Yleiskonferenssi
Tulkaa täydellisiksi Hänessä
Lokakuun 2022 yleiskonferenssi


Tulkaa täydellisiksi Hänessä

Meidän täydellisyytemme on mahdollista vain Jumalan armosta.

Taivaallisella Isällämme ja Vapahtajallamme Jeesuksella Kristuksella on voima pelastaa meidät ja muuttaa meitä. He voivat auttaa meitä tulemaan sellaisiksi kuin He ovat.

Joitakin vuosia sitten Aaron, yksi nuorista lapsenlapsistamme, alkoi kärsiä terveysongelmista. Hän oli uupunut, hänellä oli paljon mustelmia, eikä hän näyttänyt terveeltä. Lääketieteellisten tutkimusten jälkeen hänellä diagnosoitiin vakava aplastinen anemia, sairaus, jossa hänen luuytimensä lakkasi tuottamasta punasoluja, valkosoluja ja verihiutaleita. Ilman hoitoa ja mahdollista parannuskeinoa hänen verensä ei hyytyisi normaalisti eikä voisi taistella tulehduksia vastaan, joten pienetkin kaatumiset, vammat tai sairaudet voisivat nopeasti muuttua hengenvaarallisiksi.

Jonkin aikaa Aaron sai säännöllisesti verihiutale- ja verensiirtoja, jotka pitäisivät hänet turvassa. Lääkärit selittivät, että ainoa parannuskeino sairauteen olisi luuydinsiirto ja paras mahdollisuus onnistua siinä oli, kun luovuttajana oli sisarus. Jos joku hänen sisaruksistaan sopisi täydellisesti luovuttajaksi, luuydinsiirto voisi pelastaa hänen henkensä. Hänen neljä nuorempaa veljeään testattiin, ja yhden, Maxwellin, katsottiin sopivan täydellisesti.

Vaikka lahjoittajan sopivuus olisikin täydellinen, luuydinsiirto aiheuttaa silti vakavan komplikaatioriskin. Toimenpide edellytti, että Aaronin omat solut hänen sairaassa luuytimessään tuhottaisiin kemoterapian ja sädehoidon yhdistelmällä ennen kuin hän saisi kantasoluja veljensä Maxwellin luuytimestä. Heikentyneen immuunijärjestelmän vuoksi Aaronin piti olla eristettynä sairaalassa useita viikkoja ja sen jälkeen kotona useita kuukausia erityisine toimenpiteineen, rajoituksineen ja lääkkeineen.

Toivottu seuraus luuydinsiirrosta oli, että Aaronin keho ei hylkisi lahjoittajasoluja ja että Maxwellin solut tuottaisivat vähitellen tarvittavia punasoluja, valkosoluja ja verihiutaleita Aaronin kehossa. Onnistunut luovuttajan siirrännäinen saa aikaan hyvin todellisen fysiologisen muutoksen. Hämmästyttävää kyllä, eräs lääkäri selitti, että jos Aaron syyllistyisi rikokseen ja jättäisi vertaan rikospaikalle, poliisi voisi vangita hänen veljensä Maxwellin. Se johtuu siitä, että Aaronin veri tulisi Maxwellistä siirretyistä soluista ja siinä olisi Maxwellin DNA, ja näin olisi koko hänen loppuelämänsä ajan.

Aaronin pelastuminen veljensä veren avulla on innoittanut moniin ajatuksiin Jeesuksen Kristuksen sovitusverestä ja Hänen sovituksensa vaikutuksesta meihin. Haluaisin tänään keskittyä siihen pysyvään, elämää antavaan muutokseen, joka tapahtuu, kun annamme Herran tehdä ihmeitä meissä.1

Aaronilla ei ollut itsessään voimaa voittaa sairautta. Hänen kehonsa ei pystynyt tuottamaan verisoluja, joita tarvittiin hänen henkensä ylläpitämiseen. Riippumatta siitä, mitä hän itse teki, hän ei pystynyt parantamaan luuydintään. Aivan kuten Aaron ei pystynyt parantamaan itseään, me emme voi pelastaa itseämme. Olimmepa kuinka kyvykkäitä, koulutettuja, eteviä tai vahvoja hyvänsä, me emme voi puhdistua synneistämme, muuttaa ruumistamme kuolemattomaan tilaan tai korottaa itseämme. Se on mahdollista vain Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen ja Hänen äärettömän sovituksensa ansiosta. ”Eikä ole muuta keinoa eikä nimeä taivaan alla annettu, jonka avulla ihminen voi pelastua Jumalan valtakuntaan.”2 Juuri Hänen sovitusverensä puhdistaa meidät ja pyhittää meidät.3

Vaikka Aaron ei pystynyt parantamaan itseään, luuydinsiirron onnistumiseksi hänen piti olla halukas tekemään se, mitä lääkärit pyysivät – jopa hyvin vaikeita, haastavia asioita. Vaikka me emme voikaan pelastaa itseämme, kun alistumme Herran tahtoon ja pidämme liittomme, tie on avoinna lunastuksellemme.4 Aaronin verisolujen DNA:n muuttumisen merkittävän tapahtumasarjan lailla myös meidän sydämemme voi muuttua5, voimme saada Hänen kuvansa kasvoihimme6 ja tulla uusiksi luoduiksi Kristuksessa7.

Alma muistutti Sarahemlan kansaa edellisestä sukupolvesta, joka oli kokenut kääntymyksen. Puhuen isästään Alma selitti: ”Hänen uskonsa mukaisesti hänen sydämessään tapahtui voimallinen muutos.”8 Hän kysyi sitten: ”Oletteko kokeneet tämän voimallisen muutoksen sydämessänne?”9 Eivät ihmiset muuttaneet omaa sydäntään. Todellisen muutoksen sai aikaan Herra. Alma ilmaisi tämän hyvin selvästi. Hän sanoi: ”Katso, hän muutti heidän sydämensä.”10 ”He nöyrtyivät ja panivat turvansa todelliseen ja elävään Jumalaan. Ja – – he olivat uskollisia loppuun asti [ja] pelastuivat.”11 Ihmiset olivat halukkaita avaamaan sydämensä ja osoittamaan uskoa, ja sitten Herra muutti heidän sydämensä. Ja mikä voimallinen muutos se olikaan! Ajatelkaa, kuinka erilaista näiden kahden Alma-nimisen miehen elämä oli ennen kuin heidän sydämensä muuttui ja sen jälkeen.12

Me olemme Jumalan lapsia, ja meillä on majesteettinen päämäärä. Me voimme muuttua niin että meistä voi tulla Hänen kaltaisiaan ja voimme saada ”ilon täyteyden”13. Sen sijaan Saatana haluaisi meidän olevan onnettomia, kuten hän on.14 Meillä on kyky valita, ketä me seuraamme.15 Kun seuraamme Saatanaa, me annamme voimaa hänelle.16 Kun seuraamme Jumalaa, Hän antaa voimaa meille.

Vapahtaja opetti, että meidän tulee olla täydellisiä.17 Tämä voi tuntua kovin lannistavalta. Näen selvästi henkilökohtaiset puutteeni ja olen tuskallisen tietoinen välimatkasta minun ja täydellisyyden välillä. Saatamme olla taipuvaisia ajattelemaan, että meidän täytyy itse tehdä itsestämme täydellisiä, mutta se ei ole mahdollista. Jokaisen ehdotuksen noudattaminen jokaisesta maailman itsensä kehittämisen kirjasta ei saa sitä aikaan. On olemassa vain yksi keino ja yksi nimi, jonka kautta täydellisyys tulee. Meidät on ”tehty täydellisiksi Jeesuksen, uuden liiton välimiehen kautta, joka sai aikaan tämän täydellisen sovituksen vuodattamalla oman verensä”18. Meidän täydellisyytemme on mahdollista vain Jumalan armosta.

Voitteko kuvitella, kuinka musertavaa nuorelle lapsenlapsellemme Aaronille olisi ollut olettaa, että hänen olisi pitänyt ymmärtää ja suorittaa itse kaikki luuydinsiirtoonsa liittyvät lääketieteelliset toimenpiteet? Meidän ei pidä olettaa, että meidän täytyy tehdä se, minkä vain Vapahtaja voi tehdä meidän täydelliseksi tulemisemme ihmeellisessä prosessissa.

Kuten Moroni opetti päättäessään aikakirjansa: ”Niin, tulkaa Kristuksen luokse ja tulkaa täydellisiksi hänessä – –; ja jos te kiellätte itseltänne kaiken jumalattomuuden ja rakastatte Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, silloin hänen armonsa riittää teille, niin että te hänen armostaan voitte olla täydellisiä Kristuksessa.”19 Mikä lohdullinen ja voimallinen totuus! Hänen armonsa riittää minulle. Hänen armonsa riittää teille. Hänen armonsa riittää kaikille ihmisille, jotka ovat ”työn ja kuormien uuvuttamat”20.

Sellaisissa lääketieteellisissä hoidoissa, joita Aaron sai, lopputuloksesta on aina jonkin verran epävarmuutta. Itse asiassa Aaron tarvitsi toisenkin luuydinsiirron, sillä ensimmäisessä oli komplikaatioita. Onneksi hengellisen sydämenmuutoksen yhteydessä meidän ei tarvitse pohtia, käykö niin. Kun elämme Hänen tahtonsa mukaan ”turvautuen täysin hänen ansioihinsa, joka on voimallinen pelastamaan”21, meillä on täysi takuu siitä, että Vapahtajan veri puhdistaa meidät ja lopulta meidät tehdään täydellisiksi Hänessä. Hän on ”totuuden Jumala [eikä] voi valehdella”22.

Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä muutos vie aikaa eikä se tule valmiiksi ennen kuin tämän elämän jälkeen, mutta lupaus on varma. Vaikka Jumalan lupausten täyttyminen tuntuu olevan kaukana, me silti hyväksymme nuo lupaukset tietäen, että ne täyttyvät.23

Ihmeellinen muutos Aaronin terveydessä on tuonut suurta iloa perheellemme. Kuvitelkaa sitä suurta iloa taivaassa, kun meidän sielussamme tapahtuu voimallinen muutos.

Taivaallinen Isämme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus rakastavat meitä, ja He ovat armollisesti tarjoutuneet muuttamaan meitä ja tekemään meistä täydellisiä. He haluavat tehdä niin. Se on keskeistä Heidän työssään ja kirkkaudessaan.24 Todistan, että Heillä on voima tehdä niin, kun me tulemme Heidän luokseen uskossa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.