Oppitunti 2

Ymmärtäkää Lapsen Kehitystä

Vähittäinen edistyminen on välttämätöntä terveelle kehitykselle lapsuudessa. Sinä voit vanhempana auttaa tarjoamalla turvallisen, hoivaavan ympäristön.

Oppitunnin tavoitteet

Auta tämän oppitunnin aikana vanhempia

ymmärtämään, miten tärkeää on opettaa lapsille tietoja ja taitoja, kun he ovat kehityksessään valmiita oppimaan niitä
ymmärtämään lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheita
olemaan tietoisia varoitusmerkeistä, jotka viittaavat siihen, että lapsella voi olla kehityksessään ongelmia.

Vaiheittainen kehittyminen

Joillakin lapsilla ilmenee ongelmia, koska heidän vanhempansa kohdistavat heihin kohtuuttomia tai sopimattomia odotuksia. Vanhin Neal A. Maxwell kahdentoista koorumista on julistanut, että ”ohjaava Jumala saattaa vaatia lapsiltaan vaikeita asioita”, mutta Hän ”ei ikinä käskisi lapsiaan tekemään mitään vaikeaa valmistamatta heille ensin tietä (ks. 1. Nefi 3:7)”¹. Taivaallinen Isä ei odota lapsiltaan mahdottomia. Kuolevaistenkaan vanhempien ei pidä odottaa heiltä mahdottomia.

Joskus vanhemmat asettavat lapsilleen epärealistisia vaatimuksia, koska vanhemmat eivät tiedä, mitä he voivat odottaa lapsiltaan lapsen eri kehitysvaiheissa. Presidentti N. Eldon Tanner, joka palveli neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa, on huomauttanut, että lapset ”haluavat elää niiden ihmisten odotusten mukaan, jotka ovat vastuussa heidän elämänsä ohjaamisesta”². Kun lapset eivät kykene täyttämään vanhempiensa epärealistisia odotuksia, he pitävät usein itseään epäonnistuneina. Nämä lapset uskovat olevansa vajaaälyisiä tai epänormaaleja, pettymykseksi muille ja arvottomia. Pitkäaikaisiin vaikutuksiin saattaa kuulua huonommuuden, epävarmuuden, ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden tunteita sekä vähentynyt kyky tuntea empatiaa muita kohtaan.

Pyhät kirjoitukset antavat ymmärtää, että elämässä edistytään järjestyksessä, mukaan lukien fyysinen ja hengellinen kehitys. Johannes todisti, ettei Jeesus Kristuskaan ”aluksi saanut täyteydestä vaan jatkoi armosta armoon, kunnes hän sai täyteyden” (OL 93:13). Vähittäinen edistyminen on välttämätöntä terveelle kehitykselle lapsuudessa. Tiettyinä aikoina elämässään lapsista tulee fyysisesti, älyllisesti ja psykologisesti valmiita hallitsemaan sellaisia kehitysaskeleita kuin oppiminen kävelemään, puhumaan ja syömään itse. Sen sijaan että vanhemmat vaatisivat lapsiaan tekemään jotakin ennen kuin nämä ovat valmiita siihen, heidän tulee tarjota turvallinen, hoivaava ympäristö, jossa heidän lapsensa voivat oppia ja edistyä.

Tutkimukset osoittavat, että fyysiset ja henkiset kyvyt kehittyvät usein tietyissä vaiheissa. Jokainen lapsi on kuitenkin ainutlaatuinen. Biologia, temperamentti, vanhempien ohjaus ja ympäristö vaikuttavat kaikki lapsen kehitykseen. Vanhempien ei pidä olla huolissaan, jos lapselta vie vähän enemmän aikaa oppia joitakin asioita, eikä heidän pitäisi innostua liikaa, jos lapsi vaikuttaa hieman edistyneemmältä. Sellaiset erot ovat usein väliaikaisia, eikä niillä ole juurikaan tekemistä lapsen pitkäaikaisen kyvykkyyden kanssa. Parempi lähestymistapa on nauttia kunkin lapsen asteittaisesta kehittymisestä.

Valmius oppia

Valmius on tärkeä käsite, joka tulee pitää mielessä, kun lapset kasvavat ja kehittyvät. Vanhemmat ehkäisevät monia ongelmia, jos he sallivat lastensa hankkia taitoja omaan tahtiinsa. Vanhempien tulee yrittää mukautua kunkin lapsen tarpeisiin eikä panna lasta sopeutumaan vanhempien odotuksiin.

Esimerkiksi valmius kävellä ilmenee yleensä noin yhden vuoden iässä. Vanhemmat voivat tarkkailla viitteitä siitä, että lapsi on valmis kävelemään. Lapsi voi vetää itsensä pystyyn huonekalua vasten ja seisoa tai kävellä pidellen kiinni huonekaluista. Vanhemmat voivat leikkiä lapsen kanssa pitelemällä häntä seisovassa asennossa ja antamalla hänen ottaa askelen tai pari. Tämä leikki voi auttaa lasta oppimaan kävelemään nopeammin kuin jos hänet jätetään yksin. Toisaalta jos lapsi ei kykene fyysisesti kannattamaan painoaan, tämän leikin leikkimisestä ei ole hyötyä ja se voi turhauttaa lasta ja aiheuttaa kenties fyysistä vahinkoa. Lapset eivät saa pitkäaikaista hyötyä siitä, että kävelevät ennen aikojaan. He alkavat kävellä, kun ovat valmiita siihen.

Kuivaksi opettaminen tulee aloittaa vasta sitten kun lapsi on henkisesti ja fyysisesti valmis siihen. Se, että odottaa lasten pysyvän kokonaan kuivina näiden täytettyä kaksi vuotta, voi kohdistaa heihin epärealistisia, mahdottomia vaatimuksia. Lapsissa voi havaita valmiutta silloin kun he ymmärtävät yksinkertaiset pyynnöt, joita vanhemmat heille esittävät, tai kun he alkavat riisua likaisia vaippoja ja kun he jäljittelevät sitä, miten näkevät vanhempiensa käyttäytyvän wc:ssä käydessään.³ Joiltakuilta kolmivuotiailta ja sitä vanhemmilta lapsilta puuttuu fyysinen valmius nukkua koko yö sänkyä kastelematta tai ilman vessassa käyntiä. Kun vanhemmat ymmärtävät ja hyväksyvät tämän valmiuden puuttumisen, he eivät ole niin huolissaan vuoteenkastelusta. Jos he reagoivat suuttumalla tai huolestumalla, on vaara, että he vahvistavat ei-toivottua käytöstä. Sen sijaan heidän tulee olla rauhallisia ja kärsivällisiä, niin lapsi oppii vähitellen hallitsemaan virtsarakkoaan.

Vanhempien ei pidä myöskään odottaa, että nelivuotias oppii ajamaan polkupyörällä, jossa ei ole apupyöriä. Useimmilta senikäisiltä lapsilta puuttuu koordinaatio tämän taidon hallitsemiseen. Kuuteen tai seitsemään ikävuoteen mennessä useimmat lapset osaavat ajaa oikeankokoisella polkupyörällä ilman apupyöriä.

Vanhemmat voivat parhaiten opettaa lapsiaan auttamaan kotitöissä silloin kun lapset osoittavat kiinnostusta auttamiseen, heittämään pallon silloin kun lapset haluavat leikkiä siepparia tai kampaamaan hiuksensa silloin kun lapsissa herää halua tehdä se itse. Vanhemmat onnistuvat myös paremmin, jos he yrittävät tehdä näistä opetustilanteista miellyttäviä. Heidän tulee runsain määrin rohkaista ja kehua lastensa yrityksiä. Jos vanhemmat odottavat liian paljon liian pian, heidän lapsensa usein lannistuvat ja menettävät kiinnostuksensa uuden taidon oppimiseen.

Kehitysvaiheet

Sosioemotionaalinen kehitys voidaan nähdä sarjana vaiheita, jotka ilmenevät tietyssä iässä. Kunkin vaiheen onnistunut läpikäyminen on tärkeää lapsen terveelle kehitykselle. Tällä oppitunnilla käsiteltävät tiedot kehittymisestä ovat vain yleisluontoisia linjauksia. Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, ja heidän varhainen kehityksensä ei ole luotettava mittari heidän menestymisestään myöhemmin elämässä. Vanhemmat, jotka oppivat tuntemaan lapsensa ja rakastavat heitä yksilöinä, pystyvät parhaiten auttamaan heitä kehittymään kypsiksi ja aikaansaaviksi aikuisiksi.⁴

Luottamaan oppiminen (varhaislapsuus)

Rakastavat vanhemmat vastaavat vastasyntyneen lapsensa tarpeisiin. He tunnistavat nälän ja epämukavuudentunteen merkit. Yleisin epämukavuuden merkki on itku. Vanhemmat voivat auttaa pitelemällä lasta sylissä, hellimällä ja täyttämällä lapsen fyysiset ja emotionaaliset tarpeet. Heidän tulee lohduttaa lasta niin kauan, että lapsi rauhoittuu ja tuntee olevansa turvassa.

Kun vanhemmat tunnistavat vastasyntyneen lapsensa nälän ja epämukavan olon merkit ja reagoivat niihin rakastavasti, heidän lapsensa oppii luottamaan ja hänessä kehittyy uskoa ja varmuutta siihen, että isä ja äiti vastaavat hänen tarpeisiinsa tulevaisuudessa. Lapsi kiintyy vanhempiinsa ja tuntee olevansa ympäristössään turvassa. Myös vanhempien rakkaus lasta kohtaan kasvaa.

Kun vanhemmat eivät vastaa lapsen tarpeisiin, lapsi tuntee epävarmuutta ja levottomuutta ja hänellä on vaikeuksia oppia luottamaan ihmisiin. Isä tai äiti, joka usein luovuttaa epämukavaa oloa kokevan lapsen toiselle vanhemmalle, ei kovin todennäköisesti kykene herättämään lapsessa turvallista kiintymystä.

Lapset, joiden vanhemmat eivät vastaa heidän tarpeisiinsa, tuntevat usein, etteivät he ole toivottuja ja ettei heitä rakasteta, eivätkä he kykene pitämään itseään arvokkaina ihmisinä. Lapsilla, jotka varttuvat tällaisten tunteiden vallassa, on monesti vaikeuksia ihmissuhteissa, ja he ovat hyvin riippuvaisia muiden hyväksynnästä. Joskus he etsivät tyydytystä vaihtoehtoisista lähteistä kuten liiallisesta television katselemisesta, ylensyömisestä, seksuaalisista nautinnoista tai huumeista.

Itsenäisyyden kehittyminen (1–3-vuotiaat)

Termiä ”uhmaikä” käytetään usein luonnehtimaan lasten rajuja pyrkimyksiä itsenäisyyteen. (Itsenäinen käyttäytyminen ei yleensä ala ennen kuin vasta kaksivuotiaana.) Lapset alkavat oppia itsekontrollia kuten virtsarakon ja suolen hallintaa ja toimimaan muiden kanssa. Tässä vaiheessa lapset oppivat juoksemaan, syömään itse, juomaan kupista, vetämään perässään leluja, avaamaan ovia, kiipeämään huonekalujen päälle sekä pesemään ja kuivaamaan kätensä. Kun he ovat kaksi- ja puolivuotiaita, he ovat monesti melko joustamattomia ja vaativia ja heidän on vaikeaa mukautua tilanteisiin tai odottaa haluamaansa. Useimmat käyvät läpi tämän vaiheen riippumatta siitä, kuinka heitä kasvatetaan.

Tässä kehitysvaiheessa lapsilla on taipumus osoittaa itsenäisyyttään aterioilla, nukkumaan mennessä ja vessakäynneillä. Ruumiinosat herättävät lapsissa usein uteliaisuutta, mikä on normaalia. Tämä on vanhemmille hyvä vaihe opettaa, mitä sanoja on sopivaa käyttää sukupuolielimistä.

Uhmaikä voi olla mukava vaihe, jos vanhemmilla on oikea asenne. Vanhemmat voivat auttaa olemalla kärsivällisiä, sallimalla lapsen toimia itsenäisesti hyväksyttävissä rajoissa ja antamalla vaihtoehtoja (katso oppitunti 8) yhtenä keinona ehkäistä valtataisteluja. Heidän tulee ymmärtää, että tämä vaihe on väliaikainen mutta merkityksellinen heidän lapselleen. Kun lapsi saa apua ja ymmärtämystä, hän voi kokea hallitsevansa itseään, mikä voi johtaa pysyvään itsekunnioituksen ja hyväntahtoisuuden tunteeseen.

Vanhempien tulee järjestää kotinsa niin, että lapset voivat juosta ja tutkia ympäristöään satuttamatta itseään tai vahingoittamatta mitään. Vanhempien tulee nauttia lapsistaan, viettää aikaa heidän kanssaan, opettaa heitä leikkimään muiden kanssa ja lukea heille nukkumaanmenoaikaan. Heidän tulee olla kurinpidossa lujia mutta rakastavia. Tässä iässä sanan ”ei” sanomisen lapselle ei pitäisi vaatia selityksiä. ”Koska minä sanoin niin” yleensä riittää.

Vanhempien kurinpitona lapsilleen tässä kehitysvaiheessa toimii yleensä parhaiten se, ettei kiinnitä huomiota huonoon käytökseen tai huolehtii siitä, että sillä on seurauksensa.

Nämä varhaiset kehitysvuodet ovat ihanteellista aikaa antaa enentyvässä määrin hengellistä opetusta.

Aloitteellisuuden kanavoiminen (3–6-vuotiaat)

Näiden vuosien aikana lapsilla on ylen määrin tarmoa ja he yrittävät oppia ja hallita taitoja, jotka tuovat tunteen kyvykkyydestä ja yhteydestä heidän maailmaansa. Lapsuuden fantasiat ovat usein liioiteltuja, ja niihin liittyy voiman ja aggression teemoja, jotka voivat johtaa siihen, että lapsista tuntuu pahalta. Ellei myönteisiä purkautumisteitä ole käytössä, lapsi voi tuntea itsensä voimattomaksi, onnettomaksi ja huolestuneeksi.

Nelivuotiaina useimmat lapset osaavat hyppiä, seisoa yhdellä jalalla, ajaa apupyörillä, potkia palloa ja kulkea portaissa ilman apua. He alkavat leikkiä yhdessä, esittää monia kysymyksiä ja leikkiä mielikuvitusleikkejä.

Tämänikäisillä lapsilla on taipumus kertoa kuviteltuja tarinoita ja jopa uskoa omiin kuvitteluihinsa. Joskus he rikkovat sääntöjä ja uhmaavat vanhempiaan. He saattavat lyödä, potkia, rikkoa tavaroita, kiroilla tai juosta karkuun. He ovat yleensä yllättävän vastaanottavaisia, kun vanhemmat selittävät selkeästi, mitä heiltä odotetaan, eivätkä ole äärimmäisen jyrkkiä vaan antavat lapsilleen jonkin verran toimintavapautta.

Useimmat kuusivuotiaat osaavat ajaa ilman apupyöriä, sitoa kengännauhansa, pompottaa ja lyödä palloa ja laskea sataan. Nämä lapset ovat yleensä aktiivisia ja innokkaita toimimaan. Heidän tunteensa ovat joskus myrskyisiä, ja he ilmaisevat usein tässä vaiheessa rakkautta ja mielipahaa monin eri tavoin. Heillä on taipumus asettua huomion keskipisteeksi, mutta heiltä puuttuu itsetuntoa. He haluavat saada tahtonsa läpi. He voivat olla epäkohteliaita ja riidanhaluisia, kun heitä käsketään tekemään jotakin.

Monet lapset näkevät tässä kehitysvaiheessa painajaisia. He eivät aina osaa valita kahden vaihtoehdon välillä, koska he haluavat molemmat. Oman tahdon läpi saaminen on heille tärkeää.

Vanhemmat voivat auttaa olemalla kärsivällisiä ja rakastavia mutta lujia salliessaan näiden lasten testata itseään selkeästi määritellyissä rajoissa. Vanhempien tulee asettaa säännöt, jotka antavat rajat television katselemiseen, kotitöihin, läksyjen tekoon ja nukkumaanmenoon. Heidän tulee pitää kuria rakastavalla ja ystävällisellä tavalla käyttäen vaihtoehtoja ja seurauksia käyttäytymisongelmien hoitamiseen. Vanhempien tulee viettää aikaa lastensa kanssa, lukea heille ja osoittaa kiinnostusta heidän toimintoihinsa kotona ja koulussa. Heidän tulee järjestää lapsilleen aikaa tutustua ympäristöönsä, juosta ulkona ja leikkiä muiden kanssa.

Ahkeruuteen oppiminen (6–12-vuotiaat)

Tämä vaihe alkaa, kun lapsi on aloittanut koulunkäynnin, ja jatkuu esipuberteettiin. Lapsi tuntee mielihyvää ja hänen itseluottamuksensa kehittyy hänen oppiessaan, saadessaan hyviä arvosanoja ja kehittäessään taitoja. Lapsen sosiaalinen kulttuuriympäristö laajenee, ja hän tuntee olevansa hyväksytty ja tuottelias, kun hän kykenee vertaamaan itseään myönteisesti muihin. Kun muihin vertaaminen ei ole myönteistä, hän tuntee usein olevansa huonompi. Tämän vaiheen seuraukset ovat merkittäviä. Ne, joista tulee ahkeria, suhtautuvat usein elämän haasteisiin myönteisesti. Ne, joista ei tule ahkeria, turvautuvat toisinaan käyttäytymismalleihin, jotka ovat heille vahingollisia.

Kahdeksanvuotiaina lapset osaavat kirjoittaa. Heillä on usein huumorintajua. He erottavat oikean väärästä. He ovat yleensä hyvin aktiivisia ja sosiaalisia ja heillä on paras ystävä. He haluavat ”mitellä voimiaan maailman kanssa”.

Tämänikäiset lapset nauttivat yleensä siitä, että voivat auttaa kotitöissä, mikä antaa heille tärkeyden ja saavuttamisen tunteen. He vastustavat komentelua mutta tottelevat yleensä vanhempien pyyntöjä.

Kymmenvuotiaat ovat jo varhaisnuoria ja ovat yleensä rauhallisia ja sopeutuvaisia ja heidän kanssaan on helppoa tulla toimeen. He ovat usein sosiaalisia, yhteistyöhaluisia, ahkeria ja avuliaita kotona. He arvostavat vanhempiaan ja ystäviensä mielipiteitä. He nauttivat ryhmätoiminnasta kirkossa ja koulussa.

Monilla kaksitoistavuotiailla tytöillä on alkanut murrosikä. Yleisesti ottaen nämä lapset tulevat hyvin toimeen muiden kanssa kotona ja koulussa, mutta monet elävät tunteiden ja käyttäytymistapojen vuoristorataa poukkoillen lapsuuden ja nuoruuden välillä, ollen väliin vastuuntuntoisia ja vastuuttomia, kokeillen sääntöjä ja niistä kiinni pitämistä. Ulkonäöstä tulee tärkeä. Ystävyyssuhteet voivat muuttua yhtäkkiä.

Fyysiset muutokset ovat tärkeitä ja merkkinä näille lapsille siitä, että heistä on tulossa kehittyvien ikätoveriensa kaltaisia. Kiinnostus ulkonäköön johtaa joissakuissa näistä lapsista, etenkin tytöissä, syömishäiriöiden kehittymiseen (anoreksia tai bulimia). Useimmat näistä lapsista keskittyvät jatkuviin ystävyyssuhteisiin samaa sukupuolta olevien kanssa. Äkilliset muutokset ystävyydessä aiheuttavat kuitenkin monesti loukattuja tunteita.

Vanhemmat voivat auttaa lapsiaan ylläpitämään kiinnostusta saavutuksiin, kun he kiinnostuvat lastensa toiminnoista ja antavat tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Vanhempien tulee olla mukana lastensa projekteissa ja toiminnoissa ja auttaa heitä onnistumaan. Heillä tulee olla aikaa kuunnella, auttaa lapsiaan ratkaisemaan ongelmia ja opettaa heitä ratkaisemaan ristiriitatilanteita. Aina kun on mahdollista, vanhempien tulee myös osallistua tapahtumiin, joissa heidän lapsensa ovat mukana.

Vanhempien tulee ottaa lapsensa mukaan perheen sääntöjen, odotusten, rajojen ja seurausten laatimiseen. Heidän tulee antaa lapsilleen yhä enemmän työtehtäviä ja rajoittaa television katselua.

Vanhempien pitää olla erityisen tietoisia tiedotusvälineiden vaikutuksesta lapsiinsa näiden vuosien aikana. Muoti- ja mallilehdet voivat antaa nuorelle tytölle väärän käsityksen kauneudesta. Videopelit voivat edistää lapsissa väkivaltaisuutta ja moraalittomuutta. Vanhempien tulee keskustella lastensa kanssa käsityksistä, joita he saavat tiedotusvälineistä, ja antaa oikaisevia opetuksia. Vanhempien tulee myös tutustua lastensa ystäviin ja kannustaa lapsiaan kutsumaan ystäviään heille kotiin. Vanhempien ei pitäisi arvostella lastensa ystäviä.

Näiden vuosien aikana lapset hyväksyvät todennäköisemmin vanhempiensa avun kuin tätä vanhempina. Vanhempien tulee pitää ongelmia ja haasteita mahdollisuuksina tarjota apua. Hoivaaminen on hyvin hyödyllistä (ks. oppitunti 4). Vanhempien tulee ilmaista rakkautensa lapsiaan kohtaan usein, kannustaa heitä ja kehua heidän saavutuksiaan. Kannustaessaan lapsiaan olemaan ahkeria heidän tulee suojella näitä kuormittamasta itseään liikaa. Tavoitteiden tulee olla realistisia ja saavutettavissa, eikä niiden pidä haitata perheen tavoitteita ja odotuksia.

Vanhempien tulee kannustaa lapsiaan hankkimaan kohtuullinen määrä harrastuksia ja ystäviä kodin ulkopuolelta. Heidän tulee kunnioittaa lastensa yksityisyyttä, ja heillä tulee olla realistisia odotuksia sääntöjen noudattamisesta.

Itsenäisyyden ja identiteetin etsimistä (12–18-vuotiaat)

Murrosiän alkaessa lasten ruumis muuttuu nopeasti. Seksuaaliset tunteet heräävät. Nämä lapset haluavat tulla tasa-arvoisiksi ja riippumattomiksi muista, etenkin vanhemmistaan, mutta samalla he arvostavat vakaan kodin tuomaa turvaa ja lohtua.

Näiden vuosien aikana lapset näkevät itsensä varttuvan aikuisiksi ja alkavat miettiä, kuinka ja mistä he löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Heidän ensisijainen kehitystehtävänsä on muodostaa käsitys siitä, keitä he ovat ja mikä on heidän paikkansa aikuisten yhteiskunnassa.

Neljätoistavuotiaina useimmat lapset ovat epävarmoja itsestään, ruumiistaan ja hyväksyttävyydestään. Heillä on taipumus olla idealistisia, impulsiivisia ja kiihkeitä, ja he haluavat kaiken nyt. He ovat usein itsekeskeisiä, ailahtelevia ja riidanhaluisia, ja heillä on enemmän ristiriitoja vanhempiensa kanssa, joita he pitävät vanhanaikaisina.

Tässä iässä miltei jokainen heistä on murrosiässä, ja joidenkuiden tyttöjen kohdalla se on jo ohi. Tämänikäiset lapset katsovat sosiaalisesti hyväksyttävän käytöksen mallia ikätovereistaan. Vaikka he usein välttelevätkin esiintymistä julkisesti vanhempiensa seurassa, syvällä sisimmässään monet yhä rakastavat vanhempiaan ja tuntevat yhteenkuuluvuutta perheeseensä.

Kuusitoistavuotiaina useimmat nuoret ovat yleensä rennompia ja luontevampia perheenjäsentensä seurassa. He tuntevat enemmän varmuutta identiteetistään mutta selvittelevät vielä arvoja ja uskomuksia etsien selkeämpää käsitystä itsestään. He ovat herkkiä sosiaalisille normeille ja ikätoveriryhmille. He saattavat edelleenkin testata sääntöjä ja kyseenalaistaa auktoriteetteja.

Vanhemmat tuntevat joskus asemansa uhatuksi, kun heidän teini-ikäisensä tavoittelevat itsenäisyyttä. Sen sijaan että he tuntisivat asemansa uhatuksi, heidän pitäisi yrittää olla kiitollisia teini-ikäistensä halusta itsenäistyä. Kontrollista tulee vähitellen luopua ja antaa nuorten vähän kerrassaan ottaa vastuuta elämästään. Rajoja ja seurauksia voidaan edelleen käyttää, kun käytös ei ole hyväksyttävää.

Lapsia tulee kannustaa ajattelemaan itse. Vanhempien tulee pyrkiä hyväksymään lastensa taipumukset tulematta puolustushaluisiksi tai torjuviksi. Heidän tulee pysyä rauhallisina ja johdonmukaisina, kun he joutuvat vastakkain teini-ikäistensä voimakkaiden tunteiden kanssa.

Vanhempien tulee huolehtia siitä, että ovat käytettävissä silloin kun heidän lapsensa ovat halukkaita puhumaan, ja tarjota ehdotuksia, jotka auttavat näitä säätelemään elämäänsä. Heidän tulee kiinnittää huomiota suruun ja masennukseen, jota heidän lapsensa saattavat kokea. Heidän tulee kuunnella ponnisteluja ja haasteita, joita heidän lapsensa kokevat. Heidän tulee opettaa lapsilleen keinoja selviytyä vertaispaineesta.

Vanhempien ei pidä loukkaantua, jos heidän lapsensa eivät halua olla heidän seurassaan. Heidän tulee kuitenkin odottaa mukautumista perheen sääntöihin mutta olla odottamatta täydellisyyttä. Heidän tulee valita taistelut viisaasti ja ottaa tarvittaessa käyttöön seuraukset.

Tämän kehitysvaiheen aikana epävarmoista nuorista tulee itseensä luottavia nuoria aikuisia, joilla on käsitys identiteetistään, tarkoituksestaan ja sisäisestä suunnastaan. Itseluottamus yleensä kehittyy, kun teini-ikäiset tuntevat olevansa hyväksyttyjä, kykeneviä ja valmiita tulevaisuuteen.

Nuoret, jotka tuntevat olevansa kykenemättömiä tai eivät koe itseään hyväksytyiksi, ovat usein hämmentyneitä ja epävarmoja itsestään, roolistaan ja arvostaan yhteiskunnalle. He näkevät kenties vanhempansa esteenä kasvavalle itsenäisyydelleen. Näistä teini-ikäisistä voi tulla epäkunnioittavia, penseitä, kapinallisia ja uhmakkaita. Jotkut yrittävät löytää tunteen kuulumisesta johonkin samastumalla klikkeihin, jengeihin tai teini-ikäisiin sankareihin.

Kehityshäiriöiden ja sosioemotionaalisten ongelmien merkkejä

Seuraavat varoitusmerkit viittaavat mahdolliseen kehityshäiriöön tai sosiaalisiin tai emotionaalisiin ongelmiin. Lapsi, jolla on jokin näistä merkeistä tai oireista, voi tarvita asiaan erikoistuneen lastenlääkärin tai ammattiauttajan apua.

Kaksivuotiaana

ei osaa kävellä.
ei osaa sanoa kaksisanaisia lauseita tai käyttää vähintään 15 sanaa.
ei näytä tietävän, miten käytetään tavallisia esineitä kuten kampaa, kuppia tai lusikkaa.
ei osaa vetää lelua, jossa on pyörät.

Nelivuotiaana

osoittaa aiemman ikäryhmän jonkin varoitusmerkin tai oireen.
kuolaa jatkuvasti.
puhuu epäselvästi.
ei ymmärrä yksinkertaisia ohjeita.
osoittaa tuskin lainkaan kiinnostusta muihin.
ei tahdo kyetä irrottautumaan äidistä.
ei leiki mielikuvitusleikkejä.

Kuusivuotiaana

osoittaa aiemman ikäryhmän jonkin varoitusmerkin tai oireen.
ei osaa ajaa apupyörillä.
ei osaa heittää palloa olan yli.
itkee ja takertuu, kun vanhemmat lähtevät.
ei osoita kiinnostusta vuorovaikutukseen tai leikkimiseen muiden lasten kanssa.
ei kykene hillitsemään itseään, kun on vihainen tai huolestunut.
ei halua pukeutua, mennä nukkumaan tai käydä vessassa.
on niin yliaktiivinen, että se häiritsee koulutyötä.
ei kykene tulemaan toimeen muiden lasten kanssa, ei ystävysty.
kastelee tai tahrii vuoteensa.
on ylipainoinen.
näkee jatkuvasti painajaisia.
on liian hyökkäävä (riitelee tai tappelee).
vaikuttaa hyvin pelokkaalta.

Kahdeksanvuotiaana

osoittaa aiemman ikäryhmän jonkin varoitusmerkin tai oireen.
ei tunne kellonaikoja.
välttelee koulua tai menestyy huonosti koulussa.
on usein tottelematon, suulas ja sopeutumaton.

Missä iässä tahansa

ei kykene puhumaan odotetun tasoisesti (on niukka sanavarasto tai tekee virheitä aikamuodoissa, ei kykene muistamaan sanoja tai muodostamaan lauseita tai käyttämään oikeita äänteitä, änkyttää).
ei kykene huolehtimaan itsestään odotetun tasoisesti.
ei kykene muodostamaan suhteita muihin (katsekontakti, ilmeet ja yhteinen kiinnostus, jotka kuuluvat ihmissuhteisiin, puuttuvat).
ei näytä menestyvän koulussa.
on kykenemätön toimimaan tai olemaan mukana vapaa-ajan toiminnoissa odotetun tasoisesti.
on huono pitämään huolta terveydestään ja turvallisuudestaan.
ei kykene lukemaan, kirjoittamaan eikä laskemaan odotetun tasoisesti.
ei kykene kävelemään, ryömimään, istumaan, heittämään, ottamaan kiinni tai juoksemaan odotetun tasoisesti.
on vaikeuksia keskittyä, ei näytä kuuntelevan, ei noudata ohjeita, on vaikeuksia aloittaa tai häiriintyy tai unohtaa helposti.
vääntelehtii, kiemurtelee, lähtee paikaltaan koulussa, juoksee tai kiipeilee ylen määrin, puhuu jatkuvasti, ei odota vuoroaan vastata, keskeyttää tai häiritsee.
menettää malttinsa tai riitelee, uhmaa aikuisten pyyntöjä.
on usein vihainen ja katkera, syyttää muita omista virheistään.
kiusaa, uhkailee muita tai joutuu tappeluihin.
hävittää omaisuutta, varastaa tai rikkoo sääntöjä.
on julma eläimille ja ihmisille.
pakottaa muita seksuaaliseen toimintaan.
ei syö kunnolla eikä saa lisää painoa tai laihtuu merkittävästi.
saa lihasten nykimiskohtauksia (äkillisiä, nopeita, toistuvia liikkeitä tai äännähtelyjä).
on huolissaan tai ahdistuu, kun joutuu tai odottaa joutuvansa eroon kodista tai vanhemmista.
on masentunut (oireita ovat surumielisyys tai alakuloisuus, kykenemättömyys tuntea mielihyvää toiminnasta, syrjään vetäytyminen, syyllisyyden ja arvottomuuden tunne, uneliaisuus, ajattelu- ja keskittymisvaikeudet, voimattomuus, itsetuhoiset ajatukset ja tunteet).
on ahdistunut (vaikuttaa kireältä, jännittyneeltä, pelokkaalta, hätääntyneeltä, kauhistuneelta, näyttää aistivan väistämättömän tuhon, on hengästynyt tai kokee rintakipuja).

Realistisia odotuksia

Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi ovat opettaneet: ”Kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa henkipojat ja -tyttäret – – hyväksyivät [Jumalan suunnitelman], jonka mukaan Hänen lapsensa voivat saada fyysisen ruumiin ja saada maanpäällistä kokemusta edistyäkseen kohti täydellisyyttä ja toteuttaakseen lopulta jumalallisen päämääränsä iankaikkisen elämän perillisinä.”⁵ Useimmille ihmisille tämä edistyminen sisältää varhaislapsuuden, lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden vaiheet. Vanhemmat voivat auttaa lapsiaan selviytymään näistä vaiheista valmistamalla heitä elämän haasteisiin. Realististen odotusten ja vaiheittaisen etenemisen tulee olla heidän ohjaavina periaatteinaan tässä prosessissa. Vanhempien tulee oppia tuntemaan lapsensa ja arvostaa heitä ainutlaatuisina yksilöinä. Tehdessään niin he osoittavat lapsilleen rakkautta, jota taivaallinen Isä osoittaa meitä kaikkia kohtaan.

Suhtautuminen käytökseen

Vanhemmat, jotka arvostavat lapsiaan ja opettelevat tuntemaan heidät yksilöinä, suhtautuvat todennäköisemmin sopivalla tavalla lastensa käytökseen. He ovat kykenevämpiä opettamaan lapsilleen oikeita periaatteita.

Lapset tekevät usein sellaista, mistä vanhemmat eivät kenties pidä, kuten imevät peukaloa, kiipeilevät tai liioittelevat. Sellainen käytös liittyy toisinaan kehitysvaiheeseen ja jää pois lasten kypsyessä. Tietäessään, että lapset kasvavat ja kehittyvät, vanhemmat eivät tunne niin suurta syyllisyyttä ja huolta, kun tällaista käytöstä esiintyy. Vanhemmat kykenevät kenties myös käsittelemään sitä tehokkaammin.

Joskus vanhemmat vahvistavat epätoivottua käyttäytymistä rankaisemalla, pilkkaamalla tai sättimällä lasta. Sellainen voimakas tunnereaktio kiinnittää kohtuuttomasti huomiota käytökseen ja herättää joskus lapsessa surua, uhmaa tai kohtuutonta uteliaisuutta käytöstä kohtaan. Esimerkiksi liioiteltu suhtautuminen peukalon imemiseen saa joskus lapsen takertumaan imemiseen. Mutta jos vanhemmat suhtautuvat siihen rennosti tai jopa jättävät sen huomiotta, lapsi todennäköisemmin luopuu imemisestä, kun siitä ei ole mitään hyötyä.

Ikäkauteen sopivan käyttäytymisen liiallinen korostaminen voi myös vahvistaa sitä kohtuuttomasti rohkaisten lasta toistamaan käyttäytymistä ylen määrin, jopa vaarallisella tavalla. Esimerkiksi vanhemmat, jotka tekevät suuren numeron pikkulapsen yrityksistä kiipeillä (”hän on niin suloinen, kun hän tekee noin”), voivat rohkaista käyttäytymistä, joka voi olla lapselle vaarallista.

Teini-ikäiset vetäytyvät usein perheen toiminnasta ja arvostelevat vanhempiaan. Vanhemmat, jotka ottavat sen henkilökohtaisesti tai tuntevat itsensä torjutuiksi ja yrittävät kontrolloida, voivat yllyttää lapsen kapinoimaan estäen siten hänen kehittymisensä tämän vaiheen läpi. Mutta kun vanhemmat pitävät lapsen käyttäytymistä ikäkauteen kuuluvana huolestumatta liikaa, he auttavat lasta siirtymään tästä nuoruusvaiheesta eteenpäin. Yleisesti ottaen lapset alkavat hyväksyä vanhempansa paremmin lähestyessään aikuisuutta.

Oppikaa tuntemaan jokainen lapsenne

Paras tapa, jolla vanhemmat oppivat tuntemaan lapsensa – sen, mistä nämä pitävät ja mistä eivät, heidän toiveensa ja pelkonsa – on viettää aikaa lastensa kanssa. Perhe voi olla yhdessä joka päivä perherukouksessa ja tutkiessaan pyhiä kirjoituksia. He voivat tehdä työtä yhdessä ja käydä mutkattomia, miellyttäviä keskusteluja. Vanhemmat voivat ottaa lapset mukaan yhteiseen toimintaan kuten lähteä puistoon, rakentaa majan puuhun, lähteä ajelulle tai patikoimaan, perustaa kasvimaan ja hoitaa sitä ja leikkiä tai pelata yhdessä. Usein ne toiminnat, joista pidetään eniten, ovat niitä, jotka maksavat vähiten.

Vanhempien tulee viettää aikaa kahden kesken kunkin lapsen kanssa ja antaa lapsen usein valita, mitä he tekevät yhdessä. Noissa tilanteissa käytävien keskustelujen tulee yleensä keskittyä siihen, mistä lapsi on kiinnostunut.