Evankeliumi koko maailmalle

Vanhin John B. Dickson

seitsemänkymmenen koorumista

Kirkko on edennyt vakaasti kaikkialle maailmaan kansakunnasta kansakuntaan, kulttuurista kulttuuriin, ihmiseltä ihmiselle Herran kalenterin ja Hänen oman aikataulunsa mukaan.

Vapahtajan palvelutyö kuolevaisuudessa oli suoritettu loppuun. Hänen kärsimyksensä Getsemanessa ja ristillä olivat ohi. Saamme tietää Apostolien tekojen ensimmäisestä luvusta, että Hän palveli ylösnousemuksensa jälkeen neljänkymmenen päivän aikana, näyttäytyi apostoleille ja ”puhui – – Jumalan valtakunnasta” (Ap. t. 1:3).

Hän sanoi heille, että ”te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka” (Ap. t. 1:8).

Pian sen jälkeen ”hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.

Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä.

Nämä sanoivat: ’Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.’” (Ap. t. 1:9–11.)

Todellakin Vapahtaja tulisi jälleen toisessa tulemisessaan, mutta siihen asti Jeesuksen Kristuksen evankeliumia tuli viedä ”maan ääriin saakka”.

Matteuksen evankeliumista saamme tietää apostoleille annetusta erityisestä toimeksiannosta viedä evankeliumi kaikille kansakunnille:

”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.’” (Matt. 28:18–19.)

Kirkon varhaisina aikoina, ajan keskipäivänä, evankeliumia vietiin vain Israelin huoneelle. Sitten Pietari, virkaiältään vanhin apostoli, sai ilmoituksen, että oli tullut aika viedä evankeliumi muillekin kuin Israelille ja pakanoille. Apostolien tekojen luvut 10 ja 11 auttavat meitä ymmärtämään sitä menettelytapaa ja mallia, jolla tästä tarvitusta kirkon laajenemisesta useammille Jumalan lapsille tiedotettiin kirkon johtaville virkailijoille ja jäsenkunnalle.

Corneliuksen avulla, joka oli pakana, sadanpäällikkö ja hyvä ihminen, Herra sai Pietarin uskomaan, että evankeliumi vietäisiin pakanoille. Sen ajan pyhille se oli uusi ja outo ajatus. Ilmoitus tuosta muutoksesta kirkon asioissa tuli Pietarille, virkaiältään vanhimmalle apostolille. Me tiedämme, että sen jälkeen evankeliumia vietiin nopeasti pakanakansakunnille.

Yksi esimerkki kirkon laajenemisesta noina aikoina on Paavalin kääntymys. Hänestä tuli suurenmoinen apostoli pakanoille. Matkallaan Damaskokseen hän sai näyn, jossa hän näki valon ja kuuli äänen. Hän teki parannuksen synneistään, ja Jumala kutsui hänet (ks. Ap. t. 22:6–18). Sitten hänestä tuli mahtava voima Jeesuksen Kristuksen evankeliumin levittämisessä.

Siirrytäänpä ajassa 1 800 vuotta eteenpäin evankeliumin palautuksen aikaan eli toista tulemista edeltävään kaiken kohdalleenasettamiseen. Minä todistan, että kirkko palautettiin profeetta Joseph Smithin kautta, ja se etenee yhä ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin johdolla. Heidän saamansa toimeksianto viedä evankeliumi maailmalle on sama kuin muinaisten apostolien saama.

Siitä lähtien kun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko järjestettiin vuonna 1830, kirkko on edennyt vakaasti kaikkialle maailmaan kansakunnasta kansakuntaan, kulttuurista kulttuuriin, ihmiseltä ihmiselle Herran kalenterin ja Hänen oman aikataulunsa mukaan.

Vuonna 1978 ilmoituksen saamisen vakiintuneen mallin mukaan virkaiältään vanhin apostoli, presidentti Spencer W. Kimball, sai ilmoituksen. Tämä ilmoitus antoi kaikille kelvollisille miehille kautta maailman mahdollisuuden saada pappeuden siunaukset. Se merkitsee sitä, että meidän aikanamme kaikki taivaallisen Isän lapset kaikkialla maailmassa voivat nauttia kaikista palautetun evankeliumin siunauksista. Kuinka hyvin se sopikaan Jumalan valtakunnalle maan päällä Kristuksen toisen tulemisen lähestyessä.

Mitä minuun tulee, minut oli juuri kutsuttu lähetysjohtajaksi ja sisar Dickson ja minä olimme lähdössä perheemme kanssa Meksikoon, kun vanhin Richard G. Scott, joka oli tuolloin seitsemänkymmenen koorumin jäsen, kertoi minulle tästä erityisestä ilmoituksesta. Muistan, kuinka kyyneleet kihosivat silmiini, kun hän kertoi minulle siitä, mitä oli tapahtunut. Olin sanomattoman onnellinen, sillä tiesin, että se oli oikein ja että oli tullut aika, jolloin koko ihmiskunnalla olisi mahdollisuus saada evankeliumin kaikki toimitukset, liitot ja siunaukset.

Se tapahtui melkein 35 vuotta sitten. Minulla ei silloin ollut aavistustakaan siitä, että tulisin viettämään monta vuotta palvelutyöstäni kirkossa seitsenkymmenenä Afrikan läntisellä vyöhykkeellä uskovan, uskollisen kansan parissa, jonka elämään vuoden 1978 ilmoitus pappeudesta vaikutti niin syvästi. Sisar Dickson ja minä olemme asuneet siellä neljä vuotta. Kokemuksemme on ollut ihmeellinen, ja se on muuttanut elämämme.

Länsiafrikkalaiset ovat Jumalaan uskovia ihmisiä. He eivät millään lailla häpeä julistaa uskoaan ja kertoa siitä toisille, ja heillä on valtavat johtamiskyvyt. Heitä tulee kirkkoon sadoittain, ja suunnilleen joka viikko jossakin päin Afrikan läntistä vyöhykettä perustetaan pari seurakuntaa, ja lähes jokaisessa tapauksessa pappeusjohtajat ja apujärjestöjen johtajat ovat kaikki afrikkalaisia.

Kuinka toivonkaan, että voisitte tulla pyhien kanssa temppeliin Abassa Nigeriassa tai Accrassa Ghanassa, jossa tuntisitte pyhien omistautumisen ja oppisitte tuntemaan temppelien johtokuntia, joiden kaikki jäsenet ovat afrikkalaisia. Tai kuinka toivonkaan, että voisin esitellä teille afrikkalaisia vyöhykeseitsenkymmeniä, jotka ovat täällä konferenssikeskuksessa tänään meidän kanssamme ja jotka ovat lakimiehiä, professoreita tai yritysjohtajia, tai tutustuttaa teidät afrikkalaisiin vaarnanjohtajiin ja seurakunnanjohtajiin ja heidän perheisiinsä.

Kaikkialla Afrikassa pyhäkouluun, apujärjestön luokkaan tai pappeuskokoukseen osallistuminen on pyhä kokemus. Siellä noudatetaan kirkon opetussuunnitelmaa ja evankeliumia ymmärretään, opetetaan ja opitaan Hengen avulla suurenmoisella tavalla.

Evankeliumia viedään Afrikkaan onnellisille ihmisille, jotka eivät kanna murhetta asioista, jotka vaivaavat monia länsimaisia ihmisiä. Heitä ei huoleta ainainen aineellisen omaisuuden kartuttaminen.

Afrikkalaisista on sanottu, että heillä on hyvin vähän sitä, mikä merkitsee vähiten, ja hyvin paljon sitä, mikä merkitsee eniten. Heitä eivät juurikaan kiinnosta valtavat talot tai hienoimmat autot. Sen sijaan heitä kiinnostaa suuresti se, että he oppivat tuntemaan taivaallisen Isänsä ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, ja se, että he saavat iankaikkisen perheen. Luonnollisena seurauksena heidän uskostaan Herra kohottaa heitä merkityksellisillä tavoilla.

Kun tuntee heidät niin kuin me tunnemme, emme ihmettele lainkaan, että heistä on tullut niin tärkeä osa Jeesuksen Kristuksen kirkon laajenemista viimeisinä aikoina. Kun Vanhan testamentin profeetta Daniel näki, että Jumalan valtakunta viimeisinä päivinä ”vierii maan ääriin niin kuin vuoresta käden koskematta irronnut kivi vierii, kunnes se on täyttänyt koko maan” (OL 65:2), on sangen sopivaa, että meidän suurenmoiset afrikkalaiset veljemme ja sisaremme olisivat tärkeä osa tuon profetian täyttymistä ja että ilmoitukset, jotka saavat sen aikaan, noudattavat Herran perustamia malleja.

Minä todistan, että meidän taivaallinen Isämme rakastaa kaikkia lapsiaan, että Jeesus on Kristus ja että evankeliumi on tarkoitettu kaikille, sekä eläville että kuolleille. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.