Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Miten sydämeni muuttui, kun veljeni jätti kirkon
Rakastamalla veljeäni hänen valinnoistaan huolimatta saatoin luoda häneen uuden yhteyden hänen jätettyään kirkon.
Vartuin uskoen Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin koko sydämestäni ja pyrkien kaikin tavoin elämään vanhurskaasti. Halusin ja oletin, että myös perheeni eläisi vanhurskaasti. Evankeliumin tunteminen antoi minulle enemmän iloa kuin mikään muu elämässäni, erityisesti koska tiesin, että voisin olla perheeni kanssa ikuisesti.
Voit siis kuvitella, kuinka hämmentynyt ja loukkaantunut olin, kun vanhempi veljeni alkoi vähitellen etääntyä evankeliumista ja samalla perheestämme ja minusta. Lopulta hän jätti kirkon kokonaan.
Jonkin aikaa minusta tuntui kuin maailmani olisi hajonnut kappaleiksi. Minulla oli valtavasti kysymyksiä:
Kuinka hän saattoi jättää kirkon?
Miksi ihmeessä hän ei halunnut kaikkia evankeliumin mukaisen elämän tuomia siunauksia?
Eikö hän halunnut olla perheemme kanssa ikuisesti?
Aluksi olin vihainen veljelleni. Kun ystäväni kertoivat, kuinka suojelevia heidän isoveljensä olivat ja kuinka läheisiä he olivat perheensä kanssa, minusta tuntui musertavalta, että en ollut puhunut veljeni kanssa pitkään aikaan. Unelmani siitä, että saisin olla taivaassa yhdessä koko perheeni kanssa, tuntui karkaavan ulottuviltani.
Kirkossa katselin ”täydelliseltä” näyttäviä perheitä ja tunsin, että perheeni oli tehnyt jotakin väärin. Ajattelin, että jos olisimme tarpeeksi vanhurskaita, veljeni varmasti palaisi kirkkoon. Mitä hyvänsä teimmekin, veljeni ei kuitenkaan palannut.
Rukoilin taivaallista Isää veljeni puolesta kaiken aikaa. Olin hyvin vihainen ja loukkaantunut. Kyselin rukouksessa: ”Miksi näin on käynyt?” ”Etkö voisi auttaa häntä tuntemaan totuuden?” ”Tee jotakin, jotta tilanne muuttuisi!”
Jatkoin tätä jonkin aikaa, mutta mikään ei muuttunut. En ymmärtänyt, miksi Jumala ei tehnyt mitään. Sitten eräänä päivänä oivalsin lopulta jotakin. Tajusin, että oli yksi asia, jonka minä voisin tehdä.
Voisin rakastaa.
Kristuksen rakkaus voi muuttaa sydämemme
Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:
”Jos todella haluatte siunata ja kohottaa lähipiirissänne olevia – silloin Kristuksen puhtaan rakkauden voima voi toimia sydämessänne ja elämässänne.
Ja kun teistä tulee sujuvia tässä [Kristuksen rakkauden] kielessä ja kun te käytätte sitä kanssakäymisessänne toisten kanssa, he tunnistavat teissä jotakin sellaista, mikä voi herättää heissä kauan kateissa olleen tunteen etsiä oikeaa tietä matkallaan takaisin taivaalliseen kotiinsa. Loppujen lopuksi rakkauden kieli on heidänkin oikea äidinkielensä.”1
Tilanne rupesi muuttumaan, kun aloin osoittaa veljelleni rakkautta sen sijaan, että olisin yrittänyt muuttaa häntä. Aloin rukoilla hänen puolestaan rakkauden enkä vihan vuoksi. Näin, että hänen sydämensä alkoi heltyä – ei ehkä evankeliumin suhteen, mutta perheemme ja itseni suhteen. Oivalsin, että myös minun sydämeni täytyy heltyä häntä kohtaan (ks. Moosia 5:7). Näin uudelleen hänen hyvyytensä ja aloin vähitellen hyväksyä hänen päätöksensä ja kunnioittaa niitä, vaikka ne poikkesivat omistani. Tiedän, että nuo muutokset sydämessäni ja mielessäni saattoivat tapahtua vain Jeesuksen Kristuksen parantavan voiman ansiosta.
Taivaallinen Isä todella vastaa rukouksiin, joita lausumme muiden puolesta, vaikka ei aina odotustemme mukaisella tavalla. Aivan kuten taivaallinen Isä kuuli Alma vanhemman rukoukset poikansa puolesta, Hän kuulee myös meidän rukouksemme rakkaidemme puolesta (ks. Moosia 27:14). Vaikka toisinaan meidän on oltava hyvin kärsivällisiä ja vain jaksettava toivoa, jatkuvilla rukouksillamme ja uskollamme toisten puolesta on suuri vaikutus heihin – ja meihin itseemme. Paljon suurempi kuin tiedämmekään.
Kunnioitus toinen toisemme matkaa kohtaan
Veljeni ei ole palannut kirkon piiriin, enkä usko, että hän aikookaan palata lähiaikoina. Olen kuitenkin oppinut, että hänellä on oma tahdonvapautensa ja että voin rakastaa ja kunnioittaa häntä, vaikka hän tekeekin eri valintoja kuin minä. Sen rakkauden ansiosta, jota osoitamme toisillemme, suhteemme on nyt parempi kuin vuosiin. En ole aina samaa mieltä hänen valinnoistaan ja mielipiteistään, mutta yrittämällä ymmärtää häntä paremmin olen saanut nähdä pilkahduksen siitä, kuinka paljon taivaallinen Isä rakastaa jokaista lastaan ja kuinka hyvin Hän tuntee meistä jokaisen.
Avain perheen yhdessä pysymiseen ja perheenjäsenten sydämen yhteyteen ei ole toisten valintojen tuomitseminen vaan rakkaus – Kristuksen puhdas rakkaus. En voi pakottaa veljeäni palaamaan evankeliumin pariin, mutta voin rakastaa häntä ja osoittaa, että hän on aina tervetullut takaisin.
Rukoilen ja paastoan yhä veljeni puolesta, mutta olen kuitenkin oivaltanut, että hänen valintansa ovat hänen omiaan. Matka takaisin taivaallisen Isän luo on jokaisen yksilön ja taivaallisen Isän välinen asia. Voimme kuitenkin kääntyä taivaallisen Isän ja Vapahtajan puoleen ja saada Heiltä apua, jotta voisimme tukea toisiamme kukin omalla matkallamme ja rakastaa toisiamme kaikesta huolimatta.
En tiedä, mitä iankaikkiselle perheelleni tulee lopulta tapahtumaan, ja toisinaan sen ajatteleminen saa minut murheelliseksi. Saan kuitenkin lohtua presidentti Dallin H. Oaksin, ensimmäisen neuvonantajan ensimmäisessä presidenttikunnassa, sanoista:
”Turvaa Herraan. – –
Tämä sama periaate soveltuu vastausta vaille jääneisiin kysymyksiin, jotka koskevat sinetöimisiä tulevassa elämässä tai kuolevaisuuden tapahtumien tai rikkomusten vuoksi toivottuja muutoksia. On niin paljon sellaista, mitä emme tiedä, että ainoa turvamme on siinä, että luotamme Herraan ja Hänen rakkauteensa lapsiaan kohtaan.”2
Niin minä olen päättänyt tehdä – turvata Herraan ja jakaa Hänen rakkauttaan – tapahtui mitä hyvänsä.