Hän nousi ylös ja astui minua kohti käsivarret ojennettuina. Hän hymyili ja lausui lempeästi nimeni. Vaikka eläisin miljoonan vuoden ikäiseksi, en koskaan unohtaisi sitä hymyä. Hän syleili minua ja suuteli minua, painoi minut rintaansa vasten ja siunasi minua, kunnes tunsin sulavani ytimiäni myöten! Kun Hän oli tehnyt sen, lankesin Hänen jalkoihinsa, ja kun kastelin niitä kyynelilläni ja suudelmillani, näin naulanjäljet maailman Lunastajan jaloissa. Tunne, joka minulla oli Hänen edessään – Hänen, jolla oli kaikki käsissään – saadessani tuntea Hänen rakkautensa ja kiintymyksensä ja saadessani Hänen siunauksensa, oli sellainen, että jos voisin saada sen, mistä sain vain vähän esimakua, antaisin kaiken mitä olen, kaiken mitä koskaan toivon olevani, saadakseni tuntea sen, mitä silloin tunsin!
– – Enää en näe Jeesusta ristillä. En näe Hänen piikkien lävistämää otsaansa enkä Hänen naulojen repimiä käsiään, vaan näen Hänet hymyilevänä, käsivarret ojennettuina, sanomassa meille kaikille: ”Tulkaa minun luokseni!”