Oppitunti 3
Kommunikoikaa Rakastaen
Sanoilla ja käytöksellä on voima loukata tai auttaa, aiheuttaa tuskaa ja kärsimystä tai lievittää kipeitä tunteita, herättää epäilyksiä ja pelkoa tai juurruttaa uskoa ja rohkeutta.
Oppitunnin tavoitteet
Auta tämän oppitunnin aikana vanhempia
-
ymmärtämään hyvien kommunikointitapojen arvo ja huonon kommunikoinnin vaikutus
-
huomaamaan haitallisia tapoja kommunikoida lastensa kanssa ja lopettamaan ne
-
oppimaan kommunikointitaitoja ja -tapoja, jotka vahvistavat perhesuhteita.
Hyvän kommunikoinnin tärkeys
Kommunikointi kattaa jokaisen ajatuksen, tunteen, teon tai halun, joka vanhempien ja lasten välillä välittyy sanoin tai ilman sanoja. On mahdotonta olla kommunikoimatta. Kuten presidentti Spencer W. Kimball on huomauttanut: ”Ilmeemme, äänensävymme, eleemme, ajatuksemme paljastavat meidät.”1 Tekomme ja sanamme viestittävät, keitä me olemme, mitä ajattelemme asioista ja mitä meistä on tullut. Jopa kieltäytyminen puhumasta lähettää muille viestin, vaikka viesti saatetaan ymmärtää tai olla ymmärtämättä oikein.
Huono kommunikointi on perheongelmien oire ja syy. Vihaiset, turhautuneet vanhemmat ja lapset kommunikoivat usein haitallisin tavoin, koska he eivät ole kovin halukkaita kuuntelemaan vaan ovat taipuvaisempia sanomaan jotakin halventavaa tai loukkaavaa. Ja kun vanhemmat tai lapset vastaanottavat halventavia, loukkaavia viestejä, he usein reagoivat niihin sopimattomin sanoin ja teoin. Hyvä kommunikointi on toisinaan mahdollista vasta sitten kun asenne elämään, itseen ja muihin muuttuu.
Vanhemmat voivat päästä eroon haitallisesta kommunikointikierteestä muuttamalla kuuntelemis- ja reagoimistapaansa ja luoda siten parantavan ilmapiirin, joka voi johtaa sydämen muutokseen heidän pojissaan ja tyttärissään.
Haitallisia tapoja
Yleisiä kommunikointitapoja, jotka karkottavat lapsia, ovat
-
saarnaaminen, moralisointi, läksyttäminen, kuulusteleminen
”Olenhan sanonut tuhat kertaa. Eikö kalloosi mahdu, että…”
”Saisit hävetä. Katso nyt, mitä olet tehnyt.”
”Miksi ihmeessä sinä tuon teit?”
-
vähättely, tyynnyttely, tyhjien lupausten antaminen
”Rauhoitu. Ei ole mitään syytä hermostua.”
”Ihan miten vaan, kunhan olet tyytyväinen.”
”Kyllä se siitä. Monet ovat kokeneet pahempaakin.”
-
arvosteleminen, tuomitseminen, uhkaaminen
”Sinun ongelmasi on…”
”Ei sinusta ole ikinä mihinkään.”
”Jos teet sen vielä kerran, saat oikein kunnon selkäsaunan.”
-
syytteleminen, moittiminen, ivaaminen
”Se oli kokonaan sinun syytäsi.”
”Olet niin ärsyttävä.”
”En kestä sitä, että iniset tuolla tavalla.”
-
omista tunteista puhuminen, kun lapsen pitää saada kertoa omista tunteistaan.
”Tiedän täsmälleen, miltä sinusta tuntuu. Kun minä olin sinun iässäsi, minä…”
Kristuksen kaltainen kommunikointi
Vanhemmat, jotka kommunikoivat Kristuksen kaltaisella tavalla, voivat helpommin täyttää pyhän velvollisuutensa ”kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa” ja ”opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia”2.
Soveliaita arvoja ja uskonkäsityksiä tuskin välitetään lapsille ilman rakastavaa, hienotunteista tietojen vaihtoa. Lasten halukkuus kuunnella ja puhua riippuu usein kommunikoinnin ilmapiiristä, jonka vanhemmat luovat kotiin.
Vapahtajana ja Lunastajana Jeesus Kristus on esimerkkimme: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6.) Ainoana maan päällä eläneenä täydellisenä olentona Hän on antanut parhaan esimerkin siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla ja kuinka heidän pitäisi kommunikoida toistensa kanssa.
Pyhistä kirjoituksista ilmenee, että Jeesus oli
-
hidas tuomitsemaan kuten aviorikoksesta tavatun naisen tapauksessa (ks. Joh. 8:3–11)
-
anteeksiantavainen kuten pyytäessään Isää antamaan anteeksi ristiinnaulitsijoilleen (ks. Luuk. 23:33–34)
-
myötätuntoinen kuten itkiessään Marian ja Martan kanssa Lasaruksen kuolemaa (ks. Joh. 11:33–36)
-
huomaavainen perhettään kohtaan kuten huolehtiessaan äitinsä elättämisestä ollessaan ristillä (ks. Joh. 19:25–27)
-
aulis vastaamaan pahaan hyvällä kuten parantaessaan yhden vangitsijansa korvan (ks. Luuk. 22:50–51)
-
rakastava lapsia kohtaan kuten siunatessaan heitä (ks. Matt. 19:14–15; 3. Nefi 17:21–24)
-
kiitollinen kuten kiittäessään naista, joka voiteli Häntä öljyllä (ks. Luuk. 7:44–48)
-
innokas palvelemaan kuten pestessään opetuslastensa jalat opettaen heitä palvelemaan muita (ks. Joh. 13:4–17)
-
halukas uhrautumaan kuten sovittaessaan maailman synnit (ks. Matt. 26:35–45).
Tehokas kommunikointi on luonnollista seurausta siitä, että ihmiset saavat Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia kuten uskoa, toivoa, rakkautta, katseen kiinnittämistä Jumalan kunniaan, hyveellisyyttä, tietoa, kohtuullisuutta, kärsivällisyyttä, veljellistä ystävällisyyttä, jumalisuutta, nöyryyttä ja uutteruutta (ks. OL 4:5–6). Presidentti David O. McKay on opettanut: ”Kukaan ei voi vilpittömästi päättää noudattaa Jeesus Nasaretilaisen opetuksia jokapäiväisessä elämässään tuntematta muutosta omassa luonteessaan. Termillä ’uudestisyntyminen’ on syvällisempi merkitys kuin mitä monet siihen yhdistävät.”3 Kun vanhemmat noudattavat Kristuksen opetuksia, he pääsevät eroon tehottomista ja haitallisista kommunikointitavoista. Hankkiessaan jumalallisia ominaisuuksia he kykenevät hallitsemaan omia tunteitaan paremmin ja reagoimaan paremmin muiden käytökseen. He ovat alttiimpia reagoimaan sopivalla tavalla, kun lapset ovat epäkohteliaita ja tottelemattomia.
Parempaa kommunikointia
Kommunikointiongelmat kehittyvät ajan mittaan. Sen ratkaiseminen, milloin ongelmat alkoivat tai kuka ne aloitti, on usein vaikeaa, ja syyttelemisestä on usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Syyttelemisen sijaan vanhempien tulee keskittyä parantamaan kommunikointitaitojaan.
Tässä oppiaiheessa opetetut kommunikoinnin periaatteet ja taidot ovat erityisen hyödyllisiä silloin kun lapset ovat poissa tolaltaan ja heille voi olla apua siitä, että he puhuvat jonkun kanssa. Psykologi John Gottman on osoittanut, että vanhemmilla, jotka ovat sopivalla tavalla vuorovaikutuksessa lastensa kanssa vaikeina hetkinä, on elämää muuttava vaikutus heidän auttaessaan lapsiaan oppimaan säätelemään tunteitaan paremmin ja hoitamaan ihmissuhteitaan muiden kanssa.4 Vanhemmat voivat oppia tehokkaita kommunikoinnin periaatteita ja taitoja ja soveltaa niitä menestyksekkäästi käytäntöön. Kun he tekevät niin haluten aidosti kuunnella ja ymmärtää, heidän vuorovaikutuksensa lastensa kanssa yleensä paranee ja lisääntyy. Seuraavat periaatteet auttavat vanhempia kohentamaan kommunikointiaan keskenään ja lastensa kanssa.
Vastatkaa pahaan hyvällä
Tehokas tapa päästä eroon haitallisista kommunikointikaavoista on noudattaa Jeesuksen esimerkkiä vastata pahaan hyvällä. Vanhempien tulee käyttää rauhallista äänensävyä, kun heille huudetaan, puhua kunnioittavasti, jos heidän lapsensa ovat epäkunnioittavia, olla järkeviä, kun heidän lapsensa ovat kohtuuttomia, panna rakastaen täytäntöön seuraukset, kun heidän lapsensa rikkovat perheen sääntöjä (ks. oppitunti 9).
Kristuksen kaltaisuus ei tarkoita sitä, että vanhemmat antavat periksi kohtuuttomille vaatimuksille. Päinvastoin se tarkoittaa ongelmien käsittelemistä eikä niiden välttämistä. Kun vanhemmat ovat kärsivällisiä ja rakastavia, useimmat lapset reagoivat lopulta myönteisesti. Joskus käyttäytymisen muutoksia ei tapahdu, ennen kuin lapsi on vakuuttunut siitä, että vanhemmat haluavat aidosti parempaa suhdetta. Niinpä vanhempien on oltava sinnikkäitä pyrkimyksissään kommunikoida sopivalla tavalla huolimatta siitä, kuinka heidän lapsensa käyttäytyvät.
Etsikää lapsista hyvää
Vanhempien pitää kiinnittää huomiota lapsiinsa etenkin silloin kun heidän lapsensa käyttäytyvät sopivalla tavalla. Huomio on voimallinen vahvistin. Jos vanhemmat kuuntelevat lapsiaan ja puhuvat heidän kanssaan hyvinä aikoina, he rohkaisevat tervettä käyttäytymistä. Lapset toistavat todennäköisesti käyttäytymistapoja, joilla he saavat vanhempiensa huomion. Vanhempien tulee jättää huomiotta ärsyttävä, sopimaton käyttäytyminen silloin kun se on harmitonta. Kun lapsen käytös on loukkaavaa, sopimatonta tai vahingollista, vanhempien tulee panna täytäntöön seuraus, joka estää lasta saamasta aiheetonta huomiota (ks. oppiaihe 9).
Kuunnelkaa lapsia
Lapset käyttäytyvät yleensä hyvin, kun he tuntevat olevansa tärkeitä ja arvostettuja. Vanhemmat voivat auttaa lapsiaan tuntemaan itsensä tärkeiksi ja arvostetuiksi kuuntelemalla heitä ja hyväksymällä heidän tunteensa. Joskus lapsilla on tunteita, joista vanhemmat eivät kenties pidä. Epämieluisat tunteet kuitenkin usein muuttuvat, kun lapset saavat puhua niistä.
Lapsen vihantunteet isää tai äitiä kohtaan vaihtuvat usein nopeasti rakkaudeksi, kun lapsi saa puhua tunteistaan tulematta tuomituksi. Lasten vaikeiden tunteiden kuunteleminen on tapa antaa emotionaalista ensiapua. Lapset turhautuvat ja hämmentyvät, kun heidän tunteitaan ei oteta huomioon tai ne kielletään. He saattavat jopa oppia, etteivät he voi luottaa tunteisiinsa. Etenkin pienet lapset luottavat siihen, että heidän vanhempansa auttavat heitä ymmärtämään tunteitaan.
Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on antanut tämän neuvon: ”Kuuntelemisen aika on silloin, kun joku haluaa sanoa jotakin. Lapset ovat luonnostaan innokkaita kertomaan kokemuksistaan, jotka vaihtelevat ilahduttavista voitoista ahdistaviin koettelemuksiin. Olemmeko me yhtä innokkaita kuuntelemaan? Jos he yrittävät ilmaista hätäänsä, pystymmekö me kuuntelemaan järkyttävää kokemusta avoimesti järkyttymättä itse? Osaammeko kuunnella keskeyttämättä ja antamatta pikatuomioita, jotka läimäyttävät keskustelun oven kiinni? Se voi pysyä avoinna ja antaa lohdullista varmuutta siitä, että me uskomme heihin ja ymmärrämme heidän tunteitaan.”5
Seuraavat periaatteet auttavat vanhempia kuuntelemaan tehokkaammin.
Osoittakaa kiinnostusta ja halua kuunnella. Jos vanhempien sanat ilmaisevat kiinnostusta siihen, mitä lapsi sanoo, mutta heidän tekonsa osoittavat kiinnostuksen puutetta tai kärsimättömyyttä, lapsi uskoo kehonkieltä. Vanhempien tulee siirtää syrjään muut asiat, joita he mahdollisesti tekevät, ja kiinnittää koko huomio lapseensa. Sen sijaan että he seisaaltaan katsoisivat alaspäin lapseen, mikä välittää vallan ja ylemmyyden vaikutelmaa, heidän tulee yrittää kommunikoida niin, että kummankin silmät ovat samalla tasolla. Heidän tulee olla tietoisia kehonkielestään. Teot puhuvat äänekkäämmin kuin sanat.
Esittäkää kysymyksiä, jotka houkuttelevat lasta puhumaan. Isä tai äiti voi esimerkiksi sanoa: ”Näyttää siltä kuin jokin vaivaisi sinua. Haluatko kertoa siitä minulle?” ”Kuinka sinä sen näet?” ”Kerro enemmän.” Kyseleminen tulee tehdä kannustavalla eikä tunkeilevalla tavalla, niin ettei lapsesta tunnu, että häntä kuulustellaan.
Tunnistakaa ja nimetkää lapsen tunteet. Lapsi saa lohtua, kun vanhemmat voivat tunnistaa ja nimetä hänen tunteensa. Hän tietää, että joku toinen ymmärtää. Äiti tai isä voi sanoa: ”Tuntui varmasti kurjalta, kun Joonas ei kutsunut sinua synttäreilleen, vai mitä?” Jotkut lapset kasvavat kuulematta sanoja, joilla nimetä epämukavia tunteitaan. (Katso oppitunnin 4 aineistosta lisää tietoa tunteiden tunnistamisesta ja nimeämisestä.)
Kuunnelkaa aktiivisesti sanomalla toisin sanoin se, mitä lapsi sanoo. Kun lapsella on vaikeaa ja hän haluaa puhua, jotkut vanhemmat kuuntelevat sanan tai kaksi olettaen, että he ymmärtävät ongelman, ja keskeyttävät sitten ja alkavat antaa neuvoja. Kun vanhemmat eivät kuuntele loppuun asti, lapsi usein turhautuu.
Vanhempien tulee kuunnella tarkoin ja keskeyttämättä. Kun keskustelussa on taukoja, he voivat ilmaista toisin sanoin sen, mitä lapsi heidän ymmärtääkseen sanoo ja tuntee, niin että lapsi voi korjata heitä, jos he ovat ymmärtäneet viestin väärin. Heidän tulee olla kunnioittavia ja empaattisia ja pidättyä vääristelemästä lapsen viestiä tai lisäämästä siihen.
Kuullun ilmaisemista toisin sanoin on kutsuttu reflektiiviseksi tai aktiiviseksi kuuntelemiseksi. Se on tehokas tapa osoittaa lapsille, että heidän vanhempansa välittävät siitä, mitä he ajattelevat ja tuntevat, ja ymmärtävät sen, kuten seuraavissa kahdessa esimerkissä:
Lapsi tulee huoneeseen, paiskaa kirjan pöydälle ja mulkaisee vanhempaansa.
Vanhempi: ”Olet vihainen minulle. Olen tehnyt jotakin, mikä harmittaa sinua.”
Lapsi tulee kotiin koulusta pää painuksissa.
Lapsi: ”Mokasin tosi pahasti tänään kemiassa. Se koe oli kamala.”
Vanhempi: ”Olet huolissasi siitä, että saat kokeesta huonon numeron.”
Älkää ryhtykö puolustautumaan, kun lapsi on kiihtynyt. Kuunteleminen on vanhemmille erityisen haasteellista silloin kun lapsi on vihainen heille. Useimmat vanhemmat haluavat lastensa hyväksyntää ja tuntevat itsensä uhatuiksi ja torjutuiksi ja haluavat puolustautua, kun heitä kritisoidaan.
Puolustautumisen sijaan heidän tulee suhtautua tilanteeseen puolustelematta ja kuunnella ymmärtääkseen. Sen lisäksi heidän tulee tunnustaa totuus siinä, mitä heidän lapsensa sanoo heistä. Silloinkin kun syytökset ovat suuresti liioiteltuja, niissä on yleensä jokin totuuden siemen. (Vanhempi voi esimerkiksi sanoa: ”Tein virheen, ja olet vihainen minulle. Minun ei olisi pitänyt…”) Jos isä tai äiti haluaa puolustella itseään, hän päätyy luultavasti väittelemään lapsen kanssa. Vaikka hän voittaisi väittelyn, suhde voi vahingoittua ja hän menettää mahdollisuuden olla avuksi. Lapset kykenevät yleensä pääsemään vihaisista tunteistaan, kun heillä on tilaisuus puhua niistä vanhemman kanssa, joka kuuntelee.
Seitsemänkymmenen koorumin jäsenen vanhin H. Burke Petersonin neuvosta voi olla apua: ”Muista, että voit kuunnella ymmärtääksesi, mutta sinun ei tarvitse välttämättä olla samaa mieltä.”6
Ollessanne suuttuneita kertokaa tunteistanne soveliaalla tavalla
Vanhemmat tekevät usein suurimmat virheensä ollessaan vihaisia. Vihaiset sanat voivat saada aikaan haavoja, joiden parantuminen on hidasta. Sopimattomat vihan ilmaukset sisältävät usein sanan sinä, ja niitä kutsutaan sinä-viesteiksi. Esimerkiksi: ”Etkö sinä osaa tehdä mitään oikein?” Usein sellaiset viestit ovat vähätteleviä ja tuomitsevia ja herättävät lapsissa halun puolustautua.
Soveliaampi lähestymistapa on, että vanhemmat kertovat, kuinka lapsen käytös vaikuttaa heihin: ”Turhaudun, kun sovittuja tehtäviä ei ole tehty.” Tällaiset viestit keskittyvät aiheeseen vähättelemättä lasta. Niitä kutsutaan minä-viesteiksi. Ne saavat lapsen reagoimaan paremmalla tavalla. Lapset, joita kohdellaan arvostavasti, haluavat usein käyttäytyä kunnioittavammin.
Minä-viestit ovat usein paikkansapitävämpiä kuin sinä-viestit, koska ne ilmaisevat yksinkertaisesti lapsen käytöksen herättämiä tunteita. (”Minua suututtaa, kun…”) Lapsen on vaikea väitellä isän tai äidin kanssa, joka sanoo: ”Olen vihainen ja pettynyt, kun autoa käytettiin ilman lupaa.” Mutta jos vanhempi sanoo: ”Sinä olet epärehellinen lurjus” (sinä-viesti), lapsi voi ajatella, että vanhemman arvio on epäreilu ja kohtuuton. Lapsi haluaa ehkä väitellä vanhemman kanssa. Mikä pahempaa, lapsi voi uskoa vanhemman arvioon ja käyttäytyä nimityksen mukaan.
Minä-viestit saavat lapsen reagoimaan paremmalla tavalla. Kun lapsi kuulee äitinsä sanovan tunteikkaasti: ”Minulla on tosi paha mieli, kun lempimaljakkoni on pirstaleina lattialla”, hän tuntee todennäköisesti katumusta ja halua hyvittää, toisin kuin jos äiti sanoisi: ”Senkin kömpelö idiootti. Katso nyt, mitä olet tehnyt.” Lapset, joita kohdellaan arvostavasti, haluavat usein säilyttää tuon arvostuksen. Lapset, joita kohdellaan väärin, tuntevat usein katkeruutta ja arvottomuutta eivätkä juuri välitä vanhempiensa olon kohentamisesta.
Tehkää selväksi, mitä lapsilta odotetaan
Usein vanhemmat hämmästyvät saadessaan tietää, ettei heidän lapsillaan ole selkeää käsitystä siitä, mitä heiltä odotetaan. Minä-viestin lähettämisen lisäksi vanhempien tulee lähettää selkeä viesti siitä, mitä he odottavat. Esimerkiksi: ”Minusta tuntuu, että minua on käytetty hyväksi, kun kuljetan sinua eri paikkoihin enkä koskaan saa siitä kiitosta. On aina kohteliasta sanoa ’kiitos’, kun joku tekee jotakin sinun hyväksesi. Minun pitää kuulla se ja muiden samoin. Voisitko kiittää ihmisiä, kun he tekevät jotakin hyväksesi?”
Äiti, joka esitti tämän pyynnön, antoi ymmärtää, että hänen tyttärensä, joka on nyt aikuinen, ilmaisee edelleen kiitoksensa asioista, joita hän tekee tyttärensä hyväksi. On selvää, etteivät kaikki lapset reagoi niin hyvin. Toistaminen voi olla tarpeen samoin kuin muut sopivat menetelmät, joita kuvataan tulevilla oppitunneilla.
Kuuntelemiskykyä haittaavien ongelmien ratkaiseminen
Joskus vanhemmilla on seuraavankaltaisia epäterveitä ja epärealistisia asenteita ja ajatuksia, jotka haittaavat kuuntelemista:
-
Tunne siitä, että on vastuussa lapsensa kaikkien ongelmien ratkaisemisesta. Pienet lapset etenkin tarvitsevat usein vanhempiensa apua ongelmien ratkaisemisessa. Vanhemmat lapset tarvitsevat myös toisinaan apua. Kaikkien lasten on kuitenkin opittava ratkaisemaan joitakin ongelmia itse. Itseluottamus syntyy elämän haasteiden ja ongelmien ratkaisemisesta. Vanhempien tulee olla käytettävissä, kun ongelmat ylittävät heidän lastensa kyvyt.
-
Tunne siitä, että on vastuussa onnistuneiden lasten kasvattamisesta sen sijaan että keskittyisi olemaan onnistunut isä tai äiti. (Kertaa onnistuneen isän tai äidin määritelmä oppitunnin 1 aineistosta.)
-
Halu kontrolloida lapsiaan.
-
Liiallinen syrjään vetäytyminen tai sallivuus, niin että lapset saavat suuren määrän vapautta ilman valvontaa, ohjeita ja rajoja.
-
Epäonnistumisen ja julkisen nöyryytyksen pelko.
-
Usko siihen, että on aina oikeassa.
-
Tarve tuntea, että lapset rakastavat heitä, ja pelko tulla lasten torjumaksi.
Jos vanhemmat tarvitsevat apua jossakin näistä ongelmista, heidän tulee neuvotella puolisonsa kanssa, paastota ja rukoilla ohjausta, käydä temppelissä ja tarvittaessa neuvotella piispansa kanssa ja pyytää ammattiapua.
Tehokkaan kommunikoinnin voima
Apostoli Paavali on kehottanut: ”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa” (1. Tim. 4:12). Kirjeessään filippiläisille hän opetti myös: ”Teidän on – – käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla” (Fil. 1:27). Sanoilla ja käytöksellä on voima loukata tai auttaa, aiheuttaa tuskaa ja kärsimystä tai lievittää kipeitä tunteita, herättää epäilyksiä ja pelkoa tai juurruttaa uskoa ja rohkeutta. Kun vanhemmat hallitsevat tavan, jolla he kommunikoivat, heillä voi olla suunnattoman myönteinen vaikutus lapsiinsa.
Vanhin L. Lionel Kendrick seitsemänkymmenen koorumista on opettanut, miten tärkeää on olla Kristuksen kaltainen kommunikoinnissa muiden kanssa:
”Meidän viestittämämme ajatukset kuvastuvat kasvoiltamme. Sen tähden meidän on oltava varovaisia paitsi siinä, mitä me sanomme, myös siinä, kuinka me sen sanomme. Meidän sanomamme ja se, kuinka sen ilmaisemme, voi joko vahvistaa tai särkeä sieluja. – –
Kristuksen kaltaisen puheen sävy on mieluummin rakastava kuin kova. Sen tarkoituksena on mieluummin auttaa kuin loukata. Se mieluummin yhdistää meitä kuin erottaa meitä kauemmas toisistamme. – –
Todellinen haaste – – on oppia tuntemaan sydämessämme Kristuksen kaltaisia tunteita kaikkia taivaallisen Isämme lapsia kohtaan. Kun me tällä tavoin opimme välittämään toisten tilasta, silloin me puhumme heille niin kuin Vapahtaja puhuisi. Silloin me lämmitämme niiden sydäntä, jotka kenties kärsivät hiljaisuudessa. – – Voimme silloin sanoillamme kirkastaa heidän matkaansa.”7