Henkilökuvia uskosta
Josephine Scere
Pennsylvania, USA
Philadelphian temppelin vihkiminen Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa vuonna 2016 on antanut Josephinelle mahdollisuuden käydä temppelissä viikoittain. Temppelissä hän kokee vahvistuvansa ja saavansa uutta voimaa elämän koetuksiin.
Leslie Nilsson, valokuvaaja
”Synnyin vaikeuksien keskelle. Äitini oli maahanmuuttaja Liberiasta, olimme köyhiä, ja lapsena minulle tehtiin väkivaltaa ollessani sellaisten ihmisten hoivissa, joihin äitini luuli voivansa luottaa. Tiettyjä asioita elämässäni se on tehnyt todella vaikeaksi.
Kun koettelemukset alkavat ennen vastuullista ikää, luulen, että silloin voi löytää erityisen syvän suhteen Vapahtajaan. Tämä suhde on ollut minulle mitä suloisin siunaus, enkä voisi mitenkään luopua siitä.
Syy siihen, miksi olen elänyt niin päättäväisenä evankeliumin mukaan, ovat koettelemukseni.
Afrikkalainen kulttuuri juurruttaa ihmiseen rakkauden Herraan hyvin varhaisesta iästä lähtien. Muistan, kuinka isoäitini opetti minulle Isä meidän -rukouksen ollessani neljän vanha. Hän iskosti minuun sen, kuinka tärkeää on omata henkilökohtainen suhde Vapahtajaan. Se oli minulle hyvin konkreettinen asia.
Evankeliumi tuli elämääni onnekkaana ajankohtana. Olin 14-vuotias. Kuulin evankeliumista vanhemmalta lähetyssaarnaaja-avioparilta, Glenn ja JoAnne Hawsilta, jotka elivät joka ikisen sanan mukaisesti, mitä he minulle opettivat. He ottivat minut siipiensä suojiin.
Äitini oli liittynyt jäseneksi vuonna 1995. Se tapahtui sinä aikana, kun Liberiassa oli sisällissota. Hän menetti sodassa osan sisaruksistaan. Sitten nuoremman veljeni isä, jonka kanssa äitini oli siihen aikaan, sai surmansa täällä Amerikassa. Se oli äidille todella vaikeaa aikaa, ja hän jäi epäaktiiviseksi.
Äiti ei kertonut meille, että hän oli tämän kirkon jäsen. Muistan vain nähneeni joitakin ylimääräisiä pyhiä kirjoja hänen yöpöydällään. Kun vanhin ja sisar Haws tulivat tutustumaan häneen ja opettamaan häntä, he kysyivät: ’Etkö halua tyttäresi tietävän, mitä sinä tiedät?’ Minut kastettiin 21. toukokuuta 2000.
Elämä on vaikeaa, olipa sitten myöhempien aikojen pyhä tai ei. Minä saan voimani suhteestani Vapahtajaan ja poikaani Enochiin. Myös temppelissä tekemieni liittojen pitäminen antaa minulle voimaa.
Temppeli täällä Philadelphiassa on muuttanut tämän kaupungin ilmettä. Avoimien ovien tilaisuuksien aikana olin temppelissä miltei joka päivä. Ihmisillä oli tapana pysähtyä katsomaan ja ihan vain tuijottamaan temppeliä. Työskentelin yhtenä iltana vartijana, ja eräs rouva pysähtyi ja kysyi minulta: ’Mikä rakennus tämä on?’
Sanoin hänelle: ’Tämä on rakennus, jossa myöhempien aikojen pyhien kirkon uskolliset jäsenet voivat tehdä liittoja Herran kanssa.’
Hän painoi katseensa alas ja sanoi: ’Ihoni nousee ihan kananlihalle.’
Sillä hetkellä tajusin jotakin. Tämä rouva oli tavallinen philadelphialainen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli meneillään, mutta hän pystyi tuntemaan Hengen aivan yhtä voimakkaasti, koska evankeliumi on totta.
Totuus on kaikesta huolimatta totuus. Siitä ei tarvitse väitellä. Sitä ei tarvitse todistella. Se vain on. Se on totta, ja se on totta jokaisen kohdalla. Se on totta niille, jotka asuvat Salt Lake Cityssä Utahissa, ja se on totta ihmisille, jotka asuvat Philadelphian slummeissa. Mielestäni tämän tulisi kantaa meitä.”
”Elämä on vaikeaa, olipa sitten myöhempien aikojen pyhä tai ei”, Josephine sanoo. Mutta hänen koettelemuksensa ovat saaneet hänet elämään päättäväisesti evankeliumin mukaan.
Sceren perheen iltatoimiin kuuluu paljon kotitehtäviä.
Josephine asettaa elämässään etusijalle suhteensa Vapahtajaan ja poikaansa Enochiin.
”Meillä on velvollisuus ja vastuu toisiamme kohtaan”, Josephine sanoo. ”Tapa, jolla Herra katsoo meitä kaikkia, on tapa, jolla meidän tulee katsoa toisiamme.”
Enoch odottaa innolla päivittäistä kahdenkeskistä aikaansa äitinsä kanssa.
Enoch pitää tauon kotitehtävien tekemisessä pelatakseen koripalloa äitinsä kanssa heidän kotinsa ulkopuolella Philadelphiassa.