Oppitunti 9
Käyttäkää Seurauksia
Vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan tottelemattomuuden kielteisiltä seurauksilta, tekevät heille suuren karhunpalveluksen estäen heitä oppimasta kuuliaisuuden arvoa.
Oppitunnin tavoitteet
Auta tämän oppitunnin aikana vanhempia
-
ymmärtämään hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän käyttäytymisen seurausten arvo
-
tietämään, mitä eroa on luonnollisilla ja loogisilla seurauksilla ja kuinka ja milloin ne ovat hyödyllisiä käyttäytymisen ohjaamisessa
-
tietämään, kuinka he voivat käyttää loogisia seurauksia
-
ymmärtämään, kuinka he voivat käyttää aikalisää yhtenä seurauksena.
Seurausten arvo
Lapset oppivat tehdessään jokapäiväisiä valintoja ja kokiessaan valintojensa seuraukset. Ne, jotka pitävät Jumalan käskyt, jotka tekevät ahkerasti työtä ja noudattavat yhteiskunnan lakeja, saavat enemmän tilaisuuksia elää tuottoisasti ja menestyksekkäästi. Niistä, jotka ovat laiskoja tai tottelemattomia, tulee usein aikuisia, jotka ovat valmistautumattomia menestymään elämässä. Viimein me kaikki koemme tekojemme seuraukset. Vanhurskaat saavat iankaikkisen elämän, kun taas parannusta tekemättömät saavat iankaikkisen rangaistuksen (ks. Matt. 25:46). Vanhemmat voivat käyttää seurauksia tavalla, joka auttaa heidän lapsiaan oppimaan vastuullista käyttäytymistä.
Johtava piispa H. David Burton on huomauttanut, että ”vanhempien, jotka ovat onnistuneet hankkimaan enemmän, on usein vaikea kieltäytyä hemmoteltujen lastensa vaatimuksista. On olemassa vaara, etteivät heidän lapsensa opi sellaisia tärkeitä arvoja kuin luja työ, tyydytyksen siirtäminen tuonnemmaksi, rehellisyys ja myötätunto.”1
Standfordin nuorisokeskuksen johtajan William Damonin mukaan monien vanhempien toiminta edistää itsekeskeisyyttä ja vastuuttomuutta heidän lapsissaan.2 Nämä vanhemmat yrittävät vahvistaa lastensa itsetuntoa kertomalla heille, kuinka upeita he ovat, edellyttämättä heiltä mitään todellista.3 Tämä ansaitsematon ylistys saa usein aikaan laiskoja, vaativia, epäkunnioittavia, kurittomia lapsia ja nuoria. Sallivat vanhemmat vaativat hyvin vähän lapsiltaan eivätkä juuri huolehdi seurauksien toimeenpanosta, kun lapset ovat tottelemattomia tai jättävät tehtäviä suorittamatta.
Presidentti Joseph F. Smith on opettanut, miten tärkeää on pitää lapsia vastuussa näiden sopimattomasta käytöksestä: ”Jumala suokoon, ettei kukaan meistä olisi niin typerän hemmottelevainen, niin ajattelematon ja niin pinnallinen kiintymyksessään lapsiaan kohtaan, ettei uskalla oikaista heitä heidän joutuessaan harhateille, heidän tehdessään väärin ja rakastaessaan tyhmyydessään sitä mikä on maailmasta enemmän kuin vanhurskautta, pelosta, että loukkaisi heitä.”4
Doug
Doug oli älykäs mutta kapinallinen nuori. Sillä aikaa kun Dougin isä, varakas liikemies, johti kirkon kokouksia sunnuntaisin, Doug ajoi usein piittaamattomasti ja päihtyneenä halki kaupungin. Doug romutti kaksi autoa ollessaan alkoholin vaikutuksen alainen. Kummankin kolarin jälkeen hänen isänsä osti hänelle uuden auton.
Dougin isä uskoi auttavansa poikaansa, kun hän antoi pojalleen, mitä tämä halusi. Doug tuntui testaavan, asetettiinko hänen käytökselleen mitään rajoja. Koska hän ei löytänyt niitä, hän etsi jatkuvasti keinoja rikkoa käskyjä ja uhmata yhteiskunnan sääntöjä. Muutama vuosi myöhemmin Doug tuomittiin törkeästä rikoksesta ja lähetettiin vankilaan. Jonkin aikaa vapautumisensa jälkeen hän teki itsemurhan. Vaikka on mahdotonta tietää täsmälleen, mikä sai aikaan tämän viimeisen itsetuhoisen teon, hänet tunteneiden mielestä oli ilmeistä, että häntä oli suojeltu lapsena tottelemattomuutensa seurauksilta.
Haaste kasvattaa lapsia vaikeina aikoina
Jotkut vanhemmat yrittävät vaikuttaa lastensa käytökseen anteliaisuudella ja sallivuudella. Dougin isä oli sellainen. Hän ajatteli, että hän voisi osoittaa rakkautensa parhaiten antamalla Dougille kaiken, mitä tämä halusi. Hän pelkäsi, että jos hän vastaisi kieltävästi johonkin pyyntöön, Doug suuttuisi tai ajattelisi, ettei häntä rakastettu. Mutta mitä enemmän Dougin isä antoi, sitä enemmän Doug näytti odottavan ja sitä kiittämättömämpi hän oli saamastaan.
Doug olisi tarvinnut vanhempiensa välittämistä toisella tavoin. Kasvaakseen vastuuntuntoiseksi aikuiseksi Doug olisi tarvinnut rajoja, reunaehtoja ja vastuuta. Hän olisi tarvinnut sitä, etteivät hänen vanhempansa olisi suostuneet hänen sopimattomiin pyyntöihinsä ja olisivat sallineet hänen kärsiä huonojen päätöstensä seuraukset.
Monilla vanhemmilla on vaikeita haasteita poikiensa ja tyttäriensä kanssa. Myös kirkon johtajat ja ammattiauttajat ovat hyvin huolissaan tiestä, jolle monet lapset lähtevät. Viitatessaan Kolmannen Nefin kirjan luvussa 17 olevaan kertomukseen siitä, kuinka Vapahtaja siunasi pieniä lapsia, vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista koorumista on todennut:
”Emme voi tietää täsmälleen, mitä Vapahtaja tunsi näin liikuttavalla hetkellä, mutta sen tiedämme, että Hän oli ’murheissaan’ ja että Hän ’huokasi itsekseen’ niiden tuhoisien vaikutusten vuoksi, joita aina kuohuu viattomien ympärillä. Me tiedämme, että Hän tunsi suurta tarvetta rukoilla lasten puolesta ja siunata heitä.
– – Joinakin päivinä vaikuttaa siltä, että kiusausten ja synnin meri tulvii heidän ylitseen – –. Ja usein ainakin osa näistä käynnissä olevista voimista näyttää olevan sellaisia, ettemme me itse pysty hallitsemaan niitä.”5
Monet lapset joutuvat säännöllisesti vastakkain huumeiden, alkoholin, pornografian ja seksuaalisuuden kanssa. Kiusaukset ovat suuria. Ne, jotka jäävät vaille vanhempien ohjausta, hengellisiä arvoja ja huonon käytöksen seurauksia, antavat usein periksi.
Vastuulliset vanhemmat antavat ohjeita ja sääntöjä ja pitävät kuria rakkauden ja huolenpidon ilmapiirissä. Sellaisten vanhempien kodeissa säännöissä on järkeä ja seuraukset yhdistetään loogisesti käyttäytymisongelmiin. Tässä ympäristössä lapset oppivat virheistään ja tuntevat, että seuraukset ovat oikeudenmukaisia, vaikka he eivät aina mielellään kannatakaan niitä.
Seurausten käyttäminen
Seuraavat periaatteet auttavat vanhempia tietämään, kuinka he voivat käyttää seurauksia sopivalla tavalla lastensa kohdalla.
Huomatkaa sovelias käytös ja antakaa siitä tunnustusta
Lapsilla on taipumus toistaa käyttäytymistapoja, jotka herättävät heidän vanhempiensa huomion. Myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan vanhemmuuskouluttajan Glenn Lathamin mukaan ”vanhemmat jättävät yleensä huomiotta 95–97 prosenttia kaikesta siitä soveliaasta ja hyvästä, mitä heidän lapsensa tekevät. Mutta jos lapsi käyttäytyy huonosti, vanhemmat kiinnittävät huomiota sellaiseen käytökseen 5–6 kertaa todennäköisemmin.”6 Kun vanhemmat reagoivat vain lastensa negatiivisiin tekoihin, kenenkään ei pitäisi yllättyä siitä, että lapset käyttäytyvät huonosti.
Vanhemmat voivat vahvistaa haluttua käyttäytymistä osoittamalla kiinnostusta siihen, mitä heidän lapsensa tekevät, ja olemalla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan myönteisellä tavalla – hymyilemällä, osoittamalla kiitollisuutta tai olantaputuksella. Kiitoksen tulee olla aitoa ja kohdistua lapsen käytökseen ja sen arvoon vanhemmille ja muille. Esimerkiksi: ”Olen kiitollinen siitä, että autat keittiön siivoamisessa. Nautin yhteisestä ajastamme, ja työ tulee tehtyä paljon nopeammin.” Lapsiin kohdistuva kiitos (”olet niin hyvä lapsi”) voi kuulostaa vilpilliseltä tai manipuloivalta.
Antakaa lasten kokea asianmukaiset luonnolliset seuraukset
Luonnolliset seuraukset aiheutuvat automaattisesti teoista. Esimerkiksi lapsi, joka ei lue kokeisiin, saa yleensä huonomman arvosanan. Nuoren, joka saa ylinopeussakon, on maksettava se. Ihmiset oppivat nopeasti luonnollisista seurauksista, koska seuraukset ilmenevät, vaikka he vastustaisivat niitä tai väittäisivät niitä vastaan. Jos vanhemmat suojelevat lapsiaan luonnollisilta seurauksilta, kuten maksamalla liikennesakot lastensa puolesta, he estävät näitä saamasta arvokkaita opetuksia.
Luonnolliset seuraukset voivat vahingoittaa lapsia, jotka ovat liian nuoria ymmärtämään niitä. Esimerkiksi leikki-ikäistä on suojeltava koskettamasta kuumaa liettä tai kävelemästä yksin joenrantaa tai leikkimästä vilkkaalla kadulla.
Vanhemmat voivat kuitenkin antaa pienen lapsen kokea vähäisiä luonnollisia seurauksia, kuten antaa lelun rikkoutua, kun hän hakkaa sitä uhmakkaasti jalkakäytävään, tai tussin mennä pilalle, kun hän kieltäytyy panemasta sitä tuppeen. Tällaisissa tapauksissa lapset voivat oppia parhaiten seurauksista, jos heille on opetettu säännöt ja he ymmärtävät luonnollisten seurausten johtuvan sääntöjen rikkomisesta.
Käyttäkää loogisia seurauksia
Vanhempien tulee käyttää loogisia seurauksia siten, että ne ovat loogisesti yhteydessä lapsen käyttäytymiseen. Esimerkiksi lasta, joka käyttäytyy huonosti päivällisellä, voidaan pyytää poistumaan pöydästä, kunnes hän on valmis syömään rauhallisesti. Loogiset seuraukset toimivat parhaiten silloin kun
-
niissä on lapsen mielestä järkeä
-
ne osoittavat arvostusta lasta kohtaan
-
ne edellyttävät, että lapsi kärsii seuraukset.
Vanhempien tulee käyttää seurauksia päättäväisesti ja hyväntahtoisesti – ei suutuspäissään – tai ne herättävät kaunaa. Esimerkiksi: 1) Lapsi on usein myöhässä päivän pääaterialta, joten vanhemmat panevat ruoan pois ja sanovat lapselle, että seuraava ateria tarjotaan aamulla. 2) Nuori, joka otetaan kiinni näpistyksestä, vaatii, että vanhemmat maksavat poliisin hänelle määräämät sakot, mutta vanhemmat antavat hänen maksaa ne itse viikkorahoistaan.
Kummankin esimerkin seurauksissa on lapsen mielestä järkeä (se liittyy tottelemattomuuteen), ja ne edellyttävät, että lapsi kärsii ne (aterian menettäminen siksi, että on myöhässä aterialta, sakkojen maksaminen rikoksen tekemisestä). Vaikka kumpikaan lapsi ei kenties pidä seurauksesta, se osoittaa kunnioitusta lasta kohtaan, jos rakastavat vanhemmat toteuttavat sen päättäväisesti ilman kostonhalua tai syytöksiä. Kumpikin seuraus on esimerkki siitä, mitä tottelemattomuuden johdosta on odotettavissa.
Vanhemmat voivat myös käyttää seurauksia, jotka vaikuttavat vähemmän loogisilta, kuten ottaa pois etuoikeuden katsoa televisiota, kun lapset eivät ole tehneet töitään. Yhteyden on liityttävä työhön ja etuoikeuksiin. Television katseleminen on etuoikeus, joka ansaitaan olemalla vastuullinen. Lapsi, joka on vastuuton, voi menettää etuoikeuden.
Seurauksia käyttäessään vanhempien tulee keskittyä pikemminkin hallitsemaan omaa käyttäytymistään kuin lapsensa käyttäytymistä. Vanhempien tulee kertoa lapselle, mitä he aikovat tehdä, ei sitä, mitä lapsi tekee, sillä se ei ole heidän hallinnassaan. He voisivat esimerkiksi sanoa kapinalliselle nuorelle: ”Auton käyttö on etuoikeus, jonka annamme niille perheenjäsenille, jotka hoitavat työnsä. Jos et hoida kotitöitäsi, perheen auto ei ole käytettävissäsi.”
Kaikissa tapauksissa seurauksia tulee käyttää rakkauden ja ystävällisyyden ilmapiirissä. Pohtikaa kohdassa OL 121:41–42 olevia sanoja: ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä [muuten kuin] ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella, ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä.”
Chad
Chad oli hauskuutta rakastava, itsepäinen ja impulsiivinen lapsi. Hänen elämänsä ensi vuosina hänen vanhempansa aavistelivat, että hän uhmaisi heitä tullessaan vanhemmaksi. He opettivat rakastaen hänelle evankeliumia ja arvostusta perheen ja yhteiskunnan sääntöjä kohtaan. Siitä huolimatta Chadin oli vaikeaa pitää kiinni noista normeista. Yhdeksänvuotiaana hän varasti kyniä ja pelikortit eräästä keskustan myymälästä, joka oli monen kilometrin päässä heidän maalla sijaitsevasta kodistaan. Chadin äiti löysi tavarat ja pyysi pojaltaan selitystä. Chad myönsi varastaneensa ne.
Chadin isä vei hänet ja varastetut tavarat takaisin myymälään. Hän neuvoi Chadia kertomaan myymälänhoitajalle, mitä tämä oli tehnyt, palauttamaan tavarat, pyytämään anteeksi tekoaan ja suostumaan siihen, mitä myymälänhoitaja vaatisi korvaukseksi. Syyllisenä ja katuvaisena Chad teki niin kuin isä pyysi. Myymälänhoitaja kuunteli tarkkaavaisesti ja kiitti Chadia siitä, että tämä oli myöntänyt rikkomuksensa ja palauttanut tavarat. Hän sanoi toivovansa, että Chad oli oppinut arvokkaan läksyn, mutta ei ryhtynyt muihin toimenpiteisiin. Seuraavien kahden viikon ajan Chadin vanhemmat jättivät Chadin kotiin aina mennessään kaupunkiin. He pyysivät häntä ajattelemaan, mitä hän oli tehnyt, ja vakuuttivat hänelle, että he veisivät hänet jälleen kaupunkiin niin että hän saisi tilaisuuden osoittaa, että osasi noudattaa lakia.
Myöhemmin seurasi monia muita tottelemattomuuksia kuten tappeleminen sisarusten kanssa, tupakan ja alkoholin kokeileminen, kotiintuloaikojen rikkominen ja koulusta pinnaaminen. Jokaisessa tapauksessa Chadin vanhemmat käyttivät loogisia seurauksia auttaakseen häntä oppimaan tottelemattomuudestaan. Kun Chad lähestyi 18 vuoden ikää, käyttäytymisongelmat loppuivat. Hän palveli lähetystyössä, suoritti korkeakoulututkinnon, solmi temppeliavioliiton ja hänestä tuli vastuullinen isä. Monessa yhteydessä hän kiitti vanhempiaan heidän kurinpidostaan, joka auttoi häntä varttumaan vastuuntuntoiseksi, lainkuuliaiseksi aikuiseksi.
Antakaa lapselle vastuuta
Kun vanhemmat käsittelevät ongelmakäyttäytymistä ja ennen kuin he toteuttavat seurauksen, heidän on usein viisasta keskustella ongelmasta lapsen kanssa ja kysyä häneltä, mitä hän aikoo tehdä ongelman korjaamiseksi. Kysymys on tärkeä, koska sen ansiosta lapsi ottaa vastuuta ongelman ratkaisemisesta. Lapset parantavat todennäköisemmin käyttäytymistään, kun he auttavat keksimään, miten heidän pitäisi tulevaisuudessa toimia. Jos lapsi kieltäytyy osallistumasta tällaiseen keskusteluun, vanhempien tulee panna seuraus täytäntöön.
Antakaa seurausten huolehtia opettamisesta
Kun vanhemmat käyttävät seurauksia, lapset reagoivat toisinaan suuttumalla ja haluamalla väitellä. Lapset oppivat parhaiten, kun vanhemmat puhuvat vähän mutta toteuttavat seuraukset. Jos yhteys rikkeen ja seurauksen välillä on selkeä, lapsi tuntee olevansa vastuussa ja oppii kokemuksesta. Mikäli vanhemmat kuitenkin käyttävät seurausta ja sitten väittelevät siitä lapsen kanssa, lapsi keskittyy väittelyn voittamiseen ja unohtaa seuraukseen johtaneen syyn. Huutamisesta ja moralisoinnistakaan ei yleensä ole hyötyä, sillä ne vain herättävät lapsessa kaunaa. Vanhempien tulee antaa seurausten huolehtia opettamisesta.
Seurausten opetusteho havainnollistuu seuraavassa esimerkissä nelivuotiaasta lapsesta ja hänen vanhemmistaan.
|
Äiti: |
On aika kerätä lelut. Meille tulee muutaman minuutin kuluttua vieraita. |
|
Poika: |
Minä en halua. Haluan katsoa piirrettyjä. |
|
Isä: |
(Rauhallisesti.) Sinä voit kerätä lelut nyt tai minä kerään ne. Jos minä kerään ne, et näe niitä ennen kuin teet ylimääräisiä tehtäviä, joilla ansaitset ne takaisin. Kumman valitset? |
|
Poika: |
Sinä keräät ne. |
Isä kerää rauhallisesti lelut ja panee ne kassiin ja vie sitten kassin varastoon. Seuraavana päivänä:
|
Poika: |
Missä minun leluni ovat? |
|
Isä: |
Minä vein ne pois. |
|
Poika: |
Minä haluan leikkiä niillä. |
|
Isä: |
Muistatko, kun eilen pyysimme sinua keräämään ne etkä sinä halunnut? No, ne ovat poissa, aivan kuten sanoin. |
|
Poika: |
Minä haluan ne takaisin. Haluan leikkiä niillä. |
|
Äiti: |
(Arvostavasti.) Olen varma, että haluat. Ne ovat lempilelujasi. |
|
Poika: |
Minä haluan ne takaisin. Anna ne minulle. |
|
Äiti: |
(Myötätuntoisesti.) Näemme, että sinusta tuntuu tosi pahalta. (Pitää tauon aivan kuin harkiten, mitä tehdä.) Ehkä keksimme joitakin tehtäviä, joilla voit ansaita ne takaisin. Pitäisitkö siitä? |
|
Poika: |
(Kiljuu vihaisena.) Minä en halua ansaita niitä. Anna ne minulle nyt heti. |
|
Isä: |
Kuulehan, sitten kun osaat puhua rauhallisesti huutamatta tai kiukkuamatta, niin katsotaan, keksimmekö, miten voit ansaita ne takaisin. Mutta juuri nyt meillä on muita asioita, jotka meidän pitää tehdä. |
Vanhemmat kävelevät pois. Tuntia myöhemmin poika tulee isän luo ja ehdottaa, mitä hän voisi tehdä ansaitakseen lelunsa takaisin. Seuraavina päivinä hän suostuu auliisti, kun häntä pyydetään keräämään lelut.
Tämä esimerkki havainnollistaa, mitä hyötyä on loogisten seurausten käyttämisestä:
-
Lapsi oppii, että hänen vanhempansa tarkoittavat, mitä sanovat.
-
Lapsi kokee vastuuttoman käytöksen seuraukset.
-
Seuraukset opettavat, että lapsen on oltava vastuullinen, jos hän haluaa nauttia etuoikeuksista kuten leluilla leikkimisestä.
-
Pysymällä rauhallisina vanhemmat opettavat, että ongelmia ratkaistaan rauhallisesti ja yhteistyöllä eikä manipuloivilla kiukunpuuskilla.
-
Vanhempien rauhallisuus pitää huomion lapsen sopimattomassa käytöksessä. Toruminen tai väitteleminen kääntää huomion vanhempiin.
-
Kieltäytymällä väittelemästä vanhemmat lopettavat keskustelun asiasta ja estävät väittelyn jatkumisen ja kiukun paisumisen.
Seuraava esimerkki havainnollistaa, kuinka sanallinen nuhtelu olisi voinut estää nuorta naista oppimasta tärkeitä opetuksia. Kun vanhemmat kykenivät osoittamaan rakkautta ja tukea torjunnan asemesta, heidän tyttärensä kykeni keskittymään käyttäytymisensä luonnollisiin seurauksiin.
Marla
17-vuotias Marla oli kahdeksannella viikolla raskaana. Hän päätteli, ettei voinut enää siirtää asian kertomista vanhemmilleen. Abortti ei tullut kysymykseen eikä myöskään avioliitto lapsen isän Lylen kanssa. Marla tiesi, että hänen vanhempansa tyrmistyisivät. Hän kuvitteli heidän loputonta pettymystään, torumistaan, tylyä kohtelua, karttamista ja tuhansia ”Mitäs minä sanoin” -toteamuksia. He olivat juuri aterioineet. Marla pelkäsi, ja häntä kuvotti niin että hän oli oksentamaisillaan. Silti hän kokosi rohkeutensa ja ilmoitti: ”Äiti ja isä, minun on kerrottava teille jotakin. Minä olen raskaana.”
Kuten odottaa saattoi, hänen vanhempansa olivat järkyttyneitä, tuohtuneita ja pettyneitä. Kuinka Marla saattoi tehdä jotakin sellaista? Olivatko heidän opetuksensa olleet turhia? Eikö hänellä ollut moraalia tai periaatteita? Miksi hän ei ollut kuunnellut heitä, kun he olivat varoittaneet, että hän vietti liian paljon aikaa Lylen kanssa?
Sitten alkoi tapahtua jotakin odottamatonta. Suuttumuksen ja pettymyksen sanat vaihtuivat rakkauden ja myötätunnon ilmauksiksi. Kyyneleet kihosivat Marlan äidin silmiin. Hän halasi Marlaa. ”Sinusta tuntuu varmaan kauhealta”, hän sanoi. ”Olen pahoillani, että tässä kävi näin. Anteeksi, että reagoimme niin voimakkaasti. Kuinka voimme auttaa?” Isä kietoi kätensä heidän molempien ympärille ja lisäsi: ”Marla, me rakastamme sinua hyvin paljon. Teemme kaiken voitavamme auttaaksemme sinua selviytymään tästä.” Marla puhkesi kyyneliin melkein typertyneenä kokemastaan rakkaudesta ja tuesta.
Pian sen jälkeen Marla oivalsi jotakin uutta. Hän oli ollut viikkokausia huolissaan vanhemmistaan ja siitä, kuinka he reagoisivat. Hän oli kuvitellut jatkuvia riitoja, tuomitsemista, hyljeksintää ja jopa sen, että joutuisi karkaamaan kotoa. Mutta nyt nuo huolet olivat poissa. Hänelle alkoi valjeta jotakin vielä paljon pelottavampaa. Mitä hän oli tehnyt itselleen? Mitä hän tekisi? Entä lapsi, joka kasvoi hänen sisällään? Mitä oli tapahtunut sille rauhalle ja onnelle, joita hän oli kokenut aktiivisena kirkon jäsenenä? Kun hän ajatteli sitä, huoli vanhemmista oli ollut helpompaa. Kuinka hän saattoikin syyttää heitä ilkeästä, kylmästä, tunteettomasta ja kostonhaluisesta sydämestä, jollaisen hän uskoi heillä olevan. Nyt hän tiesi olleensa väärässä. Hänen pohdittavanaan olivat vain hänen omat ongelmansa. Ja todellisuutta oli vaikea kohdata. Ainakin hän tiesi, ettei hänen tarvinnut kohdata sitä yksin.
Käyttäkää aikalisää
Aikalisä on seuraus, joka on tehokkain 3–8-vuotiaiden lasten kohdalla. Se tarkoittaa sitä, että lapsi viedään repivästä tilanteesta toiseen huoneeseen tai paikkaan, jossa lapsi ei saa huomiota.
Aikalisä on erityisen hyödyllinen lasten kohdalla, joiden huomio kääntyy helposti muualle. Se ei auta häiritsevien lasten kohdalla, jotka käyvät valtataistelua vanhempiensa kanssa. Nämä lapset ovat kenties liian kiihtyneitä istumaan tuolissa tai pysymään huoneessa. Jos heidät pakotetaan tottelemaan, he voivat vahingoittaa tai tuhota omaisuutta tai kalusteita.
Aikalisä opettaa lapselle hallitun, väkivallattoman keinon käsitellä ongelmia. Kun vanhemmat vievät lapsen aikalisälle, heidän tulee pysyä rauhallisina ja ystävällisinä muistaen, että ”sävyisä vastaus taltuttaa kiukun” (Sananl. 15:1). Ajan, jonka lapsi on poissa perheen luota, pitäisi olla ainoa seuraus.
Vihaisten vanhempien, jotka raahaavat lapsensa toiseen huoneeseen rangaistukseksi, ei pitäisi käyttää tätä lähestymistapaa. Kun vanhemmat turvautuvat kiukutteluun ja sanovat sellaista, mikä loukkaa lasta, he opettavat ja vahvistavat tahtomattaan sopimatonta käyttäytymistä. Paavali on antanut kirkon jäsenille kehotuksen: ”Älkää – – moittiko lapsianne” (Kol. 3:21).
Anna vanhemmille seuraavat ohjeet auttaaksesi heitä käyttämään aikalisää tehokkaasti. Vanhempien tulee toimia seuraavasti:
-
Opettakaa lapselle etukäteen, millaista käytöstä häneltä odotetaan ja millainen käytös on sallittua. Opettakaa lapselle aikalisän seuraus ja kuinka sitä käytetään.
-
Kun lapsi käyttäytyy huonosti, kertokaa hänelle rauhallisesti ja lyhyesti, miksi hän joutuu aikalisälle. Valitkaa vain pahin käytös älkääkä luetelko kaikkia tottelemattomuuksia. (”Sinä olet huoneessa kolme minuuttia rauhoittumassa siksi, että löit veljeäsi.”)
-
Pyytäkää lasta ajattelemaan käytöstään ja sitä, kuinka se voidaan korjata. Vanhempien tulee myös kertoa lapselle, että he kysyvät häneltä ratkaisua aikalisän päätteeksi. (Vanhempien ei tule panna aikalisälle lasta, joka ei kykene tekemään päätelmiä.)
-
Pitäkää lasta aikalisällä mahdollisimman vähän aikaa, kenties se minuuttimäärä, joka vastaa lapsen ikää (viisivuotias pysyy aikalisällä viisi minuuttia). Ottakaa aika siitä hetkestä, kun lapsi hiljenee.
-
Menkää aikalisäpaikalle sen jälkeen kun lapsi on ollut hiljaa määrätyn ajan. Vanhempien ei pidä reagoida, jos lapsi ryhtyy hakemaan huomiota esimerkiksi itkemällä tai huutamalla.
-
Ennen kuin lapsi saa lähteä aikalisäpaikasta, kysykää hänen ratkaisuaan ongelmaan. Joissakin tilanteissa voi olla hyödyllistä antaa lapsen näyttää, kuinka hän käyttäytyy eri tavoin, niin ettei ongelma toistu. Jos ratkaisu vaikuttaa tyydyttävältä, vanhemmat antavat lapsen tulla perheen luo. Ellei lapsi ole valmis tottelemaan, vanhemmat voivat panna hänet toimimaan uudelleen kohdissa 3, 4 ja 5 esitetyillä tavoilla.
-
Kun lapsi taas tottelee, kiittäkää häntä siitä, että hän tekee niin kuin on pyydetty. Myöhemmin vanhempien tulee etsiä tilaisuuksia osoittaa hyväksyntää ja antaa myönteistä palautetta soveliaasta käyttäytymisestä osoittaen yhä suurempaa rakkautta kuten kohdassa OL 121:43 sanotaan.
Monien vanhempien mielestä paras aikalisäpaikka on sellainen, jossa on mahdollisimman vähän kiinnostavaa tai rikottavaa (ei televisiota, leluja, kirjoja eikä muita esineitä, jotka viihdyttäisivät lasta tai jotka lapsi voi rikkoa). Ellei sellaista huonetta ole, vanhemmat voivat vaatia lastaan istumaan aikalisätuolissa samassa huoneessa tai viereisessä huoneessa, joka on heidän näköpiirissään. Jotkut vanhemmat ovat havainneet aikalisän olevan hyödyllinen, kun lapset saavat lukea, kuunnella musiikkia, käydä kävelyllä tai olla isän tai äidin sylissä. Kunkin lapsen yksilöllisten tarpeiden tulee sanella paras menettelytapa.
Pyrkikää sopimaan säännöistä ja seurauksista etukäteen
Yleensä vanhemmilla on parempi suhde lapsiinsa, kun lapset ymmärtävät ja hyväksyvät perheen säännöt ja seuraukset. Perheneuvoston kokoukset, perheillat ja kahdenkeskiset puhuttelut ovat hyviä hetkiä saada lapset keskustelemaan perheen säännöistä, niiden perusteluista ja niiden rikkomisen seurauksista. Kun lapsi hyväksyy säännön ja sitten rikkoo sen, vanhemmat voivat muistuttaa häntä säännöstä ja seurauksista. Vanhemmat voivat ilmaista aitoa myötätuntoa, kun etuoikeudet on menetetty. Silloin lapsi ei todennäköisesti koe seurauksia rangaistuksena, kuten seuraavasta esimerkistä ilmenee.
|
Äiti: |
Muistatko sopimuksemme lauantai-illoista ja mitä seuraa, jos rikot sääntöjä? |
|
Tytär: |
Kyllä. Minun pitää olla kotona keskiyöhön mennessä, tai menetän etuoikeuden lähteä ulos seuraavana lauantai-iltana. |
|
Isä: |
Mitä se siis tarkoittaa? |
|
Tytär: |
Etten mene ulos ensi lauantai-iltana. |
|
Äiti: |
Aivan oikein. Tiedämme, että olit aikonut mennä konserttiin. Meistä tuntuu pahalta, ettet pääse lähtemään. Ilta vaikutti todella hauskalta. |
Kun säännöistä keskustellaan ja vanhemmat ja lapset sopivat niistä, ei ole tarpeen keskustella ja neuvotella niistä enää siinä vaiheessa, kun niitä rikotaan. Se voisi saada lapset ryhtymään manipuloiviin juoniin, jotta he välttäisivät vastuun ottamisen käytöksestään. Vaikka vanhempien tulee yleensä käyttää etukäteen sovittuja seurauksia, heidän tulee antaa terveen järjen ohjata ja tehdä muutoksia, kun tietoon tulee uutta ja merkityksellistä tietoa.
Käyttäkää harkintakykyä
Vähäisissä rikkeissä ei ole aiheellista käyttää seurauksia. Puhuminen lapsen kanssa voi riittää. Ärsyttävä mutta harmiton käytös on parasta jättää huomiotta. Lapset luopuvat siitä auliimmin, kun siihen ei kiinnitetä huomiota. Huomio voi vain vahvistaa kielteistä käyttäytymistä.
Rakastava kurinpito
Presidentti James E. Faust ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, miten tärkeää on rakkaus ja lasten erilaisuuden ymmärtäminen kurinpidossa: ”Lasten kasvattaminen on yksilökohtaista. Jokainen lapsi on erilainen ja ainutkertainen. Se, mikä tehoaa yhteen, ei välttämättä tehoa toiseen. En tiedä, kuka muu on tarpeeksi viisas sanomaan, millainen kuri on liian kovaa ja millainen liian lempeää, kuin itse lasten vanhemmat, jotka rakastavat heitä eniten. Tätä asiaa on vanhempien rukoillen arvioitava. Koossapitävänä ja kannattavana periaatteena on, että lasten kurinpidon täytyy perustua ennemminkin rakkauteen kuin rangaistukseen.”7
Vanhempien tärkeää velvollisuutta kasvattaa lapsiaan ei voi liioitella. Tämän kurssin lopussa on kenties hyödyllistä lukea seuraavat presidentti Faustin sanat hänen tähdentäessään opettamisen ja hyvän vanhemmuuden tärkeyttä:
”Vaikka harva inhimillinen haaste on suurempi kuin hyvänä vanhempana oleminen, niin harvat tilaisuudet tarjoavat suurempaa mahdollisuutta iloon. Varmaankaan tässä maailmassa ei ole tehtävänä tärkeämpää työtä kuin valmistaa lapsemme olemaan Jumalaa pelkääviä, onnellisia, kunniallisia ja tuotteliaita. Vanhemmat eivät löydä tyydyttävämpää onnea kuin saada nähdä lastensa kunnioittavan heitä ja heidän opetuksiaan. Se on vanhempana olemisen suuruutta. Johannes todisti: ’Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa’ (3. Joh. 1:4). Mielestäni lasten opettaminen, kasvattaminen ja kouluttaminen vaatii enemmän älyä, intuitiivista ymmärrystä, nöyryyttä, voimaa, viisautta, hengellisyyttä, kestävyyttä ja uutteraa työtä kuin mikään muu haaste, jonka saatamme kohdata elämässä. Näin on erityisesti nyt, kun säädyllisyyden ja kunnian moraaliset perustukset murenevat ympärillämme. Jotta olisi menestyksellisiä koteja, arvoja tulee opettaa, ja täytyy olla sääntöjä, täytyy olla tasovaatimuksia ja täytyy olla asioita, joista ei voi tinkiä. Monet yhteiskunnat antavat hyvin vähän tukea vanhemmille moraaliarvojen opettamisessa ja kunnioittamisessa. Muutamat kulttuurit ovat muuttumassa käytännöllisesti katsoen arvottomiksi, ja monet nuoret noissa yhteiskunnissa ovat alkaneet suhtautua kyynisesti moraaliin.
Kun yhteiskunnat kokonaisuudessaan ovat rappeutuneet ja menettäneet moraalisen identiteettinsä ja monet kodit ovat hajonneet, paras toivo on siinä, että suunnataan suurempaa huomiota ja ponnistusta seuraavan sukupolven – lastemme – opettamiseen. Näin tehdäksemme meidän täytyy ensin vahvistaa lasten ensisijaisia opettajia. Näistä tärkeimpiä ovat vanhemmat ja muut perheenjäsenet, ja parhaan ympäristön pitäisi olla koti. Jollakin tapaa meidän täytyy yrittää tehdä kotimme vahvemmiksi, että ne pysyvät pyhättöinä vallitsevaa epätervettä moraalista lahoamista vastaan, joka meitä ympäröi. Sopusointu, onni, rauha ja rakkaus kotona voivat osaltaan antaa lapsille tarvittavaa sisäistä voimaa selviytyä elämän haasteista.”8