Olette kaikki taivaan lähettämiä
Roolinne sisarina on erityinen ja ainutlaatuinen Herran työssä. Te olette hoivaajia ja huolenpitäjiä.
Rakkaat sisareni, teitä on valtava määrä, ja se tekee minut nöyräksi. Olemme kiitollisia siitä, että presidentti Hinckley ja presidentti Monson ovat täällä. Kuoron musiikki on kohottanut meitä suuresti. Sisar Sainzin rukous kutsui Herran olemaan kanssamme. Sisar Bonnie Parkinin, sisar Kathleen Hughesin ja sisar Anne Pingreen innoitetut sanomat ovat olleet poikkeuksellisen hyviä. Presidentti Hinckley, presidentti Monson ja minä olimme läsnä, kun nämä kolme sisarta erotettiin Apuyhdistyksen ylimmäksi johtokunnaksi ja he saivat siunauksensa. Heidän innoitettu tehtävänsä on ohjata tätä suurta sisarten järjestöä pappeuden johdolla. Näille kolmelle sisarelle yhdessä ja erikseen luvatut siunaukset olivat syvällisiä. Kun presidentti Hinckley erotti sisar Parkinin tehtäväänsä, hän muistutti sisaria: ”Profeetta Josephin tarkoituksena oli, että Apuyhdistys ojentaa auttavan käden, palvelee köyhiä, puutteenalaisia, ahdistettuja ja hädässä olevia heidän tarpeissaan ja on siunaukseksi naisille.”
Teemamme tänä iltana on: ”Herra – – tässä olen, lähetä minut!” Tämä syvällisen yksinkertainen lause on todella sopiva, kun puhun teille sisarille tänä iltana, koska hyvin, hyvin monet teistä ovat niin auliita astumaan esiin ja palvelemaan. Te olette kaikki taivaan lähettämiä. Te olette ihmissuvun kaunistus. Roolinne sisarina on erityinen ja ainutlaatuinen Herran työssä. Te olette hoivaajia ja huolenpitäjiä, joille ”rakkauden ja hyväntahtoisuuden tunteet”1 ovat luontaisia, kuten profeetta Joseph Smith sanoi.
Sanani eivät riitä kunnioitukseni, arvonantoni ja ihailuni ilmaisemiseen teitä ihania sisaria kohtaan. Tämän kirkon naisilla on kaikkina aikoina ollut jumalallinen, ainutlaatuisen naisellinen laupeuden lahja. Teidän uskon, omistautumisen, kuuliaisuuden ja rakastavan palvelemisen tekonne ja teidän esimerkkinne vanhurskaudesta tekevät meidät nöyriksi. Tämä kirkko ei olisi voinut saavuttaa päämääräänsä ilman tehtävilleen omistautuneita uskollisia naisia, jotka vanhurskaudellaan ovat vahvistaneet kirkkoa mittaamattomasti. Vuosien varrella kirkon sisaret ovat kohdanneet haasteita, jotka ovat olleet yhtä suuria kuin teidän haasteenne nykyisin. Teidän haasteenne ovat erilaisia kuin äideillänne, isoäideillänne ja isoäitienne äideillä, mutta ne ovat hyvin todellisia.
Riemuitsen siitä, että naisten mahdollisuudet kirkossa ja maailmassa lisääntyvät. Me toivomme, että käytätte näitä lisääntyviä mahdollisuuksia tuomalla niihin ylevän naisellisen kosketuksenne. Nämä mahdollisuudet ovat oikeastaan rajattomat. Perustaessaan tämän järjestön profeetta Joseph ”käänsi avainta naisten vapauttamisen puolesta”, jolloin ”sitä käännettiin koko maailman naisten puolesta”2. Vuoden 1842 jälkeen, jolloin avainta käännettiin, maailmaan ja naisille on tullut enemmän tietoa kuin sitä ennen koko maailman historian aikana.
Vuosien varrella tämä suuri naisten yhdistys on innoituksen alaisena kehittynyt, mutta Apuyhdistyksen perustyö ei ole muuttunut. Profeetta Joseph sanoi hyvin osuvasti, että teidän työnne ”ei ole vain köyhien auttaminen, vaan sielujen pelastaminen ”.3
Uskon, että tämän yhdistyksen neljä suurta ja kestävää perusajatusta ovat:
Ensiksi, se on Jumalan perustama sisarkunta.
Toiseksi, se on oppimisen paikka.
Kolmanneksi, se on järjestö, jonka perustarkoituksena on palvella muita. Sen tunnuslauseena on: ”Rakkaus ei koskaan katoa.”
Neljänneksi, se on paikka, jossa naiset voivat olla yhdessä ja luoda iankaikkisia ystävyyssuhteita.4
Olen iloinen siitä, että teillä nuoremmilla sisarilla on mahdollisuus tulla Apuyhdistykseen kahdeksantoista vuoden iässä. Jäsenyydestänne tässä tärkeässä järjestössä on teille paljon hyötyä. Saatte elämäänne siunauksia, kun osallistutte auliisti sisarten kanssa laupeudentyöhön ja pidätte huolta muista. Apuyhdistyksen opetusohjelma keskittyy perusoppiin ja antaa teille tilaisuuden tutkia evankeliumia ja kartuttaa hengellisyyttänne. Opetusohjelma on tärkeä koko ihmiskunnalle, ei vain vaimoille ja äideille. Kaikkia sisaria, myös teitä nuorempia sisaria, on muistettava ja ravittava ”Jumalan hyvällä sanalla”.5 Oppi vahvistaa teitä ja auttaa teitä saamaan hengellisyyttä, jota tarvitsette selviytyäksenne elämän haasteista.
Eräs nuori nainen, joka on hyvä ystäväni, esitti seuraavan huomion: ”Minä olen kahdeksantoista ja nuorin jäsen seurakuntamme Apuyhdistyksessä. Nautin Apuyhdistykseen osallistumisesta äitini ja isoäitini kanssa, koska on niin mukavaa viettää aikaa heidän, ystävien, kanssa. Kuuntelen mielelläni, kun äitini juttelee ystäviensä kanssa, koska silloin saan tilaisuuden oppia tuntemaan sisaria, jotka ovat hänen ikäisiään. Monet sisaret haluavat halata minua ja kysellä, missä olen töissä ja mitä teen kesällä. He saavat minut aina tuntemaan, että olen tärkeä ja merkitsen heille jotakin. Kun olen ollut tekemisissä seurakuntani isoäitien ja isoisoäitien kanssa, olen saanut uusia ja ainutlaatuisia ystäviä elämäni rikkaudeksi ja siunaukseksi. Pidän myös oppiaiheista, joita vanhemmat sisaret opettavat. He ovat asuneet eri paikoissa, ja heidän omat kokemuksensa ovat antaneet minulle paremman näkemyksen siitä, kuinka selviytyä elämän haasteista ja ongelmista. Kokemukset, joita he kertovat omasta elämästään, ovat kiinnostavia ja auttavat minua ymmärtämään oppiaihetta. Olen oppinut oivaltamaan, että Apuyhdistys on todellakin kaikkia naisia varten, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.”6
Sisaret, olivatpa olosuhteenne millaiset tahansa, teidän vaikutuksenne voi olla tavattoman kauaskantoinen. Uskoakseni joillakuilla teistä on taipumus vähätellä syvällistä kykyänne olla siunaukseksi muille heidän elämässään. Useastikaan kyse ei ole siitä, että esittäisitte jotakin jollakin julkisuuden näyttämöllä, vaan siitä, että vaikutatte esimerkillänne vanhurskaudesta ja lukemattomilla rakkauden ja ystävällisyyden lempeillä teoilla, joita niin kernaasti teette – ja niin usein yksityisten ihmisten hyväksi.
Pyhissä kirjoituksissa näkyy erittäin hyvin Herran erityinen huoli leskistä. Tämä huoli koskee tietenkin myös kaikkia yksinhuoltajaäitejä. Heihin kohdistuu todella monia vaatimuksia. Heidän on huolehdittava perheen ruoasta ja vaatteista ja muusta välttämättömästä. Heidän on myös hoivattava lapsiaan erityisannoksella rakkautta ja huolenpitoa.
Sain äskettäin kirjeen erään tällaisessa tilanteessa olevan sisaren pojalta, ja lainaan siitä kappaleen: ”Äidillä oli mahdollisuus olla kokoaikainen kotiäiti, kun perheemme oli pieni. Hän halusi olla kotona, mutta noin 28 vuotta sitten, kun 5–14-vuotiaita lapsia oli neljä, hänen oli pakko lähteä työhön kodin ulkopuolelle, jotta hän voisi elättää meidät jäätyään yllättäen yksinhuoltajaksi. Vaikka tiedämmekin, ettei tämä ole ihanteellinen tilanne kasvattaa perhettä, äiti teki uutterasti työtä raviten meitä evankeliumilla ja huolehtien kaikista perheen velvollisuuksista, vaikka kävikin samalla kokopäivätöissä elättääkseen meidät taloudellisesti. Vasta nyt kun itsekin olen isä, jonka vaimo voi onneksi olla kotona hoitamassa lapsiamme, olen alkanut ymmärtää koko äidin tilanteen ja sen, mitä koettelemuksia hänellä oli hänen huolehtiessaan meistä siihen aikaan. Se oli vaikeaa ja rasittavaa, ja toivon, että olisin tehnyt enemmän helpottaakseni hänen tilannettaan. Olen ikuisesti kiitollinen hänen uhristaan, jonka hän antoi esimerkillään opettamalla meille, kuinka tehdä työtä ja kuinka meidän tulee elää. Perhejulistukseen sisältyvä viisaus on minulle erityisen totta juuri niiden kokemusten ansiosta, joita saimme perheessämme.”7
Monilla uskollisilla, vanhurskailla sisarilla ei ole ollut mahdollisuutta solmia avioliittoa, mutta heillä on aina ollut tärkeä ja välttämätön osa tässä pyhässä työssä. Näillä suurenmoisilla naisilla on erityinen tehtävä olla armeliaisuuden enkeleinä vanhemmille, sisarille, veljille, sisarten ja veljien lapsille sekä muille sukulaisille ja ystäville. Kirkossa on loputtomasti mahdollisuuksia rakastaa ja hoivata. Naimattomat sisaret, joilla saattaa olla enemmän aikaa, palvelevat aivan erinomaisen hyvin.
Sisar Margaret Anderson Centervillestä Utahista on ihana esimerkki naimattomasta sisaresta, joka on elänyt esimerkillistä ja antoisaa elämää palvelemalla muita. Monia vuosia hän hoiti rakkaudella iäkästä äitiään, tätiään ja vammaista sisartaan. Peruskoulun opettajana hän ohjasi satoja lapsia ja vaikutti heihin. Nyt eläkkeellä hän opettaa edelleen joka viikko vapaaehtoisena lapsia lukemaan. Hänen palvelemisensa on ollut erityisenä siunauksena hänen seurakuntansa jäsenille. Eräs nuori nainen sanoi: ”Kun olin pieni, Margaret teki minulle joka vuosi syntymäpäiväkakun. Hän koristeli kuorrutuksen niin, että siitä näkyi, mitä olin kuluneena vuonna tehnyt, kuten tanssinut tai pelannut jalkapalloa.” Yksikään lähetyssaarnaaja ei ole lähtenyt Margaretin seurakunnasta ilman hänen valmistamaansa nahkaista lompakkoa. Hän on arvokas tietolähde evankeliumin tuntijana, etenkin Apuyhdistyksessä. Hän on juossut mielellään naapureidensa ja ystäviensä asioilla ja vienyt heitä temppeliin. Margaret on vieraanvarainen emäntä. Hän valmistaa herkullisia makeisia ja maalaa kauniita tauluja, joita hän mielellään jakelee muille. Hän on todellakin tuonut siunauksia lukemattomien ihmisten elämään.
Herran profeetat ovat toistuvasti luvanneet, että yhtäkään siunausta ei tulla kieltämään vanhurskailta naimattomilta kirkon sisarilta, jos he ilman omaa syytään eivät ole solmineet avioliittoa tässä elämässä eikä heitä ole sinetöity kelvolliseen pappeudenhaltijaan. He saavat nauttia tästä siunauksesta ikuisesti tulevassa maailmassa. ”Aina silloin, kun innokkaasti haluaisitte osaksenne sitä hyväksyntää ja hellyyttä, joka kuuluu perhe-elämään maan päällä, tietäkää, että taivaallinen Isämme tuntee tuskanne ja että jonakin päivänä Hän siunaa teitä niin, ettette kykene sitä ilmaisemaan.”8
Suurenmoisen uuden Nauvoon temppelin vihkimistilaisuuksien jälkeen lensimme kotiin yhdessä sisar Parkinin, sisar Hughesin, sisar Pingreen ja heidän hyvien miestensä kanssa. Kysyin sisarilta, olivatko he käyneet Nauvoossa punatiilisessä kaupassa, jossa profeetta Joseph perusti Apuyhdistyksen 17. maaliskuuta 1842 vain kahdenkymmenen sisaren ollessa paikalla. Sisar Parkin vastasi, että niin he olivat todellakin tehneet.
Kun puhuin heidän kanssaan, mieleeni tuli voimakkaana ajatus, että kaikki sisaret kaikkialla maailmassa voivat periä Herran naisille tarkoittamat siunaukset ja nauttia niistä. Profeetta Joseph Smith sanoi: ”Nyt minä käännän avainta puolestanne Herran nimessä – – ja tietoa ja älyä vuodatetaan tästä hetkestä lähtien.”9 Kaikki vanhurskaat naiset voivat saada tämän tiedon ja älyn siunauksen rodustaan tai kansallisuudestaan riippumatta, olivatpa he uusia kirkon jäseniä tai vuoden 1842 Nauvoon Apuyhdistyksen ensimmäisten kahdenkymmenen jäsenen jälkeläisiä. Näitä siunauksia virtaa niille sisarille, jotka tekevät auliisti enkelten työtä.
Kuulin hiljattain vanhin Dieter Uchtdorfin esittävän seuraavan oivaltavan huomautuksen: ”Yksikään sukuni haaroista ei tule Nauvoosta. En pysty jäljittämään polveutumistani pioneereihin. Mutta kuten kirkon jäsenten enemmistö kaikkialla maailmassa, voin syvällisesti ja koko sydämestäni samaistua Nauvoon pyhiin ja heidän matkaansa Siioniin. Pyrkiessäni jatkuvasti viitoittamaan omaa uskonnollista tietäni ’puhdassydämisten’ Siioniin tunnen olevani lähellä 1800-luvun pioneereja. He ovat minun ja kaikkien kirkon jäsenten hengellisiä esivanhempia, riippumatta kansallisuudesta, kielestä tai kulttuurista. He eivät ole perustaneet ainoastaan turvapaikkaa länteen, vaan myös hengellisen perustuksen valtakunnan rakentamiselle kaikkien maailman kansojen keskuudessa.”
Nyt sananen teille sisaret, jotka olette naimisissa. Te sisaret teette hyvin merkittävällä tavalla kodeistamme rauhan ja onnen turvapaikan levottomassa maailmassa. Vanhurskas aviomies on pappeudenhaltija, ja tämä pappeus on kodin hallitseva auktoriteetti. Mutta aviomies ei ole pappeus; hän on pappeuden haltija.10 Vaimo saa pappeuden siunaukset yhdessä miehensä kanssa. Mies ei ole millään tavoin vaimonsa jumalallisen aseman yläpuolelle. Presidentti Gordon B. Hinckley lausui viime huhtikuun yleisessä pappeuskokouksessa: ”Avioliiton kumppanuudessa ei ole alempiarvoisuutta eikä ylempiarvoisuutta. Nainen ei kulje miehen edellä, eikä mies kulje naisen edellä. He kulkevat rinta rinnan Jumalan poikana ja tyttärenä iankaikkisella matkalla.”
Hän jatkoi sanomalla: ”Olen varma, että kun me seisomme Jumalan tuomioistuimen edessä, siellä ei juurikaan mainita, miten paljon rikkauksia keräsimme elämässä tai kuinka monia kunnianosoituksia saimme. Mutta siellä esitetään syvällisiä kysymyksiä perhesuhteistamme. Ja olen vakuuttunut siitä, että vain ne, jotka ovat vaeltaneet halki elämän rakastaen ja kunnioittaen ja arvostaen puolisoaan ja lapsiaan, saavat kuulla iankaikkiselta tuomariltamme sanat: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. – – Tule Herrasi ilojuhlaan!’”11
Vaimot, jotka tukevat miestään piispakunnassa, vaarnan johtokunnassa ja muissa pappeustehtävissä, ovat suuri siunaus kirkolle. He palvelevat taustalla hiljaa mutta tehokkaasti tukien perhettä ja kotia, kun heidän miehensä palvelee pyhiä. Minä sanoin ”hiljaa”. Olen kuullut sanottavan, että jotkut naiset pitävät vahvoista hiljaisista miehistä – he luulevat näiden kuuntelevan!
Kukaan ei tiedä minua paremmin, miten suuri voima tukea antava vaimo voi olla. Avioliittomme solmimisesta lähtien Ruthini on tukenut ja kannustanut minua monissa kutsumuksissa, joita minulla on ollut lähes kuudenkymmenen vuoden ajan. En olisi voinut palvella päivääkään ilman hänen rakastavaa tukeaan. Olen erittäin kiitollinen hänestä ja rakastan häntä syvästi.
Erään lähetyssaarnaajatoverini leskellä, sisar Effie Dean Bowman Richillä, riittää kiireitä perheen ja kahden yrityksen kanssa. Sen lisäksi hän on suuren perheen äiti, isoäiti ja isoisoäiti. Jokin aika sitten, kun hän yritti suoriutua näiden monien tehtäviensä vaatimuksista, hän totesi: ”Minä tarvitsen vaimon!” Hän halusi tietenkin sanoa, että hän tarvitsi jonkun, joka antaisi hänelle tukensa, joka huolehtisi niistä lukuisista yksityiskohdista, jotka vanhurskas, huolehtivainen vaimo niin hyvin hoitaa.
Sisaret, olipa tilanteenne millainen tahansa, teillä kaikilla on oltava öljyä lampuissanne. Tämä tarkoittaa valmiina olemista. Me kaikki muistamme vertauksen kymmenestä morsiusneidosta, jotka oli kutsuttu hääillalliselle. Viisi heistä oli viisaita ja valmistautuneita. Lamput täynnä öljyä he olivat valmiit menemään sulhasta vastaan. Toiset viisi eivät olleet. Kaikki kymmenen laittoivat lamppunsa valmiiksi, mutta viisi ei ollut ottanut mukaansa riittävästi öljyä, joten se oli päässyt loppumaan. Me kaikki tarvitsemme valoa lamppuihimme, jotta selviytyisimme pimeyden halki. Me kaikki haluamme tavata sulhasen ja osallistua hääjuhlaan.
Muutama vuosi sitten presidentti Spencer W. Kimball selvensi tätä valmistautumattomuuden tragediaa. Hän sanoi, että vertauksen viittä tyhmää morsiusneitoa ”oli opetettu. Heitä oli varoitettu koko heidän elämänsä ajan.” Päiväsaikaan sekä viisaat että tyhmät neidot näyttivät samanlaisilta, mutta ”sulhanen tuli pimeimmällä hetkellä, kun sitä vähiten odotettiin”. Ne viisi, joiden lamput olivat sammuneet, ryntäsivät hakemaan tarvitsemaansa öljyä, mutta kun he ehtivät häätaloon, ovi oli kiinni. Oli liian myöhäistä.
Presidentti Kimball selitti, että tyhmät morsiusneidot ”pyysivät toisia jakamaan öljynsä, mutta hengellistä valmiutta ei voi hetkessä jakaa”. Viisaiden morsiusneitojen ”oli mentävä, sulhanen olisi mennyt pois, ellei häntä olisi toivotettu tervetulleeksi. He tarvitsivat kaiken öljynsä itse, he eivät voineet pelastaa tyhmiä.”
Hän jatkoi, että tässä vertauksessa ”öljyä voidaan ostaa torilta. Meidän aikanamme tämä valmistautumisen öljy lisääntyy pisara pisaralta vanhurskaan elämän myötä. Osallistuminen sakramenttikokoukseen lisää öljyä lamppuihimme, pisara pisaralta vuosien mittaan. Paastoaminen, perherukous, kotiopetus, ruumiillisten halujemme hillitseminen, evankeliumin saarnaaminen, pyhien kirjoitusten tutkiminen, jokainen antaumuksellinen ja kuuliainen teko on öljyymme lisätty pisara. Ystävälliset teot, uhrien ja kymmenysten maksaminen, siveelliset ajatukset ja teot, iankaikkinen avioliitto – myös ne lisäävät suuresti sitä öljyä, jolla me keskiyöllä voimme täyttää tyhjentyneet lamppumme.”12
Sisaret, on tärkeää, että teillä on öljyä lampuissanne, niin että kun te sanotte Herralle: ”Tässä olen, lähetä minut”, te olette valmistautuneita ja päteviä lähetettäviksi. Me olemme kaikki taivaan lähettämiä, mutta se, mitä me voimme saada aikaan Herran työssä, riippuu suuressa määrin halukkuudestamme ja kyvyistämme.
Minun todistukseni, joka perustuu 59 vuoden perhe-elämään, on se, että Ruthini Apuyhdistyksessä käynti on tuonut siunauksellista hengellisyyttä ja sopusointua kotiimme. Tämä jumalallisesta innoituksesta nauttiva järjestö ei ole ollut siunaukseksi vain hänen elämässään vaan myös jokaisen muun perheemme jäsenen elämässä. Toiminta Apuyhdistyksessä voi auttaa teitä lisäämään öljyä lamppuihinne. Se voi antaa teille suuren osan siitä päättäväisyydestä ja kestävyydestä, joita tarvitsette selviytyäksenne elämän myrskyistä ja matkasta kuolevaisuuden halki.
Ensimmäisessä lehdistökonferenssissa sen jälkeen kun presidentti Hinckley oli asetettu ja erotettu kirkon presidentiksi, joku pyysi presidenttiä kommentoimaan niiden äitien haasteita, joiden on käytävä työssä ja tasapainoiltava myös kotinsa ja perheensä monien tarpeiden kanssa. Presidentti Hinckley vastasi: ”Tehkää parhaanne ja muistakaa, että suurinta tässä maailmassa teille ovat ne lapset, jotka olette saattaneet maailmaan ja joiden kasvattamisesta ja huolenpidosta te olette vastuussa.”13 Toistan tämän tänään. Tehkää parhaanne auttaaksenne meitä kaikkia yltämään korkeammalle ja tulemaan paremmiksi. Käyttäkää luontaisia hengellisiä lahjojanne muiden siunaukseksi. Auttakaa meitä työntämään syrjään maailman turmiolliset vaikutukset elämästämme, kodistamme ja kirkosta.
Täyttyköön teidän kohdallanne tämä Nefin lupaus: ”Ja heidät varustettiin vanhurskaudella ja Jumalan voimalla suuressa kirkkaudessa”.14 Todistan niistä siunauksista, joita olen saanut elämääni vaimoni Ruthin, Kristuksen kaltaisen äitini, hurskaiden isoäitien, tyttäriemme ja lastemme tyttärien ja monien muiden vanhurskaiden naisten rakkauden ansiosta. Teen niin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.