Julkaistaan vain sähköisenä: Tule ja seuraa minua -opetusohjelmaa tukevaa aineistoa
Opimme varhaisilta pyhiltä: Siirrä syrjään maailman huolet
Muutamat varhaiset pyhät ovat vaikuttavia esimerkkejä periaatteista, joita opetetaan luvuissa OL 37–40.
Kun mies nimeltä James Covel kiinnostui kirkosta vuonna 1831, Herra sanoi Jamesille, että tämä oli ”tuntenut suurta murhetta” elämässään ”ylpeyden ja maailman huolien tähden” (OL 39:9). James lupasi muuttaa elämänsä suunnan, mutta nämä samat ”maailman huolet” saivat hänet lopulta hylkäämään kirkon (ks. OL 40:2).
Kuinka voimme välttää sen, että maailman huolet saavat meidät hylkäämään evankeliumin ja Vapahtajan sovituksen siunaukset? Massachusettsista Yhdysvalloista kotoisin olevan naimattoman sisaren Mary ”Polly” Vosen (1780–1866) esimerkki voi antaa meille hyviä ajatuksia!
Avokätinen lahjoitus
Polly kastettiin Bostonissa Massachusettsissa 29. heinäkuuta 1832, kun hän oli 52-vuotias.1 Vaikka hän ei koskaan mennyt naimisiin, hän ei ollut yksin. Bostonin seurakunnasta saamiensa ystävien lisäksi hänellä oli seuranaan 26-vuotias veljentyttärensä Ruth Vose. Kumpikin työskenteli Bostonissa verhoilijana.2 Nuo kaksi myös löysivät evankeliumista merkityksen ja täyttymyksen elämäänsä.
Vuonna 1834 Polly kuuli, että mellakoitsijat olivat ajaneet Jacksonin piirikunnassa Missourissa asuvat pyhät pois kodeistaan. Joseph Smith sai ilmoituksen, jossa Herra pyysi kirkon jäseniä lahjoittamaan rahaa, jotta kärsivät pyhät voisivat lunastaa Siionin (ks. OL 103:22–23). Pollylla ei ollut paljon rahaa, mutta hän luotti Herran lupaukseen, että jos pyhät lievittäisivät muiden kärsimyksiä, siitä seuraisi suuria siunauksia (ks. OL 38:35; 39:8–9). Sen vakaumuksen mukaisesti vuonna 1834 Polly lähetti 150 dollaria Kirtlandiin Ohioon tukeakseen Israelin leirikunnan retkeä (myöhemmältä nimeltä Siionin leirikunta).3
Sataviisikymmentä dollaria oli iso raha kenelle tahansa – mutta erityisesti Pollylle, joka oli nyt 54-vuotias. Parhaiten palkatut tekstiiliteollisuuden naistyöntekijät Lowellissa Massachusettsissa ansaitsivat vain noin 3 dollaria viikossa, joten 150 dollaria merkitsi Pollylle todennäköisesti suunnilleen vuoden palkkatuloja.4
Päivää ennen Pollyn rahalahjoituksen saapumista Joseph Smith kertoi Wilford Woodruffille ja muille, ettei kirkolla ollut riittävästi varoja Siionin leirikunnan retkeen. Joseph ei ollut kuitenkaan huolissaan. ”Tulen pian saamaan jonkin verran rahaa”, hän kertoi muille. Ja niin kävikin: seuraavana aamuna Pollyn lahjoitus saapui. Hänen lahjoittamillaan 150 dollarilla voitiin ostaa varusteita ja ruokaa Siionin leirikunnalle.5
Mekin voimme asettaa evankeliumin etusijalle
Pollyn halu siirtää maailman huolet syrjään ja asettaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi etusijalle jatkui koko hänen elämänsä ajan. Kun pyhät rakensivat Kirtlandin temppeliä, hän ja Ruth päättivät, että oli ”oikein ja välttämätöntä antaa avokätisesti” rakennustöiden tukemiseksi. He lahjoittivat ”sen mukaan kuin heidän varansa suinkin sallivat” – niin paljon, että Joseph Smith lopulta kertoi heille, että he ovat lahjoittaneet tarpeeksi. Heidän ”rajaton avokätisyytensä” ulottui myös Yhdysvaltojen itäosissa palveleviin lähetyssaarnaajiin.6
Polly ja Ruth saivat siunauksia lahjoituksistaan. Heidän yhteinen anteliaisuutensa loi vahvan siteen, joka kesti heidän koko elinikänsä. Kun Polly oli 77-vuotias, hän asui yhä Bostonissa mutta halusi lähteä pyhien luo Utahin territorioon. Niinpä Ruth matkusti Bostoniin ja saattoi Pollyn sieltä Suolajärven laaksoon vuonna 1857. ”Polly-täti” oli rakastettu Utahin pyhien joukossa kuolemaansa asti vuonna 1866. Kun Ruth kuoli vuonna 1884, hänet haudattiin Pollyn viereen.7
Pollyn elämä on ajatuksia herättävä esimerkki siitä, kuinka voimme asettaa evankeliumin maailman asioiden edelle. Pollyn tavoin mekin voimme
-
löytää paljon erilaisia tapoja edistää evankeliumin työtä, olipa oma tilanteemme millainen hyvänsä
-
kertoa totuudesta muille
-
noudattaa taivaallisen Isän ohjausta, jota Hän antaa profeettojensa ja apostoliensa välityksellä
-
käyttää varojamme avokätisesti valtakunnan rakentamiseksi
-
asettaa temppelissä palvelemisen tai sukututkimustyön tekemisen etusijalle
-
tukea perheenjäseniä ja ystäviä elämän kaikissa vaiheissa.
Kun teemme voitavamme siirtääksemme maailman asiat syrjään ja asettaaksemme evankeliumin etusijalle, vahvistamme todistustamme pelastussuunnitelmasta, taivaallisen Isämme rakkaudesta ja Vapahtajan sovituksesta. ”Kun aloitatte tämän elinikäisen kehityskulun, jossa pyhitätte elämänne Herralle, ja jatkatte sitä”, presidentti Russell M. Nelson on selittänyt, ”niin te tulette hämmästymään, miten näkemyksenne, tuntemuksenne ja hengellinen voimanne muuttuvat!”8 Pollyn tavoin me voimme löytää rikkaan ja tyydytystä tuottavan elämän olosuhteistamme riippumatta.