Oppitunti 8

Opettakaa Vastuullista Käyttäytymistä

”Ne, jotka tekevät liian paljon lastensa puolesta, saavat pian huomata, että he eivät voi tehdä mitään lastensa kanssa.”

Vanhin Neal A. Maxwell

Oppitunnin tavoitteet

Auta tämän oppitunnin aikana vanhempia

ymmärtämään, kuinka he voivat opettaa lapsilleen vastuullista käyttäytymistä
tietämään, kuinka he voivat kertoa lapsilleen, mitä he näiltä odottavat
ymmärtämään ajatus lasten opettamisesta vaihe kerrallaan
tietämään, kuinka he voivat auttaa lapsiaan käyttäytymään vastuullisesti antamalla vaihtoehtoja.

Asianmukaisen opettamisen tärkeys

Vanhemmilla on pyhä velvollisuus opettaa lapsiaan noudattamaan Jumalan käskyjä sekä kodin ja yhteiskunnan sääntöjä.¹ Herra on neuvonut vanhempia opettamaan lapsiaan rukoilemaan ja olemaan kuuliaisia, uskomaan Kristukseen, tekemään parannuksen synneistään, menemään kasteelle ja ottamaan vastaan Pyhän Hengen lahjan sekä olemaan ahkeria (ks. OL 68:25–32). Hän nuhteli joitakuita varhaisia kirkon johtajia siitä, etteivät he opettaneet lapsiaan asianmukaisesti (ks. OL 93:42–44, 47–48). Vanhempien tulee ”kasvattaa [lapsensa] valossa ja totuudessa” (OL 93:40), sillä ”valo ja totuus hylkäävät Paholaisen” (OL 93:37).

Kaikki vanhemmat eivät opeta lapsiaan asianmukaisesti. Vanhemmilla on taipumus kasvattaa lapsiaan paljolti samalla tavoin kuin heitä itseään kasvatettiin. Jotkut vanhemmat ovat erittäin sallivia ja toiset erittäin kontrolloivia. Toiset ovat niin syventyneitä muihin asioihin, että he laiminlyövät velvollisuutensa ja tilaisuutensa opettaa lapsiaan. Joillakuilla vanhemmilla on vääristyneitä käsityksiä lapsista. He pitävät näitä synnynnäisesti hyvinä, jotka eivät tarvitse opetusta eivätkä kuria, tai synnynnäisesti pahoina ja rankaisemista tarvitsevina. Muutamat vanhemmat eivät opeta lapsiaan, koska he eivät koskaan halunneet lapsia. Nämä lapset ovat usein vaarassa joutua emotionaalisesti kaltoin kohdelluiksi ja laiminlyödyiksi.

Herra odottaa vanhempien suhtautuvan opetustehtäviinsä vakavasti. Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi ovat julistaneet: ”Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä.”²

Oppimistoiminta: Huomatkaa Huonot Kasvatuskäytännöt ja Luopukaa Niistä

Pyydä vanhempia tarkastelemaan tapaa, jolla he ovat vuorovaikutuksessa lastensa kanssa, ja pohtimaan tekojensa opetusvaikutusta. Opettavatko he lapsilleen soveliasta käytöstä sanoin ja esimerkillään? Käyttäytyvätkö he millään sopimattomalla tavalla kuten kiroilevat, valehtelevat, kohtelevat huonosti perheenjäseniä, ovat epäkohteliaita ja kontrolloivia tai itsekkäitä tai epärehellisiä? Jos he näyttävät huonoa esimerkkiä, pyydä heitä pohtimaan, mitä heidän käytöksensä maksaa heille ja kuinka se voi vaikuttaa heidän lastensa käytökseen tulevaisuudessa. Ehdota, että he päättävät nyt lopettaa sopimattoman käyttäytymisen. Kehota heitä kirjoittamaan muistiin yksi tai kaksi muutosta, jotka he voivat tehdä, ja sitoutumaan noiden muutosten tekemiseen.

Lasten opettaminen

Lasten opettaminen tulee aloittaa silloin kun he ovat vastasyntyneitä. Lapsilla on synnynnäinen halu oppia. Side vanhempien ja lapsen välillä ”kehittyy vähitellen viikkojen ja kuukausien kuluessa” lapsen synnyttyä, kun he ovat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa ja oppivat sopeutumaan ”toistensa ainutlaatuisiin tapoihin”³. Vanhempien ja lasten välinen suhde luo ihanteellisen oppimisilmaston. Lapset alkavat omaksua vanhempiensa toimintatapoja katselemalla ja kuuntelemalla jopa ennen kuin he oppivat puhumaan. Kun lapset ovat oppineet puhumaan, he kyselevät saadakseen tietoa maailmasta. Vanhemmat voivat käyttää hyväkseen lasten luontaista uteliaisuutta välittäen sanoin ja esimerkillään tietoa, jota lapset tarvitsevat tullakseen toimeen elämässä.

Ehkäpä ratkaisevimmat vuodet ihmisen elämässä ovat silloin kun hän voi olla huolettomin eikä piittaa tulevaisuudesta – lapsuudessa ja nuoruudessa. Noiden kehitysvuosien aikana lapset omaksuvat arvoja, asenteita ja tapoja, jotka ohjaavat heidän käytöstään koko heidän elämänsä ajan. Vanhemmilla on hieno tilaisuus opettaa lapsilleen oikeita arvoja ja vastuullista käytöstä tavoilla, jotka kannustavat yhteistyöhön eivätkä kapinointiin.

Seuraavat periaatteet auttavat vanhempia opettamaan lapsiaan.

Opettakaa esimerkillä

Yksi suurimmista haasteista ja tilaisuuksista, mitä vanhemmilla on, on opettaa lapsiaan niin, että lapset haluavat noudattaa vanhempiensa neuvoja. Presidentti David O. McKay on kuvannut esimerkkiä ”parhaimmaksi ja tehokkaimmaksi tavaksi opettaa”⁴.

Vanhin Delbert L. Stapley kahdentoista koorumista on ylistänyt esimerkillä opettamisen arvoa: ”Kun erästä viisasta miestä pyydettiin mainitsemaan ne kolme pääasiaa, jotka tulivat esille kaikkien aikojen parhaiden opettajien elämästä ja jotka voisivat olla esimerkkeinä uusille opettajille, hän vastasi: ’Ensiksi, opettakaa esimerkillänne. Toiseksi, opettakaa esimerkillänne. Kolmanneksi, opettakaa esimerkillänne.’”⁵ Presidentti Thomas S. Monson ensimmäisestä presidenttikunnasta on selittänyt, että Jeesus ”opetti anteeksiantoa antamalla itse anteeksi. Hän opetti laupeutta olemalla itse laupias. Hän opetti omistautumista antamalla itsestään. Jeesus opetti omalla esimerkillään.”⁶

Piispa H. David Burton, kirkon johtava piispa, on julistanut, että vanhemmat voivat ohjata lapsiaan näyttämällä vanhurskasta esimerkkiä: ”Meidän täytyy varmistua siitä, että elämämme on järjestyksessä. Tekopyhyys ei ole koskaan toiminut, eikä se toimi tänäkään päivänä. Meiltä vaaditaan vanhurskasta johtamista ja sitä, että rohkaisemme perhettämme seuraamaan esimerkkiämme. Johtakaa perheilloissa. Johtakaa pyhien kirjoitusten tutkimisessa. Antakaa pappeuden siunauksia. Johtakaa henkilökohtaisessa rukouksessa ja perherukouksessa.”⁷

”Esimerkeistä tulee muistoja, jotka ohjaavat elämäämme”, on huomauttanut vanhin Robert D. Hales kahdentoista koorumista.⁸ Lapsenne muistavat heille näyttämänne esimerkin paremmin kuin mitään muuta, mitä teette tai sanotte.

Antakaa lapsille vastuuta

Monilla vanhemmilla on taipumus hemmotella lapsiaan ja suojella heitä tehtäviltä, jotka heidän itsensä oli joskus hoidettava – kokemuksilta, jotka auttoivat heitä tulemaan kykeneviksi aikuisiksi. Kun vanhemmat antavat lapsilleen tavaroita ja palveluita vaatimatta juuri mitään vastineeksi, heidän lapsensa menettävät motivaation tulla omavaraisiksi ja vastuullisiksi. Sen sijaan heistä voi tulla laiskoja, itsekkäitä ja nautinnonhaluisia. Vanhin Neal A. Maxwell kahdentoista koorumista on opettanut: ”Ne, jotka tekevät liian paljon lastensa puolesta, saavat pian huomata, että he eivät voi tehdä mitään lastensa kanssa.”⁹

Vanhin Joe J. Christensen seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, että lasten hemmotteleminen heikentää heitä ja he jäävät ilman arvokkaita opetuksia:

”Monet lapset saavat meidän aikanamme kasvaessaan vääristyneitä arvoja, koska me vanhemmat hemmottelemme heitä liikaa. Olimmepa varakkaita tai – kuten useimmat meistä – vaatimattomammin toimeen tulevia, me vanhemmat yritämme usein antaa lapsillemme melkein kaiken, mitä he haluavat, riistäen heiltä siten odottamisen siunauksen – sen, että he saisivat kaivata jotakin sellaista, mitä heillä ei ole. Yksi tärkeimmistä asioista, mitä voimme opettaa lapsillemme, on itsekieltäymys. Välitön tyydytys tekee ihmisistä yleensä heikkoja. Montako todella suurta ihmistä tunnette, joiden ei olisi tarvinnut milloinkaan ponnistella? – –

Ja jossakin vaiheessa lastemme luonteen kehittymisen kannalta on tärkeää, että he oppivat sen, että ’maa kiertää yhä aurinkoa’ eikä suinkaan heitä. Sen sijaan meidän pitäisi opettaa lapsiamme kysymään itseltään: ’Millä tavalla maailma on parempi minun ansiostani?’”¹⁰

Vanhin Christensen on varoittanut, että lasten on opittava tekemään työtä tai he ovat huonosti valmistautuneita lähtemään kotoa kodin ulkopuolella olevaan maailmaan. Hän on sanonut: ”Perheenkin toiminnassa on saavutettava leikin ja työn tasapaino. Eräät parhaista kasvuvuosieni muistoista liittyvät siihen, kuinka opin perheessämme tekemään pärekattoa, rakentamaan aitaa tai työskentelemään puutarhassa. Sen sijaan että kaikki olisi työntekoa vailla leikkiä, monilla lapsillamme on melkein pelkästään leikkiä ja hyvin vähän työntekoa.”¹¹

Vanhempien tulee opettaa lapsiaan työskentelemään rinnallaan aloittaen silloin kun lapset ovat pieniä ja heillä on luontainen halu auttaa. Vanhempien tulee antaa lapsilleen hoidettavaksi näiden kykyjen mukaisia rutiinitehtäviä.

Kathleen Slaugh Bahr Brigham Youngin yliopistosta kollegoineen on esittänyt, että työnteko rinnakkain vahvistaa perheenjäseniä liittäen heidät yhteen kestäviin ihmissuhteisiin:

”Kun perheenjäsenet tekevät työtä rinnakkain oikeassa hengessä, heidän yhteisestä päivittäisestä kokemuksestaan kasvaa välittämisen ja sitoutumisen perusta. Tavanomaisimmillakin tehtävillä kuten ruoanlaitolla tai pyykinpesulla on suuri mahdollisuus yhdistää meidät niihin, joita palvelemme, ja niihin, joiden kanssa palvelemme. – –

Jokaisen tehtävän antaminen on uusi kutsu kaikille tulla perhepiiriin. Tavanomaisimmistakin tehtävistä voi tulla perherakkauden ja yhteenkuuluvuuden päivittäisiä rituaaleja.”¹²

Vanhempien tulee myös opettaa lapsensa palvelemaan muita. Vanhin Derek A. Cuthbert seitsemänkymmenen koorumista on opettanut: ”Viisaat vanhemmat tarjoavat kotona lapsille palvelemisen mahdollisuuksia jo pienestä pitäen.”¹³ Milloin mahdollista, vanhempien tulee tehdä työtä ja palvella lastensa rinnalla pyrkien tekemään toiminnasta nautittavaa.

Kun lapset ottavat hoitaakseen tehtäviä, vanhempien tulee lohduttaa heitä silloin kun he eivät onnistu niissä, ja sellaisissa tapauksissa vanhempien tulee kannustaa heitä jatkuvasti yrittämään uudelleen. Presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Tehtävämme on nousta keskinkertaisuudesta erinomaisuuteen, epäonnistumisesta saavutukseen. Tehtävämme on tulla parhaaksi omaksi itseksemme. Yksi Jumalan suurimmista lahjoista meille on ilo yrittää uudelleen, sillä minkään epäonnistumisen ei tarvitse olla lopullinen.”¹⁴

Tehkää selväksi odotukset

Joskus vanhemmat otaksuvat, että heidän lapsensa tietävät täsmälleen, mitä heiltä odotetaan. Vanhemmat pettyvät, kun näitä ilmaisemattomia odotuksia ei täytetä.

Jotkut vanhemmat arkailevat pyytää lapsiaan tekemään kotitöitä tai muuttamaan käytöstään peläten, että lapsi sen vuoksi kieltäytyy tai katkeroituu tai torjuu heidät. Siitä, että vanhemmat eivät tuo selkeästi ilmi odotuksia, voi kehittyä turhautumisen ja kaunan muuri, joka luo emotionaalista etäisyyttä heidän ja lapsen välille. Selkeästi ilmaistut odotukset poistavat epävarmuutta ja pettymyksiä vahvistaen näin vanhempien ja lapsen välistä suhdetta.

Keskustele vanhempien kanssa näistä periaatteista, joilla he voivat tehdä selväksi odotuksensa:

Selkeyttäkää mielessänne, mitä haluatte. Varmistakaa, että odotuksenne ovat kohtuullisia. Keskustelkaa kahden kesken puolisonne kanssa ja sopikaa etukäteen odotuksista, pyytämistavoista ja seurauksista, jotka koituvat siitä, että lapsi ei toimi odotusten mukaan. Jos lapsenne on haluton tai vastahankainen, teidän molempien tulee olla läsnä pyyntöjä esitettäessä, mikäli mahdollista.
Valitkaa hyvä hetki pyyntöjenne esittämiselle. Keskustelkaa pyynnöistänne, kun lapsi on emotionaalisesti ja fyysisesti valmis, ei silloin kun hän on levoton, vihainen tai syventynyt johonkin muuhun asiaan. Perheneuvoston kokoukset tai perheillat ovat usein ihanteellisia tilanteita.
Olkaa myönteisiä ja yksityiskohtaisia. Sen sijaan että puhuisitte kielteisesti tai yleisesti (”Tämä huone on sekainen. Siivoa se!”), olkaa myönteisiä ja yksityiskohtaisia: ”Kirsi, kun tiskaat, haluan, että huuhtelet jokaisen astian ennen kuin panet sen tiskikoneeseen, koska astioista tulee puhtaampia ja tiskikone kestää kauemmin.”
Näyttäkää, mitä tarkoitatte. Näyttäkää, mitä odotatte, tekemättä kuitenkaan tehtävää lapsenne puolesta. Voitte esimerkiksi auttaa lasta huuhtelemaan astiat asianmukaisella tavalla, asettamaan ne tiskikoneeseen ja pyyhkimään tiskipöydän.
Antakaa runsaasti myönteistä palautetta. Kun työ on tehty, voisitte sanoa: ”Oikein hyvä. Juuri noin se pitää tehdä.” Kertokaa lapselle, kuinka käytös hyödyttää teitä ja muita: ”Minusta tuntuu hyvältä, kun näen, että tiskit on hoidettu asianmukaisesti. Kotimme on rauhallisempi paikka, kun se on järjestyksessä ja siisti.”

Oppimistoiminta: Tehkää Odotukset Selväksi

Edellisessä oppimistoiminnassa vanhempia pyydettiin suunnittelemaan, kuinka he voivat auttaa lapsiaan oppimaan vastuun kantamista. Tässä toiminnassa pyydä osallistujia harjoittelemaan puolisonsa tai jonkun muun vanhemman kanssa, kuinka he tekevät odotuksensa selväksi lapsilleen edellä olevia ehdotuksia käyttäen. Toisen heistä pitäisi ottaa lapsen rooli, kun toinen ottaa vanhemman roolin. Kun he ovat harjoitelleet viisi minuuttia, pyydä heitä vaihtamaan rooleja ja harjoittelemaan toiset viisi minuuttia. Pyydä heitä antamaan toisilleen palautetta siitä, millaista oli tehdä odotukset selväksi, ja miltä heistä tuntui saada kuulla odotuksista. Ehdota, että he sopivat tarvittaessa, milloin he harjoittelevat lisää, niin että odotusten selvittäminen tuntuu heistä molemmista luontevalta. Pyydä heitä soveltamaan oppimaansa käytäntöön lastensa kanssa viikon aikana. Kehota heitä raportoimaan kokemuksistaan seuraavalla oppitunnilla.

Opettakaa vastuullista käyttäytymistä vaihe kerrallaan

Ohjatessaan lastensa hengellistä kehitystä Herra sääti, että ensin on opetettava perusoppi – maito – valmistamaan heitä suurempaan valoon ja tietoon – vahvaan ruokaan (ks. OL 19:22). Samalla tavoin lapsia pitää opettaa ensin hoitamaan pieniä tehtäviä, jotka ovat astinkiviä siihen käytökseen, jota heiltä odotetaan aikuisina. Lapset tarvitsevat vähitellen eteneviä vaiheita opetellessaan sellaisia asioita kuin muiden kunnioittamista, hyviä tapoja, huoneen siivoamista tai pihatöiden tekemistä.

Käyttäytyminen voidaan osittaa yksinkertaisiksi, saavutettaviksi tehtäviksi lapsen iän ja kykyjen mukaan. Lapsi voidaan esimerkiksi opettaa keräämään lelut ennen kuin hän oppii siivoamaan kokonaisen huoneen. Kärsivällisyyttä ja oivalluskykyä käyttäen vanhemmat voivat auttaa lapsiaan tulemaan yhteistyöhaluisiksi, avuliaiksi ja vastuullisiksi yksilöiksi ja estää näin monia ongelmia lasten varttuessa.

Camille

Camille, tarmokas nelivuotias, piti ostoksilla käymisestä äitinsä kanssa. Poikkeuksetta hän veti tavaroita hyllyistä, vaati saada koskea ja ottaa käteen ja sai raivokohtauksia, kun äiti esti häntä. Äiti, joka halusi Camillen käyttäytyvän vastuullisesti, torui ja uhkaili häntä mutta ei juurikaan onnistunut muuttamaan Camillen käytöstä.

Puhuttuaan kokeneemman ystävänsä kanssa äiti yritti uutta lähestymistapaa, johon kuului useita eri opetusvaiheita. Ensimmäinen vaihe oli kertoa ongelmasta ystävällisesti ja rakastavasti: ”Camille, haluan ottaa sinut mukaan kauppaan, mutta hermostun, kun otat tavaroita hyllyiltä. Ja sitten alat huutaa, kun minä panen ne takaisin.” Seuraavaksi hän teki selväksi odotuksensa: ”Voit tulla mukaan kauppaan, kun olet avulias. Jos otat tavaroita tai alat riidellä, minun pitää tuoda sinut kotiin etkä sinä pääse mukaan seuraavalla kerralla. Et saa ottaa mitään, ellen minä pyydä sinua ottamaan jotakin tavaraa puolestani. Haluan varmistaa, että ymmärrät tämän, joten kerro minulle, mitä kuulit minun sanovan.” Kun Camille osasi toistaa odotukset oikein, äiti sanoi: ”Kerro minulle, mitä tapahtuu, jos otat tavaroita tai alat riidellä.” Kun lapsi ymmärsi odotukset ja mitä seuraisi, jos hän ei noudattaisi niitä, ja myöntyi niihin, hän pääsi taas mukaan kauppaan.

Seuraavassa opetusvaiheessa äiti vei Camillen lyhyille käynneille kauppaan. Ostokset rajoittuivat yhteen tai kahteen tavaraan. Kun äiti huomasi Camillen halun olla avulias ja halusi kanavoida sen myönteisesti, hän antoi Camillen auttaa yhden ruokatavaran valitsemisessa ja pidellä sitä. Sovelias käytös palkittiin sanallisilla kiitoksilla. Kun Camille oppi soveliaan käyttäytymisen lyhyillä käynneillä, hän sai tulla mukaan pidemmille kauppareissuille. Äiti etsi hänelle hyödyllisiä tehtäviä kuten valinta kahden sopivan muropaketin välillä, parhaimmilta näyttävien omenoiden valitseminen tai äidin laukun piteleminen sillä aikaa kun äiti pani tavaran ostoskärryyn. Äiti antoi Camillelle runsaasti myönteistä palautetta, kun Camille oli avulias.

Erään kerran Camille sai taas raivokohtauksen. Äiti vei hänet kotiin mahdollisimman pian. Ilman vihaa tai kostonhalua hän sanoi: ”Ikävää, että päätit käyttäytyä tänään huonosti kaupassa. Kun lähden seuraavan kerran kauppaan, sinä jäät kotiin lapsenvahdin kanssa. Jos päätät, että osaat noudattaa sääntöjä, kun menemme kauppaan, yritämme taas uudelleen, sopiiko?” Muutamassa viikossa Camille oppi käyttäytymään soveliaasti julkisilla paikoilla.

Antakaa vaihtoehtoja

Lapset, kuten monet aikuisetkaan, eivät pidä komentelusta. Lapsen komentaminen ”siivoa huoneesi nyt heti” aiheuttaa yleensä vastustusta kuten ”teen sen myöhemmin”. Lapset tekevät auliimmin yhteistyötä, kun he voivat valita kahden hyväksyttävän vaihtoehdon välillä: ”Haluaisin, että panet vaatteesi paikoilleen ennen kuin lähdet tänään iltapäivällä ulos leikkimään. Haluaisitko panna ne paikoilleen nyt ennen kuin koulubussi tulee vai heti sen jälkeen kun tulet kotiin koulusta?” Vaihtoehtoja on vähän, mutta lapset voivat valita, mikä auttaa heitä olemaan vastuullisia.

Kun vanhemmat antavat lastensa valita, vanhempien tulee huolehtia siitä, että heidän tarjoamansa vaihtoehdot ovat hyväksyttäviä heille vanhempina. Jos isä esimerkiksi sanoo teini-ikäiselle: ”Voit leikata nurmikon nyt tai unohtaa auton käytön huomisiltana”, lapsi voi tehdä valinnan unohtaa auton ja lähteä ulos ystäviensä kanssa. Lapsi saa, mitä hän haluaa, ja nurmikko jää leikkaamatta – isälle epäedullinen lopputulos. On parempi sanoa: ”Voit leikata nurmikon tänään tai voit siivota autotallin puolestani, niin että minulla on aikaa leikata nurmikko.” Tässä tapauksessa molemmat vaihtoehdot ovat isän mielestä hyväksyttäviä ja lapsella on valinnan mahdollisuus.

Valintoihin ei saa sisältyä rangaistusta: ”Voit leikata nurmikon nyt tai joudut kuukaudeksi kotiarestiin.” Tässä tarjouksessa ei ole todellista vaihtoehtoa (”Sinun täytyy tehdä niin kuin minä sanon, tai minä rankaisen sinua”), ja se herättää mielipahaa.

Seuraavassa luettelossa on mahdollisia vaihtoehtoja eri tilanteisiin.

11-vuotias alkaa valvoa iltaisin myöhempään, ei oikein jaksa herätä aamuisin ja haluaa äidin vievän hänet autolla kouluun. Äiti voi sanoa: ”Voit joko nousta ajoissa, niin että ehdit bussiin, tai voit kävellä kouluun.” (Vaihtoehto on mahdollinen vain silloin kun kouluun käveleminen on mahdollista ja turvallista.)
8-vuotias lykkää tiskaamista. Isä tai äiti voi sanoa: ”Voit tiskata nyt tai voit tiskata illalla, kun perhe katsoo televisiota.”
Teini-ikäinen soittaa musiikkia liian lujaa. Äiti tai isä voi sanoa: ”Voit kuunnella CD-soitintasi huoneessasi niin että ovi on kiinni tai käyttää kuulokkeitasi. En pysty keskustelemaan, koska musiikkisi kuuluu niin lujaa.”

Lapset eivät ole aina innokkaita uusiin muutoksiin, jotka vaativat heitä käyttäytymään vastuullisesti. Valmistaudu kuulemaan sellaisia huomautuksia kuin ”Se ei ole reilua”, ”Mitä minä tästä saan?”, ”Ei muut vanhemmat pane lapsiaan tekemään tätä” tai ”Jos välittäisit tunteistani, et pakottaisi minua tekemään tätä”. Vanhempien ei pidä antaa sellaisten kommenttien manipuloida itseään. Heidän pitää olla johdonmukaisia vaihtoehtoja tarjotessaan. Pohtikaa seuraavaa esimerkkiä.

Marty

Marty istuutui tietokoneen ääreen. Se oli jokailtainen tapa, joka oli alkanut viime aikoina olla tärkeämpää kuin hänelle määrättyjen kotitöiden tekeminen. Perheneuvoston kokouksessa joitakin kuukausia aiemmin perheenjäsenet olivat sopineet, että kotityöt tulee tehdä ensin, mutta jälleen kerran Marty oli rikkonut tätä sääntöä. Isä antoi hänen valita:

Isä:	Marty, saat käyttää tietokonetta tänä iltana sen jälkeen kun olet hoitanut kotityösi tai jos haluat tehdä kotityösi huomenna, voit käyttää tietokonetta huomenillalla, kun kotityöt on tehty.
Marty:	Teen kotityöt sen jälkeen kun olen ollut tietokoneella. Minulla ei ole nyt aikaa.
Isä:	Ehkä ei, mutta voit käyttää tietokonetta sen jälkeen kun kotityöt on tehty.
Marty:	Minun täytyy päästä koneelle nyt. Yksi ystävistäni odottaa, että otan yhteyttä.
Isä:	Uskon sen. Sitä suurempi syy sinulla on muistaa hoitaa kotityösi heti kun tulet kotiin koulusta. En pidä siitä, että turhaudut tai suutut. Mutta työt on tehtävä. Muistat, että keskustelimme tästä säännöstä perheneuvostossa, ja sinä suostuit noudattamaan sitä. Voit käyttää tietokonetta heti kun kotityöt on tehty.
Marty:	Se ei ole reilua. Minähän sanoin, että teen kotityöt myöhemmin. Minulla on muita juttuja, jotka on tehtävä juuri nyt.
Isä:	Ehkä niin on, mutta voit käyttää tietokonetta sen jälkeen kun kotityöt on tehty.

Isän on kenties toistettava vaihtoehdot useaan kertaan, ja hänen tulee tehdä niin suuttumatta. Lapsi voi pian kyllästyä kuulemaan viestin ja noudattaa vaatimusta, jos hän tietää isän tarkoittavan sitä.

Kun vanhemmat antavat vaihtoehtoja, heidän ei pidä ryhtyä puolustelemaan tai väittelemään. Jos lapsi haluaa väitellä asiasta, vanhemmat voivat huomioida hänen kommenttinsa lyhyellä toteamuksella kuten ”Se voi olla totta” ja esittää sitten vaihtoehdot uudelleen. Koko prosessi käy jouhevammin, kun säännöistä on sovittu etukäteen.

Kun lapsi kieltäytyy tottelemasta, vaikka vaihtoehdot on annettu, vanhemman tulee panna täytäntöön seuraus (kuten oppitunnilla 9 kuvataan), joka liittyy loogisesti tottelemattomuuteen. Kun seuraukset toteutetaan asianmukaisesti, lapset ymmärtävät niiden järkevyyden, ja ne auttavat heitä oppimaan vastuullista käyttäytymistä. Jos seuraus on suhteeton tai ei liity rikkomukseen, se voi tuntua kohtuuttomalta, mielivaltaiselta tai liioitellulta ja saada lapsen suuttumaan, katkeroitumaan ja kapinoimaan.

Ottakaa mukaan perheen toimintaan

Vanhempien pyrkimykset opettaa lisääntyvät, kun he toimivat yhdessä lastensa kanssa. Lapset, jotka tekevät työtä ja leikkivät vanhempiensa rinnalla, sisällyttävät todennäköisemmin vanhempiensa opetukset ja esimerkin omaan elämäänsä. Vanhempien tulee suunnitella toimintaa, joka on kaikille merkityksellistä ja nautittavaa. Työ ja leikki voivat kumpikin tuottaa tyydytystä, kun vanhemmat vaalivat hyviä suhteita lapsiinsa.

Vastuullisen käyttäytymisen opettamisen arvo

Presidentti James E. Faust ensimmäisestä presidenttikunnasta on tähdentänyt sitä, miten tärkeää on opettaa lapsille vastuullista käyttäytymistä: ”Elleivät vanhemmat opeta lapsilleen kuria ja kuuliaisuutta, yhteiskunnan saattaa olla pakko kurittaa heitä tavoilla, joista lapset sen paremmin kuin vanhemmatkaan eivät pidä. – – Perheen ykseys häviää, ellei kodissa ole kuria ja kuuliaisuutta.”¹⁵ Perheet kokevat suurempaa rauhaa ja onnea, kun vanhemmat opettavat rakastavasti lapsiaan noudattamaan Jumalan käskyjä sekä kodin ja yhteiskunnan sääntöjä.