”Vanhin Alexander Dushku”, Liahona, marraskuu 2023.
Vanhin Alexander Dushku
johtavana auktoriteettina toimiva seitsenkymmen
Vanhin Alexander Dushkun vanhemmat liittyivät kirkkoon Bostonissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa käytyään New York Cityn maailmannäyttelyssä vuonna 1964. Hänen isänsä liikuttui hengellisesti siitä, mitä sai kuulla evankeliumista kirkon järjestämässä paviljongissa, ja hän kutsui lähetyssaarnaajat opettamaan itseään ja tulevaa vaimoaan.
Kun vanhin Dushku syntyi, hänen vanhempansa olivat uusia kirkossa, mutta hän kertoo aina tienneensä, että hän palvelisi lähetystyössä.
”Vasta kun pääsin lähetyskentälle, aloin todella ymmärtää lähetystyön loistokkuutta ja sitä, kuinka voimallista se voi olla”, sanoo vanhin Dushku, joka palveli Lissabonin lähetyskentällä Portugalissa vuosina 1986–1988. ”Se yksinkertaisesti sai minut täysin tajuamaan, mikä on Jumalan valtakunta ja mitä se tarkoittaa.”
Vanhin Dushku uskoo, että kirkon jäsenistöllä on suuret mahdollisuudet vaikuttaa maailmaan.
”Vaikka lukumäärämme saattaa olla pieni, olemme merkityksellisiä ja voimakkaita”, hän sanoo. ”Me kuljemme käsi kädessä Kristuksen kanssa. Ja sitten me kuljemme yhdessä. Meistä itsestämme tulee Herran kädet ja Herran ääni kohottamaan ja vahvistamaan muita.”
Alexander Dushku syntyi 17. marraskuuta 1966 Nicholas ja Donna Lee Dushkun perheeseen Fairfieldissa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Vanhin Dushku solmi avioliiton Jennifer Burnhamin kanssa vuonna 1988 Suolajärven temppelissä. Heillä on kahdeksan lasta ja yhdeksän lastenlasta.
Vanhin Dushku suoritti alemman korkeakoulututkinnon taloustieteissä Brigham Youngin yliopistossa vuonna 1990. Hän suoritti oikeustieteen tohtorin tutkinnon BYU:ssa J. Reuben Clarkin oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1993. Hän työskenteli valtakunnallisessa julkisoikeudellisessa lakiasiaintoimistossa ja toimi kirjurina Yhdysvaltain vetoomustuomioistuimen seitsemännessä piirissä ennen viimeisintä työpaikkaansa Kirton McConkien lakiasiaintoimistossa Salt Lake Cityssä, missä hän keskittyi Yhdysvaltain perustuslain ensimmäiseen lisäykseen ja uskonnonvapauteen.
Vanhin Dushku palveli kutsun saadessaan vaarnanjohtajana. Hän on palvellut myös piispana, korkean neuvoston jäsenenä, neuvonantajana piispakunnassa ja vanhinten koorumin johtajana.