2002
’Uhria seuraa aina siunaus Herran’
Marraskuu 2002


”Uhria seuraa aina siunaus Herran”

Jos olemme rakastavia, jos olemme armeliaita, jos olemme kuuliaisia Jumalalle ja seuraamme Hänen profeettojaan, meidän uhrauksiamme seuraavat aina Herran siunaukset.

Sanat ”uhria seuraa aina siunaus Herran” laulussa ”Kunnia miehelle”1 liikuttavat minua aina. Uhri määritellään seuraavasti: ”Luopuminen jostakin arvokkaasta jonkin tärkeämmän tai arvokkaamman asian hyväksi.”2 Uhreja on monenlaisia. Myöhempien aikojen pyhät tekevät Herran kanssa liiton uhrata. Tekemällä niin me alistamme tahtomme Hänen tahtoonsa pyhittäen elämämme Hänen valtakuntansa rakentamiseksi ja Hänen lastensa palvelemiseksi.

Niille, jotka uhraavat uskollisesti maksamalla rehelliset kymmenykset, Herra on luvannut avata taivaan ikkunat.3 Tuo uhraus ei koidu siunaukseksi vain kyseiselle henkilölle ja perheelle, vaan nuo vapaaehtoiset lahjoitukset tarjoavat myös ne voimia antavat mahdollisuudet, joiden avulla Herran valtakunta tekee ihmeitä joka päivä. Kuningas Benjamin on sanonut: ”Minä tahdon teidän ajattelevan niiden siunattua ja onnellista tilaa, jotka pitävät Jumalan käskyt. Sillä katso, he ovat siunattuja kaikessa, sekä ajallisessa että hengellisessä.”4 Kymmenysten ja uhrien uskollinen antaminen on ulkoinen ilmaus sisäisestä sitoutumisesta uhraamiseen.

Paaston lain noudattaminen on toinen uhrauksen muoto. Herra pyytää meitä varaamaan yhden sunnuntain kuukaudessa, jolloin paastoamme kahden aterian ajan. Meitä pyydetään antamaan niistä kahdesta ateriasta säästynyt rahasumma kirkolle, jotta se voi auttaa puutteessa eläviä. Paastoamisella ja runsaan uhrin antamisella on jalostava vaikutus sieluun. Presidentti Spencer W. Kimball on sanonut: ”Noudattaessaan paaston lakia ihminen löytää henkilökohtaisen voimanlähteen, minkä avulla hän voi voittaa nautinnonhalun ja itsekkyyden.”5

Temppeli- ja sukututkimustyö on rakkaudesta tapahtuvaa uhrautumista. Uskolliset pyhät viettävät miljoonia tunteja sukujuuria tutkien. He tutkivat mikrofilmejä ja asiakirjoja, ja kynää ja tietokonetta käyttäen he merkitsevät muistiin päivämääriä ja tapahtumia. Temppelissä he suorittavat pyhiä toimituksia rakkaiden esivanhempiensa puolesta. Vapahtajan uhrin tavoin tämäkin on vertauskuva uhrauksesta – tehdä toisten puolesta jotakin sellaista, jota nämä eivät voi itse tehdä.

Joitakin vuosia sitten ollessamme kirkon tehtävässä Pietarissa vaimollani Mary Jaynella ja minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus tuntea sukututkimustyön siunaukset. Vierailimme väestötilastoarkistossa ja näimme, kuinka kirkko teki kaikkensa mikrofilmatakseen läntisen Venäjän aikakirjoja. Kun katselin, miten arkistonhoitaja kuvasi sivuja Pihkovan kaupungista peräisin olevista vanhoista homeisista kirjoista, nimet muuttuivat todellisiksi ihmisiksi. He näyttivät hyppäävän ulos sivulta ja sanovan: ”Olet löytänyt minut. En ole enää kateissa. Tiedän, että jonakin päivänä, jossakin, joku perheestäni vie nimeni temppeliin ja minut kastetaan ja saan temppelipyhityksen, ja minun vaimoni ja lapseni sinetöidään minuun. Kiitos!”

Joseph Smithin elämä oli esimerkki epäitsekkäästä uhrautumisesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin puolesta. Vaikka profeetta Joseph kärsi suuresti, hän pysyi optimistisena ja kesti monia vainoja. Parley P. Pratt kertoo sydäntä vihlovasta kokemuksestaan profeetan kanssa Libertyn vankilassa Missourissa talvella 1838–1839. Nuo kuusi kärsimyksen ja vankeuden kuukautta kouluttivat tätä ”ennalta asetettua poikkeuksellista profeettaa”.

Vankilassa profeetta ja hänen veljensä olivat kuunnelleet rehentelyä ja niitä hirveitä väkivaltaisuuksia, joita vartijat olivat tehneet ”mormonien” parissa. Lopulta profeetta ei enää voinut sietää heidän alhaista kiroiluaan. Yhtäkkiä hän nousi ylös ja sanoi ”ukkosen äänellä”: ”’VAIETKAA, te hornan kuilun pahat henget! Jeesuksen Kristuksen nimessä minä nuhtelen teitä ja käsken teidän olla ääneti.’

Hän seisoi suorana ja pelottavan majesteettisena. Kahlehdittuna ja aseettomana, tyynenä, hillittynä ja arvokkaana ikään kuin enkeli. Pelosta vapisevat vartijat, jotka olivat laskeneet aseensa, lyyhistyivät yhteen nurkkaan ja pyytelivät häneltä anteeksi ja pysyivät sen jälkeen vaiti vahdin vaihtoon asti”.

Veli Pratt kirjoittaa edelleen: ”Olen nähnyt oikeudenpalvelijoita pukeutuneina virkavallan viittoihin – –; olen ollut kongressissa – – juhlallisissa istunnoissa; olen yrittänyt kuvitella mielessäni kuningaskuntien, kruunujen ja valtaistuimien hallitsijat – –, mutta ainoastaan yhden kerran olen nähnyt todellista arvokkuutta ja majesteetillisuutta – sen seistessä kahleissa keskiyöllä erään syrjäisen missourilaiskylän vankityrmässä.”6

Joitakin viikkoja tuon tapahtuman jälkeen, toisena vaikeana aikana, Joseph rukoili Herralta johdatusta. Herra vastasi: ”Poikani, rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken.”7 Sen jälkeen Herra sanoi profeetalle nämä arvoitukselliset sanat: ”Maan ääret tulevat kysymään nimeäsi.”8

Viisi vuotta myöhemmin, katsoessaan Nauvoon temppelin keskeneräistä rakennustyötä, Joseph tiesi, että hänen matkansa pää oli lähellä ja että hän oli menossa ”kuin karitsa teurastettavaksi”, mutta hän oli kuitenkin ”tyyni kuin kesäaamu”.9 Hän alistui vielä yhteen pidätykseen, sillä häntä luvattiin suojella. Hänen luottamuksensa kuitenkin petettiin. Kesäkuun 27. päivänä 1844 hänet ja hänen veljensä Hyrum murhattiin raa’asti Carthagen vankilassa.

Maan ääret ovat kysyneet Joseph Smithin nimeä, ja tänä päivänä aurinko paistaa alati Jeesuksen Kristuksen palautetun kirkon maailmanlaajuiselle jäsenistölle. Nämä sanat marttyyrikuoleman kärsineestä Abraham Lincolnista kuvaavat myös profeetta Joseph Smithin majesteettisuutta:

Hän oli vertaansa vailla oleva mies maailmassa.

Mies, joka veti vertoja vuorille ja merelle. – –

Ja kun hän kaatui pyörremyrskyssä, hän kaatui

kuin uljas setri, joka kaatuu vehreydessään

mahtavan äänen kaikuessa kukkuloilla

ja jättää jälkeensä tyhjän paikan taivasta vasten.10

Ei voi olla suurempaa uhrausta kuin Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen sovitusuhri. Hänen sovituksensa, vaikkakin käsittämätön ja vailla vertaa, oli tämän maailman kruunaava tapahtuma. Onneksi Hänen äärimmäisen, rakkaudesta tapahtuneen uhrinsa ansiosta kuolemalla ei ole pistintä eikä haudalla ole voittoa.

Meidän haasteemme on epäitsekkäästi uhrata kaikki, mitä meille on annettu, mukaan lukien oma tahtomme. Vanhin Neal A. Maxwell on sanonut oikeutetusti: ”Oman tahtonsa alistaminen on oikeastaan ainoa vertaansa vailla oleva henkilökohtainen asia, joka meillä on Jumalan alttarille asetettavaksi. Kaikki muu, mitä me ’annamme’ – – on itse asiassa sellaista, mitä Hän on jo antanut tai lainannut meille.”11

Uhraus on pohjimmiltaan sydämen asia – sydämen. ”Katso, Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä.”12 Jos olemme rakastavia, jos olemme armeliaita, jos olemme kuuliaisia Jumalalle ja seuraamme Hänen profeettojaan, meidän uhrauksiamme seuraavat aina Herran siunaukset. ”Ja teidän täytyy uhrata minulle uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli.”13

Sain kokea erikoisella tavalla välähdyksen Vapahtajamme rakastavasta uhrista minun puolestani. Ollessamme Jerusalemissa jouluaattona vaimoni ja minä kävimme monissa niistä paikoista, joissa Vapahtaja käveli ja opetti. Vapahtajan kärsimä tuska aiheutti meissä syvää murhetta seisoessamme Kaifaksen palatsin alapuolella olevassa vankityrmässä. Juuri siellä Herramme piestiin ja ruoskittiin. Näimme muurissa olevat kahleiden aukot. Kyynelsilmin lauloimme ”On tielleni mies murheiden”.14 Hän oli kelvottomien rikollisten joukossa hyvin yksin. Raskain sydämin rukoilimme rohkeutta olla Hänen kelvollisia palvelijoitaan.

Pian sen jälkeen kävimme tyhjässä puutarhahaudassa. Pyhien kirjoitusten sanat ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista”15 kaikuivat sydämessämme. Eliza R. Snow kirjoitti:

Hän vaikka riippui tuskissaan,

Ei vaikertanut ollenkaan.

Näin Isän tahdon täytti Hän, – –

Tehtävän pyhän, ylevän.

Hän kuolee vuoksi syntien – –

Antaakseen meille kirkkauden.16

Vapahtajan sovitusuhri oli suurin rakkaudenteko maailmassa.

Me laulamme presidentti Gordon B. Hinckleyn sanoin:

Hän uskon varma kallio,

Hän, ainut toivo ihmisten,

Tienviitta eloon parempaan,

Kointähti yössä kuolleiden.17

Tunnen surua siitä, että yksikin tippa Hänen verestään vuodatettiin minun tähteni. Rukoilen, että jonakin päivänä tapaan Vapahtajan. Polvistun ja suutelen haavoitettuja käsiä ja jalkoja, ja Hän pyyhkii pois kyyneleeni. Rukoilen, että Hän sanoo: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.”18 Hänen armonsa ansiosta meillä on toivoa, veljet ja sisaret. Hän on jokaisen siunauksen lähde.19 Tästä todistan suurimmassa nimessä, suurimman uhrauksen esimerkin, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. MAP-lauluja, 15.

  2. The Oxford Encyclopedic English Dictionary, 1991, hakusana ”sacrifice”, s. 1272– 1273.

  3. Ks. Mal. 3:10.

  4. Moosia 2:41.

  5. ”Miten tulla puhdassydämiseksi”, Valkeus, lokakuu 1978, s. 149.

  6. Ks. Autobiography of Parley P. Pratt, 1985, s. 180; ks. myös Marlin K. Jensen, ”Hyvän elämän voima”, Valkeus, heinäkuu 1994, s. 46 ja Kirkon historia aikojen täyttyessä, 1997, s. 207.

  7. OL 121:7.

  8. OL 122:1.

  9. OL 135:4.

  10. Edwin Markham, ”Lincoln, the Man of the People”, julkaisussa A Treasury of Great Poems, toim. Louis Untermeyer, 1955, s. 994–995.

  11. ”Sulautuminen Herran tahtoon”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 25.

  12. OL 64:34.

  13. 3. Nefi 9:20.

  14. MAP-lauluja, 16.

  15. Matt. 28:6.

  16. ”Oi, katso Lunastajamme”, MAP-lauluja, 112.

  17. ”Mä tiedän, että elää Hän”, MAP-lauluja, 81.

  18. Matt. 25:21.

  19. ”Come, Thou Fount of Every Blessing”, Hymns, 1948, 70.