”Hän on tukenani”, Liahona, elokuu 2023.
Henkilökuvia uskosta
Hän on tukenani
Edesmennyt vaimoni ja minä olimme polvistuneet alttarin ääreen pyhässä temppelissä, ja joku, jolla on sinetöimisvaltuus, oli julistanut meille siunauksia. Luotan niihin luvattuihin siunauksiin.
Valokuvat Leslie Nilsson
Ollessani kirkossa yhtenä sunnuntaiaamuna vuonna 2013 sammutin puhelimeni, koska en halunnut sen keskeyttävän sakramenttikokousta. Kun kokous päättyi, avasin taas puhelimeni ja näin, että vaimoni Tanya oli soittanut minulle. Yritin soittaa hänelle takaisin, mutta hän ei vastannut.
Tuon kokouksen aikana auto, jossa hän oli matkalla vuosittaiseen sukutapaamiseen, pyörähti ympäri jossakin New York Thruwaylla. Tyttäremme ja kaksi lastenlastamme loukkaantuivat vakavasti, ja Tanya sai heti surmansa. 44 avioliittovuoden jälkeen vaimoni oli yhtäkkiä poissa.
”Uskoa sanotaan Jumalan lahjaksi”, veli Evans sanoo, ”mutta se on myös valinta, jonka teemme – valinta uskoa.”
Neljä vuotta myöhemmin Katielle, yhdelle miniöistäni, tehtiin hätäkeisarinleikkaus kaksostyttöjen pelastamiseksi 26. raskausviikolla, vielä huolestuttavan lähellä vauvojen elinkelpoisuuden rajaa. Kun tytöt olivat vasta kahdeksan viikon ikäisiä, Katie oli palaamassa myöhään illalla kotiin päivittäiseltä käynniltään heidän luonaan sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla, kun rattijuoppo osui häneen ja surmasi hänet, ja poikani jäi leskeksi kuuden lapsen kanssa.
Vaimoni oli minulle kaikki kaikessa, ja poikani vaimo oli hänelle kaikki kaikessa. Ne olivat rankkoja aikoja perheellemme.
Pidimme kiinni lupauksista
En täysin ymmärtänyt, kuinka suurenmoinen Tanya oli ja kuinka riippuvainen olin hänestä, ennen kuin hän oli poissa. Mutta olimme polvistuneet alttarin ääreen pyhässä temppelissä, ja joku, jolla on sinetöimisvaltuus, oli julistanut meille siunauksia. Olen pitänyt kiinni niiden siunausten lupauksesta. Luotan niihin luvattuihin siunauksiin.
Tanyan kuolema oli minulle uskon kriisi. Minun oli päätettävä: ”Uskonko minä todella?” Uskoa sanotaan Jumalan lahjaksi, mutta se on myös valinta, jonka teemme – valinta uskoa. Tein valinnan uskoa, ja sain selville, että Moroni oli oikeassa kirjoittaessaan, ettemme saa todistusta ennen kuin uskomme on koeteltu (ks. Et. 12:6). Koettelemuksen jälkeen todistus tuli. Uskoni palkittiin vahvistavalla mielenrauhalla. Sen ansiosta olen kyennyt kulkemaan eteenpäin.
Kuten toinen vaimoni Becky sanoo: ”Me tarvitsemme uskoa eniten, kun kohtaamme kriisin. Herran puoleen kääntyminen on oikeastaan ainoa vastaus. Se on tie selviytymiseen ja toivoon.”
Veli Evans ja hänen vaimonsa Becky näyttävät valokuvia veli Evansin miniästä ja tämän kaksostytöistä vauvoina.
Jonkin aikaa minulla oli vaikeuksia saada selville, mitä on usko ja mitä on toivo. Alma kuvailee, että usko on sellaisen toivomista, ”mikä ei näy mutta on totta” (Alma 32:21). Koska uskon Jeesukseen Kristukseen, minulla on toivo siitä, että jos pysyn uskollisena ja luotettavana liitoissani, voin saada iankaikkisen elämän Tanyan kanssa. Olen myös kiitollinen siitä varmuudesta, joka minulla on, että Vapahtaja on meidän jokaisen tukena. On eri asia ajatella ”Hän on olemassa” kuin oivaltaa, että ”Hän on minun tukenani”.
Kahdella lapsenlapsellani on auto-onnettomuudesta johtuvia pysyviä ongelmia, ja suren yhä sitä, että Tanya on poissa elämästäni. En koskaan lakkaa kaipaamasta häntä, eikä rakkaus, jota tunnen häntä kohtaan, heikkene, vaikka tunnen rakkautta toista vaimoani kohtaan. Rakkaus on vain moninkertaistunut.
Myös poikani on solminut uuden avioliiton. Hänen uusi vaimonsa on Beckyn serkun tytär. Me kumpikin löysimme puolison samasta suvusta. Miten todennäköistä se on? Se on ihmeellinen sattuma, tai ehkä ei olekaan.
Haasteita ja siunauksia
Perheellämme on ollut osansa haasteista, mutta olemme myös kokeneet siunauksia. Pojastani on tullut yksi sankareistani. Hän antoi anteeksi rattijuopolle, joka surmasi hänen vaimonsa, ja sanoi tälle toivovansa, että tämä saisi elämänsä järjestykseen. Hänen kaksi pientä tyttöään viettivät hiljattain viidettä syntymäpäiväänsä. He ovat todellisia ihmelapsia.
”Olen kiitollinen siitä varmuudesta, joka minulla on, että Vapahtaja on meidän jokaisen tukena.”
Kuluneiden 17 vuoden ajan minulla on ollut etuoikeus palvella patriarkkana. Alkuun pelkäsin, etten pystyisi täyttämään sitä tehtävää, mutta olen oppinut, että siunaukset tulevat Herralta, eivät patriarkalta. Patriarkallisissa siunauksissa on yleisiä teemoja, koska taivaallinen Isämme haluaa monia samoja asioita kaikille lapsilleen, mutta jokainen siunaus on erilainen, yksilöllinen ja henkilökohtainen.
Yksi patriarkallisen siunauksen tarkoituksista on auttaa yksilöitä näkemään, keitä he ovat Jumalan lapsina, ja ymmärtämään, kuinka paljon heidän taivaallinen Isänsä rakastaa heitä. Aina kun patriarkkana panen käteni jonkun pään päälle antaakseni hänelle patriarkallisen siunauksen, niin pienen kallisarvoisen hetken ajan taivaallinen Isä sallii minun tuntea sen rakkauden, jota Hän tuntee tuota henkilöä kohtaan. Se on pakahduttava tunne. Kun tunnen, kuinka paljon Hän rakastaa jokaista siunauksen saajaa, voin tuntea, että Hän rakastaa minuakin.
”Mikään ei tuo minulle suurempaa iloa kuin temppelin lupaukset, jotka antavat minulle toivoa siitä, että Kristuksen ansiosta voin voittaa kaikki koettelemukset”, veli Evans sanoo.
Nykyään Becky ja minä keskitymme temppeliin. Yksi niistä syistä, joiden vuoksi Herramme on antanut meille temppelin, on antaa meille pilkahdus Siionista. Sen lisäksi että olen patriarkka, minut kutsuttiin joitakin vuosia sitten palvelemaan sinetöijänä temppelissä. Se on ollut jälleen yksi suuri ilo elämässäni. Se on tehtävä, joka on täynnä onnellisia hetkiä. Mikään ei tuo minulle suurempaa iloa kuin temppelin lupaukset, jotka antavat minulle toivoa siitä, että Kristuksen ansiosta voin voittaa kaikki koettelemukset.