Mormonin kirjan esiintulo
Tämä on toinen osa kaksiosaisesta artikkelisarjasta, jossa kerrotaan profeetta Joseph Smithistä. Ensimmäinen artikkeli ”Tie Palmyraan” julkaistiin kesäkuun 2015 Liahonassa.
Joseph Smithin tavoin sinunkaan elämäsi ei tarvitse olla täydellistä voidaksesi olla voimallinen väline Jumalan käsissä.
Valokuva Joseph Smithin Harmonyssa Pennsylvaniassa sijaitsevasta kodista lähiympäristöineen George Edward Andersen
Samoin kuin Joseph Smithin tie Palmyraan oli täynnä vaikeuksia, murhetta ja koetuksia, niin oli myös hänen ponnistelunsa Mormonin kirjan esiintuomiseksi. Se oli tapahtumasarja, joka sai hänet yhdessä vaiheessa mitä suurimman epätoivon valtaan.
Syyskuun 21. päivän iltana 1823 Joseph oli levoton. Oli kulunut kolme vuotta siitä, kun hän sai suurenmoisen näkynsä, jossa hän näki Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kasvotusten vastauksena hartaaseen rukoukseensa siitä, mikä kirkko oli oikea. Siitä päivästä lähtien hän oli ”[langennut] usein moneen mielettömään hairahdukseen ja [osoittanut] nuorukaisen heikkoutta sekä ihmisluonnon erehtyväisyyttä” (JS–H 28).
Tietoisena näistä vajavuuksista 17-vuotias Joseph rukoili ”anteeksiantoa kaikista [synneistään ja mielettömyyksistään]” (JS–H 29). Vastauksena siihen enkeli ilmestyi hänen vuoteensa vierelle ja, kuten Joseph kertoo, ”hän sanoi Herran antaneen syntini anteeksi”1.
Enkeli, joka kertoi nimensä olevan Moroni, sanoi Josephille, että ”kultalevyihin kirjoitettu” kirja, johon sisältyi ”ikuisen evankeliumin täyteys”, oli pantu talteen kukkulaan, joka sijaitsi lähellä Josephin kotia Palmyrassa New Yorkin osavaltiossa. Kirjan ohella ”oli olemassa kaksi hopeakehyksiin kiinnitettyä kiveä – ja nämä rintakilpeen kiinnitetyt kivet muodostivat niin kutsutut urimin ja tummimin”, jotka ”Jumala oli valmistanut – – kirjan kääntämisen tarkoitusta varten”. (JS–H 34, 35.)
Vielä kaksi kertaa sinä yönä Moroni vieraili yhä hämmästyneemmän nuorukaisen luona toistaen huolella kaiken aiemmin sanomansa. Joka kerta hän toisti varoituksen, kuten Joseph kertoo, ”sanoen minulle, että Saatana yrittäisi kiusata minua (isäni perheen puutteenalaisten olojen tähden) ottamaan levyt tarkoituksena rikastua. Siitä hän kielsi minua sanoen, että kun saisin levyt, minulla ei saisi olla mielessäni muuta pyrkimystä kuin Jumalan kirkastaminen, eikä minulla saisi olla mitään muuta vaikutinta kuin hänen valtakuntansa rakentaminen; muutoin en voisi saada niitä.” (JS–H 46.)
Kun Joseph lähti kotiin levätäkseen maatilan töistä, Moroni kävi hänen luonaan neljännen kerran.
Gary E. Smithin teos Moroni puhuu Joseph Smithille pellolla
Seuraavana päivänä Joseph oli uupunut edellisyön tapahtumien johdosta. Josephin isä antoi pojan jättää työnsä maatilalla kesken, ja kun Joseph lähti kotiin lepäämään, Moroni kävi hänen luonaan neljännen kerran. Enkeli neuvoi Josephia palaamaan isänsä luokse ja kertomaan tälle näystä, ja Joseph teki niin. Sen jälkeen hän meni lähellä olevalle kukkulalle (ks. JS–H 49–50).
Saavuttuaan kukkulalle Joseph avasi vivun avulla maan peitossa olleen kivilokeron, jonka sisällä levyt olivat, ja ojensi kätensä ottaakseen levyt. Niin tehdessään hän sai voimakkaan iskun, joka lennätti hänet taaksepäin, ja se vei hänen voimansa. Kun hän huudahti ja kysyi, miksei saanut ottaa levyjä, Moroni vastasi hänelle: ”Koska et ole pitänyt Herran käskyjä.”2
Enkelin nimenomaisista varoituksista huolimatta Joseph oli hautonut mielessään ajatusta, että levyt ratkaisisivat hänen perheensä taloudelliset ongelmat.3 Näin ollen Moroni asetti Josephille neljän vuoden koeajan. Josephin tuli kypsyä ja valmistaa sydäntään ja mieltään, jotta hän suhtautuisi tehtäväänsä tämän pyhän työn vaatimin puhtain tarkoituksin.
Esteitä käännöstyössä
Neljä vuotta myöhemmin Joseph oli viimein valmis. Levyjen kääntämiseen liittyi kuitenkin valtavia esteitä. Joseph oli juuri solminut avioliiton, ja hänen täytyi hankkia elanto Emmalle ja itselleen ja huolehtia lisäksi myös hänestä suuresti riippuvaisista sukulaisistaan. Vieläkin enemmän saattoi häiritä se, että Joseph sai kokea paikkakuntalaisten taholta suurta vastustusta ja kateutta, mistä seurasi vaara levyjen ilmitulemisesta ja niiden menettämisestä.
Kun palmyralaiset rähinöitsijät vaativat, että ellei Joseph näyttäisi heille levyjä, hänet kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä, hän tiesi, että hänen täytyi lähteä pois.4 Niinpä loppuvuonna 1827 Joseph laittoi levyt paputynnyrin sisään, pakkasi mukaan joitakin varusteita ja lainasi 50 dollaria ystävältään Martin Harrisilta, joka kuului niihin, jotka jo uskoivat häntä. Joseph matkusti raskaana olevan vaimonsa kanssa yli 160 kilometrin päähän etelään Pennsylvanian osavaltiossa sijaitsevaan Harmonyyn, jossa he asuisivat Emman vanhempien luona. Hän toivoi, että tämä muutos helpottaisi heidän päivittäistä työskentelyään ja päästäisi heidät kaikesta siitä ahneudesta ja vihamielisyydestä, joka Palmyrassa vallitsi.
Sinä talvena olosuhteet paranivat sen verran, että Joseph pysyi kääntämään joitakin kirjainmerkkejä Mormonin kirjasta. Huhtikuussa Martin Harris muutti Harmonyyn toimiakseen Josephin kirjurina, ja käännöstyö pääsi kunnolla vauhtiin. Kesäkuun puoliväliin mennessä – viitisen vuotta sen kohtalokkaan päivän jälkeen, jolloin Joseph oli ensimmäisen kerran johdatettu Kumorankukkulalle levyjen luokse – he olivat saaneet aikaan 116 käsinkirjoitettua sivua käännöstä.5
Silloin Martin anoi Josephilta lupaa viedä käsikirjoitus Palmyraan, jotta hän näyttäisi sen vaimolleen Lucylle, joka aivan ymmärrettävästi halusi nähdä todisteita siitä, mikä vaati niin paljon hänen aviomiehensä aikaa ja varoja. Kysyessään asiasta Herralta Joseph sai kuitenkin kaksi kertaa kuulla, ettei hän saisi antaa käsikirjoitusta Martinille.6
Jälleen Martin kärtti Josephilta lupaa, koska halusi epätoivoisesti rauhoitella vaimoaan, joka esitti epäilyksiään ja yhä tiukempia vaatimuksia. Tuskissaan Joseph kääntyi Herran puoleen kolmannen kerran. Vastauksena Herra kertoi Josephille, että Martin saisi ottaa käsikirjoituksen, jos tämä näyttäisi sen vain viidelle nimetylle henkilölle ja toisi sitten nopeasti takaisin. Joseph antoi vastahakoisesti käsikirjoituksen Martinille, mutta vasta sen jälkeen, kun tämä oli kirjallisesti luvannut toimia Herran ohjeen mukaan.7
Siitä alkoi tapahtumien vyöry, joka syöksi Josephin mielen synkimpiin syövereihin, mitä hän koskaan tulisi kokemaan. Pian Martinin lähdön jälkeen Emma synnytti poikavauvan. Hän ja Joseph nimesivät ensimmäisen lapsensa Alviniksi, lohdullisena muistona Josephin nuorena pois nukkuneesta rakkaasta veljestä, joka oli kuollut viisi vuotta aiemmin. On järkyttävää, että lohdutuksen sijaan pienen Alvinin kohtalo vain lisäsi murhetta, sillä hän kuoli synnyinpäivänään 15. kesäkuuta 1828.
Ikään kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi kärsimystä, pitkän ja vaikean synnytyksen sekä lapsensa menetyksen aiheuttaman henkisen ahdistuksen vuoksi Emmakin kävi lähellä kuoleman portteja. Kahden viikon ajan Joseph tunsi huolta Emmasta ja hoiti hänet takaisin kuntoon samalla kun hän itse suri Alvin-pienokaisen kuolemaa. Kun Emman terveys vihdoin näytti palautuvan, Josephin ajatukset kääntyivät Martinin ja käsikirjoituksen puoleen.8
Emma ymmärsi Josephin huolen ja kannusti häntä palaamaan Palmyraan ottamaan selvää Martinista ja käsikirjoituksesta. Joseph näytti synkältä lähtiessään postivaunuilla pohjoiseen. Joseph ei kyennyt syömään eikä nukkumaan matkansa aikana, mutta pääsi vanhempiensa kotitalolle – yli 30 kilometrin päähän paikasta, jonne postivaunut jättivät hänet ja josta hänen piti jatkaa taivaltaan keskellä yötä – apunaan vain huolestuneen ja säälivän kanssamatkustajan (”muukalaisen”) tarjoama tuki.9
Kun Joseph saapui perille ja oli lopulta saanut vähän syötyä, Martin kutsuttiin paikalle. Hänen piti tulla Smitheille aamiaiseksi, mutta hän ei ilmaantunut paikalle ennen keskipäivää. Hän käveli hitaasti, pysähtyi pihaan johtavalla portilla, kiipesi aidan päälle, veti hattunsa silmilleen ja vain istui siinä.10
”Kaikki on menetetty!”
Lopulta Martin pääsi talolle asti. Sanaakaan sanomatta hän otti ruokailuvälineet käteensä alkaakseen syödä. Mutta ennen kuin hän söi palaakaan, hän huudahti: ”Voi, olen menettänyt sieluni!”11
Sen kuultuaan Joseph hyppäsi pystyyn ja huudahti: ”Martin, oletko hävittänyt käsikirjoituksen? Oletko rikkonut lupauksesi ja saattanut tuomion sekä minun päälleni että itsesi päälle?”
Martin vastasi vakavana: ”Kyllä, se on hävinnyt, enkä tiedä, minne.”12 (Martin oli näyttänyt käsikirjoituksen muillekin kuin sovituille viidelle ihmiselle, ”ja salajuonella”, kuten Joseph myöhemmin kertoi, ”se oli viety häneltä”.13)
Joseph purskahti itkuun ja huudahti: ”Kaikki on menetetty! Kaikki on menetetty! Mitä oikein teen? Olen tehnyt syntiä – juuri minä uhmasin Jumalan vihaa.” Tällä tavoin, ”nyyhkyttäen ja vaikertaen, mitä katkerinten valitusten täyttäessä talon” heistä kaikista Joseph näytti kokevan kaikkein suurinta ahdistusta.14
Käännöstyö keskeytyi joksikin ajaksi, ja levyt sekä kääntäjät otettiin pois Josephilta 22. syyskuuta asti – viiltävänä muistutuksena hänen aiemmasta koeajastaan. Hän sai kuulla Herralta myös tällaista ankaraa nuhtelua:
”Ja katso, kuinka usein oletkaan rikkonut Jumalan käskyjä ja lakeja ja myöntynyt ihmisten suostutteluihin!
Sillä katso, sinä et olisi saanut pelätä ihmistä enemmän kuin Jumalaa. Vaikka ihmiset pitävät Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina ja halveksivat hänen sanojansa,
sinun olisi kuitenkin pitänyt olla uskollinen, niin hän olisi ojentanut käsivartensa ja suojellut sinua kaikilta vastustajan palavilta nuolilta ja hän olisi ollut sinun kanssasi kaikkina ahdingon aikoina”. (OL 3:6–8.)
Kuvitelkaa, kuinka vaikealta sellaisen ilmoituksen saamisen on täytynyt tuntua. Joseph oli juuri menettänyt esikoispoikansa. Hän oli miltei menettänyt vaimonsa. Ja syynä siihen, että hän päätti luovuttaa käsikirjoituksen Martinille, oli ollut hänen vilpitön halunsa auttaa ystävää, joka auttoi häntä pyhässä työssä. Niin, vaikka Joseph olikin suunniltaan ja luuli olevansa riippuvainen Martin Harrisista, niin hän oli unohtanut yhden asian, jota Jumala odottaa opetuslastensa noudattavan täysin: että he aina turvaavat Herraan eivätkä lihan käsivarteen. Josephin ikuiseksi ansioksi luettakoon, että hän omaksui tämän opetuksen niin syvällisesti ja perusteellisesti, ettei enää ikinä tehnyt samaa virhettä. Pian sen jälkeen kun hän oli saanut levyt ja kääntäjät takaisin, hän alkoi tehdä uskonnollista työtään sellaisella tahdilla, jota maailma ei ollut nähnyt Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisen palvelutyön jälkeen. Joseph, jolla oli nyt Oliver Cowdery kirjurinaan, käänsi keväästä 1829 alkaen hämmästyttävät 588 sivua Mormonin kirjaa ajassa, joka vastaa korkeintaan 65:tä työpäivää.15 Vauhti oli huikeaa verrattuna hänen aiempiin pyrkimyksiinsä. On myös opettavaista huomata, että englanninkielisen kuningas Jaakon raamatunkäännöksen valmistuminen vei 47 koulutetulta oppineelta seitsemän vuotta, vaikka he käänsivät kielistä, jotka he jo osasivat.16
Keskellä Mormonin kirjan käännöstyötä Joseph ja Oliver saarnasivat, saivat ilmoituksia ja merkitsivät niitä muistiin sekä menivät kasteelle.
Sam Lawlorin teos Joseph Smith saarnaamassa
Lisäksi tämän valtavan työn ohella Joseph ja Oliver myös saarnasivat, saivat ilmoituksia ja merkitsivät niitä muistiin, osallistuivat Aaronin ja Melkisedekin pappeuden palautukseen, menivät kasteelle, hoitivat tehtäviään kotipiirissä ja muuttivat Fayetteen New Yorkin osavaltioon saadakseen käsikirjoituksen julkaistua. Mutta suurin ihme tässä kaikessa ei ole se, kuinka nopeasti asiat saatiin tehdyksi, vaan se, kuinka monimutkaisesta asiasta onkaan kyse ottaen huomioon tuon todella lyhyen aikavälin.
Merkittävä, monitahoinen kirja
Eräs vastikään tehty tieteellinen yhteenveto esittää sen, mitä Joseph oikeastaan sai aikaan tuon 65 työpäivässä tehdyn tehokkaan käännöstyön aikana: ”[Mormonin kirjassa] ei pelkästään ole yli tuhat vuotta historiaa, jossa on mainittu nimeltä pari sataa ihmistä ja satakunta eri paikkaa, vaan kertomus itsessään esitetään kolmen alkuperäisen kirjoittajan/historioitsijan – Nefin, Mormonin ja Moronin – teoksena. Nämä henkilöt puolestaan väittivät perustavansa kertomuksensa kymmeniin olemassa oleviin aikakirjoihin. Tuloksena on monitahoinen yhdistelmä, jossa on mukana monia erilaisia tyylilajeja suorasta kerronnasta saarnoihin ja kirjeisiin ja pyhien kirjoitusten selityksistä runouteen. Vaatii huomattavaa kärsivällisyyttä selvittää kaikki tapahtumien aikajärjestystä, maantiedettä, sukupuita ja lähdeaineistoja koskevat yksityiskohdat, mutta Mormonin kirja on tässä kaikessa erittäin johdonmukainen. Tapahtumien aikajärjestyksestä suoriudutaan lähes ongelmitta, vaikka mukana on useita takautumia ja ajallisesti päällekkäistä kerrontaa; – – ja kertojat pysyvät ajan tasalla 26 nefiläisen aikakirjanpitäjän ja 41 jerediläiskuninkaan (muut sukulinjat mukaan lukien) järjestyksestä ja sukulaisuussuhteista puhuessaan. Monimutkaisuus on sitä tasoa, että voisi olettaa kirjoittajan käyttäneen apunaan kaavioita ja karttoja, mutta Joseph Smithin vaimo – – vakuutti nimenomaan, ettei Joseph ollut kirjoittanut etukäteen mitään sellaista, minkä hän olisi joko opetellut ulkoa tai mitä hän olisi käyttänyt apuna kääntäessään. Hän todellakin vakuutti, että Joseph aloitti sanelunsa vilkaisemattakaan käsikirjoitukseen, eikä hänelle koskaan tarvinnut lukea kohtaa, johon edellisellä kerralla oli jääty.”17
On myös muistettava, että tässä kirjassa ja sen käännöksessä on muun muassa varsin hienostuneita kaunokirjallisia rakenteita ja huomattavia yhtäläisyyksiä muinaisten tapojen ja ilmaisun keinojen kanssa.18
Kun ajattelemme kaikkea tätä, täytyy kysyä, kuinka joku mies – etenkin lähes kouluja käymätön – saattoi pystyä sellaiseen huomattavaan suoritukseen? Minä ainakin olen vakuuttunut siitä, ettei Joseph Smith keksinyt Mormonin kirjaa omasta päästään, koska hän ei olisi pystynyt keksimään sitä. Mutta tämä päätelmä, niin vakuuttavalta kuin se voikin kuulostaa, ei loppujen lopuksi vahvista täysin kirjan totuudellisuutta, eikä se ole todistukseni perustana. Se vain antaa lisää painoa sille, minkä Henki opetti minulle jokin aika sitten palvellessani kokoaikaisena lähetyssaarnaajana. Lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen pyhissä saleissa Provossa ja Skotlannin vehreillä kukkuloilla ja laaksoissa sain kokea hengellisen todistuksen toisensa jälkeen, että Joseph Smith oli Jumalan kutsuma, että Joseph toimi Hänen välineenään näinä myöhempinä aikoina ja että hän toi esiin kirjan, joka oli olemassa kauan ennen hänen syntymäänsä. Tuo kirja on tosi ja vertaansa vailla – hurskaan, onnellisen elämän ainutlaatuinen lakikivi.
Julistan myös, että Joseph Smithin elämä on kirpaiseva todistus siitä, mikä saattaa olla kirjan tiivistetty sanoma. Mormonin kirjan alussa Nefi julistaa: ”Katso, minä, Nefi, osoitan teille, että Herran lempeät armoteot tulevat kaikkien niiden osaksi, jotka hän on valinnut, heidän uskonsa tähden” (1. Nefi 1:20, kursivointi lisätty). Kirjan lopussa Moroni anoo: ”Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne – – muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat” (Moroni 10:3, kursivointi lisätty).19
Alusta loppuun asti Mormonin kirjan todistus ja historia osoittavat, että Jumala haluaa kovasti työskennellä sellaisten ihmisten parissa – ja parantaa heidät ja siunata heitä – jotka synneistään ja puutteistaan huolimatta kääntyvät Hänen puoleensa vilpittömästi katuen ja uskoen.
Turvaa Jumalaan
Joseph Smithin tavoin sinunkaan elämäsi ei tarvitse olla täydellistä voidaksesi olla voimallinen väline Jumalan käsissä. Virheet, epäonnistuminen ja hämmennys kuuluivat Josephin elämään ja tehtävään, ja ne tulevat olemaan sinunkin osanasi. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon. Älä lankea kiusaukseen ajatella, että ”kaikki on menetetty”. Kaikkea ei ole menetetty, eikä kaikki tule koskaan olemaan menetetty niille, jotka turvautuvat armolliseen Jumalaan ja elävät.
Sinulla on Veli, joka huolehtii sinusta, valmiina pelastamaan sinut ja edistämään sinun palvelutyötäsi. Hänen käsivartensa ovat paljon vahvemmat kuin omasi – itse asiassa paljon vahvemmat kuin kaiken lihan käsivarret yhteensä. Nuo käsivarret ovat tukemassa ja siunaamassa sinua ”kaikkina ahdingon aikoina” (OL 3:8) riippumatta siitä, kuinka yksinäiseksi ja lannistuneeksi tunnet itsesi. Niinpä kun kuljet elämässäsi eteenpäin, luota noihin käsivarsiin ja ole vahva ja rohkea, älä pelkää äläkä säiky, sillä Herra, sinun Jumalasi, kulkee sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. (Ks. 5. Moos. 31:6.)
Tämän Joseph sai selville, ja hän muutti maailmaa. Sinäkin voit tehdä sen.
Martin Harris pysähtyi Smithien kotiportilla, kiipesi aidan päälle, veti hattunsa silmilleen ja vain istui siinä.
Joseph ja Oliver osallistuivat Aaronin pappeuden palautukseen Susquehannan laaksossa keväällä 1929.
New York
Pennsylvania
Palmyra
Harmony