Oppitunti 1

Vanhemmuuden Periaatteita ja Toimintatapoja

”Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, – – opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan.”

”Perhe – Julistus Maailmalle”

Oppitunnin tavoitteet

Auta tämän oppitunnin aikana vanhempia

ymmärtämään pyhä roolinsa lastensa kasvattamisessa
ymmärtämään evankeliumin periaatteita, jotka muodostavat vanhemmuuden toimintatapojen perustan
luettelemaan yhteiskunnan lapsia koskevia näkemyksiä, jotka ovat johtaneet vanhempia harhaan ja vahingoittaneet lapsia
ymmärtämään, kuinka liitot voivat auttaa vanhempia pelastamaan lapsensa
olemaan tietoisia opillisista opetuksista, jotka koskevat sitä, miten mitataan onnistumista vanhempina.

Perheen hajoamisen estäminen

Rakastavien, tehokkaiden vanhempien tarve ei ole koskaan ollut suurempi. Vuonna 1997 presidentti Gordon B. Hinckley huomautti, että perheet ovat ”hajoamassa kaikkialla maailmassa. Vanhat siteet, jotka sitoivat yhteen isän ja äidin ja lapset, ovat katkeamassa kaikkialla. – – Sydämet särkyvät, lapset itkevät.”¹

Saatana iskee perheeseen, koska se on elintärkeä Luojan laatimalle suunnitelmalle Hänen lastensa onneksi ja pelastukseksi. Herra on määrännyt lääkkeen Saatanan hyökkäyksiä vastaan: ”Minä olen käskenyt teidän kasvattaa lapsenne valossa ja totuudessa” (OL 93:40), sillä ”valo ja totuus hylkäävät Paholaisen” (OL 93:37).

Presidentti Hinckley on tähdentänyt huutavaa tarvetta vahvistaa, rakastaa ja suojella lapsia: ”Minun pyyntöni – ja kunpa voisin sen kauniimmin sanoa – on: pelastakaa lapset. Liian monet heistä kulkevat tuskan ja pelon tovereina, yksinäisyydessä ja epätoivossa. Lapset tarvitsevat auringonpaistetta. He tarvitsevat iloa. He tarvitsevat rakkautta ja hoivaa. He tarvitsevat ystävällisyyttä ja virkistystä ja kiintymystä. Jokainen koti, talon hintaan katsomatta, voi tarjota rakkauden ympäristön, joka voi olla pelastuksen ympäristö.”²

Onnellinen, sopusointuinen koti on siunaus vanhemmille ja lapsille. Sellainen koti myös valmistaa iankaikkiseen elämään. Todellakin ”iankaikkinen elämä on perheelämää rakastavan taivaallisen Isän, esivanhempiemme ja jälkeläistemme kanssa”³.

Yhteiskunnallisia suhtautumistapoja vanhemmuuteen

Suureen osaan vanhempien käyttäytymistä vaikuttavat yhteiskunnan näkemykset, että lapset ovat 1) luonnostaan pahoja, 2) luonnostaan hyviä, 3) kuin tyhjä taulu, 4) biologisten tekijöiden muokkaamia tai 5) kykeneviä tulkitsemaan ympäristöään, muovaamaan omaa käyttäytymistään ja muuttamaan tai hylkäämään vanhempiensa arvot.

Luonnostaan pahoja. Jotkut ihmiset ovat ajatelleet, että lapset ovat luonnostaan pahoja Aadamin ja Eevan lankeemuksen tähden. He väittävät, että siitä syystä lapset tarvitsevat kovia rangaistuksia, että heistä voidaan ”piiskata pois paholainen”. Vanhemmat, jotka ovat tätä mieltä, osoittavat harvoin lapsilleen kiintymystä ja voivat jopa pitää ystävällisyyttä haitallisena. Ehkäpä tästä ajattelutavasta on muunnelmia niiden vanhempien mielessä, jotka pahoinpitelevät lapsiaan.⁴
Luonnostaan hyviä. Toinen näkemys on, että lapset ovat luonnostaan hyviä ja hyvin motivoituneita ja ”jotka rappeutunut aikuisten yhteiskunta vain turmelee”. Ranskalainen filosofi Jean-Jacques Rousseau esitti, että jos lapset ”jätettäisiin omiin oloihinsa, he yltäisivät parhaimpaansa”. Näin ollen vanhemmat sallivat lasten oppia kokemuksesta ja noudattaa omia halujaan. Humanistiset psykologit kuten Carl Rogers ja Abraham Maslow ovat esittäneet samankaltaisia näkemyksiä.⁵
Tyhjä taulu. John Locke suosi näkemystä, että lapset ovat paljolti kuin tyhjä taulu, eivät pahoja eivätkä hyviä. Hänen mielestään lapsia muokkaavat eniten heidän kokemuksensa. Behaviorismia kannattavat psykologit kuten John B. Watson ja B.F. Skinner ovat taipuneet samalle kannalle väittäen, että vanhemmat voivat ehdollistaa eli muovata lapsen sellaiseksi henkilöksi kuin haluavat kontrolloimalla ja muuttamalla ympäristöä.⁶
Biologisia. Tämä näkökanta, joka alkoi vallita 20. vuosisadalla, sisältää kehitysopillisia, taipumuksiin pohjaavia ja biologisia teorioita. Näiden teorioiden mukaan lapset ovat syntyessään enemmän kuin tyhjiä tauluja ja varhaiset erot yksilöiden välillä selittyvät jossakin määrin biologisilla tekijöillä. Monet tämän näkökannan mukaelmat perustuvat käsityksiin lainalaisuudesta ja niillä on taipumus vähätellä yksilöllisen tahdonvapauden roolia.
Konstruktivistisia. Tämä näkökanta, jota ovat ajaneet sveitsiläinen psykologi Jean Piaget ja muut, keskittyy yksilön kykyyn tulkita omaa ympäristöään – tai jopa rakentaa se. Se tunnustaa tahdonvapauden paremmin kuin muut näkemykset ja väittää, että yksilöt voivat muokata biologisten ja ympäristötekijöiden vaikutusta. Mutta se ei kykene selittämään, mistä tämä kyky on peräisin, eikä auta vanhempaa tai lasta tietämään, mikä on oikein tai väärin. Tämän teorian puolustajat uskovat, että lapset soveltavat omaa tulkintaansa siihen, mitä heille opetetaan. Siitä johtuen he usein väittävät, että lapset kenties luonnostaan ja vääjäämättä hylkäävät tai muuttavat arvot, joita vanhemmat ja muut ovat opettaneet.

Useimmat tai kaikki näistä näkökannoista sisältävät jossakin määrin totuutta. Vaikka esimerkiksi lapset ovat puhtaita ja viattomia, ihmiset ovat langenneessa tilassa ja ympäristö, biologia ja henkilökohtainen tahdonvapaus vaikuttavat kaikki elämäämme maan päällä. Vailla tietoa, joka tulee Jumalalta, mikään näistä näkemyksistä – tai mikään yhdistelmä niistä – ei kuitenkaan vastaa totuutta.

Mikä tärkeintä, yksikään näistä näkökannoista ei anna pysyviä ohjeita moraaliseen käyttäytymiseen. Vanhemmat, jotka näkevät lapsensa luonnostaan pahoina, etsivät ja näkevät heissä pahinta jopa tulkitsemalla väärin viattomia tekoja ja tuomitsemalla ne. Nämä vanhemmat tuntevat kenties olevansa oikeutettuja toimimaan vanhempina millä tavalla tahansa, olipa se kuinka vahingollista hyvänsä, koska he tuntevat moraalista ylemmyyttä. Tyhjän taulun näkemys paitsi sulkee pois lapsen tahdonvapauden väittämällä, että hän on puhtaasti ympäristön tuote, myös välttää tarjoamasta moraalisia ohjeita. Vanhemmat, jotka pitävät lapsiaan luonnostaan hyvinä, eivät ehkä tunne suurtakaan tarvetta ohjata ja ojentaa heitä, ja hyväksyvät kaiken käytöksen, mikä lapsissa herää luontaisesti. Tämän näkökulman mukaisesti vanhemmat kenties suvaitsevat ja hyväksyvät käyttäytymistä, jota pidettiin aiemmin poikkeavana tai sopimattomana.

Vanhemmat, jotka uskovat, että biologia sanelee käyttäytymistä, voivat edistää ilmapiiriä, jossa lapset eivät tunne mitään vastuuta teoistaan. Vanhemmat, joilla on konstruktivistinen näkemys, tunnistavat lapsen kyvyn tehdä tietoisia valintoja, mutta he eivät voi antaa mitään muuta oikean ja väärän mittaa kuin sen, mikä on yhteiskunnan hyväksymää. Ja kun lapset hylkäävät vanhempiensa arvot ja valitsevat ikätoveriensa arvot, ne nähdään usein korkeamman tason järkeilynä. Tämän näkemyksen mukaan mikä tahansa vertaisryhmä voi määritellä omat norminsa oikeasta ja väärästä.

Evankeliumin totuuden valo

Ilmoituksen ansiosta myöhempien aikojen pyhät tietävät ihmiskunnan jumalallisen luonteen ja tavan, jolla vanhempien on kasvatettava lapsiaan. Perhejulistuksessa ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi ovat julistaneet:

”Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja sellaisena jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä. – –

’Lapset ovat Herran lahja’ (Ps. 127:3). Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. – – Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä.”⁷

Pyhät kirjoitukset antavat ymmärtää, että lapset ovat puhtaita ja viattomia Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Profeetta Mormon on opettanut, että ”pienet lapset ovat terveitä, sillä he eivät kykene tekemään syntiä; sen tähden Aadamin kirous on – – otettu heiltä pois” (Moroni 8:8). Mutta ”kun he alkavat varttua, synti sikiää heidän sydämessään” (Moos. 6:55). Presidentti David O. McKay on huomauttanut: ”Ihmisellä on kaksitahoinen luonto – toinen liittyy maalliseen eli eläimelliseen elämään, toinen hengelliseen elämään, jumalallisen kaltaiseen. Ihmisen ruumis on siis vain tomumaja, jossa hänen henkensä asuu.”⁸ Vanhemmilla on velvollisuus nähdä jumalallinen lapsissaan ja opettaa heitä elämään vanhurskaasti ja valitsemaan hyvä (ks. OL 68:25).

Jokainen Jumalan henkilapsi on ainutlaatuinen. Jokainen henki tulee kuolevaiseen ruumiiseen, joka on myös geneettiseltä koostumukseltaan ainutlaatuinen. Siitä johtuen jokainen lapsi tuo esiin yksilöllisiä kiinnostuksen kohteita, lahjoja, persoonallisuutta, haluja ja kykyjä. Myös vanhemmat, sisarukset ja muut vaikuttavat kukin kehittyvään lapseen.

Tieteellisten tutkimusten mukaan biologiset ominaisuudet vaikuttavat ”lapsen taipumuksiin ja luonteenlaatuun” mukaan lukien ”alttiudet – – ujouteen, sosiaalisuuteen, impulsiivisuuteen – – toiminnallisuuteen – – [ja] tunteellisuuteen”. Lisäksi lapset jossakin määrin ”valitsevat, muokkaavat ja jopa luovat omaa ympäristöään biologisten edellytystensä mukaan”⁹. Esimerkiksi sosiaalinen lapsi etsii tilaisuuksia olla vuorovaikutuksessa ikätoveriensa kanssa, kun taas ujo lapsi voi vältellä sosiaalisia tilanteita. Kumpikin lapsi vahvistaa käyttäytymismalleja, jotka voivat ulottua aikuisuuteen.

Vaikka ympäristötekijät ja biologiset tekijät voivat vaikuttaa lapsen kehitykseen, jokaisella Jumalan lapsella on tahdonvapaus. Vanhin Neal A. Maxwell kahdentoista apostolin koorumista on todennut: ”Tietenkin geenimme, olosuhteemme ja ympäristömme vaikuttavat hyvin paljon, ja ne muokkaavat meitä merkittävästi. On kuitenkin olemassa sisäinen vyöhyke, jossa me hallitsemme suvereenisti, ellemme luovu sen hallinnasta. Tällä vyöhykkeellä on meidän yksilöllisyytemme ja meidän henkilökohtaisen vastuullisuutemme ydin.”¹⁰

Lasten erilaisuus voi edellyttää vanhemmilta erilaisia suhtautumistapoja. Vilkkaat lapset saavat kenties vanhemmat huolestumaan, lisäämään sääntöjä ja tiukentamaan valvontaa. Ujot lapset tarvitsevat ehkä vähemmän valvontaa tai huomiota. Lisäksi lapset reagoivat vanhempien samanlaisiin toimintatapoihin omien ainutkertaisten käsitystensä mukaisesti. Esimerkiksi arka lapsi voi kokea vanhempien käskyn uhkaavana. Lapsi voi velvollisuudentuntoisesti toimia käskyn mukaan mutta tuntee avuttomuutta ja pelkoa. Toinen lapsi voi nähdä saman käskyn haasteena ja reagoi siihen uhmakkaasti tai jättämällä sen noudattamatta.

Vanhempien täytyy olla viisaita siinä, kuinka he suhtautuvat lapsiinsa. Brigham Young kannusti vanhempia tarkkaamaan lastensa taipumuksia ja luonteenlaatua ja kohtelemaan heitä sen mukaan¹¹.

Autoritatiivinen lähestymistapa lanhemmuuteen

Aivan kuten lapsilla on erilainen luonteenlaatu ja temperamentti, vanhemmilla on eri tapoja kasvattaa lapsiaan. Jotkin menetelmät toimivat paremmin kuin toiset. Vanhemmat huomaavat usein, että kannattaa tutkia rukoillen erilaisia vanhemmuuteen liittyviä lähestymistapoja ja päättää, mikä toimii parhaiten ja mikä vaikuttaa tehottomammalta.

Kolme lähestymistapaa vanhemmuuteen

Vanhemmuuteen liittyvät lähestymistavat lukeutuvat usein johonkin seuraavista: autoritaarinen, salliva ja autoritatiivinen.¹²

Autoritaarinen eli määräilevä. ”Autoritaariset vanhemmat yrittävät muokata, säädellä ja arvioida lapsen käyttäytymistä ja asenteita tietyn käyttäytymisnormiston mukaan.” Yrityksissään ohjata lapsen käytöstä nämä vanhemmat eivät kutsu lasta osallistumaan keskusteluun säännöistä ja odotuksista ”uskoen, että lasten tulee hyväksyä vanhempien sana siitä, mikä on oikein”. Nämä vanhemmat arvostavat lastensa käyttäytymisen lujaa säätelemistä eivätkä useinkaan osoita lämpöä. He rohkaisevat harvoin lapsiaan ilmaisemaan tunteitaan tai mielipiteitään etenkään kurinpidollisissa tilanteissa.¹³

Salliva. Sallivat vanhemmat osoittavat yleensä lämpöä ja rakkautta lapsiaan kohtaan mutta antavat vähän opastusta tai ohjausta. He ”yrittävät käyttäytyä rankaisemattomalla, hyväksyvällä ja myöntävällä tavalla. – – He esittävät itsensä resursseina, joita heidän lapsensa voivat käyttää halutessaan, eivät aktiivisina toimijoina, jotka ovat vastuussa lastensa nykyisen tai tulevan käyttäytymisen muovaamisesta tai muuttamisesta. He sallivat lastensa säädellä omaa toimintaansa mahdollisimman pitkälle, välttävät kontrollointia eivätkä vaadi lapsia noudattamaan ulkopuolisten määrittelemiä normeja.” Nämä vanhemmat ”välttävät avointa vallankäyttöä” mutta yrittävät kenties säädellä lastensa käyttäytymistä vähemmän ilmeisin tavoin. He välttelevät yhteenottoja.¹⁴

Autoritatiivinen eli ohjaava. Autoritatiiviset vanhemmat osoittavat odottavansa yhtä paljon lapsiltaan kuin autoritaariset vanhemmat, mutta he osoittavat myös erittäin paljon lämpöä ja vastaanottavaisuutta. He ovat rakastavia ja antavat tukea. Kun he opastavat lapsiaan, he ”kannustavat sanalliseen keskusteluun ja kertovat lapsilleen syyn menettelytapoihinsa”. Nämä vanhemmat ”harjoittavat lujaa kontrollia asioissa, joissa he ovat eri mieltä lastensa kanssa, mutta he eivät ympäröi lapsiaan rajoituksilla. Autoritatiiviset vanhemmat ovat vaativia siinä mielessä, että he ohjaavat lastensa toimintaa lujasti ja johdonmukaisesti ja vaativat heitä olemaan mukana perheen toiminnassa auttamalla kotitöissä. He haluavat asettua vastakkain lastensa kanssa luodakseen yhdenmukaiset säännöt, tuovat selkeästi julki arvonsa ja odottavat lastensa kunnioittavan normejaan.” Useita vuosikymmeniä kestäneissä tutkimuksissaan psykologi Diana Baumrind sai selville, että autoritatiivisissa kodeissa kasvatetut lapset olivat todennäköisimmin sosiaalisesti itsevarmoja ja ystävällisiä, heillä oli itsekuria, he olivat yhteistoiminnallisia ja tavoitteellisia.¹⁵

Tällä kurssilla opetettavat vanhemmuuden periaatteet muistuttavat eniten autoritatiivisen vanhemmuuden periaatteita. Tämä lähestymistapa on yhdenmukaisin pyhien kirjoitusten ja kirkon johtajien opetusten kanssa.

Tämän mittapuun mukaan vanhemmat opettavat ja ohjaavat lapsiaan taivuttelulla, kärsivällisyydellä ja rakkaudella (ks. OL 121:41–44). He ovat halukkaita keskustelemaan päätöksistään lastensa kanssa ja selittämään syyt päätöksiinsä. He ovat myös halukkaita nuhtelemaan lapsiaan, kun Henki siihen ohjaa, ja antamaan heille heidän tarvitsemaansa opastusta.

Onnistuneen vanhemmuuden periaatteita

Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi antoivat yhdeksän periaatetta opastamaan isiä ja äitejä heidän tehtävissään vanhempina: ”Onnistuneet avioliitot ja perheet perustuvat uskon, rukouksen, parannuksen, anteeksiannon, kunnioituksen, rakkauden, myötätunnon, työn ja tervehenkisen virkistystoiminnan periaatteille ja säilyvät näitä periaatteita noudattamalla.”16 Vanhemmat voivat opettaa ja toteuttaa näitä periaatteita monin tavoin.

Usko. Vanhempien tulee opettaa lapsiaan uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja käyttämään vahvistuvaa uskoaan evankeliumin periaatteisiin oman elämänsä hallitsemiseen (ks. Matt. 17:20; Hepr. 11:6; 3. Nefi 18:20; OL 68:25).
Rukous. Lasten tulee oppia rukoilemaan yksin ja perheen kanssa. Lapset voivat oppia varhain rukouksen voiman (ks. En. 1–5; Moosia 27:8–14; Alma 34:17–27; 37:37; 3. Nefi 18:21).
Parannus. Vanhempien tulee myöntää, tunnustaa ja hylätä synnit, niin että he voivat nauttia Pyhän Hengen ohjaavasta vaikutuksesta. He voivat auttaa lapsiaan ymmärtämään ja toteuttamaan näitä periaatteita omassa elämässään (ks. Alma 34:33; 3. Nefi 9:22; Moroni 10:32–33; OL 6:9; 58:42–43).
Anteeksianto. Vanhemmat voivat olla esimerkkinä anteeksiannosta antamalla puutteet anteeksi itselleen, puolisolleen ja lapsilleen (ks. Matt. 6:14–15; Ef. 4:32; Moosia 26:29–31; OL 64:8–10).
Kunnioitus. Perheenjäsenten on opittava kunnioittamaan toisiaan. Vanhemmat ja lapset voivat oppia kohtelemaan toisiaan kohteliaasti ja lempeästi pitäen toisiaan hyvin suuressa arvossa (ks. Mark. 9:42; OL 121:41–46). Vanhempien tulee pyrkiä pääsemään eroon toisiinsa ja lapsiinsa kohdistuvista arvostelevista ajatuksista ja sanoista.
Rakkaus. Vanhempien täytyy rakastaa lapsiaan tavalla, jota Paavali, Alma ja Mormon ovat kuvailleet – kärsivällisyydessä, ystävällisyydessä, lempeydessä, epäitsekkyydessä ja nöyryydessä (ks. 1. Kor. 13; Alma 7:23–24; Moroni 7:45–48).
Myötätunto. Vanhemmat voivat osoittaa myötätuntoa toisiaan ja lapsiaan kohtaan. Heidän pitäisi tuntea surua perheenjäsenten kokemista vastoinkäymisistä ja pyrkiä ymmärtämään ja tukemaan perheenjäseniä näiden vaikeina hetkinä (ks. Ruut 1:11–17; Sak. 7:8–10; Luuk. 15:11–32).
Työ. Perheen tekemä työ antaa lapsille tilaisuuksia oppia arvostamaan työtä ja tuntea tyydytystä saavutuksista (ks. OL 42:42; 58:27–28) etenkin kun vanhemmat ja lapset tekevät työtä yhdessä. Työ tulee sovittaa lasten ikään ja kykyihin edistämään onnistumisen ja itseluottamuksen tunteita.
Tervehenkinen virkistystoiminta. Perheet vahvistuvat ja saavat uutta puhtia, kun perheenjäsenet osallistuvat tervehenkisiin, iloa tuoviin toimintoihin.

Suurin näistä periaatteista on rakkaus (ks. Matt. 22:36–40; 1. Kor. 13:13; Moroni 7:46). Tärkeintä, mitä vanhemmat voivat tehdä lastensa hyväksi, on rakastaa heitä Kristuksen kaltaisella tavalla. Kun lapset tuntevat ja tietävät, että heitä rakastetaan, he kuuntelevat todennäköisemmin vanhempiensa opetuksia, noudattavat heidän esimerkkiään ja hyväksyvät heidän kurinpitonsa. Rakkauden tulee motivoida ja ohjata kaikkea vanhempien käyttäytymistä.

Vanhempien vaikutusta koskeva evankeliumin mittapuu

Herra antoi profeetta Joseph Smithin kautta neuvoja, jotka määrittelevät vanhempien vaikutusta koskevan mittapuun:

”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella,

ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä –

nuhdellen vakavasti ajallansa, kun Pyhä Henki kehottaa; ja osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota olet nuhdellut, jottei hän pidä sinua vihollisenaan;

jotta hän tietäisi, että sinun uskollisuutesi on vahvempi kuin kuoleman siteet” (OL 121:41–44).

Tämän mittapuun mukaan vanhemmat opettavat ja ohjaavat lapsiaan taivuttelulla, kärsivällisyydellä ja rakkaudella. He ovat halukkaita keskustelemaan päätöksistään lastensa kanssa ja selittämään syyt päätöksiinsä. He antavat lapsilleen näiden tarvitsemaa opastusta ja nuhtelevat heitä, kun Henki siihen ohjaa. Nuhdeltuaan lapsiaan vanhemmat osoittavat yhä suurempaa rakkautta, niin että heidän lapsensa tuntevat heidän rakkautensa.

Liittojen voima

Vanhemmat eivät ole yksin pyrkimyksissään pelastaa lapsensa. Taivaallinen Isä on antanut pyhiä liittoja, joita noudattamalla Hänen lapsensa voivat saada siunauksia. Kun aviopari solmii iankaikkisen avioliiton ja noudattaa tuon liiton ehtoja, Isä lupaa heille iankaikkisen elämän (ks. OL 132:20). Joseph Smith, Brigham Young ja Joseph Fielding Smith opettivat kaikki, että ne lapset, joiden vanhemmat on sinetöity temppeliavioliittoon, saavat lisää siunauksia, jotka auttavat heitä palaamaan taivaallisen Isänsä luo.¹⁷ Brigham Young sanoi, että tämän liiton lapsista tulee ”valtakunnan ja kaikkien sen siunausten ja lupausten laillisia perijöitä”¹⁸.

Joskus lapset lähtevät harhateille. Vanhin Orson F. Whitney kahdentoista apostolin koorumista kehotti vanhempia olemaan antamatta periksi näiden harhautuneiden lasten kohdalla:

”Te omapäisten ja tottelemattomien lasten vanhemmat! Älkää luopuko heistä. Älkää ajako heitä pois. Heitä ei ole täysin menetetty. Paimen löytää lampaansa. He olivat Hänen ennen kuin he olivat teidän – kauan ennen kuin Hän uskoi heidät teidän hoitoonne, ettekä te pysty rakastamaan heitä alkuunkaan niin kuin Hän heitä rakastaa. He ovat vain tietämättömyyttään joutuneet harhaan oikealta tieltä, mutta Jumala suhtautuu armollisesti tietämättömyyteen. Vain täydellinen tieto tuo täydellisen vastuun. Meidän taivaallinen Isämme on paljon armollisempi, äärettömän paljon rakastavampi kuin parhainkaan Hänen palvelijansa, ja iankaikkinen evankeliumi on voimallisempi pelastamaan kuin meidän ahdas, rajallinen mielemme voi käsittää.

Profeetta Joseph Smith julisti – eikä hän ole koskaan opettanut lohdullisempaa oppia – että uskollisten vanhempien iankaikkiset sinetöinnit ja ne jumalalliset lupaukset, jotka heille on annettu heidän uskollisesta palvelustaan totuuden asialle, eivät pelasta vain heitä vaan myös heidän jälkeläisensä. Vaikka jotkut lampaista saattavat harhailla, Paimenen silmä näkee heidät, ja ennemmin tai myöhemmin he tuntevat jumalallisen Sallimuksen käsivarren ojentautuvan ja vetävän heidät takaisin laumaan. Joko tässä elämässä tai seuraavassa he palaavat kyllä takaisin. Heidän on maksettava oikeudenmukaisuudelle velka, heidän on kärsittävä syntiensä vuoksi, ja he saattavat joutua kulkemaan okaista polkua, mutta jos se lopulta johtaa heidät kuten katuvaisen tuhlaajapojankin rakastavan ja anteeksiantavan isän sydämeen ja kotiin, tuskallinen kokemus ei ole ollut turha. Rukoilkaa huolettomien ja tottelemattomien lastenne puolesta. Pitäkää heistä kiinni uskollanne. Toivokaa ja luottakaa, kunnes näette Jumalan pelastuksen.”¹⁹

Presidentti James E. Faust ensimmäisestä presidenttikunnasta on selventänyt seuraavasti vanhin Whitneyn opetusta:

”Tässä lausunnossa oleva periaate, joka jää usein huomaamatta, on se, että heidän [tottelemattomien lasten] on tehtävä täydellinen parannus ja ’kärsittävä syntiensä vuoksi’ ja ’maksettava oikeudenmukaisuudelle velka’. – –

Uskollisten vanhempien sinetöinnin voima vaatii takaisin harhateille joutuneet lapset ainoastaan näiden parannuksenteon ja Kristuksen sovituksen ehdoilla. Parannuksen tehneet hairahtuneet lapset tulevat saamaan osakseen pelastuksen ja kaikki siihen liittyvät siunaukset, mutta korotus on paljon enemmän. Se täytyy ansaita täysin. Kysymys siitä, ketkä saavat korotuksen, täytyy jättää Herralle Hänen armossaan.

On hyvin harvoja, joiden kapinointi ja pahat teot ovat niin suuret, että he ovat tehneet ’sellaista syntiä, että [ovat menettäneet] voiman tehdä parannusta’ (Alonzo A. Hinckley julkaisussa Conference Report, lokakuu 1919, s. 161). Tämäkin tuomio on jätettävä Herralle. Hän sanoo meille: ’Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille (OL 64:10).”²⁰

Samassa puheessa presidentti Faust esitti, että kuolevaiset eivät kenties ymmärrä, ”kuinka kestävät vanhurskaiden vanhempien sinetöintisiteet heidän lapsiinsa ovat”. Hän opetti, että ”hyödyllisiä avunlähteitä” saattaa olla ”enemmän kuin me tiedämmekään” vetämässä harhautuneita lapsia takaisin heidän taivaallisen Isänsä luo, mukaan lukien rakkaiden esivanhempien vaikutus verhon toisella puolella.²¹ Profeetalliset lausunnot osoittavat, että voima pelastaa lapset on suurimmillaan silloin kun vanhemmat antavat liittoihin kuuluvat lupaukset ja pitävät ne.

Oppimistoiminta: Tarkastelkaa Liittoja

Liitot ovat tärkeä käyttäytymisen opas. Ihmiset tekevät liittoja, kun heidät kastetaan ja konfirmoidaan, kun he saavat pappeuden, kun he saavat endaumentin ja kun he solmivat avioliiton. Jokainen pidetty liitto vahvistaa ihmisiä heidän suhteissaan perheensä jäseniin. Kun esimerkiksi kirkon jäsenet pitävät kasteenliittonsa surra surevien kanssa ja lohduttaa ”niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:9), itsekkyys häviää ja muiden ihmisten vajavuuksien merkitys vähenee.

Pyydä vanhempia kirjoittamaan muistiin liitot, jotka he ovat tehneet Herran kanssa, ja se, kuinka noiden liittojen pitäisi vaikuttaa heidän vuorovaikutukseensa lastensa kanssa. (Sivulla 10 on luettelo, joka voidaan kopioida ja jakaa luokan jäsenille.)

Onnistuneen vanhemmuuden mittaaminen

Jotkut vanhemmat etsivät mittareita, jotka osoittavat, kuinka hyvin he pärjäävät. Presidentti Howard W. Hunter on antanut tämän ohjeen: ”Onnistunut isä tai äiti on se, joka on rakastanut, joka on uhrannut, joka on huolehtinut, opettanut ja täyttänyt lapsen tarpeet. Jos lapsenne kaiken tämän tehtyänne on silti tottelematon tai vallaton tai maailmallinen, teitä voi silti kutsua onnistuneiksi. Ehkäpä maailmaan on tullut lapsia, jotka olisivat keille tahansa vanhemmille haasteena missä tahansa olosuhteissa. On ehkä muita, jotka olisivat keille tahansa vanhemmille iloksi ja siunaukseksi.”²²

Presidentti Faust on opettanut, että hyvät vanhemmat ovat ”niitä, jotka ovat rakastavasti, rukoillen ja vilpittömästi yrittäneet opettaa lapsiaan esimerkin ja ohjauksen avulla ’rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä’ (OL 68:28). Tämä pitää paikkansa, vaikka jotkut heidän lapsistaan ovat tottelemattomia tai maailmallisia. – – Onnistuneita vanhempia ovat ne, jotka ovat tehneet uhrauksia ja yrittäneet todella tehdä parhaansa omassa perhetilanteessaan.”²³

Vanhempien, jotka ovat onnistuneet lastensa kasvattamisessa, tulee olla hienotunteisia niitä kohtaan, jotka kenties uskovat epäonnistuneensa. Vanhempien, jotka tuntevat onnistuneensa, tulee olla kiitollisia eikä pöyhkeillä tavalla, joka aiheuttaisi muissa vanhemmissa lisää murhetta. Presidentti Faust on neuvonut:

”On kovin epäoikeudenmukaista ja epäystävällistä tuomita tunnollisia ja uskollisia vanhempia siksi, että jotkut heidän lapsistaan kapinoivat tai eksyvät vanhempiensa opetuksista ja rakkaudesta. Onnekkaita ovat ne avioparit, joilla on lapsia ja lastenlapsia, jotka tuovat heille iloa ja tyydytystä. Meidän pitäisi olla hienotunteisia niitä kelvollisia, vanhurskaita vanhempia kohtaan, jotka näkevät vaivaa ja kärsivät tottelemattomien lasten vuoksi.

Eräällä ystävälläni oli tapana sanoa: ’Jos sinulla ei ole koskaan ollut hankaluuksia lastesi kanssa, niin odotahan vain.’”²⁴

Vanhemmille, jotka uskovat epäonnistuneensa, presidentti Spencer W. Kimball on antanut neuvon: ”Kun [perheenjäsenten] kanssa on haasteita, te ette epäonnistu, jos vain yritätte lannistumatta!”²⁵ Vanhempien ei pidä tuomita itseään, kun ongelmia ilmenee ja virheitä tehdään, vaan pyrkiä oppimaan niistä ja toimimaan paremmin. Vanhemmuus on jatkuvaa vastuuta vielä silloinkin kun lapset lähtevät kotoa ja kasvattavat omia lapsiaan. Vanhempien ei pidä koskaan antaa periksi lastensa kohdalla. Meidän tulee jatkuvasti rakastaa heitä, rukoilla heidän puolestaan ja käyttää viisaasti jokainen tilaisuus auttaa heitä.

Presidentti Faust on lohduttanut näin: ”Teille murheen murtamille vanhemmille, jotka olette olleet vanhurskaita, ahkeria ja rukoilevia opettaessanne tottelemattomia lapsianne, me sanomme, että Hyvä Paimen huolehtii heistä. Jumala tuntee ja ymmärtää syvän surunne. On toivoa. Lohduttakoot teitä Jeremian sanat: ’Saat palkan vaivannäöstäsi’ ja ’lapsesi [voivat palata] kotiin vihollismaasta’ (Jer. 31:16).”²⁶

Kuinka Liitot Ohjaavat Käyttäytymistä

Kirkon jäsenet tekevät usein liittoja Herran kanssa. Seuraava luettelo osoittaa, mitä kirkon jäsenet lupaavat tehdä solmiessaan liittoja Herran kanssa. Ne, jotka pitävät nämä liitot, saavat siunauksia, muun muassa Pyhän Hengen kumppanuuden, vahvistamaan heitä jokapäiväisessä elämässä.

Näiden liittojen mahdollinen vaikutus on valtava. Jos vanhemmat elävät vaikkapa vain kasteenliittonsa mukaan, he kykenevät ratkaisemaan monia perheessään ilmeneviä ongelmia.

Kaste

(Ks. 2. Nefi 31:17–21; Moosia 18:8–10; OL 20:37; UK 4.)

Lupaamme ottaa päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen.
Lupaamme olla Jeesuksen Kristuksen todistajina.
Lupaamme pitää aina käskyt.
Lupaamme kantaa toisten kuormia, surra surevien kanssa, lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa.
Lupaamme osoittaa halukkuutta palvella Jumalaa koko elämämme ajan.
Lupaamme osoittaa, että olemme tehneet parannuksen synneistä.

Sakramentti

(Ks. 3. Nefi 18:28–29; Moroni 4; 5; OL 20:75–79; 27:2; 46:4.)

Lupaamme uudistaa kasteenliittomme.
Lupaamme ottaa päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen, muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä.

Pappeuden Vala Ja Liitto

(Ks. MK Jaak. 1:19; OL 84:33–44; 107:31.)

Lupaamme pitää kutsumukset kunniassa täyttämällä uskollisesti pappeustehtävämme.
Lupaamme opettaa Jumalan sanaa ja ahkeroida uutterasti edistääksemme Herran tarkoituksia.
Lupaamme olla kuuliaisia, hankkia tietoa evankeliumista ja elää tuon tiedon mukaan.
Lupaamme palvella muita ja tehdä työtä heidän elämänsä siunaamiseksi.

Temppeliendaumentti

”Endaumenttiin kuuluvissa toimituksissa asianomainen henkilö ottaa täyttääkseen tiettyjä velvoitteita, kuten liiton ja lupauksen, että hän noudattaa ehdottoman hyveellisyyden ja siveyden lakia, on laupias, lempeä, suvaitsevainen ja puhdas, omistaa sekä kykynsä että aineelliset varansa totuuden levittämiseen ja ihmissuvun kohottamiseen, on jatkuvasti uskollinen totuuden asialle ja pyrkii kaikin tavoin edistämään suurta valmistustyötä, jotta maa saatettaisiin valmiiksi vastaanottamaan Kuninkaansa – Herran Jeesuksen Kristuksen” (James E. Talmage lainattuna julkaisussa Teille annetaan voima korkeudesta, 2003, s. 20).

Selestinen avioliitto

Lupaamme rakastaa puolisoamme ja pysyä uskollisena hänelle ja Jumalalle koko iankaikkisuuden.
Lupaamme elää tavalla, joka tuo onnea perhe-elämään, ja tehdä työtä puolison ja lasten elämän siunaukseksi.
”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa” (1. Moos. 1:28).