Yleiskonferenssi
Jeesus Kristus on nuorten voima
Lokakuun 2022 yleiskonferenssi


Jeesus Kristus on nuorten voima

Luottakaa Jeesukseen Kristukseen. Hän ohjaa teitä oikeaa tietä. Hän on teidän voimanne.

Valmistellessani tämän päivän puhetta olen tuntenut voimakasta innoitusta puhua nuorille naisille ja nuorille miehille.

Puhun myös niille, jotka olivat aiemmin nuoria, ja jopa niille, jotka eivät oikeastaan enää muista sitä.

Ja puhun kaikille niille, jotka rakastavat nuoria ja haluavat heidän menestyvän elämässään.

Te nouseva sukupolvi, minulla on sanoma erityisesti teille Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta.

Vapahtajan sanoma teille

Rakkaat nuoret ystäväni, jos Vapahtaja olisi täällä juuri nyt, mitä Hän sanoisi teille?

Uskon, että Hän aloittaisi ilmaisemalla syvän rakkautensa teitä kohtaan. Hän saattaisi ilmaista sen sanoin, mutta se myös huokuisi niin voimakkaana – pelkästään jo Hänen läsnäolostaan – ettei siitä voisi erehtyä, tunkeutuen syvälle sydämeenne ja täyttäen koko sielunne!

Siltikin, koska me kaikki olemme heikkoja ja epätäydellisiä, mieleenne saattaisi hiipiä joitakin huolia. Saattaisitte muistaa tekemiänne virheitä, tilanteita, jolloin annoitte periksi kiusaukselle, asioita, joita toivotte, ettette olisi tehneet – tai toivotte, että olisitte tehneet paremmin.

Vapahtaja aistisi sen, ja uskon, että Hän vakuuttaisi teille sanoilla, jotka Hän on lausunut pyhissä kirjoituksissa:

”Älkää pelätkö.”1

”Älkää epäilkö.”2

”Olkaa rohkealla mielellä.”3

”Älköön sydämenne olko levoton.”4

En usko, että Hän esittäisi puolusteluja virheillenne. Hän ei vähättelisi niitä. Ei, Hän pyytäisi teitä tekemään parannuksen – jättämään taakse syntinne, muuttumaan, jotta Hän voi antaa teille anteeksi. Hän muistuttaisi teitä siitä, että 2 000 vuotta sitten Hän otti nuo synnit päälleen, jotta te voisitte tehdä parannuksen. Se on osa onnensuunnitelmaa, jonka rakastava taivaallinen Isämme on meille lahjoittanut.

Jeesus saattaisi huomauttaa, että liittonne Hänen kanssaan – jonka solmitte, kun teidät kastettiin, ja jonka uudistatte joka kerta, kun nautitte sakramentin – antaa teille erityisen yhteyden Häneen. Yhteyden, jota pyhissä kirjoituksissa kuvataan siten, että teidät on valjastettu toistenne aisapariksi niin, että Hänen avullaan te voitte kantaa minkä tahansa kuorman.5

Uskon, että Vapahtaja Jeesus Kristus haluaisi teidän näkevän, tuntevan ja tietävän, että Hän on teidän voimanne. Että Hänen avullaan ei ole mitään rajoja sille, mitä te voitte saavuttaa. Että mahdollisuutenne ovat rajattomat. Hän haluaisi teidän näkevän itsenne niin kuin Hän näkee teidät. Ja se poikkeaa suuresti siitä, miten maailma näkee teidät.

Vapahtaja julistaisi täysin selväsanaisesti, että te olette Kaikkivaltiaan Jumalan tyttäriä tai poikia. Teidän taivaallinen Isänne on maailmankaikkeuden loistokkain olento, täynnä rakkautta, iloa, puhtautta, pyhyyttä, valoa, armoa ja totuutta. Ja jonakin päivänä Hän haluaa teidän perivän kaiken, mitä Hänellä on.6

Tästä syystä te olette maan päällä – oppiaksenne, kasvaaksenne ja kehittyäksenne sekä yltääksenne kaikkeen siihen, mitä varten taivaallinen Isänne on teidät luonut.

Tämän mahdollistamiseksi Hän lähetti Jeesuksen Kristuksen teidän Vapahtajaksenne. Se on Hänen suuren onnensuunnitelmansa, Hänen kirkkonsa, Hänen pappeutensa, pyhien kirjoitusten – kaiken – tarkoitus.

Se on teidän päämääränne. Se on teidän tulevaisuutenne. Se on teidän valintanne!

Totuus ja valinnat

Jumalan suunnitelman ytimessä teidän onnellisuutenne hyväksi on teidän voimanne valita.7 Tietenkin taivaallinen Isänne haluaa teidän valitsevan iankaikkisen ilon Hänen luonaan, ja Hän auttaa teitä saavuttamaan sen, mutta Hän ei koskaan pakota teitä siihen.

Niinpä Hän antaa teidän valita: Valo vai pimeys? Hyvä vai paha? Ilo vai kurjuus? Iankaikkinen elämä vai hengellinen kuolema?8

Kuulostaa helpolta valinnalta, eikö vain? Mutta jotenkin täällä maan päällä se tuntuu monimutkaisemmalta kuin sen pitäisi olla.

Ongelmana on, ettemme aina näe asioita niin selvästi kuin haluaisimme. Apostoli Paavali vertasi sitä siihen, että katselee ”kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta”9. Maailmassa on paljon hämmennystä sen suhteen, mikä on oikein ja mikä väärin. Totuutta vääristellään niin että paha saadaan näyttämään hyvältä ja hyvä pahalta.10

Mutta kun etsitte vilpittömästi totuutta – iankaikkista, muuttumatonta totuutta – valinnoistanne tulee paljon selvempiä. Kyllä, teillä on edelleen kiusauksia ja koettelemuksia. Pahoja asioita tapahtuu edelleen. Hämmentäviä asioita. Traagisia asioita. Mutta te voitte selviytyä, kun tiedätte, keitä olette, miksi olette täällä, ja kun luotatte Jumalaan.

Mistä siis löydätte totuuden?

Se sisältyy Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Ja evankeliumin täyteyttä opetetaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.

Jeesus Kristus on sanonut: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”11

Kun teidän on tehtävä tärkeitä valintoja, Jeesus Kristus ja Hänen palautettu evankeliuminsa ovat paras valinta. Kun teillä on kysymyksiä, Jeesus Kristus ja Hänen palautettu evankeliuminsa ovat paras vastaus. Kun tunnette itsenne heikoksi, Jeesus Kristus on teidän voimanne.

Hän antaa voimaa väsyneille, ja niille, jotka tuntevat itsensä voimattomiksi, Hän lisää vahvuutta.

Ne, jotka odottavat Herraa, saavat Häneltä uutta voimaa.12

Nuorten voimaksi

Jotta teidän on helpompi löytää oikea tie ja tehdä Kristuksen opista elämäänne ohjaava vaikutus, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on valmistanut uuden apuneuvon, uudistetun version julkaisusta Nuorten voimaksi.

Kuva
Nuorten voimaksi -kirjanen vuodelta 2011

Yli 50 vuoden ajan Nuorten voimaksi on ollut oppaana myöhempien aikojen pyhien nuorten sukupolville. Pidän aina yhtä kirjasta taskussani ja näytän sitä ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita mittapuistamme. Sitä on päivitetty ja uudistettu, jotta se vastaisi paremmin nykypäivän haasteisiin ja kiusauksiin. Nuorten voimaksi -kirjasen uusi versio on saatavana verkossa 50 eri kielellä, ja se tulee saataville myös painettuna. Se tulee olemaan merkittävänä apuna valintojen tekemiseen elämässänne. Otattehan sen omaksenne ja jaattehan sitä ystävillenne.

Kuva
Nuorten voimaksi -kirjanen vuodelta 2022

Tämän Nuorten voimaksi -kirjasen uuden version alaotsikkona on opas valintojen tekemiseen.

Haluan tehdä hyvin selväksi, että paras mahdollinen opas valintojen tekemiseen on Jeesus Kristus. Jeesus Kristus on nuorten voima.

Nuorten voimaksi -kirjasen tarkoituksena on siis johdattaa teitä Hänen luokseen. Siinä opetetaan teille Hänen palautetun evankeliuminsa iankaikkisia totuuksia – totuuksia siitä, keitä te olette, kuka Hän on ja mitä te voitte saavuttaa Hänen voimallaan. Siinä opetetaan teille, kuinka tehdä vanhurskaita valintoja näiden iankaikkisten totuuksien perusteella.13

On myös tärkeä tietää, mitä Nuorten voimaksi -kirjanen ei tee. Se ei tee päätöksiä teidän puolestanne. Se ei anna teille ”kyllä”- tai ”ei”-vastausta kaikkiin mahdollisiin valintoihin, joita saatatte joskus kohdata. Nuorten voimaksi keskittyy valintojenne perustukseen. Se keskittyy arvoihin, periaatteisiin ja oppiin eikä jokaiseen yksittäiseen käyttäytymistapaan.

Profeettojensa välityksellä Herra on aina opastanut meitä tähän suuntaan. Hän pyytää meitä ”kasvattamaan hengellistä [kykyämme] vastaanottaa ilmoitusta”14. Hän kutsuu meitä ”kuulemaan Häntä”15. Hän kutsuu meitä seuraamaan Häntä korkeammilla ja pyhemmillä tavoilla.16 Ja me opimme samalla tavalla joka viikko Tule ja seuraa minua -aineiston avulla.

Oppaassa voisi varmaan olla pitkiä luetteloja vaatteista, joita ei pitäisi käyttää, sanoista, joita ei pitäisi sanoa, ja elokuvista, joita ei pitäisi katsoa. Mutta olisiko sellaisesta todella apua maailmanlaajuisessa kirkossa? Valmistaisiko tällainen lähestymistapa teitä todella elämään koko elämänne Kristuksen kaltaisella tavalla?

Joseph Smith sanoi: ”Minä opetan heille oikeita periaatteita, ja he hallitsevat itse itseään.”17

Kuningas Benjamin selitti Mormonin kirjassa kansalleen: ”Minä en voi sanoa teille kaikkea, missä voitte tehdä syntiä; sillä on monenlaisia keinoja ja tapoja, jopa niin monia, etten voi niitä luetella.”18

Kuningas Benjamin jatkoi sanoen: ”Mutta tämän verran voin sanoa teille, [valvokaa] itseänne ja ajatuksianne ja sanojanne ja tekojanne ja [noudattakaa] Jumalan käskyjä ja [pysykää] uskossa [Herraamme] aina elämänne loppuun asti.”19

Kuva
Vapahtaja Jeesus Kristus

Onko väärin, että on sääntöjä? Ei tietenkään. Me kaikki tarvitsemme niitä joka päivä. Mutta on väärin keskittyä vain sääntöihin sen sijaan, että keskittyisimme Vapahtajaan. Teidän on tiedettävä, miksi ja miten, ja sitten pohdittava valintojenne seurauksia. Teidän on luotettava Jeesukseen Kristukseen. Hän ohjaa teitä oikeaa tietä. Hän on teidän voimanne.20

Tosi opin voima

Nuorten voimaksi julistaa rohkeasti Jeesuksen Kristuksen oppia. Se kutsuu rohkeasti teitä tekemään valintoja Kristuksen opin pohjalta. Ja se kuvailee rohkeasti siunauksia, joita Jeesus Kristus lupaa niille, jotka seuraavat Hänen tietään.21

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Kun suurimpana halunasi on antaa Jumalan vallita [elämässäsi], monista valinnoista tulee helpompia. Hyvin monista ongelmista tulee vähäpätöisiä! Tiedät, millainen ulkoinen olemus on sinulle sopivin. Tiedät, mitä katsoa ja lukea, missä viettää aikaasi ja keiden kanssa olla tekemisissä. Tiedät, mitä haluat saavuttaa. Tiedät, millaiseksi ihmiseksi haluat todella tulla.”22

Korkeampi mittapuu

Jeesuksella Kristuksella on hyvin korkeat mittapuut seuraajilleen. Ja kutsu etsiä vilpittömästi Hänen tahtoaan ja elää Hänen totuuksiensa mukaan on korkein mahdollinen mittapuu!

Tärkeiden ajallisten ja hengellisten valintojen ei pitäisi perustua vain henkilökohtaisiin mieltymyksiin tai siihen, mikä on helppoa tai suosittua.23 Herra ei sano: ”Tehkää mitä haluatte.”

Hän sanoo: ”Antakaa Jumalan vallita.”

Hän sanoo: ”Tule – – ja seuraa minua.”24

Hän sanoo: ”Eläkää pyhemmällä, korkeammalla ja kypsemmällä tavalla.”

Hän sanoo: ”Pitäkää minun käskyni.”

Jeesus Kristus on täydellinen esimerkkimme, ja me pyrimme koko sielumme voimalla seuraamaan Häntä.

Rakkaat ystäväni, saanen toistaa, että jos Vapahtaja seisoisi täällä tänään, Hän ilmaisisi loputtoman rakkautensa teitä kohtaan, täydellisen luottamuksensa teihin. Hän sanoisi teille, että te pystytte tekemään tämän. Te pystytte rakentamaan iloisen, onnellisen elämän, koska Jeesus Kristus on teidän voimanne. Te voitte löytää varmuutta, rauhaa, turvaa, onnea ja yhteenkuuluvuutta nyt ja iankaikkisesti, koska te löydätte sen kaiken Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen evankeliumistaan ja Hänen kirkostaan.

Tästä annan vakaan todistukseni Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina ja jätän teille sydämellisen siunaukseni tuntien syvää kiitollisuutta ja rakkautta teitä kohtaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. OL 38:15; 50:41; 98:1; ks. myös Luuk. 5:10; 8:50; 12:7.

  2. OL 6:36.

  3. OL 61:36; 68:6; ks. myös Matt. 14:27; Joh. 16:33; OL 78:18.

  4. Joh. 14:1; ks. myös jae 27.

  5. Ks. Matt. 11:28–30.

  6. Ks. OL 84:38.

  7. Voisi sanoa, että Isän suunnitelman tarkoituksena on mahdollistaa se, että voitte ilmaista halunne valinnoillanne niin, että voitte saada täydet seuraukset halujenne mukaisesti. Kuten vanhin Dale G. Renlund on opettanut: ”Taivaallisen Isämme tavoitteena vanhemmuudessa ei ole saada lapsiaan tekemään sitä, mikä on oikein. Hänen tavoitteenaan on saada lapsensa valitsemaan sen tekeminen, mikä on oikein, ja lopulta tulemaan Hänen kaltaisikseen.” (”Valitkaa tänä päivänä”, Liahona, marraskuu 2018, s. 104.)

  8. Ks. 2. Nefi 2:26–27.

  9. 1. Kor. 13:12.

  10. Ks. Jes. 5:20.

  11. Joh. 14:6.

  12. Ks. Jes. 40:29–31.

  13. Myöhempien aikojen pyhinä meidät tunnetaan usein siitä, mitä me teemme ja mitä me emme tee – käyttäytymisestämme. Tämä voi olla hyvä asia, mutta vielä parempi on tulla tunnetuksi siitä, mitä me tiedämme (totuudet, jotka ohjaavat käyttäytymistämme), ja siitä, kenet me tunnemme (Vapahtaja – ja kuinka rakkautemme Häntä kohtaan innoittaa käyttäytymistämme).

  14. Russell M. Nelson, ”Ilmoitusta kirkkoa varten, ilmoitusta elämäämme varten”, Liahona, toukokuu 2018, s. 96.

  15. Ks. Russell M. Nelson, ”Kuule Häntä”, Liahona, toukokuu 2020, s. 88–92.

  16. Uuden Nuorten voimaksi -oppaan periaatteisiin pohjautuva lähestymistapa on yhdenmukainen muiden hiljattain Vapahtajan kirkossa käyttöön otettujen aloitteiden kanssa, joihin kuuluvat Saarnatkaa minun evankeliumiani, palvelutyö, kotiin keskittyvä Tule ja seuraa minua -opetusohjelma, Lasten ja nuorten ohjelma, Opettaminen Vapahtajan tavalla ja uusi Yleiskäsikirja. Selvästikin Herra rakentaa hengellisiä kykyjämme. Hän osoittaa entistä suurempaa luottamusta liittokansaansa kohtaan myöhempinä aikoina.

  17. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 297.

  18. Moosia 4:29. Tavallaan juuri tätä Jeesuksen ajan fariseukset yrittivät tehdä. Innokkuudessaan estää ihmisiä rikkomasta lakia he laativat satoja sääntöjä, jotka perustuivat heidän käsitykseensä pyhistä kirjoituksista. Fariseukset erehtyivät siinä, että he luulivat laatimiensa sääntöjen pelastavan heidät. Kun Vapahtaja sitten ilmestyi, he eivät tunnistaneet Häntä.

  19. Moosia 4:30, korostus lisätty.

  20. Toisena syynä siihen, miksi periaatteisiin pohjautuvaa lähestymistapaa tarvitaan nykyään, on Herran kirkon kasvava kulttuurinen monimuotoisuus. Periaatteet ovat iankaikkisia ja yleismaailmallisia. Yksityiskohtaiset säännöt tai näiden periaatteiden sovellukset toimivat hyvin joissakin paikoissa, mutta eivät toisissa. Meitä yhdistävät Jeesus Kristus ja Hänen opettamansa iankaikkiset totuudet, vaikka yksityiskohtaiset sovellukset vaihtelevatkin eri aikoina ja eri kulttuureissa. Niinpä ongelmana kaikkien mahdollisten tekemisten ja tekemättä jättämisten luettelemisessa ei ole pelkästään se, ettei se ole käytännöllistä ja kestävää. Ongelmana on se, että se vie huomiomme pois voimamme todellisesta lähteestä, Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta.

  21. Monta vuotta sitten presidentti Boyd K. Packer lausui nämä voimalliset sanat: ”Tosi opin ymmärtäminen muuttaa asenteita ja käyttäytymistä. Evankeliumin oppien tutkiminen parantaa käytöstä nopeammin kuin käytöksen tutkiminen.” (”Älkää pelätkö”, Liahona, toukokuu 2004, s. 79.)

    Presidentti Ezra Taft Benson opetti samanlaisen totuuden: ”Herra vaikuttaa sisältä ulospäin. Maailma vaikuttaa ulkoa sisäänpäin. – – Maailma haluaa muuttaa ihmisten käyttäytymistä, mutta Kristus voi muuttaa ihmisluonnon.” (”Syntyneet Jumalasta”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 155. puolivuotiskonferenssista, s. 5.)

    Kun Mormonin kirjan profeetta Alma näki pahaa maailmassa ympärillään, hän kääntyi Jumalan sanan puoleen, koska hän tiesi, että sillä oli ”kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla, mitä heille oli tapahtunut – sen tähden Alma ajatteli olevan hyväksi [kokeilla] Jumalan sanan voimaa” (Alma 31:5).

  22. Russell M. Nelson, ”Anna Jumalan vallita”, Liahona, marraskuu 2020, s. 94. Presidentti Nelson antoi esimerkin tästä suhtautumistavasta, kun hän opetti lepopäivän pyhittämistä: ”Ollessani paljon nuorempi tutkin muiden kirjoittamia luetteloja asioista, joita piti tehdä, ja asioista, joita ei saanut tehdä lepopäivänä. Vasta myöhemmin opin pyhistä kirjoituksista, että oma käytökseni ja oma asenteeni lepopäivänä oli merkkinä minun ja taivaallisen Isäni välillä. Sen ymmärryksen myötä en tarvinnut enää luetteloja siitä, mitä piti ja mitä ei saanut tehdä. Kun minun täytyi päättää, oliko jokin toiminta sopivaa lepopäivälle, kysyin itseltäni yksinkertaisesti: ’Minkä merkin haluan antaa Jumalalle?’ Tämä kysymys sai lepopäivää koskevat valintani päivänselviksi.” (”Lepopäivä on ilon päivä”, Liahona, toukokuu 2015, s. 130.)

  23. Vanhin David A. Bednar on opettanut: ”Vanhurskauden periaatteet auttavat meitä – – näkemään omia mieltymyksiämme ja itsekeskeisiä halujamme pidemmälle antamalla kallisarvoisen näkemyksen iankaikkisesta totuudesta, kun suunnistamme kuolevaisuuden erilaisissa olosuhteissa, haasteissa, päätöksissä ja kokemuksissa” (”Minun evankeliumini periaatteita”, Liahona, toukokuu 2021, s. 123–124).

  24. Luuk. 18:22.