Kulkeminen liittosuhteessa Kristuksen kanssa

Ylijohtaja Emily Belle Freeman

Nuorten Naisten ylijohtaja

Hän, joka koki tuskaa tähtemme, antaa kuolevaisuuden tehdä työtään meissä, mutta Hän ei pyydä meitä kohtaamaan niitä haasteita yksin.

Hyvä ystäväni Ilan tutustutti minut erääseen polkuun Israelissa. ”Sitä kutsutaan Jeesuksen poluksi”, hän sanoi, ”koska se johtaa Nasaretista Kapernaumiin ja sitä pitkin monet uskovat Jeesuksen kulkeneen.” Päätin heti silloin, että haluan kulkea sitä polkua, joten aloin suunnitella matkaa Israeliin.

Kuusi viikkoa ennen matkaa nilkkani murtui. Mieheni oli huolissaan vammasta, mutta minun suurin huolenaiheeni oli, kuinka kulkisin Jeesuksen polkua kuukautta myöhemmin. Olen luonteeltani itsepäinen, joten en peruuttanut lentolippuja.

Muistan, kuinka sinä kauniina kesäkuun aamuna tapasin israelilaisen oppaamme. Hyppäsin ulos pakettiautosta ja otin sitten esiin kainalosauvat ja polviskootterin. Oppaamme Mya vilkaisi kipsiäni ja sanoi: ”En oikein usko, että pystyt kulkemaan tätä polkua tuossa kunnossa.”

”Ehkä en”, vastasin. ”Mutta mikään ei estä minua yrittämästä.” Hän nyökkäsi hieman, ja niin me lähdimme matkaan. Rakastan häntä sen vuoksi – koska hän uskoi minun pystyvän kulkemaan polkua rikkinäisenä.

Kuljin jyrkkää polkua ja väistelin lohkareita jonkin aikaa yksin. Sitten Mya, jota sitoumukseni vilpittömyys liikutti, otti esiin narun, sitoi sen skootterini ohjaustankoon ja alkoi vetää. Hän veti minua ylös kukkuloille, läpi sitruunatarhojen ja pitkin Galileanjärven penkereitä. Matkan päätteeksi ilmaisin kiitollisuuteni suloiselle oppaalleni, joka oli auttanut minua saavuttamaan jotakin, mitä en olisi pystynyt koskaan saavuttamaan omin voimin.

Kun Herra kutsui Henokia kulkemaan maan halki ja todistamaan Hänestä, Henok epäröi.¹ Hän oli pelkkä hidaspuheinen nuorukainen. Kuinka hän pystyisi omassa tilanteessaan kulkemaan sitä polkua? Hänet sokaisi se, mikä hänessä oli rikki. Herran vastaus siihen, mikä esti Henokia, oli yksinkertainen ja välitön: ”Vaella – – minun kanssani.”² Kuten Henokin, meidän on muistettava, että Hän, joka koki tuskaa tähtemme³, antaa kuolevaisuuden tehdä työtään meissä, mutta Hän ei pyydä meitä kohtaamaan niitä haasteita yksin⁴. Olipa kertomuksemme kuinka raskas tahansa tai polkumme nykyinen kulku millainen tahansa, Hän kutsuu meitä kulkemaan kanssaan.⁵

Ajatelkaa nuorta miestä, joka oli vaikeassa tilanteessa ja kohtasi Herran autiomaassa. Jaakob oli matkannut kauas kotoaan. Yön pimeydessä hän näki unen, jossa oli paitsi tikkaat myös annettiin liittoon kuuluvia merkittäviä lupauksia, mukaan lukien se, mitä kutsun mielelläni viiden sormen lupaukseksi.⁶ Tuona yönä Herra seisoi Jaakobin vierellä, esitteli itsensä Jaakobin isän Jumalana ja lupasi sitten:

Minä olen sinun kanssasi.
Minä varjelen sinua.
Minä tuon sinut takaisin kotiin.
Minä en hylkää sinua.
Minä pidän lupaukseni sinulle.⁷

Jaakobin oli tehtävä valinta. Hän voisi tehdä valinnan elää elämäänsä vain tutustuen isänsä Jumalaan, tai hän voisi tehdä valinnan elää elämänsä sitoutuneena liittosuhteeseen Jumalan kanssa. Vuosia myöhemmin Jaakob todisti eläneensä niin, että Herran liittoon kuuluvien lupausten ansiosta Jumala ”kuuli minua ahdinkoni hetkellä ja oli matkallani minun kanssani”⁸. Aivan kuten Herra teki Jaakobin kohdalla, Hän vastaa meille jokaiselle ahdinkomme hetkellä, jos teemme valinnan sitoa elämämme Häneen. Hän on luvannut kulkea matkalla kanssamme.

Me nimitämme tätä kulkemiseksi liittopolulla – polulla, joka alkaa kasteenliitosta ja johtaa syvällisempiin liittoihin, joita teemme temppelissä. Ehkä kuulette nämä sanat ja ajattelette rastitettavia ruutuja. Kenties näette pelkästään vaatimusten polun. Lähempi tarkastelu paljastaa jotakin kiehtovampaa. Liitossa ei ole kyse vain sopimuksesta, vaikka sekin on tärkeää. Kyse on suhteesta. Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Liittopolullamme on kyse suhteestamme Jumalaan.”⁹

Miettikää avioliittoa. Hääpäivä on tärkeä, mutta yhtä tärkeää on suhde, joka luodaan sen jälkeen yhdessä eletyn elämän aikana. Sama pätee liittosuhteessa Jumalaan. Ehdot on asetettu, ja matkan varrella on odotuksia. Ja silti Hän kutsuu meitä jokaista tulemaan sellaisena kuin kykenemme, täysin vilpittömin sydämin, ”ponnistelemaan eteenpäin”¹⁰ Hänen rinnallaan luottaen siihen, että Hänen lupaamansa siunaukset tulevat. Pyhissä kirjoituksissa meille muistutetaan, että usein nuo siunaukset tulevat Hänen omana aikanaan ja Hänen omalla tavallaan: 38 vuoden kuluttua¹¹, 12 vuoden kuluttua¹², heti¹³. Hän antaa kaiken sen, mitä polullanne tarvitaan.¹⁴

Hänen palvelutehtävänsä on alentumisen palvelutehtävä. Jeesus Kristus kohtaa meidät siellä, missä olemme, sellaisina kuin olemme. Siitä syystä oli puutarha, risti ja hauta. Vapahtaja lähetettiin auttamaan meitä voittamaan.¹⁵ Mutta pysyminen siellä, missä olemme, ei tuo kaipaamaamme vapautusta. Aivan kuten Hän ei jättänyt Jaakobia sinne autiomaahan, Herra ei aio jättää ketään meistä tänne, missä olemme.

Hänen palvelutehtävänsä on myös korottamisen palvelutehtävä. Hän tekee työtä kanssamme¹⁶ korottaakseen meidät sinne, missä Hän on, ja samalla mahdollistaakseen sen, että meistä tulee sellaisia kuin Hän on. Jeesus Kristus tuli korottamaan meidät.¹⁷ Hän haluaa auttaa meitä kehittymään. Siitä syystä on temppeli.

Meidän on muistettava: meitä ei korota yksin kulku, vaan seura – meidän Vapahtajamme. Ja juuri siitä syystä on liittosuhde.

Kun olin Israelissa, kävin Länsimuurilla. Juutalaisille se on pyhin paikka Israelissa. Heidän temppelistään ei ole muuta jäljellä. Useimmat pukeutuvat parhaimpiinsa käydessään tässä pyhässä paikassa. Heidän vaatevalintansa on vertauskuva heidän omistautumisestaan suhteessaan Jumalaan. He käyvät muurilla lukemassa pyhiä kirjoituksia, palvelemassa Jumalaa ja vuodattamassa rukouksiaan. Harras pyyntö, että temppeli olisi heidän keskellään, on läsnä heidän jokaisessa päivässään, heidän jokaisessa rukouksessaan, tämä kaipaus saada liittohuone. Ihailen heidän omistautumistaan.

Kun palasin kotiin Israelista, kuuntelin tarkemmin ympärilläni käytyjä keskusteluja liitoista. Huomasin ihmisten kysyvän: Miksi minun pitäisi kulkea liittopolkua? Pitääkö minun mennä Herran huoneeseen solmimaan liittoja? Miksi käytän pyhää garmenttia? Pitäisikö minun panostaa liittosuhteeseen Herran kanssa? Vastaus näihin hyviin ja tärkeisiin kysymyksiin on yksinkertainen: se riippuu siitä, millaisen suhteen haluat kokea Jeesuksen Kristuksen kanssa.¹⁸ Jokaisen meistä on löydettävä oma vastauksensa näihin syvästi henkilökohtaisiin kysymyksiin.

Tässä on minun: Kuljen tätä polkua taivaallisten vanhempien rakkaana tyttärenä¹⁹, Jumalan tuntemana²⁰ ja syvästi luotettuna²¹. Liiton lapsena olen oikeutettu saamaan luvattuja²² siunauksia. Olen tehnyt valinnan²³ vaeltaa Herran kanssa. Minut on kutsuttu²⁴ todistamaan Kristuksesta. Kun polku tuntuu ylivoimaiselta, minua vahvistetaan²⁵ kaiken mahdollistavalla armolla. Joka kerta kun astun Hänen huoneensa kynnyksen yli, koen syvemmän liittosuhteen Hänen kanssaan. Minut on pyhitetty²⁶ Hänen Hengellään, varustettu²⁷ Hänen voimallaan ja erotettu²⁸ rakentamaan Hänen valtakuntaansa. Päivittäisen parannuksen ja viikoittaisen sakramentin nauttimisen avulla opin tulemaan lujaksi²⁹ sekä menemään ja tekemään hyvää³⁰. Kuljen tätä polkua Jeesuksen Kristuksen kanssa odottaen innolla sitä luvattua päivää, jolloin Hän tulee takaisin. Silloin minut liitetään Häneen³¹ ja korotetaan pyhänä³² Jumalan tyttärenä.

Siitä syystä minä kuljen liittopolkua.

Siitä syystä pidän kiinni liittoon kuuluvista lupauksista.

Siitä syystä käyn Hänen liittohuoneessaan.

Siitä syystä käytän pyhää garmenttia jatkuvana muistuttajana.

Koska haluan elää sitoutuneena liittosuhteeseen Hänen kanssaan.

Ehkä tekin haluatte. Aloittakaa siitä, missä olette.³³ Älkää antako tilanteenne estää teitä. Muistakaa, että vauhti tai sijoittuminen polulla eivät ole yhtä tärkeitä kuin edistyminen.³⁴ Pyytäkää jotakuta, johon luotatte ja joka on liittopolulla, tutustuttamaan teidät Vapahtajaan, jonka hän on oppinut tuntemaan. Oppikaa lisää Hänestä. Panostakaa suhteeseen solmimalla liitto Hänen kanssaan. Iällänne tai olosuhteillanne ei ole väliä. Voitte vaeltaa Hänen kanssaan.

Kun olimme kävelleet Jeesuksen polun loppuun, Mya ei ottanut narua takaisin itselleen. Hän jätti sen kiinni skootteriini. Seuraavien päivien ajan teini-ikäiset veljenpoikani ja heidän ystävänsä vetivät minua vuorotellen Jerusalemin kaduilla.³⁵ He pitivät huolen siitä, etten jäänyt paitsi Jeesuksen kertomuksista. Minua muistutettiin nousevan sukupolven voimasta. Me voimme ottaa oppia teistä. Teillä on aito halu tuntea opas, Jeesus Kristus. Luotatte sen narun voimaan, joka sitoo meidät Häneen. Te olette tavattoman lahjakkaita kokoamaan muita Hänen luokseen.³⁶

Onneksi kuljemme tätä polkua yhdessä antaen kannustusta matkan varrella.³⁷ Kun jaamme henkilökohtaisen kokemuksemme Kristuksen kanssa, me vahvistamme henkilökohtaista omistautumistamme. Tästä lausun todistukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.