Voita maailman huolet
Vanhin Hans T. Boom
seitsemänkymmenen koorumista
Maailman huolet eivät saa estää minua noudattamasta Jumalan sanaa.
Vietin kokonaisen iltapäivän pyöräillen yrityksestä toiseen ja kysellen niistä töitä.
Kuvitus Liam O’Farrell
Vaikka meille luvataankin suuria siunauksia, niin jos me Herran tahdon sijaan huolehdimme maailman huolista, me menetämme nuo siunaukset. Tämä käy selvästi ilmi erään palautuksen alkuaikoina eläneen miehen kokemuksesta.
James Covel oli ollut 40 vuotta toisen uskontokunnan pappi, mutta kun hän kuuli palautetusta evankeliumista, hän ”teki Herran kanssa liiton, että hän noudattaisi mitä tahansa käskyä, minkä Herra antaisi hänelle profeetta Josephin kautta” (OL 39, luvun johdanto). Josephin kautta Herra käski Covelia: ”[Kuule] minun ääntäni, joka sanoo sinulle: Nouse ja ota kaste ja pese pois syntisi huutaen avuksi minun nimeäni, niin sinä saat minun Henkeni ja niin suuren siunauksen, ettet ole milloinkaan tiennyt sellaisesta” (OL 39:10).
Pian Covel kuitenkin ”hylkäsi Herran sanan ja palasi entisiin periaatteisiinsa ja entisen väkensä keskuuteen” (OL 40, luvun johdanto). Herra sanoi Covelista, että ”hän otti sanan vastaan iloiten, mutta Saatana kiusasi häntä heti, ja vainon pelko ja maailman huolet saivat hänet hylkäämään sanan” (OL 40:2). Huolehtiessaan maallisista huolista Covel menetti siunauksen, jonka Herra oli luvannut hänelle.
Pitäisikö minun jäädä vai lähteä?
Omassa elämässäni olen oppinut, että emme saa antaa maailman huolien estää meitä olemasta kuuliaisia Herralle. Kasvoin upeassa ja rakastavassa kodissa, jossa vanhempani opettivat meille evankeliumia hyvin ja heidän rakkautensa meitä kohtaan heijasteli taivaallisen Isän rakkautta Hänen lapsiaan kohtaan.
Kun olin 16-vuotias, sain kutsun töihin yhdysvaltalaiselle maatilalle. Tarjoukseen sisältyi mahdollisuus rakentaa sinne aikanaan oma koti. Ajatus kiehtoi minua, sillä kotimaani Alankomaat on pieni maa, jossa on paljon asukkaita.
Itse asiassa esivanhempani isäni puolelta tunsivat kaikki samanlaista kaipuuta asua toisessa paikassa. He muuttivat Indonesiaan, joka oli aiemmin Hollannin siirtomaa. Ymmärsin heitä oikein hyvin. Indonesiassa on mukava sää, kauniita maisemia ja paljon tilaa. Minulla oli geeneissäni sama kaukokaipuu, joka innoitti esivanhempiani. Pitäisikö minunkin jättää kotimaani ja lähteä etsimään muualta menestystä ja seikkailuja?
Pohtiessani päätöstä isäni antoi minulle kopion kirjeestä, jonka lähetysjohtaja Donovan van Dam oli kirjoittanut hänelle ja hänen siskoilleen monta vuotta aiemmin. Lähetysjohtaja van Dam pyysi heitä pysymään Alankomaissa ja rakentamaan kirkkoa siellä. Isä kertoi minulle, että hän oli päättänyt tehdä juuri niin. Ja koska kirjeessä oli Boomin sukunimi, nyt oli minun vuoroni ottaa selville, mitä tehdä.
Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina monet kirkon jäsenet olivat muuttaneet Amerikkaan tai Kanadaan. Suuntaus jatkui edelleen 1970-luvulla, vaikka kirkon johtajat kannustivat jäseniä jäämään kotimaahansa ja vahvistamaan kirkkoa siellä, missä he asuivat. Rukoillen tein päätöksen jäädä ja rakentaa kirkkoa Alankomaissa, vaikken täysin ymmärtänytkään, mitä se tarkoittaisi tulevaisuuden kannalta.
Päätöksiä, päätöksiä
Kun valmistuin lukiosta 1970-luvun lopulla, Hollannin taloudessa myllersi. Maassa oli paljon työttömyyttä. Kaiken kaikkiaan näkymät olivat melko ankeat. Valmistuneiden oli vaikea päättää, mitä tehdä seuraavaksi.
Isäni toimi seurakunnanjohtajana. Silloin tällöin hän keskusteli kanssani palvelemisesta kokoaikaisessa lähetystyössä. Se olisi tietenkin suurenmoinen asia. Olin odottanut sitä koko elämäni.
En kuitenkaan tiennyt, miten lähetystyö auttaisi minua elättämään tulevan perheeni. Lapsuudestani asti olin aina unelmoinut elämäni rakkauden löytämisestä ja perheen perustamisesta yhdessä hänen kanssaan.
Olin tuolloin 17-vuotias, ja koska en tiennyt, mitä tekisin seuraavaksi, aloitin seuraavan asteen koulutuksen. Opiskeltuani useita viikkoja huomasin kuitenkin, että valitsemani ala ei tekisi minua onnelliseksi. Minua myös mietitytti, voisinko edes saada siltä alalta vakituista työtä. Pohdin koulun jättämistä kesken.
Vanhempani eivät pitäneet siitä. He sanoivat minulle, että voisin lopettaa koulun ainoastaan, jos minulla olisi työpaikka. He varmaankin ajattelivat, että talouskriisin takia en ikinä saisi töitä. Vietin kokonaisen iltapäivän pyöräillen yrityksestä toiseen. Viimein yksi yritys palkkasi minut töihin varastoonsa.
Suunnitelmani
Vaikka otin vastaan tilapäisen työn, minulla oli suunnitelma. Minusta tulisi poliisi. Julkiselta puolelta saisin vakaan työpaikan, jonka avulla voisin elättää perheeni, ja kaikki kääntyisi parhain päin.
Muistan poliisikoulun pääsykoepäivän. Menin aikaisella junalla ja vietin koko päivän erilaisten testien parissa. Päivän päätteeksi minut kutsuttiin toimistoon. He kertoivat, että olin läpäissyt kaikki kokeet ja he ottaisivat minut mielellään, mutta 17-vuotiaana olin liian nuori. He kehottivat minua yrittämään uudelleen seuraavana vuonna.
Maailmani romahti, ja koko matkan kotiin mietin vain: ”Mitä seuraavaksi?” Kotona isä kuunteli turhautumistani ja tarjoutui antamaan minulle siunauksen. Odotin, että Herra kertoisi minulle, että kaikki järjestyisi ja että jollakin ihmeellisellä tavalla minut hyväksyttäisiin poliisikouluun. Sen sijaan Herra kertoi minulle, että jos asettaisin Hänet etusijalle, minulla olisi aina leipää pöydässä ja keinot huolehtia tulevasta perheestäni.
Parempi suunnitelma
Vastauksena rukouksiini minulle kerrottiin, että minun kohdallani Herran asettaminen etusijalle tarkoitti palvelemista kokoaikaisessa lähetystyössä. Olin aina aikonut tehdä niin, mutta en ollut ymmärtänyt, miten yksi askel johtaisi toiseen. Nyt tiesin, että lähetystyössä palveleminen oli se, mitä tekisin, ja halusin tehdä sen mahdollisimman pian.
Tuohon aikaan lähetystyökulut olivat 10 000 guldenia vanhassa Hollannin rahassa eli noin vuoden palkka. Jatkoin työskentelyä varastossa, ja kesällä 1981 minulla oli 10 000 guldenia. Olin myös täyttänyt 18 vuotta. Seurakunnanjohtajana toimiva isäni, piirinjohtaja ja lähetysjohtaja sanoivat kaikki minulle, että olin liian nuori lähetystyöhön. Alaikäraja oli tuohon aikaan 19 vuotta. Päätin kuitenkin mennä 18-vuotissyntymäpäivänäni itse lääkärille ja hammaslääkärille ja pyysin heitä täyttämään omat osuutensa lähetyssaarnaajahakemuksestani.
Jotenkin sain taivuteltua johtajani puhuttelemaan minut ja lähettämään hakemukseni. Sitten odotimme. En tiennyt, että isäni oli seurakunnanjohtajana saanut kirjeen. Hakemus palautettiin hänelle, ja siihen oli merkitty, että olin liian nuori. Hän ei kuitenkaan halunnut vielä näyttää kirjettä minulle, joten hän kantoi sitä pukunsa taskussa viikkoja kertomatta minulle. Onnekseni hän sai tänä aikana toisen viestin. Siinä sanottiin, että joissakin tilanteissa kirkon johtajat halusivat päästää nuoret miehet lähtemään etuajassa, kun nämä olivat hyvin valmistautuneita. Pian minut kutsuttiin palvelemaan Englantiin Lontoon itäiselle lähetyskentälle. Lähetystyöstäni tuli kaikkien aikojen suurin siunaus.
Siunauksia Herralta
Kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun olin palannut lähetystyöstä, tapasin elämäni rakkauden. Vuoden kuluttua meidän vihittiin ja sinetöitiin Lontoon temppelissä Englannissa. Taloustilanne ei edelleenkään ollut hyvä, mutta olen aina onnistunut löytämään työtä ja elättämään perheeni. Pöydässämme on aina ollut leipää ja päämme päällä katto.
Lähetyssaarnaajana ollessani seuraavasta pyhien kirjoitusten kohdasta tuli yksi suosikeistani: ”Mikäli sinä pidät Jumalan käskyt, sinä menestyt maassa” (Alma 36:1). Nämä sanat ohjeenani päätin tehdä, mitä isäni oli tehnyt – pysyä Alankomaissa ja rakentaa kirkkoa omassa kotimaassani.
Vanhin Boomin ja sisar Boomin perhe vuonna 2019. Kuvan ottamisen jälkeen heille on syntynyt yksi pojantytär lisää.
Pikkuruinen lähetysseurakunta, jossa itse kasvoin, on nykyään upea vaarnaseurakunta, jossa lastenlapsillamme on paljon ystäviä suuressa Alkeisyhdistyksessä. Pojillamme on hyvät ammatit, ja heitä on siunattu niin, että pöydässä on ollut ruokaa. Huomaan, että päätöksilläni on ollut vaikutus tulevaan sukupolveen, joka haluaa myös asettaa Herran etusijalle elämässään.
Olen kiitollinen opittuani jo varhain elämässä, että oikea valinta on voittaa maailman huolet ja asettaa taivaallinen Isä etusijalle. Hän on antanut minulle siunauksia, joita en olisi muuten ikinä saanut.