2023
Ajattele selestisesti!
Marraskuu 2023


19:15

Ajattele selestisesti!

Tekemänne valinnat ratkaisevat, missä asutte läpi iankaikkisuuden, millaisessa ruumiissa nousette ylös kuolleista ja keiden kanssa elätte ikuisesti.

Rakkaat veljeni ja sisareni, olen syvästi kiitollinen siitä, että voin puhua teille tänään. Minun iässäni jokainen uusi päivä tuo mukanaan sekä suurenmoisia että haastavia yllätyksiä. Kolme viikkoa sitten loukkasin selkäni lihakset. Niinpä vaikka olen pitänyt yli sata yleiskonferenssipuhetta seisten, ajattelin tänään tehdä sen istuen. Rukoilen, että tänään Henki välittää sanomani teidän sydämeenne.

Juhlin hiljattain 99-vuotissyntymäpäivääni ja aloitin siten 100. elinvuoteni. Minulta kysytään usein, mikä on niin pitkän elämän salaisuus. Parempi kysymys olisi: ”Mitä olen oppinut eläessäni lähes vuosisadan?”

Tänään minulla ei ole aikaa vastata tuohon kysymykseen täysin, mutta saanen kertoa yhden tärkeimmistä opetuksista, mitä olen oppinut.

Olen oppinut, että taivaallisen Isän suunnitelma meitä varten on upea, että sillä, mitä teemme tässä elämässä, on todella merkitystä ja että Vapahtajan sovitus tekee Isämme suunnitelman mahdolliseksi.1

Kun olen paininut äskettäisen loukkaantumiseni aiheuttaman voimakkaan kivun kanssa, olen tuntenut entistä syvempää arvostusta Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitustyönsä käsittämätöntä lahjaa kohtaan. Ajatelkaa sitä! Vapahtaja kärsi ”kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia”2, jotta Hän voi lohduttaa meitä, parantaa meidät, pelastaa meidät hädän hetkinä3. Jeesus Kristus kuvaili kokemustaan Getsemanessa ja Golgatalla: ”Mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta.”4 Vammani on saanut minut yhä uudelleen pohtimaan ”Israelin Pyhän suuruutta”5. Parantumiseni aikana Herra on ilmaissut jumalallisen voimansa rauhallisin ja erehtymättömin tavoin.

Jeesuksen Kristuksen äärettömän sovituksen ansiosta taivaallisen Isämme suunnitelma on täydellinen suunnitelma! Jumalan upean suunnitelman ymmärtäminen poistaa elämästä mysteerin ja tulevaisuudestamme epävarmuuden. Se antaa meille jokaiselle mahdollisuuden valita, kuinka elämme täällä maan päällä ja missä elämme ikuisesti. Perätön käsitys siitä, että meidän tulisi ”[syödä, juoda ja olla] iloisia, sillä huomenna me kuolemme; ja meidän käy hyvin”6, on yksi järjettömimmistä valheista maailmankaikkeudessa.

Tässä on Jumalan suunnitelman hieno uutinen: juuri ne asiat, jotka tekevät elämästänne kuolevaisuudessa parasta, mitä se voi olla, ovat täsmälleen samoja asioita, jotka tekevät elämästänne koko iankaikkisuudessa parasta, mitä se voi olla! Tänään, auttaakseni teitä olemaan kelvollisia niihin runsaisiin siunauksiin, joita taivaallisella Isällä on teitä varten, kutsun teitä omaksumaan tavan ”ajatella selestisesti”7! Selestisesti ajatteleminen tarkoittaa sitä, että meillä on hengellinen mieli. Opimme Mormonin kirjan profeetta Jaakobilta, että ”hengellinen mieli tuottaa iankaikkisen elämän”8.

Kuolevaisuus on mestarikurssi, jolla opitaan valitsemaan iankaikkisesti tärkeimpiä asioita. Aivan liian monet ihmiset elävät ikään kuin tämä elämä olisi kaikki, mitä on olemassa. Tänään tekemänne valinnat ratkaisevat kuitenkin kolme asiaa: missä asutte läpi koko iankaikkisuuden, millaisessa ruumiissa nousette ylös kuolleista ja keiden kanssa elätte ikuisesti. Siispä ajatelkaa selestisesti.

Ensimmäisessä sanomassani kirkon presidenttinä kannustin teitä aloittamaan pitäen mielessä päämäärän. Tämä tarkoittaa sitä, että teette selestisestä valtakunnasta iankaikkisen tavoitteenne ja mietitte sitten huolella, mihin kukin päätöksistänne täällä maan päällä asettaisi teidät seuraavassa maailmassa.9

Herra on opettanut selkeästi, että vain miehet ja naiset, jotka sinetöidään aviomieheksi ja vaimoksi temppelissä ja jotka pitävät liittonsa, ovat yhdessä kautta iankaikkisuuksien. Hän on sanonut: ”[Kaikki] liitot, sopimukset, sitoumukset, velvoitteet, valat, lupaukset, teot, yhdistämiset, liittämiset tai odotukset, joita ei tehdä ja joihin ei astuta lupauksen Pyhän Hengen kautta ja joita lupauksen Pyhä Henki ei sinetöi – –, päättyvät ihmisten kuollessa.”10

Jos siis epäviisaasti teemme nyt valinnan elää telestisten lakien mukaan, me teemme valinnan nousta kuolleista telestisessä ruumiissa. Teemme valinnan, että emme asu perheemme kanssa ikuisesti.

Rakkaat veljeni ja sisareni, kuinka ja missä ja keiden kanssa te haluatte elää ikuisesti? Te saatte valita.11

Kun teet valintoja, kutsun sinua tarkastelemaan niitä pitkällä tähtäimellä – iankaikkisesta näkökulmasta. Aseta Jeesus Kristus etusijalle, koska iankaikkinen elämäsi riippuu uskostasi Häneen ja Hänen sovitustyöhönsä.12 Se riippuu myös kuuliaisuudestasi Hänen laeilleen. Kuuliaisuus viitoittaa sinulle tien iloiseen elämään tänään ja suureen, iankaikkiseen palkintoon huomenna.

Kun kohtaat pulman, ajattele selestisesti! Kun kiusaus koettelee, ajattele selestisesti! Kun elämä tai rakkaasi tuottavat pettymyksen, ajattele selestisesti! Kun joku kuolee ennenaikaisesti, ajattele selestisesti. Kun joku kärsii vakavasta sairaudesta, ajattele selestisesti. Kun elämän paineet ahdistavat sinua, ajattele selestisesti! Kun toivut onnettomuudesta tai vammasta, kuten minä nyt, ajattele selestisesti!

Kun keskityt ajattelemaan selestisesti, voit odottaa kohtaavasi vastustusta.13 Vuosikymmeniä sitten eräs työtoveri arvosteli minua siitä, että minussa oli ”liikaa temppeliä”, ja useampi kuin yksi esimies rankaisi minua uskoni vuoksi. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että selestisesti ajatteleminen edisti uraani.

Kun ajattelet selestisesti, sydämesi muuttuu vähitellen. Haluat rukoilla useammin ja vilpittömämmin. Ethän anna rukoustesi kuulostaa ostoslistalta. Herran näkökulma ylittää kuolevaisen viisautesi. Hänen vastauksensa rukouksiisi saattaa yllättää sinut ja auttaa sinua ajattelemaan selestisesti.

Ajattele Herran vastausta Joseph Smithille, kun tämä pyysi huojennusta Libertyn vankilassa. Herra opetti profeetalle, että hänen saamansa epäinhimillinen kohtelu antaisi hänelle kokemusta ja olisi hänen hyväkseen.14 ”Jos kestät ne hyvin”, Herra lupasi, ”Jumala korottaa sinut korkeuteen.”15 Herra opetti Josephia ajattelemaan selestisesti ja kuvittelemaan mielessään iankaikkisen palkinnon sen sijaan, että hän keskittyisi päivän piinallisiin vaikeuksiin. Rukouksemme voivat olla – ja niiden tuleekin olla – eläviä keskusteluja taivaallisen Isämme kanssa.

Kun ajattelet selestisesti, huomaat välttäväsi kaikkea, mikä vie sinulta tahdonvapautesi. Kaikenlainen riippuvuus – olipa se sitten pelaamista, uhkapelaamista, velkaa, huumeita, alkoholia, vihaa, pornografiaa, seksiä tai jopa ruokaa – loukkaa Jumalaa. Miksi? Koska pakkomielteestäsi tulee sinulle jumala. Etsit lohtua siitä etkä Hänestä. Jos kamppailet riippuvuuden kanssa, hae tarvitsemaasi hengellistä ja ammatillista apua. Ethän anna pakkomielteen viedä sinulta vapautta noudattaa Jumalan upeaa suunnitelmaa.

Selestisesti ajatteleminen auttaa sinua myös noudattamaan siveyden lakia. Harva asia mutkistaa elämääsi nopeammin kuin tämän jumalallisen lain rikkominen. Niille, jotka ovat tehneet liittoja Jumalan kanssa, moraalittomuus on yksi nopeimmista tavoista menettää oma todistus.

Moniin vastustajan hellittämättömimpiin kiusauksiin liittyy moraalista puhtautta vastaan rikkominen. Voima luoda elämää on jumaluuden ainoa etuoikeus, jota taivaallinen Isä sallii kuolevaisten lastensa käyttää. Näin ollen Jumala antoi selkeät ohjeet tämän elävän, jumalallisen voiman käyttöön. Intiimisuhde on tarkoitettu vain miehelle ja naiselle, jotka ovat naimisissa keskenään.

Suuri osa maailmaa ei usko tähän, mutta yleinen mielipide ei ole totuuden tuomari. Herra on julistanut, ettei yksikään siveetön ihminen pääse selestiseen valtakuntaan. Kun siis teet moraalia koskevia päätöksiä, ajattele selestisesti. Ja jos olet ollut siveetön, pyydän sinua tekemään parannuksen. Tule Kristuksen luo ja ota vastaan Hänen lupauksensa täydellisestä anteeksiannosta, kun teet täyden parannuksen synneistäsi.16

Kun ajattelet selestisesti, näet koettelemukset ja vastustuksen uudessa valossa. Kun joku, jota rakastat, hyökkää totuutta vastaan, ajattele selestisesti äläkä kyseenalaista omaa todistustasi. Apostoli Paavali profetoi: ”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.”17

Vastustajan petoksilla ei ole loppua. Olethan varautunut. Älä koskaan ota neuvoja niiltä, jotka eivät usko. Etsi opastusta ääniltä, joihin voit luottaa – profeetoilta, näkijöiltä ja ilmoituksensaajilta sekä Pyhän Hengen kuiskauksista, sillä Hän ”osoittaa teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä”18. Tee tarvittava hengellinen työ lisätäksesi kykyäsi vastaanottaa henkilökohtaista ilmoitusta.19

Kun ajattelet selestisesti, uskosi vahvistuu. Kun olin nuori harjoittelija, tuloni olivat 15 dollaria kuukaudessa. Eräänä iltana vaimoni Dantzel kysyi, maksoinko kymmenykset tuosta niukasta stipendistä. En maksanut. Tein nopeasti parannuksen ja aloin maksaa ylimääräiset 1,50 dollaria kuukausittaisina kymmenyksinä.

Oliko kirkko mitenkään erilainen siksi, että lisäsimme kymmenysten maksuamme? Ei tietenkään. Täysien kymmenysten maksajaksi tuleminen kuitenkin muutti minut. Silloin opin, että kymmenysten maksamisessa on kyse uskosta, ei rahasta. Kun minusta tuli täysien kymmenysten maksaja, taivaan ikkunat alkoivat avautua minulle. Useat myöhemmät ammatilliset tilaisuudet ovat nähdäkseni seurausta siitä, että maksoimme uskollisesti kymmenykset.20

Kymmenysten maksaminen edellyttää uskoa, ja se myös vahvistaa uskoa Jumalaan ja Hänen rakkaaseen Poikaansa.

Päätös elää hyveellistä elämää seksualisoituneessa ja politisoituneessa maailmassa vahvistaa uskoa.

Se, että vietämme enemmän aikaa temppelissä, vahvistaa uskoa. Ja temppelissä palveleminen auttaa sinua ajattelemaan selestisesti. Temppeli on ilmoituksen paikka. Siellä sinulle näytetään, kuinka edistyä kohti selestistä elämää. Siellä pääset lähemmäksi Vapahtajaa ja pääset suuremmassa määrin osalliseksi Hänen voimastaan. Siellä sinua opastetaan ratkaisemaan ongelmia elämässäsi, jopa kaikkein hämmentävimpiä ongelmiasi.

Temppelitoimitukset ja -liitot ovat iankaikkisesti merkittäviä. Rakennamme edelleen lisää temppeleitä, jotta näistä pyhistä mahdollisuuksista tulisi todellisuutta teidän jokaisen elämässä. Olemme kiitollisia voidessamme ilmoittaa suunnitelmistamme rakentaa temppeli kullekin seuraavista 20 paikkakunnasta.

  • Savai’i, Samoa

  • Cancún, Meksiko

  • Piura, Peru

  • Huancayo, Peru

  • Viña del Mar, Chile

  • Goiânia, Brasilia

  • João Pessoa, Brasilia

  • Calabar, Nigeria

  • Cape Coast, Ghana

  • Luanda, Angola

  • Mbuji-Mayi, Kongon demokraattinen tasavalta

  • Laoag, Filippiinit

  • Osaka, Japani

  • Kahului, Maui, Havaiji, Yhdysvallat

  • Fairbanks, Alaska, Yhdysvallat

  • Vancouver, Washington, Yhdysvallat

  • Colorado Springs, Colorado, Yhdysvallat

  • Tulsa, Oklahoma, Yhdysvallat

  • Roanoke, Virginia, Yhdysvallat

  • Ulaanbaatar, Mongolia

Herra ohjaa meitä rakentamaan näitä temppeleitä auttaakseen meitä ajattelemaan selestisesti. Jumala elää. Jeesus on Kristus. Hänen kirkkonsa on palautettu siunaamaan kaikkia Jumalan lapsia. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Joh. 6:38.

  2. Alma 7:11.

  3. Ks. Alma 7:12.

  4. OL 19:18.

  5. Ks. 2. Nefi 9:40.

  6. 2. Nefi 28:7.

  7. Saattaa osoittautua helpommaksi tehdä parannus ja edistyä hengellisesti täällä, kun henkemme on yhdistetty ruumiiseemme, kuin seuraavassa maailmassa kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana. Kuten Amulek opetti luopiosoramilaisille: ”Tämä elämä on – – aika valmistautua kohtaamaan Jumala” (Alma 34:32–35).

  8. 2. Nefi 9:39.

  9. Ks. Moosia 4:30, jossa kuningas Benjamin kehottaa kansaansa: ”Ellette valvo itseänne ja ajatuksianne ja sanojanne ja tekojanne ja noudata Jumalan käskyjä ja pysy uskossa – –, teidän täytyy hukkua.”

  10. OL 132:7, korostus lisätty.

  11. Tahdonvapautesi ei tietenkään voi kumota toisen ihmisen tahdonvapautta tai siihen liittyviä seurauksia. Halusin erittäin kovasti tulla sinetöidyksi vanhempiini. Minun oli kuitenkin odotettava, kunnes he päättivät saada endaumentin ollessaan yli 80-vuotiaita. Sitten heidät sinetöitiin aviomieheksi ja vaimoksi, ja meidät lapset sinetöitiin heihin.

  12. Pyhät kirjoitukset todistavat toistuvasti, että iankaikkisen elämän lahja on mahdollinen ainoastaan Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen ansioiden, laupeuden ja armon kautta (ks. esim. Moroni 7:41; ks. myös 2. Nefi 2:6–8, 27).

  13. Ks. 2. Nefi 2:11.

  14. Ks. OL 122:7.

  15. OL 121:8.

  16. Ks. Jes. 1:16–18; OL 58:42–43.

  17. 1. Tim. 4:1. Seuraava jae jatkuu: ”He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki” (jae 2). Paavali julisti myös, että ”vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina” (2. Tim. 3:12).

  18. 2. Nefi 32:5, korostus lisätty. Jos pyydämme, saamme ”ilmoitusta ilmoituksen päälle, tietoa tiedon päälle” (OL 42:61).

  19. Ks. Russell M. Nelson, ”Ilmoitusta kirkkoa varten, ilmoitusta elämäämme varten”, Liahona, toukokuu 2018, s. 96.

  20. Tämä ei tarkoita syy–seuraus-suhdetta. Jotkut, jotka eivät koskaan maksa kymmenyksiä, saavat työtilaisuuksia, kun taas jotkut, jotka maksavat kymmenykset, eivät saa. Lupaus on, että taivaan ikkunat avataan kymmenysten maksajalle. Siunausten luonne vaihtelee.