Uuden testamentin taustaa

Paavalin käyttämät pelastusta koskevat kielikuvat muinaisessa asiayhteydessään

Jason R. Combs

apulaisprofessori, muinaiset pyhät kirjoitukset, Brigham Youngin yliopisto

Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali käytti aikansa ihmisille tuttuja käsitteitä auttaakseen heitä ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen pelastuksen työtä.

Paavali kirjoittamassa kirjettä pöydän ääressä

Kuinka voi pukea sanoiksi kaiken, mitä Jeesus Kristus on tehnyt meidän hyväksemme? Paavalin keinona oli käyttää käsitteitä, jotka olivat tuttuja hänen aikanaan ja joita voitiin verrata Jeesukseen Kristukseen – käsitteitä kuten vanhurskauttaminen eli syyttömäksi julistaminen, armo ja sovitus.

Vaikka nykyaikana kukin näistä käsitteistä saatetaan joskus ymmärtää väärin, jakeissa Room. 3:24–25 Paavali käytti niitä kielikuvina selittääkseen pelastusta siten, että sen ajan Kristuksen seuraajat olisivat voineet ymmärtää paremmin. Sen vuoksi se, että tiedämme enemmän näiden sanojen alkuperäisistä asiayhteyksistä, voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin Paavalin opetuksia pelastuksestamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Syyttömäksi julistaminen

Vanhassa testamentissa käytettiin käsitettä syyttömäksi julistaminen opettamaan Israelille heidän suhdettaan Jumalaan.¹ Ajatus on peräisin oikeudellisesta asiayhteydestä. Esimerkiksi jakeissa 5. Moos. 16:18–20 Israelia käsketään nimittämään tuomareita tuomitsemaan oikeudenmukaisesti ja noudattamaan oikeudenmukaisuutta. (Alkuperäisessä hepreassa sanotaan tavoitelkaa ”oikeudenmukaisuutta oikeudenmukaisuutta”, eli sana oikeudenmukaisuus toistetaan kahdesti painotuksen vuoksi.) Sanat oikeudenmukainen ja oikeudenmukaisuus ovat kumpikin peräisin samasta heprean- ja kreikankielisestä kantasanasta, joka tarkoittaa syyttömäksi julistamista.

Profeetat käyttivät kuvaa oikeudesta, jossa Jumala on tuomarina, varoittaakseen runollisesti Israelia ja sen naapurikansoja (ks. Jes. 3:13–14; 41:1–9, 21–24; Miika 6:1–5). Jakeessa Jes. 43:9 Jumala kutsuu kansat tulemaan eteensä ikään kuin oikeuteen: ”Kaikki kansat kokoontukoot – –. Asettakoon siis luotettavat todistajat ja osoittakoon olevansa oikeassa.”² Sen osoittaminen, että on oikeassa (eli syyttömäksi julistaminen), olisi jokaisen oikeuteen haastetun toive.

Jotkut Vanhan testamentin kirjoittajat olivat kuitenkin huolissaan siitä, että Jumalan ”oikeudenmukaisuus” eli Hänen ”vanhurskautensa” (kumpikin on käännös samasta heprean- ja kreikankielisestä sanasta) tuomitsisi ihmiset. Psalminkirjoittaja myöntää: ”Sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön” (Ps. 143:2). Paavali viittaa tähän psalmiin jakeessa Room. 3:20: ”Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi [Mooseksen] lain käskyjä noudattamalla.” Sitten Paavali esittää ratkaisun. Jumala, meidän suuri jumalallinen Tuomarimme, päättää julistaa meidät syyttömiksi (eli vanhurskaiksi) Kristuksen tähden: Me ”[saamme] hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut [meidät] vapaiksi” (Room. 3:24).

Kun nykyään kuulemme sanat tuomari, oikeus tai tuomio, emme yleensä ajattele muinaisia juutalaisia tai roomalaisia oikeusjärjestelmiä vaan omien maidemme oikeusjärjestelmiä. Esimerkiksi presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Kuolevaisuudessa me olemme ihmisten lakien ja Jumalan lakien alaisia. Minulla on ollut epätavallinen kokemus tuomita vakavia väärintekoja näiden molempien lakien mukaisesti – aikaisemmin Utahin korkeimman oikeuden tuomarina ja nyt ensimmäisen presidenttikunnan jäsenenä. Ihmisten lakien ja Jumalan lakien välinen eroavuus, jonka olen huomannut, on kasvattanut ymmärrystäni Jeesuksen Kristuksen sovituksen todellisuudesta ja voimasta. Ihmisten lakien alaisuudessa henkilö, joka on syyllistynyt vakavimpiin rikoksiin, voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen. Mutta rakastavan taivaallisen Isän armollisessa suunnitelmassa tilanne on toisin. Olen itse nähnyt, että nämä samat vakavat synnit voidaan saada anteeksi kuolevaisuudessa, koska Vapahtajamme antoi sovitusuhrin synneistä ’kaikkien niiden hyväksi, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli’ (2. Nefi 2:7). Kristus lunastaa, ja Hänen sovituksensa on todellinen.”³

Armo

Armo on toinen kielikuva, jota Paavali käyttää selittääkseen Jeesuksen Kristuksen pelastavaa työtä. Sana armo ei alun perin ollut uskonnollinen termi. Paavalin aikaan armoa (kreikaksi charis) käytettiin yleisesti kuvaamaan hyväntekijän ja suojatin välistä suhdetta. Hyväntekijällä oli voima, valtuus tai varoja suoda suojateille lahja, jota nämä eivät pystyneet ansaitsemaan itselleen tai maksamaan takaisin vastaavalla tavalla. Suojatit tunsivat velvollisuudekseen kunnioittaa hyväntekijäänsä osoittamalla julkisesti kiitollisuuttaan ja uskollisuuttaan.

Esimerkiksi vuonna 90 jKr. Afrodisiaksen kaupunki lähetti Efesokseen valtuuskunnan pystyttämään patsaan Rooman keisarien kunniaksi. Tuon patsaan kaiverruksessa lukee: ”Afrodisiaksen asukkaat, uskollisina keisarille, vapautettuina ja autonomisina alusta asti Augustuksen armosta, pystyttivät [tämän patsaan] yksityisenä armon [osoituksena].”⁴ Tässä kaiverruksessa käytetään sanaa armo kahdella tavalla: ensiksi kuvailemaan Augustuksen lahjaa – että Afrodisiaksen kaupunki olisi vapaa ja autonominen – ja toiseksi kuvailemaan patsaan pienempää lahjaa, joka ilmaisee asukkaiden uskollisuuden ja osoittaa heidän kiitollisuutensa.

Roomalaiskirjeessä Paavali selventää, kumpaa näistä kahdenlaisesta armosta hän kuvailee: ”Saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden” (Room. 3:24, korostus lisätty). Paavali tähdensi, että tämä on Jumalan, meidän hyväntekijämme, lahja, jota emme voi maksaa takaisin ja joka meidän tulee ottaa vastaan ilmaisten julkisesti kiitollisuutemme ja uskollisuutemme.

Paavalin sekä muiden muinaisten ja nykyajan profeettojen ja kirjoittajien kirjoitusten ansiosta me nykyään ymmärrämme syvällisemmin Jeesuksen pelastavan työn ”armon”.

Innoitetussa käännöksessään jakeesta Room. 3:24 Joseph Smith tähdensi, että me olemme täysin riippuvaisia Vapahtajasta: ”Sen tähden saavat vanhurskauden vain hänen armostaan” (LDS Bible, Romans 3:24, alaviite a, korostus lisätty).

Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:

”Vapahtajan uhri avasi kaikille mahdollisuuden pelastumiseen ja paluuseen Jumalan luo. – – Hänen armonsa on se kaiken mahdollistava voima, joka suo pääsyn Jumalan pelastuksen valtakuntiin. – –

Mutta Vapahtajan armo voi tehdä meidän hyväksemme paljon enemmän. Me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet tavoittelemme jotakin käsittämättömän paljon suurempaa. Se on korotus selestisessä valtakunnassa. – –

Rukoilen, että – – annamme [Kristuksen armon] nostaa ja kantaa meitä matkallamme sieltä, missä olemme nyt, loistavaan päämääräämme Isämme luona.”⁵

Sovitus

Paavali jatkaa Kristuksen pelastavan työn selittämistä vielä yhdellä viimeisellä kielikuvalla:

”[Kristuksen Jeesuksen] Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi” (Room. 3:25).

Paavalin aikaan, kun useimmat juutalaiset kuulivat sanan sovitus, he ajattelivat ensimmäisenä pappien työtä temppelissä.

Esimerkiksi luvussa 3. Moos. 16 kuvaillaan, kuinka ylipapin tulee sovituspäivänä pirskottaa eläinuhrin verta liitonarkun kanteen toimittaakseen menot puhdistamiseksi epäpuhtaudesta (ks. 3. Moos. 16:15–16). Paavali käyttää sanaa sovitus vertaamaan Jeesuksen Kristuksen pelastavaa työtä sellaiseen, mikä oli tuttua hänen lukijoilleen: pappien työhön temppelissä, jotta ihmisten synnit otettaisiin pois ja he tekisivät sovinnon Jumalan kanssa. Paavali kuitenkin selventää, että ei eläinten veri pelasta vaan pikemminkin ”[Kristuksen veri] tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi” (Room. 3:25).

Kun nykyään kuulemme sanan sovitus, emme yleensä ajattele ensimmäisenä eläinuhreja vaan Jeesuksen Kristuksen pelastavaa työtä. Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Jeesuksen Kristuksen sovittava voima on välttämätön, koska kukaan meistä ei kykene palaamaan taivaalliseen kotiimme ilman apua. – – Me tarvitsemme Vapahtajan sovittavaa voimaa, jotta voimme tehdä sovinnon taivaallisen Isän kanssa. Jeesus Kristus katkaisi fyysisen kuoleman siteet suoden ylösnousemuksen kaikille. Hän tarjoaa anteeksiannon synneistä sillä ehdolla, että olemme kuuliaisia Hänen evankeliuminsa laeille ja toimituksille. Hänen kauttaan on tarjolla korotus.”⁶

Kahdessa lyhyessä jakeessa (Room. 3:24–25) Paavali kehottaa meitä kuvittelemaan, kuinka 1) Jumala tekee meidät syyttömiksi oikeudessa, koska meidät on lunastettu Jeesuksessa Kristuksessa, 2) Jumalasta tulee meidän hyväntekijämme, koska Hän on antanut meille armonsa lahjan, jonka vuoksi meidän tulee olla kuuliaisia Hänelle ja julkisesti kiittää Häntä, ja 3) Jumala toimii pappina tehden meistä pyhiä uskomme kautta Kristuksen sovitusvereen.

Kun näitä kielikuvia sovelletaan meidän elämäämme ja jumalanpalvelukseemme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä nykyään, kukin niistä voi auttaa meitä näkemään Vapahtajamme sovitusuhrin voiman ja rakkauden, jota Hän ja taivaallinen Isämme ovat osoittaneet meille tarjoamalla meille näin ihmeellisen lahjan.

Viitteet

1. Jotta ymmärtäisit, kuinka käytämme ilmauksia vanhurskauttaminen ja syyttömäksi julistaminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa nykyään, katso PKO, ”Syyttömäksi julistaminen”, pyhätkirjoitukset.churchofjesuschrist.org.

2. Heitä kehotetaan kutsumaan todistajia tai puhumaan omasta puolestaan puolustaen sitä, ovatko he (pakanakansat) pystyneet ennustamaan tulevaisuutta siten kuin Israelin Jumala on.

3. Dallin H. Oaks, ”Parannuksen puhdistamina”, Liahona, toukokuu 2019, s. 91.

4. I. Ephesos II. 233 (korostus lisätty); mukailtu julkaisusta James R. Harrison, Paul’s Language of Grace in Its Graeco-Roman Context, 2003, s. 52.

5. Dieter F. Uchtdorf, ”Se toimii suurenmoisesti!”, Liahona, marraskuu 2015, s. 23. Vapahtajan sovituksen kaiken mahdollistava voima, ks. myös David A. Bednar, ”Herran voimassa”, Liahona, marraskuu 2004, s. 76–78; Gene R. Cook, ”Jumalallisen avun saaminen Herran armosta”, Valkeus, heinäkuu 1993, s. 76–79.

6. Dale G. Renlund, ”Pappeus ja Vapahtajan sovittava voima”, Liahona, marraskuu 2017, s. 64.