Hänen ikeensä on hyvä kantaa ja Hänen kuormansa on kevyt
Muistakaamme, että jokainen ihminen tämän maan päällä on Jumalan lapsi ja Hän rakastaa ihan jokaista.
Tarina kertoo miehestä nimeltä Jack, jolla oli rakas lintukoira nimeltä Cassie. Jack oli todella ylpeä Cassiesta ja kehuskeli usein sillä, miten taitava koira se oli. Todistaakseen tämän Jack kutsui muutamia ystäviä katsomaan Cassien suoritusta. Saavuttuaan metsästyskerholle Jack päästi Cassien juoksemaan ympäriinsä sillä aikaa kun hän meni sisään ilmoittautumaan.
Kun oli aika aloittaa, Jack oli innokas esittelemään Cassien ihmeellisiä taitoja. Cassie käyttäytyi kuitenkin oudosti. Se ei noudattanut mitään Jackin käskyä, kuten se tavallisesti teki hyvin auliisti. Se vain halusi pysyä hänen rinnallaan.
Jack turhautui, nolostui ja suuttui Cassielle, ja pian hän ehdotti poislähtöä. Cassie ei edes hypännyt auton lavalle, joten Jack nosti sen kärsimättömästi ylös ja työnsi sen kuljetushäkkiin. Hän kihisi kiukusta, kun ne, jotka olivat hänen mukanaan, pilkkasivat hänen koiransa käytöstä aina kotiin asti. Jack ei voinut ymmärtää, miksi Cassie käyttäytyi huonosti. Se oli hyvin koulutettu, ja se oli aiemmin halunnut vain miellyttää ja palvella häntä.
Saavuttuaan kotiin Jack alkoi tutkia Cassieta vammojen, takiaisten tai punkkien varalta, kuten hän tavallisesti teki. Kun hän pani kätensä sen rinnan päälle, hän tunsi jotakin märkää ja huomasi, että hänen kätensä oli aivan veressä. Häpeissään ja kauhuissaan hän huomasi, että Cassiella oli pitkä, leveä viiltohaava rintaluuhun asti. Hän löysi toisen sen oikeasta etujalasta, myös luuhun asti.
Jack otti Cassien syliinsä ja alkoi itkeä. Hän oli musertavan häpeissään siitä, kuinka hän oli tuominnut Cassien ja kohdellut sitä väärin. Cassie oli aiemmin päivällä käyttäytynyt epätavallisesti, koska se oli loukkaantunut. Kipu, kärsimys ja haavat olivat vaikuttaneet sen käytökseen. Kyse ei ollut lainkaan siitä, ettei se olisi halunnut totella Jackia tai ettei se olisi rakastanut häntä.1
Kuulin tämän kertomuksen vuosia sitten enkä ole koskaan unohtanut sitä. Kuinka monia haavoittuneita meillä on keskuudessamme? Kuinka usein me tuomitsemme muita heidän ulkoisen olemuksensa ja tekojensa tai tekemättä jättämistensä perusteella, kun – jos ymmärtäisimme kaiken täysin – me sen sijaan suhtautuisimme heihin myötätuntoisesti haluten auttaa emmekä lisätä heidän kuormiaan omalla tuomiollamme?
Olen syyllistynyt tähän monta kertaa elämässäni, mutta Herra on kärsivällisesti opettanut minua henkilökohtaisin kokemuksin ja kuunnellessani monien muiden elämänkokemuksia. Olen oppinut arvostamaan täydemmin rakkaan Vapahtajamme esimerkkiä, kun Hän käytti hyvin suuren osan omasta ajastaan muiden palvelemiseen rakkautta osoittaen.
Nuorimman tyttäreni elämänkokemukseen on sisältynyt emotionaaliseen terveyteen liittyviä haasteita siitä lähtien, kun hän oli pieni tyttö. Hänen elämänsä aikana on ollut monia kertoja, jolloin hänestä on tuntunut, ettei hän pysty jatkamaan. Me olemme ikuisesti kiitollisia maanpäällisille enkeleille, jotka ovat olleet läsnä niinä hetkinä: istuneet hänen kanssaan, kuunnelleet häntä, itkeneet hänen kanssaan sekä jakaneet yhdessä ainutlaatuisia lahjoja, hengellistä ymmärrystä ja keskinäistä rakkautta. Sellaisissa rakastavissa olosuhteissa kuormat ovat usein keventyneet molemmin puolin.
Vanhin Joseph B. Wirthlin sanoi lainaten Ensimmäistä kirjettä korinttilaisille: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”2
Hän jatkoi:
”Paavalin sanoma tälle uudelle pyhien joukolle oli yksinkertainen ja suora: Millään, mitä ihminen tekee, ei ole paljonkaan väliä, ellei hänellä ole rakkautta. Hän voi puhua kielillä, hänellä voi olla profetoimisen lahja, hän voi tuntea kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon – mutta vaikka hänellä olisi usko siirtää vuoria, niin ilman rakkautta siitä ei ole hänelle mitään hyötyä.
’Aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta’ [Moroni 7:47]. Vapahtaja oli esimerkkinä siitä rakkaudesta.”3
Voimme lukea Johanneksen evankeliumista: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”4
Kirkkomme johtajat ovat pitäneet monia puheita laupeudesta, ykseydestä, rakkaudesta, ystävällisyydestä, myötätunnosta, anteeksiannosta ja armosta. Uskon, että Vapahtaja kutsuu meitä elämään korkeammalla, pyhemmällä tavalla5 – Hänen rakkautensa tavalla, niin että kaikki voivat tuntea kuuluvansa joukkoon ja olevansa tarpeen.
Meitä käsketään rakastamaan muita6 ja olemaan tuomitsematta heitä7. Laskekaamme alas tuo raskas kuorma, sillä se ei ole meidän kannettavissamme.8 Sen sijaan voimme tarttua Vapahtajan rakkauden ja myötätunnon ikeeseen.
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua – –.
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”9
Vapahtaja ei suvaitse syntiä vaan tarjoaa meille rakkauttaan ja antaa meille anteeksi, kun teemme parannuksen. Aviorikoksesta tavatulle naiselle Hän sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”10 Ne, joita Hän kosketti, tunsivat Hänen rakkautensa, ja tuo rakkaus paransi ja muutti heidät. Hänen rakkautensa innoitti heitä tuntemaan halua muuttaa elämänsä. Eläminen Hänen tavallaan tuo iloa ja rauhaa, ja Hän kutsui muita elämään sillä tavalla osoittaen lempeyttä, ystävällisyyttä ja rakkautta.
Vanhin Gary E. Stevenson on sanonut: ”Kun kohtaamme elämän tuulia ja rankkasateita, sairautta ja loukkaantumisia, Herra – meidän paimenemme, meidän huolenpitäjämme – ravitsee meitä rakkautta ja ystävällisyyttä osoittaen. Hän parantaa meidän sydämemme ja elvyttää meidän sielumme.”11 Eikö meidän Jeesuksen Kristuksen seuraajien pitäisi tehdä samoin?
Vapahtaja pyytää meitä oppimaan Hänestä12 ja tekemään sitä, mitä olemme nähneet Hänen tekevän13. Hän on rakkauden – puhtaan rakkauden – ruumiillistuma. Kun vähitellen opimme tekemään sen, mitä Hän pyytää meiltä – ei velvollisuudesta eikä edes niiden siunausten vuoksi, joita saatamme saada, vaan pelkästään rakkaudesta Häntä ja taivaallista Isäämme kohtaan14 – Hänen rakkautensa virtaa meidän lävitsemme ja saa kaiken, mitä Hän pyytää, paitsi mahdolliseksi myös lopulta paljon helpommaksi, kevyemmäksi15 ja riemullisemmaksi kuin osaamme koskaan kuvitella. Se vaatii harjoitusta. Se voi viedä vuosia, kuten omalla kohdallani, mutta kun me edes haluamme rakkauden olevan kannustavana voimanamme, Hän voi ottaa tuon halun16, tuon siemenen, ja lopulta muuttaa sen kauniiksi puuksi, joka on täynnä suloisimpia hedelmiä17.
Yhdessä rakkaista lauluistamme lauletaan: ”Miksi muita tuomitsisin? Itsekin oon heikko vaan. Oman murheen yksinäisen kantaa kukin rinnassaan.”18 Kenellä meistä mahtaa olla yksinäisiä murheita? Näennäisen kapinallisella lapsella tai teini-ikäisellä, avioerolapsilla, yksinhuoltajaäidillä tai -isällä, niillä, joilla on fyysiseen tai mielenterveyteen liittyviä haasteita, niillä, jotka kyseenalaistavat uskonsa, niillä, jotka kokevat rotuun tai kulttuuriin perustuvia ennakkoluuloja, niillä, jotka tuntevat yksinäisyyttä, niillä, jotka kaipaavat pääsyä naimisiin, niillä, joilla on haitallisia riippuvuuksia, ja hyvin monilla muilla, jotka kärsivät monenlaisista haasteellisista elämänkokemuksista – usein myös niillä, joiden elämä näyttää päällisin puolin täydelliseltä.
Kenelläkään meistä ei ole täydellistä elämää tai täydellistä perhettä, minulla ei tosiaankaan ole. Kun pyrimme tuntemaan myötätuntoa muita kohtaan, jotka myös kokevat haasteita ja puutteita, se voi auttaa heitä tuntemaan, etteivät he ole yksin omissa kamppailuissaan. Jokaisen pitää voida tuntea, että hän todella kuuluu joukkoon ja että häntä todella tarvitaan osana Kristuksen ruumista.19 Saatanan suurena haluna on saada aikaan hajaannusta Jumalan lasten keskuudessa, ja hän on menestynyt siinä hyvin, mutta ykseydessä on suurta voimaa.20 Ja kuinka tarpeellista meidän onkaan kulkea käsi kädessä toistemme kanssa tällä kuolevaisuuden haastavalla matkalla!
Profeettamme, presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Kaikenlainen väkivalta tai ennakkoluulot toista ihmistä kohtaan kansallisuuden, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, koulutustason, kulttuurin tai muiden merkittävien tunnisteiden vuoksi loukkaavat Luojaamme! Sellainen kaltoin kohteleminen saa meidät elämään Hänen liittopojan tai -tyttären asemamme alapuolella!”21
Vaikka presidentti Nelson on kutsunut kaikkia tulemaan liittopolulle, joka johtaa takaisin taivaallisen Isämme luo, ja pysymään sillä, hän on myös antanut seuraavan neuvon: ”Jos – – ystäviä ja perheenjäseniä jää pois kirkosta, rakastakaa heitä edelleen. Teidän tehtävänne ei ole tuomita jonkun toisen valintaa yhtään enempää kuin tekään ansaitsette sitä, että teitä arvostellaan uskollisena pysymisestä.”22
Ystävät, muistakaamme, että jokainen ihminen tämän maan päällä on Jumalan lapsi23 ja Hän rakastaa ihan jokaista24. Onko sinun polullasi ihmisiä, joita olet taipuvainen tuomitsemaan? Jos näin on, muista, että nämä ovat meille kallisarvoisia tilaisuuksia harjoitella rakastamista siten kuin Vapahtaja rakastaa.25 Kun noudatamme Hänen esimerkkiään, voimme olla yhdistettynä ikeeseen Hänen kanssaan ja edistää rakkauden ja yhteenkuulumisen tunnetta kaikkien Isämme lasten sydämessä.
”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.”26 Kun olemme täynnä Vapahtajan rakkautta, Hänen ikeensä voi todella olla hyvä kantaa ja Hänen kuormansa voi tuntua kevyeltä.27 Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.