2023
Jumala tuntee sinut ja rakastaa sinua
Marraskuu 2023


12:36

Jumala tuntee sinut ja rakastaa sinua

Jumalan onnensuunnitelmassa on kyse juuri teistä. Te olette Hänen rakkaita lapsiaan ja suuriarvoisia.

Kuusi vuotta sitten perheemme matkusti yöllä aivan Oxfordin kaupungin lähistöllä. Kuten usein pienten lasten ollessa kyseessä meidän piti pysähtyä, ja huomasimme huoltoaseman, jossa oli monia myymälöitä ja ravintoloita. Säntillisesti nousimme autosta, käytimme palveluita ja nousimme takaisin autoon jatkaen matkaamme.

Varttituntia myöhemmin vanhin poikamme esitti merkittävän kysymyksen: ”Missä Jasper on?” Jasper istuu yksin auton takaosassa. Oletimme, että hän oli nukahtanut tai piileskeli tai oli tehnyt meille kepposen.

Kun hänen veljensä tutki auton takaosaa tarkemmin, saimme selville, ettei viisivuotias poikamme ollut siellä. Sydämemme täyttyi kauhulla. Kun lähdimme ajamaan takaisin huoltoasemalle, rukoilimme taivaalliselta Isältä, että Jasper olisi turvassa. Soitimme poliisille ja kerroimme heille tilanteen.

Kun saavuimme huolestuneina paikalle yli 40 minuuttia myöhemmin, parkkipaikalla oli kaksi poliisiautoa valot vilkkuen. Toisessa niistä oli Jasper, joka leikki painikkeilla. En koskaan unohda iloa, jota tunsimme ollessamme jälleen hänen kanssaan.

Monet Vapahtajan vertauskuvallisista opetuksista keskittyvät kokoamiseen, palauttamiseen tai pyrkimykseen löytää se, mikä on joutunut harhateille tai kadonnut. Näiden joukossa ovat vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta.1

Kun tämä Jasperin tapaus on vuosien varrella pyörinyt mielessäni, olen pohtinut Jumalan lasten jumalallista identiteettiä ja tärkeyttä, Jeesuksen Kristuksen lunastavaa voimaa ja taivaallisen Isän täydellistä rakkautta – Hänen, joka tuntee teidät ja minut. Toivon voivani todistaa näistä totuuksista tänään.

I Jumalan lapsia

Elämä on haasteellista. Monet tuntevat olevansa lannistuneita, yksin, syrjässä tai uupuneita. Kun asiat ovat vaikeita, meistä voi tuntua, että olemme eksyneet tai jääneet jälkeen. Tieto siitä, että me kaikki olemme Jumalan lapsia ja Hänen iankaikkisen perheensä jäseniä, palauttaa yhteenkuulumisen ja tarkoituksellisuuden tunteen.2

Presidentti M. Russell Ballard on sanonut: ”Meillä kaikilla on nyt ja ikuisesti yksi tärkeä yhteinen identiteetti. – – Se on se, että te olette ja olette aina olleet Jumalan poikia ja tyttäriä. – – Tämän totuuden ymmärtäminen – sen todellinen ymmärtäminen ja omaksuminen – muuttaa elämää.”3

Älkää ymmärtäkö väärin älkääkä väheksykö sitä, kuinka tärkeitä te olette taivaalliselle Isällenne. Te ette ole luonnon suunnittelemattomia sivutuotteita, kosmisia orpoja tai aineen, ajan ja sattuman tulosta. Suunnitelmalla on aina suunnittelija.

Elämällänne on merkitys ja tarkoitus. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin jatkuva palautus tuo valoa ja ymmärrystä jumalalliseen identiteettiinne. Te olette taivaallisen Isän rakkaita lapsia. Te olette kaikkien noiden vertausten ja opetusten aihe. Jumala rakastaa teitä niin paljon, että Hän lähetti Poikansa parantamaan, pelastamaan ja lunastamaan teidät.4

Jeesus Kristus tuntee jokaisen ihmisen jumalallisen luonteen ja iankaikkisen arvon.5 Hän on selittänyt, kuinka kaksi suurta käskyä rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistämme ovat kaikkien Jumalan käskyjen perusta.6 Yksi jumalallisista vastuistamme on huolehtia niistä, jotka ovat avun tarpeessa.7 Siitä syystä me Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kannamme toistemme kuormia, suremme surevien kanssa ja lohdutamme niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa.8

Uskonnossa ei ole kyse vain suhteestamme Jumalaan vaan myös suhteestamme toisiimme. Vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt, että englannin kielen sana religion on peräisin latinan sanasta religare, joka tarkoittaa ”liittää” tai kirjaimellisemmin ”liittää uudelleen”. Siten ”todellinen uskonto [on] side, joka liittää meidät Jumalaan ja toisiimme.”9

Sillä, kuinka kohtelemme toisiamme, on todella merkitystä. Presidentti Russell M. Nelson opettaa: ”Vapahtajan sanoma on selkeä: Hänen todelliset opetuslapsensa rakentavat, kohottavat, kannustavat, taivuttelevat ja innoittavat.”10 Tämä on vieläkin tärkeämpää silloin, kun kanssakulkijamme tuntevat itsensä eksyneiksi, yksinäisiksi, unohdetuiksi tai syrjäytyneiksi.

Meidän ei tarvitse katsoa kauas löytääksemme ihmisiä, joilla on vaikeaa. Voimme aloittaa auttamalla jotakuta omassa perheessämme, seurakunnassamme tai asuinpaikkakunnallamme. Voimme myös pyrkiä lievittämään äärimmäisessä köyhyydessä elävien 700 miljoonan ihmisen kärsimyksiä11 tai niiden 100 miljoonan ihmisen kärsimyksiä, jotka ovat joutuneet pakolaisiksi vainon, konfliktien ja profilointiin perustuvan väkivallan vuoksi.12 Jeesus Kristus on täydellinen esimerkki siitä, miten huolehtia hädänalaisista – nälkäisistä, muukalaisista, sairaista, köyhistä ja vangituista. Hänen työnsä on meidän työtämme.

Vanhin Gerrit W. Gong opettaa, että ”matkamme Jumalan luo tapahtuu usein yhdessä”13. Siten seurakuntiemme pitäisi olla turvapaikka kaikille Jumalan lapsille. Käymmekö passiivisesti kirkossa vai luommeko aktiivisesti yhteisöjä, joiden tarkoituksena on palvella Jumalaa, muistaa Kristusta ja palvella toisiamme?14 Voimme noudattaa presidentti Nelsonin neuvoa tuomita vähemmän, rakastaa enemmän ja osoittaa Jeesuksen Kristuksen puhdasta rakkautta sanoillamme ja teoillamme.15

II Jeesuksen Kristuksen lunastava voima

Jeesuksen Kristuksen sovitus on suurin ilmaus taivaallisen Isämme rakkaudesta lapsiaan kohtaan.16 Sana sovitus kuvaa niiden ”yhteentuomista”, jotka ovat olleet etääntyneitä tai erillään.

Vapahtajamme tehtävänä oli tarjota sekä keino palata taivaallisen Isän luo että tuoda helpotusta matkalle. Oman kokemuksensa perusteella Vapahtaja tietää, kuinka tukea meitä elämän haasteissa.17 Voitte olla varmoja: Kristus on pelastajamme ja sielumme parantaja.

Kun osoitamme uskoa, Hän auttaa meitä ponnistelemaan eteenpäin läpi vaikeuksien. Hän esittää meille jatkuvasti rakastavan ja armollisen kutsunsa:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua – –. Näin teidän sielunne löytää levon.”18

Vertauskuva ikeestä on voimallinen. Kuten presidentti Howard W. Hunter selitti: ”Ies oli – – laite, [jonka] avulla kahden eläimen voimat voitiin yhdistää, niin että niiden oli yhdessä helpompi suoriutua raskaasta tekeillä olevasta työstä. Kuorma, joka oli musertava tai kenties mahdoton yhdelle eläimelle, oli kohtuullinen ja vaivaton kahdelle ikeen yhdistämälle eläimelle.”19

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Te tulette Kristuksen luo, jotta teidät valjastettaisiin ikeeseen Hänen ja Hänen voimansa kanssa, jotta ette vetäisi elämän taakkaa yksin. Te vedätte elämän taakkaa yhdessä maailman Vapahtajan ja Lunastajan kanssa.”20

Kuinka me valjastamme eli sidomme itsemme Vapahtajaan? Vanhin David A. Bednar selittää:

”Se, että teemme pyhiä liittoja ja pidämme ne, valjastaa meidät Herran Jeesuksen Kristuksen ikeeseen Hänen kanssaan. Itse asiassa Vapahtaja kutsuu meitä luottamaan Häneen ja vetämään kuormaa Hänen kanssaan – –.

Me emme ole eikä meidän koskaan tarvitsekaan olla yksin.”21

Te, jotka olette kuormittuneita, eksyneitä tai hämmentyneitä: Teidän ei tarvitse tehdä tätä yksin.22 Jeesuksen Kristuksen sovituksen ja Hänen toimitustensa avulla teidät voidaan valjastaa eli sitoa Häneen. Rakastaen Hän antaa tarvitsemanne voiman ja parantumisen, jotta pystytte kohtaamaan edessä olevan matkan. Hän on yhä turvamme myrskyissämme.23

III Taivaallisen Isän rakkaus

Tiedoksenne, että Jasper on nokkela, hellä, älykäs ja riehakas. Mutta tämän kertomuksen ydin on siinä, että hän on minun. Hän on minun poikani, ja minä rakastan häntä enemmän kuin hän voi arvatakaan. Jos epätäydellinen, maallinen isä tuntee näin lastaan kohtaan, voitteko kuvitella, mitä täydellinen, kirkastettu, rakastava taivaallinen Isä tuntee teitä kohtaan?

Rakkaat ystäväni nousevassa sukupolvessa, sukupolvi Z:ssä ja sukupolvi Alfassa: Tietäkää, että usko vaatii työtä24. Me elämme aikaa, jolloin monille vain ”näkeminen on uskomista”. Usko voi olla haasteellista ja vaatii valintoja. Mutta rukouksiin vastataan.25 Ja vastaukset voi tuntea.26 Joitakin elämän todellisimpia asioita ei nähdä, vaan ne tunnetaan, tiedetään ja koetaan. Nekin ovat todellisia.

Jeesus Kristus haluaa teidän tuntevan taivaallisen Isänne ja luovan suhteen Häneen.27 Hän on opettanut: ”Kukapa teidän joukostanne, jolla on poika ja tämä seisoo ulkona ja sanoo: Isä, avaa kotisi, jotta voin tulla sisään ja aterioida kanssasi, ei sanoisi: Tule sisään, poikani; sillä se, mikä on minun, on sinun, ja se, mikä on sinun, on minun?”28 Voitteko ajatella henkilökohtaisempaa, rakastavampaa mielikuvaa Jumalasta, iankaikkisesta Isästä?

Te olette Hänen lapsiaan. Jos tunnette olevanne eksyksissä, jos teillä on kysymyksiä tai teiltä puuttuu viisautta, jos kamppailette olosuhteidenne kanssa tai painitte hengellisen ristiriidan kanssa, kääntykää Hänen puoleensa. Rukoilkaa Häneltä lohtua, rakkautta, vastauksia ja suuntaa. Olipa tarpeenne mikä tahansa ja olittepa missä tahansa, vuodattakaa sydämenne taivaalliselle Isällenne. Joku teistä haluaa kenties noudattaa presidentti Nelsonin kutsua ja kysyä, ”onko Hän todella olemassa – tunteeko Hän teidät. Kysykää Häneltä, mitä Hän ajattelee teistä. Ja sitten kuunnelkaa.”29

Rakkaat veljet ja sisaret:

  • Tuntekaa taivaallinen Isänne. Hän on täydellinen ja rakastava.

  • Tietäkää, kuka Jeesus Kristus on.30 Hän on Vapahtajamme ja Lunastajamme. Sitokaa itsenne ja rakkaanne Häneen.

  • Ja tietäkää, keitä te olette. Tuntekaa todellinen jumalallinen identiteettinne. Jumalan onnensuunnitelmassa on kyse juuri teistä. Te olette Hänen rakkaita lapsiaan ja suuriarvoisia. Hän tuntee teidät ja rakastaa teitä.

Näistä yksinkertaisista mutta perustavaa laatua olevista totuuksista todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Luuk. 15:4–32.

  2. Ks. Preach My Gospel: A Guide to Sharing the Gospel of Jesus Christ, 2023, s. 1.

  3. M. Russell Ballard, ”Children of Heavenly Father”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 3. maaliskuuta 2020, speeches.byu.edu.

  4. Ks. Joh. 3:16; Moosia 15:1; 3. Nefi 17:6–10.

  5. Ks. Preach My Gospel, luku 3.

  6. Ks. Matt. 22:36–40.

  7. Ks. Yleiskäsikirja: Palveleminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, 1.2, Evankeliumiaiheinen kirjasto.

  8. Ks. Moosia 18:8–9.

  9. Jeffrey R. Holland, ”Religion: Bound by Loving Ties”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 16. elokuuta 2016, speeches.byu.edu.

  10. Russell M. Nelson, ”Rauhantekijöitä tarvitaan”, Liahona, toukokuu 2023, s. 99.

  11. ”Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä kasvoi 70 miljoonalla yli 700 miljoonaan” (”Poverty”, 30. marraskuuta 2022, World Bank, worldbank.org).

  12. ”Yli 100 miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi” (”Refugee Data Finder”, 23. toukokuuta 2022, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö, unhcr.org).

  13. Gerrit W. Gong, ”Tilaa majatalossa”, Liahona, toukokuu 2021, s. 25.

  14. Ks. Yleiskäsikirja, 1.3.7, Evankeliumiaiheinen kirjasto.

  15. Ks. Russell M. Nelson, ”Rauhantekijöitä tarvitaan”, s. 98–101.

  16. Ks. Joh. 3:16.

  17. Ks. Alma 7:11–12; OL 122:8.

  18. Matt. 11:28–29.

  19. Ks. Howard W. Hunter, ”Tulkaa minun tyköni”, Valkeus, tammikuu 1991, s. 15.

  20. The Mission and Ministry of the Savior: A Discussion with Elder Russell M. Nelson”, Ensign, kesäkuu 2005, s. 18.

  21. David A. Bednar, ”He kantoivat kuormansa helposti”, Liahona, toukokuu 2014, s. 88.

  22. Ylijohtaja Camille N. Johnson on sanonut: ”Veljet ja sisaret, en pysty siihen yksin, eikä minun tarvitsekaan, enkä aiokaan tehdä niin. Kun olen päättänyt sitoutua Vapahtajaani Jeesukseen Kristukseen Jumalan kanssa solmimieni liittojen kautta, ’kestän kaiken [Kristuksen avulla], joka antaa minulle voimaa’ [Fil.4:13].” (”Jeesus Kristus on apu ja huojennus”, Liahona, toukokuu 2023, s. 82.)

  23. Ks. Ps. 62:7–9.

  24. Ks. Jaak. 2:17.

  25. Ks. Matt. 7:7–8; Jaak. 1:5.

  26. ”Hän [Pyhä Henki] on Puolustaja (ks. Joh. 14:26) ja Lohduttaja. Samoin kuin rakastavan vanhemman rauhoittava ääni voi hiljentää itkevän lapsen, Hengen kuiskaukset voivat tyynnyttää pelkomme, rauhoittaa elämäämme kalvavia huolia ja lohduttaa meitä surussa. Pyhä Henki voi täyttää meidät ’toivolla ja täydellisellä rakkaudella’ ja ’opettaa [meille] rauhaa tuovia valtakunnan asioita’ (Moroni 8:26; OL 36:2).” (Topics and Questions, ”Holy Ghost”, Gospel Library.)

    ”Pyhä Henki ’todistaa Isästä ja Pojasta’ (2. Nefi 31:18). Vain Pyhän Hengen voimasta me voimme saada varman todistuksen Isästä Jumalasta ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta.

    Pyhä Henki todistaa totuudesta, ja Hänen voimallaan me voimme ’tietää totuuden kaikesta’ (Moroni 10:5).” (”Pyhä Henki todistaa totuudesta”, Liahona, maaliskuu 2010, s. 14–15.)

    ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.” (Joh. 15:26.)

  27. Ks. Joh. 14:6–7; 17:3.

  28. JSR Matt. 7:17 (pyhien kirjoitusten liitteissä).

  29. Russell M. Nelson, ”Tule ja seuraa minua”, Liahona, toukokuu 2019, s. 90.

  30. Ks. Mark. 8:27–29.