Pappeuden voima pojassa
Vanhin Tad R. Callister
seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta
Pappeus pojassa on aivan yhtä voimakas kuin pappeus miehessä, kun sitä käytetään vanhurskaudessa.
Vuonna 1878 isoisäni isä George F. Richards oli 17-vuotias. Kuten noihin aikoihin oli toisinaan tapana, hänet oli jo asetettu vanhimmaksi. Eräänä sunnuntaina hänen äitinsä vaikeroi suurissa tuskissa. Koska hänen isänsä ei ollut tavoitettavissa, piispa sekä muutamia muita pyydettiin antamaan äidille siunaus, mutta kipu ei helpottanut lainkaan. Sen takia äiti kääntyi poikansa Georgen puoleen ja pyysi tätä laittamaan kätensä päänsä päälle. George kirjoitti päiväkirjaansa: ”Kyynelteni lomassa äidin tuskan vuoksi ja koska minun piti suorittaa toimitus, jollaista en ollut koskaan ennen tehnyt, vetäydyin toiseen huoneeseen, jossa itkin ja rukoilin.”
Rauhoituttuaan George pani kätensä äidin pään päälle ja antoi tälle hyvin yksinkertaisen siunauksen. Hän totesi myöhemmin: ”Äiti lakkasi vaikeroimasta ja sai helpotusta kärsimykseensä, kun käteni olivat vielä hänen päänsä päällä.” Sitten hän merkitsi muistiin tämän erittäin oivaltavan huomion. Hän sanoi tunteneensa aina, että syy siihen, että hänen äitinsä ei saanut helpotusta piispan siunauksesta, ei ollut se, etteikö Herra olisi kunnioittanut piispan antamaa siunausta, vaan se, että Herra oli varannut tämän siunauksen pojalle opettaakseen tälle, että pappeus pojassa on aivan yhtä voimakas kuin pappeus miehessä, kun sitä käytetään vanhurskaudessa.
Haluaisin puhua tänä iltana tuosta voimasta. Vaikka viittaankin diakonien koorumin johtajiin, samat periaatteet koskevat kaikkia Aaronin pappeuden nuoria ja heidän johtajiaan, myös opettajien koorumin johtajia ja pappien koorumin johtajan apulaisia.
Palvellessani lähetysjohtajana huomasin, että nuorissa miehissä tapahtui heidän lähetystyövuosinaan dramaattinen kasvu hengellisyydessä ja johtamistaidoissa. Jos pystyisimme jotenkin määrällisesti ilmaisemaan näitä ominaisuuksia Aaronin pappeuden vuosien ja lähetystyövuosien aikana, ehkä ne näyttäisivät jotakuinkin samalta kuin tämä sininen viiva, jonka näette tässä kaaviossa. Mielestäni on ainakin kolme keskeistä tekijää, jotka vaikuttavat näin dramaattiseen kasvuun lähetystyövuosina: 1) me luotamme näihin nuoriin miehiin enemmän kuin koskaan, 2) meillä on korkeat mutta rakkautta osoittavat odotukset heitä kohtaan ja 3) me koulutamme ja uudelleenkoulutamme heitä, jotta he voivat täyttää nuo odotukset erinomaisesti.
Joku saattaisi aivan aiheellisesti kysyä: ”Miksei näitä samoja periaatteita voitaisi käyttää diakonien koorumin johtajiin?” Jos niin tehtäisiin, ehkä kasvu alkaisi paljon aikaisemmin ja näyttäisi enemmänkin tältä vihreältä viivalta kaaviossa. Saanen puhua hetken siitä, kuinka nämä periaatteet voisivat koskea diakonien koorumin johtajaa.
Ensimmäiseksi – luottamus. Me voimme antaa diakonien koorumin johtajillemme paljon vastuuta. Herra epäilemättä tekee niin – kuten osoittaa Hänen halukkuutensa antaa heille avaimia, mikä tarkoittaa oikeutta johtaa ja ohjata työtä heidän koorumissaan. Tämän luottamuksen merkkinä me kutsumme diakonien koorumin johtajia ilmoituksen kautta eikä ainoastaan pisimmän koorumiin kuulumisajan tai muun vastaavan tekijän perusteella. Jokaisella johtajalla tässä kirkossa, myös diakonien koorumin johtajalla, on oikeus tietää, ja hänen tulisi tietää, että hänet on kutsuttu ilmoituksen kautta. Tämä vakuutus auttaa häntä tietämään, että Jumala sekä luottaa häneen että tukee häntä.
Toinen ja kolmas piirre ovat yhteydessä toisiinsa – korkeat odotukset ja niihin liittyvä koulutus niiden täyttämiseksi. Opin lähetyskentällä tärkeän asian: lähetyssaarnaajat yleensä joko nousevat tai laskeutuvat lähetysjohtajansa odotusten tasolle, ja sama pätee diakonien koorumin johtajiin. Jos heidän odotetaan ainoastaan johtavan koorumin kokouksia ja osallistuvan piispakunnan nuorisokomitean kokouksiin, niin he tekevät vain sen. Mutta te johtajat voitte antaa heille suuremman näkemyksen – Herran näkemyksen. Ja miksi tämä näkemys on niin ratkaisevan tärkeä? Koska lisääntynyt näkemys tuo lisääntynyttä motivaatiota.
Jokaiseen tehtävään tässä kirkossa kuuluu olennaisesti oikeus saada ilmoitusta. Näin ollen näiden diakonien koorumin johtajien täytyy tietää, että heillä on oikeus saada ilmoitusta neuvonantajiensa suosittamiseen, oikeus saada ilmoitusta eksyneiden pelastamiseen ja oikeus saada ilmoitusta koorumin jäsenten kouluttamiseen näiden tehtävissä.
Viisas johtohenkilö opettaa diakonien koorumin johtajalle niitä periaatteita, joista on apua ilmoituksen saamisessa. Johtaja voi opettaa hänelle Herran yksiselitteisen lupauksen: ”Jos pyydät, sinä saat ilmoitusta ilmoituksen päälle” (OL 42:61). Herra antaa ilmoitusta mitä anteliaimmin. Eikö Hän muistuttanutkin Joseph Smithiä ja Oliver Cowderya: ”Niin usein kuin olet kysynyt, olet saanut opetusta minun Hengeltäni” (OL 6:14)? Ja samoin voi olla teidän, diakonien koorumin johtajien kohdalla. Herra rakastaa teitä ja haluaa ilmoittaa teille mielensä ja tahtonsa. Voisitteko ikinä kuvitella, että Herralla olisi ongelma, jota Hän ei pystyisi ratkaisemaan? Minä en voi. Koska te olette oikeutettuja saamaan ilmoitusta, Hän voi auttaa teitä ratkaisemaan jokaisen huolenaiheen, joka teillä on kooruminne johtajana, jos vain etsitte Hänen apuaan.
Te erinomaiset johtohenkilöt voisitte opettaa tälle diakonien koorumin johtajalle, että ilmoitus ei korvaa kovaa työtä eikä asiaan perehtymistä. Presidentti Henry B. Eyring kysyi kerran presidentti Harold B. Leeltä: ”Kuinka minä saan ilmoitusta?” Presidentti Lee vastasi: ”Jos haluat saada ilmoitusta, tee – – kotiläksysi.”1 Viisas johtohenkilö voisi keskustella diakonien koorumin johtajansa kanssa hiukan siitä hengellisestä asiaan perehtymisestä, jota tämä voisi tehdä valmistautuessaan suosittamaan neuvonantajiaan. Tämän pitäisi ehkä kysyä seuraavanlaisia kysymyksiä ja vastata niihin: Kuka olisi hyvä esimerkki, joka voisi kohottaa muita poikia? Tai kuka olisi herkkä huomaamaan niiden tarpeita, jotka kohtaavat erityisiä haasteita?
Ja viimeiseksi, tämä viisas johtohenkilö voisi opettaa diakonien koorumin johtajalle, kuinka tunnistaa ilmoitusta ja toimia sen mukaan, kun sitä tulee. Me elämme toiminnantäyteisessä, kiivastahtisessa maailmassa, jossa kirkkaita valoja ja pauhaavia kovaäänisiä on kaikkialla. Mutta tämän nuoren miehen täytyy tietää, että se on maailman, ei Herran, tapa. Vapahtaja syntyi suhteellisen huomaamattomasti seimeen. Hän suoritti kaikkien aikojen loistavimman ja verrattomimman työn puutarhan hiljaisuudessa. Joseph sai ensimmäisen näkynsä lehdon rauhassa. Jumalan vastaukset tulevat hiljaisella, vienolla äänellä – rauhan tai lohdun tunteena, vaikutelmana tarpeesta tehdä hyvää, valistumisena. Joskus ne tulevat pieninä ajatuksen siemeninä, jotka – jos niitä kunnioitetaan ja ravitaan – voivat kasvaa hengellisiksi jättiläispunapuiksi. Joskus nämä vaikutelmat tai ajatukset saattavat jopa saada teidät diakonien koorumin johtajat suosittamaan neuvonantajaksi nuorta miestä tai esittämään jotakin tehtävää nuorelle miehelle, joka on tällä hetkellä vähemmän aktiivinen.
Vuosia sitten kuuluessani vaarnan johtokuntaan tunsimme innoitusta kutsua erään hyvän miehen vaarnan kirjuriksi. Tuolloin hänellä oli hetkellisesti vaikeuksia käydä säännöllisesti kirkossa. Me kuitenkin tiesimme, että jos hän ottaisi tuon tehtävän vastaan, hän tekisi erittäin hyvää työtä.
Esitimme kutsun, mutta hän vastasi: ”Ei, en usko, että pystyn siihen.”
Sitten mieleeni tuli vaikutelma. Sanoin: ”No, Glendalen vaarnalla ei sitten varmaan ole vaarnan kirjuria.”
Hän vastasi järkyttyneenä: ”Mitä sinä oikein puhut? Täytyyhän teillä olla vaarnan kirjuri.”
Vastasin: ”Haluatko sinä, että me kutsumme nyt jonkun muun palvelemaan vaarnan kirjurina, kun Herra innoitti meitä kutsumaan sinut?”
”Hyvä on”, hän sanoi, ”minä teen sen.”
Ja niin hän tekikin. Ei ole vain monia miehiä, vaan on myös monia poikia, jotka vastaavat kutsuun, kun he tietävät, että Herra kutsuu heitä ja että Herra tarvitsee heitä.
Seuraavaksi voitte kertoa tälle diakonien koorumin johtajalle, että yksi Herran odotuksista häntä kohtaan on, että hän pelastaa eksyneet, sekä vähemmän aktiiviset että kirkkoon kuulumattomat. Herra julisti keskeisen tehtävänsä näillä sanoilla: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan” (Matt. 18:11). Jos eksyneiden pelastaminen on ensisijaista Vapahtajalle, jos se on ensisijaista presidentti Thomas S. Monsonille, kuten hänen koko elämänsä osoittaa, niin eikö sen pitäisi olla ensisijaista myös jokaiselle johtohenkilölle, jokaiselle diakonien koorumin johtajalle tässä kirkossa? Johtamisemme ytimessä, palvelutehtävämme keskeisenä osana tulisi olla palava, liikkeelle paneva, hellittämätön päättäväisyys etsiä eksyneet ja tuoda heidät takaisin.
Eräs nuori mies, jonka luona hänen kooruminsa jäsenet kävivät, sanoi: ”Tänään oli yllättävää, kun – – 30 ihmistä vain tulla tupsahti kotiini. – – Se saa nyt minut haluamaan käydä kirkossa.” Kuinka nuori voi vastustaa sellaista rakkautta ja huomiota?
Olen innoissani, kun kuulen monia kertomuksia diakonien koorumin johtajista, jotka ovat saaneet näkemyksen ja jotka silloin tällöin opettavat osan oppiaiheesta koorumin kokouksissaan. Muutama viikko sitten osallistuin diakonien koorumin luokkaan. Eräs 12-vuotias poika piti 25 minuutin pituisen oppiaiheen sovituksesta. Hän aloitti kysymällä muilta diakoneilta, mitä he ajattelivat sovituksen olevan. Sitten hän luki merkityksellisiä pyhien kirjoitusten kohtia ja esitti syvällisiä kysymyksiä, joihin muut vastasivat. Huomatessaan kuitenkin, että aikaa oli vielä enemmän kuin jäljellä olevaa oppimateriaalia, hänellä oli tarpeeksi ymmärrystä – ja ehkä hänen isänsä oli varoittanut häntä ennalta – kysyä paikalla olevilta johtohenkilöiltä, mitä kysymyksiä heille oli esitetty sovituksesta heidän lähetystyössään ja mitä he olivat vastanneet. Hän päätti oppiaiheen todistukseensa. Kuuntelin hämmästyneenä. Ajattelin itsekseni: ”Minä en muista koskaan pitäneeni huomattavaa osaa oppiaiheesta, kun olin Aaronin pappeuden nuori.” Me voimme nostaa rimaa ja näkemystä näiden nuorten miesten kohdalla, ja he tulevat ottamaan haasteen vastaan.
Te johtohenkilöt kohotatte näitä diakonien koorumin johtajia parhaiten sillä, että annatte heidän johtaa ja astutte itse sivummalle. Te olette pitäneet kutsumuksenne kunniassa parhaiten silloin, kun sen sijaan että olisitte pitäneet hienon oppiaiheen, te autatte heitä pitämään hienon oppiaiheen; kun sen sijaan että te pelastaisitte yhden, te autatte heitä tekemään niin.
On olemassa vanha sanonta: älä kuole niin kauan kuin sinulla vielä on annettavaa. Sanoisin samalla tapaa teille aikuisille johtohenkilöille: opettakaa johtamisesta kaikki se, mitä voitte, ennen kuin vapaudutte tehtävistänne. Opettakaa nuoriamme joka tilanteessa: opettakaa heille, kuinka valmistella esityslista, kuinka johtaa kokouksia arvokkaasti ja lämmöllä, kuinka pelastaa yksi, kuinka valmistaa ja pitää innoitettu oppiaihe sekä kuinka saada ilmoitusta. Tämä on menestyksenne mitta – johtamisen ja hengellisyyden perintö, jonka jätätte piirtyneinä noiden nuorten miesten sydämeen ja mieleen.
Jos te diakonien koorumin johtajat pidätte kutsumuksenne kunniassa, te olette välineenä Jumalan käsissä jo nyt, sillä pappeus pojassa on aivan yhtä voimakas kuin pappeus miehessä, kun sitä käytetään vanhurskaudessa. Ja sitten kun te solmitte temppeliliittoja ja kun teistä tulee lähetyssaarnaajia ja tämän kirkon tulevia johtajia, te tiedätte, kuinka saada ilmoitusta, kuinka pelastaa yksi ja kuinka opettaa valtakunnan oppia voimalla ja valtuudella. Silloin teistä on tullut niitä nuoria, joilla on jalo syntyperä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä, Hänen, joka on maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Aamen.