Yleiskonferenssi
Olkaa uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen
Lokakuun 2022 yleiskonferenssi


Olkaa uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen

Meidän kaikkien on tarpeen hankkia oma todistus Jeesuksesta Kristuksesta, hillitä intohimojamme, tehdä parannus synneistämme sekä olla uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen.

Viime lokakuussa sain yhdessä presidentti M. Russell Ballardin ja vanhin Jeffrey R. Hollandin kanssa tehtäväkseni vierailla Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa me kaikki kolme palvelimme nuorina lähetyssaarnaajina. Meillä oli etuoikeus opettaa ja todistaa sekä elää uudelleen kirkon varhaishistoriaa Brittein saarilla, jossa isoisäni isoisä Heber C. Kimball ja hänen toverinsa olivat ensimmäisiä lähetyssaarnaajia.1

Presidentti Russell M. Nelson kiusoitteli meitä tästä tehtävästä ja totesi, että oli epätavallista antaa kolmelle apostolille tehtävä vierailla alueella, jossa he olivat palvelleet nuoruudessaan lähetyssaarnaajina. Hän myönsi, että kaikki haluavat saada tehtävän vierailla nuoruutensa lähetyskentällä. Leveästi hymyillen hän selitti ytimekkäästi tätä ennakkotapausta, että jos tulee toinenkin kolmen apostolin ryhmä, joka on palvellut samalla lähetyskentällä yli 60 vuotta sitten, niin myös he voivat saada samanlaisen tehtävän.

Kuva
Heber<nb/>C. Kimball

Valmistautuessani tähän tehtävään luin uudelleen kirjan Life of Heber C. Kimball [Heber C. Kimballin elämä], jonka on kirjoittanut hänen tyttärenpoikansa Orson F. Whitney, joka myöhemmin kutsuttiin apostolinvirkaan. Sain tämän kirjan kallisarvoiselta äidiltäni, kun olin melkein seitsemänvuotias. Valmistauduimme tuolloin osallistumaan tilaisuuteen, jossa presidentti George Albert Smith vihkisi Tämä on se paikka -muistomerkin 24. heinäkuuta 1947.2 Äitini halusi minun tietävän enemmän esi-isästäni Heber C. Kimballista.

Tässä kirjassa on presidentti Kimballin esittämänä pidetty syvällinen lausunto, jolla on merkitystä meidän ajallemme. Ennen tuon lausunnon lukemista saanen kertoa hieman taustaa.

Kun profeetta Joseph Smith oli vangittuna Libertyn vankilassa, apostoli Brigham Youngin ja apostoli Heber C. Kimballin vastuuna oli valvoa pyhien evakuointia Missourista hirvittävän kehnoissa olosuhteissa. Evakuointi oli tarpeen suurelta osin kuvernööri Lilburn W. Boggsin antaman hävityskäskyn vuoksi.3

Miltei 30 vuotta myöhemmin Heber C. Kimball, siihen aikaan ensimmäisestä presidenttikunnasta, muisteli tätä mennyttä tapahtumaa uuden sukupolven parissa ja opetti: ”Sallikaa minun sanoa teille, että monet teistä näkevät ajan, jolloin teillä on kaikki vaivat, koettelemukset ja vainot, jotka voitte kestää, ja paljon mahdollisuuksia osoittaa, että olette uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen.”4

Heber jatkoi: ”Selviytyäksenne tulevista vaikeuksista teillä pitää välttämättä olla omakohtainen tieto tämän työn totuudesta. Vaikeudet ovat luonteeltaan sellaisia, että mies tai nainen, jolla ei ole tätä omakohtaista tietoa eli todistusta, lankeaa. Ellei teillä ole todistusta, eläkää oikein ja huutakaa Herran puoleen, älkääkä lakatko, [ennen kuin saatte] sen. Ellette tee niin, te ette kestä. – – Aika koittaa, jolloin kukaan mies tai nainen ei voi elää lainavalon turvin. Jokaisella täytyy olla oppaanaan oma sisäinen valo. – – Jos teillä ei ole sitä, ette voi kestää. Pyrkikää siis saamaan todistus Jeesuksesta ja tarttukaa siihen niin, että kun koettelemusten aika tulee, ette kompastu ja kaadu.”5

Me kaikki tarvitsemme omakohtaisen todistuksen Jumalan työstä6 ja Jeesuksen Kristuksen ratkaisevan tärkeästä roolista. Opin ja liittojen luvussa 76 puhutaan kolmesta kirkkauden asteesta ja selestistä kirkkautta verrataan aurinkoon. Sitten siinä verrataan terrestristä valtakuntaa kuuhun.7

On mielenkiintoista, että auringolla on oma valonsa, mutta kuun valo on heijastusta eli ”lainavaloa”. Jakeessa 79 sanotaan terrestrisestä valtakunnasta: ”Nämä ovat niitä, jotka eivät ole rohkeita todistuksessa Jeesuksesta.” Me emme voi saavuttaa selestistä valtakuntaa ja elää Isän Jumalan luona lainavalon turvin. Me tarvitsemme oman todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan.

Me elämme maailmassa, jossa pahuus lisääntyy8 ja sydämet kääntyvät pois Jumalasta ihmiskäskyjen tähden9. Yksi pyhien kirjoitusten vakuuttavimpia esimerkkejä Heber C. Kimballin huolenaiheista, jotka koskevat todistuksen hankkimista Jumalan työstä ja Jeesuksesta Kristuksesta, esitetään Alman neuvoissa kolmelle pojalleen – Helamanille, Siblonille ja Koriantonille.10 Kaksi hänen pojistaan oli ollut uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen. Mutta yksi pojista oli tehnyt huonoja päätöksiä. Minulle Alman neuvojen suurin merkittävyys on siinä, että hän antoi niitä isänä omien lastensa hyödyksi.

Heber C. Kimballin tavoin Alma kantoi ensisijaisesti huolta siitä, että kullakin olisi todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja he olisivat uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen.

Opettaessaan merkittävällä tavalla poikaansa Helamania Alma antaa syvällisen lupauksen, että ”jokainen, joka panee turvansa Jumalaan, saa vahvistusta koettelemuksissaan ja vastoinkäymisissään ja ahdingoissaan, ja hänet ylennetään viimeisenä päivänä”11.

Vaikka Alma olikin saanut ilmestyksen, jossa hän oli nähnyt enkelin, tämä on harvinaista. Tyypillisempiä ovat Pyhän Hengen antamat vaikutelmat. Nämä vaikutelmat voivat olla yhtä tärkeitä kuin enkelin ilmestyminen. Presidentti Joseph Fielding Smith opetti: ”Sieluun tulevat vaikutelmat, joita Pyhä Henki antaa, ovat paljon merkittävämpiä kuin näky. Kun Henki puhuu hengelle, sieluun jäävää jälkeä on paljon vaikeampi pyyhkiä pois.”12

Tämä johtaa meidät Alman neuvoihin toiselle pojalleen Siblonille. Siblon oli vanhurskas kuten veljensä Helaman. Neuvo, jota haluan korostaa, on Alma 38:12, jossa lukee: ”Katso – –, että hillitset kaikki intohimosi, jotta täyttyisit rakkaudella.”

Hillitä on mielenkiintoinen sana. Kun ratsastamme hevosella, me käytämme suitsia sen hillitsemiseen. Hyviä synonyymeja voisivat olla ohjata, valvoa tai pidellä aloillaan. Vanha testamentti kertoo meidän huutaneen ääneen iloamme, kun saimme tietää, että saisimme fyysisen ruumiin.13 Ruumis ei ole paha – se on kaunis ja välttämätön – mutta jotkin intohimot, ellemme käytä niitä oikein ja hillitse niitä asianmukaisesti, voivat erottaa meidät Jumalasta ja Hänen työstään ja vaikuttaa kielteisesti todistukseemme.

Puhutaanpa erityisesti kahdesta intohimosta – ensiksikin vihasta ja toiseksi himosta.14 On mielenkiintoista, että hillitsemättömänä tai hallitsemattomana kumpikin voi aiheuttaa suurta murhetta, vähentää Hengen vaikutusta sekä erottaa meidät Jumalasta ja Hänen työstään. Vastustaja hyödyntää jokaista tilaisuutta täyttääkseen elämämme kuvilla, joissa on väkivaltaa ja moraalittomuutta.

Joissakin perheissä se, että vihainen aviomies tai vaimo lyö puolisoaan tai lastaan, on tavallista. Osallistuin heinäkuussa Yhdistyneen kuningaskunnan kaikkien puolueiden parlamentaariseen foorumiin Lontoossa.15 Naisiin ja nuoriin kohdistuvaa väkivaltaa tähdennettiin merkittävänä maailmanlaajuisena ongelmana. Fyysisen väkivallan lisäksi jotkut ovat syyllistyneet sanalliseen väkivaltaan. Perhejulistuksessa sanotaan, että ne, ”jotka kohtelevat pahasti puolisoaan tai jälkeläisiään – –, seisovat eräänä päivänä tilivelvollisina Jumalan edessä”16.

Presidentti Nelson painotti tätä voimakkaasti eilen aamulla.17 Pyydän teitä päättämään, että riippumatta siitä, kohdistivatko vanhempanne teihin väkivaltaa vai eivät, niin te ette kohdista puolisoonne tai lapsiinne fyysistä, sanallista tai henkistä väkivaltaa.

Meidän aikanamme yksi merkittävimmistä haasteista on yhteiskunnallisiin asioihin liittyvä kiistely ja sanallinen väkivalta. Monissa tapauksissa viha ja loukkaava kielenkäyttö ovat syrjäyttäneet järjen, keskustelun ja kohteliaisuuden. Monet ovat hylänneet Vapahtajan virkaiältään vanhimman apostolin Pietarin kehotuksen tavoitella Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, kuten itsehillintää, kärsivällisyyttä, jumalanpelkoa, keskinäistä kiintymystä ja rakkautta.18 He ovat myös hylänneet Kristuksen kaltaisen nöyryyden ominaisuuden.

Sen lisäksi, että hillitsemme vihamme ja hallitsemme muita intohimojamme, meidän täytyy elää puhdasta moraalista elämää valvomalla ajatuksiamme, kielenkäyttöämme ja tekojamme. Meidän tulee välttää pornografiaa, arvioida kodissamme katselemiemme ohjelmien sopivuutta ja välttää kaikenlaista synnillistä käytöstä.

Tämä johtaa meidät Alman neuvoihin pojalleen Koriantonille. Toisin kuin veljensä Helaman ja Siblon, Korianton syyllistyi siveellisyysrikkomukseen.

Koska Korianton oli syyllistynyt siveettömyyteen, Alman oli välttämätöntä opettaa hänelle parannusta. Alman oli opetettava hänelle synnin vakavuutta ja sitten sitä, kuinka tehdä parannus.19

Niinpä Alman ennalta ehkäisevänä neuvona on intohimojen hillitseminen, mutta hänen neuvonsa niille, jotka ovat tehneet rikkomuksia, on parannuksen tekeminen. Presidentti Nelson antoi jäsenille syvällisiä neuvoja parannuksen tekemisestä huhtikuun 2019 yleiskonferenssissa. Hän teki selväksi, että päivittäinen parannus on olennainen osa meidän elämäämme. ”Parannus ei ole yksittäinen tapahtuma, se on prosessi. Se on avain onnellisuuteen ja mielenrauhaan”, hän opetti. ”Päivittäinen parannus on tie puhtauteen, ja puhtaus tuo voimaa.”20 Jos Korianton olisi tehnyt niin kuin presidentti Nelson neuvoi, hän olisi tehnyt parannuksen heti, kun hän oli alkanut hautoa epäpuhtaita ajatuksia. Suuria rikkomuksia ei olisi tapahtunut.

Alman pojilleen lopuksi antama neuvo on yksi tärkeimmistä opinkohdista kaikissa pyhissä kirjoituksissa. Se liittyy Jeesuksen Kristuksen aikaansaamaan sovitukseen.

Alma todisti, että Kristus ottaisi pois synnin.21 Ilman Vapahtajan sovitusta oikeudenmukaisuuden iankaikkinen periaate vaatisi rangaistuksen.22 Vapahtajan sovituksen ansiosta armo voi voittaa niiden kohdalla, jotka ovat tehneet parannuksen, ja se voi sallia heidän palata Jumalan luo. Meidän olisi hyvä pohtia tätä ihmeellistä oppia.

Kukaan ei voi palata Jumalan luo pelkästään omien hyvien tekojensa avulla. Me kaikki tarvitsemme Vapahtajan uhrin apua. Kaikki ovat tehneet syntiä, ja vain Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta me voimme saada armon ja elää Jumalan luona.23

Alma antoi Koriantonille myös suurenmoisia neuvoja meidän kaikkien hyväksi, jotka olemme tehneet tai tulemme tekemään parannusta riippumatta siitä, ovatko synnit pieniä vai yhtä vakavia kuin Koriantonin synnit. Luvun Alma 42 jakeessa 29 sanotaan: ”Ja nyt, poikani, minä toivon, ettet enää antaisi näiden asioiden vaivata itseäsi ja antaisit vain syntiesi vaivata itseäsi sillä vaivalla, joka johdattaa sinut parannukseen.”

Korianton otti varteen Alman neuvot, ja hän sekä teki parannuksen että palveli kunniakkaasti. Vapahtajan sovituksen ansiosta parantuminen on kaikkien ulottuvilla.

Alman aikana, Heberin aikana ja epäilemättä myös meidän aikanamme meidän kaikkien on tarpeen hankkia oma todistus Jeesuksesta Kristuksesta, hillitä intohimojamme, tehdä parannus synneistämme ja kokea rauhaa Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla sekä olla uskollisia Jumalalle ja Hänen työlleen.

Hiljattain pitämässään puheessa ja jälleen tänä aamuna presidentti Russell M. Nelson sanoi sen näin: ”Pyydän teitä ottamaan vastuun siitä, että teillä on oma todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Tehkää työtä sen eteen. Ottakaa se omaksenne. Huolehtikaa siitä. Hoivatkaa sitä niin, että se kasvaa. Katsokaa sitten, kuinka elämässänne tapahtuu ihmeitä.”24

Olen kiitollinen siitä, että kuulemme nyt presidentti Nelsonia. Todistan, että presidentti Nelson on Herran profeetta meidän aikaamme varten. Rakastan ja arvostan sitä ihmeellistä innoitusta ja opastusta, jota saamme hänen kauttaan.

Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina lausun varman todistukseni Vapahtajan jumalallisuudesta ja Hänen sovitustyönsä todellisuudesta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Ronald K. Esplin, ”A Great Work Done in That Land”, Ensign, heinäkuu 1987, s. 20: ”Kesäkuun 13. päivänä vanhin Kimball, Orson Hyde, Joseph Fielding ja Heberin ystävä Willard Richards lähtivät Kirtlandista Englantiin. New Yorkissa 22. kesäkuuta kanadalaiset Isaac Russell, John Goodson ja John Snyder liittyivät heidän joukkoonsa. Sitten nämä seitsemän lähetyssaarnaajaa varasivat matkan Liverpooliin Garrick-laivalle.” (Ks. Heber C. Kimball papers, 1837–1866; Willard Richards journals and papers, 1821–1854, kirkon historian kirjasto, Salt Lake City.)

  2. Salt Lake Cityn itäpuolella Utahissa Emigration Canyonin suulla sijaitseva Tämä on se paikka -muistomerkki kunnioittaa 100-vuotisjuhlaa pyhien saapumisesta Suolajärven laaksoon 24. heinäkuuta 1847. Muistomerkissä on Brigham Youngin, Heber C. Kimballin ja Wilford Woodruffin patsaat.

  3. Vuoden 1839 alussa 8 000 – 10 000 myöhempien aikojen pyhää pakeni Missourista omankädenoikeuteen syyllistyneiden ja rähinöitsijöiden väkivaltaisia tekoja. Brigham Youngin ja Heber C. Kimballin johdolla perustettiin komitea keräämään tarvikkeita, arvioimaan tarpeita ja määrittelemään reittejä 320 kilometrin pituista uuvuttavaa talvipakoa varten Illinoisiin. Quincyn kaupungin myötätuntoiset asukkaat tarjosivat kärsiville pyhille tilapäistä suojaa ja ruokaa. (Ks. Saints: The Story of the Church of Jesus Christ in the Latter Days, osa 1, The Standard of Truth, 1815–1846, 2018, s. 375–377; William G. Hartley, ”The Saints’ Forced Exodus from Missouri”, julkaisussa Joseph Smith, The Prophet and Seer, toim. Richard Neitzel Holzapfel ja Kent P. Jackson, 2010, s. 347–389.)

  4. Julkaisussa Orson F. Whitney, Life of Heber C. Kimball: An Apostle, the Father and Founder of the British Mission, 1945, s. 449, korostus lisätty.

  5. Ks. Orson F. Whitney, Life of Heber C. Kimball, s. 450.

  6. Ks. Moos. 1:39; ks. myös ”Pelastuksen ja korotuksen työ”, kohta 1.2 julkaisussa Yleiskäsikirja: Palveleminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, churchofjesuschrist.org. Me tulemme Kristuksen luo ja autamme Jumalan työssä, kun elämme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, huolehdimme apua tarvitsevista, kutsumme kaikkia vastaanottamaan evankeliumin ja yhdistämme perheitä iankaikkisuudeksi. Ks. myös OL 110, jossa esitetään pelastuksen työtä varten annetut avaimet.

  7. Ks. myös 1. Kor. 15:40–41.

  8. Ks. OL 45:27.

  9. Ks. OL 45:29.

  10. Alma oli profeetta Alman poika. Hän oli kansakunnan ylituomari sekä ylipappi ja profeetta. Hän koki nuorena miehenä ihmeellisen kääntymyksen.

  11. Alma 36:3.

  12. Joseph Fielding Smith, ”The First Presidency and the Council of the Twelve”, Improvement Era, marraskuu 1966, s. 979.

  13. Ks. Job 38:7.

  14. Ks. Alma 39:9. Alma opettaa Koriantonia: ”[Älä] enää seuraa silmiesi himoja.”

  15. Kaikkien puolueiden parlamentaarinen ryhmä, parlamentin istunnot, tiistai 5. heinäkuuta 2022, ”Preventing Violence and Promoting Freedom of Belief” [Väkivallan ehkäiseminen ja uskonnonvapauden edistäminen].

  16. Perhe – julistus maailmalle”, jeesuksenkristuksenkirkko.org; ks. myös Patrick Kearon, ”Hän on noussut kuolleista parantaminen siivissään – me voimme olla enemmän kuin voittajia”, Liahona, toukokuu 2022, s. 37–40.

  17. Ks. Russell M. Nelson, ”Mikä on totta?”, Liahona, marraskuu 2022, s. 29.

  18. Ks. 2. Piet. 1:5–10.

  19. Ks. Alma 39:9.

  20. Russell M. Nelson, ”Me voimme toimia paremmin ja olla parempia”, Liahona, toukokuu 2019, s. 68.

  21. Ks. Alma 39:15.

  22. Ks. Alma 42:16.

  23. Ks. 2. Nefi 25:23.

  24. Russell M. Nelson, Facebook, 1. elokuuta 2022, facebook.com/russell.m.nelson; Twitter, 1. elokuuta 2022, twitter.com/nelsonrussellm; Instagram, 1. elokuuta 2022, instagram.com/russellmnelson; ks. myös ”Iankaikkisuuden valintoja”, maailmanlaajuinen hartaustilaisuus nuorille aikuisille, 15. toukokuuta 2022, broadcasts.churchofjesuschrist.org.