Pyhän Hengen kutsuun taipuminen
Nämä kuiskaukset sisimmässämme ovat peräisin jumalallisesta lähteestä, ja kun niitä noudatetaan, ne pitävät meidät oikealla tiellä ja suojelevat meitä vahingollisilta vaikutuksilta ja vaarallisilta kiertoteiltä.
Huolehtivat vanhemmat kasvattivat minut kodissa, jossa arvot, joita opetettiin ja toteutettiin käytännössä, valmistivat tietä sille, että tutustuin kirkkoon ja hyväksyin evankeliumin periaatteet. Minut kastettiin vuoden 1959 elokuussa pian 19-vuotissyntymäpäiväni jälkeen. Kun mietin kääntymystäni edeltäneitä tapahtumia, ajatukseni palaavat erääseen lapsuudenaikaiseen kokemukseen.
Lapsuudenkotini lähellä oli iso talo. Se sijaitsi kauniilla paikalla, jota ympäröi lähes parimetrinen lauta-aita, joka näytti minusta jättiläismäiseltä. Muistan, kuinka tirkistelin rei’istä, joita laudoissa oli siellä, missä oksatappi oli pudonnut pois. Oli ikään kuin olisi katsellut teleskoopilla eri maailmaan. Siististi leikatut nurmikot, hyvin hoidetut kukkatarhat ja pieni hedelmäpuutarha tarjosivat idylliset puitteet huomiota herättävälle talolle. Valitettavasti mahdollisuus nauttia tuosta näkymästä oli aina lyhytaikainen, koska puutarhaa vartioi valpas englanninbulldoggi, joka huomasi heti jokaisen, joka seisoi lähellä aitaa sen toisella puolella. Vaikka vihainen koira oli suljettuna puutarhaan, nuuhkimisen ääni sen lähestyessä aitaa sai minut peräytymään pelokkaana vilkkaan mielikuvitukseni loihtiessa esiin erilaisia mahdollisuuksia.
Talossa asuvat herra ja rouva Lyons olivat opettajia. He käyttäytyivät hillitysti ja he näyttivät nauttivan siitä yksityisyydestä, jota talo puutarhoineen heille tarjosi. Kiehtovuutta lisäsi se, ettei herra Lyonsilla ollut oikeata kättä; sen sijasta hän käytti teräskoukkua, joka työntyi esiin hänen takinhihansa alta. Poikamaisissa kuvitelmissani saatoin nähdä herra Lyonsin ajavan minua takaa, käyvän koukulla kiinni kaulukseeni ja ottavan minut vangiksi.
Muistan yhden elokuisen aamun, kun olin 10 tai 11 vuotta vanha. Edellisenä yönä oli tuullut epätavallisen voimakkaasti. Lähdettyäni kotoa kohtasin ystäviä. He olivat selvästi innoissaan jostakin ja kysyivät: ”Kuulitko tuulen viime yönä?”
Kun vastasin myöntävästi, he ryhtyivät kertomaan minulle, mitä olivat huomanneet – tuuli oli kaatanut osia Lyonin kotia ympäröivästä aidasta. En oikein ymmärtänyt, mikä tässä oli niin hirveän jännittävää, ja pyysin heitä kertomaan, mistä oli kysymys.
He vastasivat vieläkin innokkaammin. ”Pääsemme käsiksi omenapuihin!”
Olin vieläkin hyvin varuillani ja kysyin: ”Mutta entä herra Lyons?”
”Herra ja rouva Lyons eivät ole kotona, he ovat vierailulla sukulaisten luona.”
”Missä koira on?” minä tiedustelin.
”Perhe on vienyt sen kenneliin”, oli vastaus.
Ystäväni olivat selvästikin tehneet tarkkaa tutkimusta. Niinpä heidän sanojensa rauhoittamana me suuntasimme kovalla kiireellä kohteeseemme. Saavuttuamme paikalle kiipesimme puihin ja poimimme hedelmiä hätäisesti ja täytimme niillä taskumme sekä laitoimme niitä myös paidan sisään. Sydämeni hakkasi ja pulssini kiihtyi, koska pelkäsin, että hetkenä minä hyvänsä koira tai herra Lyons tai kumpikin ilmestyisi puutarhaan ja ottaisi meidät kiinni. Juoksimme rikospaikaltamme syrjäiseen paikkaan läheiseen metsikköön ja mielemme tyynnyttyä aloimme syödä omenoita.
Oli elokuu, eivätkä omenat olleet vielä ihan syötävän kypsiä. Itse asiassa ne maistuivat happamilta, mutta noiden vihreiden omenoiden kirpeys ei estänyt meitä, sillä söimme innokkaasti ryöstösaalistamme. Toimimme vastustamattomasta mielihalusta, jota en osaa nyt selittää. Ahmittuani huomattavan määrän tyydyin haukkaamaan palasen kustakin jäljellä olevasta omenasta ja heittämään loput läheiseen pensaikkoon. Enää ei ollut hauskaa, kun kehomme alkoivat vähitellen reagoida kokemaansa hyökkäykseen. Mahanesteideni ja raakojen omenoiden välinen kemiallinen reaktio aiheutti minulle vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Istuessani katumassa sitä, mitä olin tehnyt, oivalsin, että sisälläni oleva tunne aiheutti vielä suurempaa epämukavuutta kuin raa’at omenat.
Tuo suurempi epämukavuus johtui siitä oivalluksesta, että olin tehnyt väärin.
Ystävieni ehdottaessa, että tunkeutuisimme puutarhaan, olin tuntenut oloni epämukavaksi, mutta minulta puuttui rohkeutta sanoa ei, ja niinpä tukahdutin tunteeni. Kun teko oli sitten tehty, minut valtasi katumus. Surukseni olin jättänyt huomiotta äänen, joka oli varoittanut minua tekojeni erheellisyydestä.
Fyysiset esteet ja ulkopuoliset voimat saattavat estää meitä kulkemasta väärille teille, mutta meidän jokaisen sisällä on myös tunne, jota joskus kuvataan hiljaiseksi, vienoksi ääneksi1, joka varjelee meitä lankeamasta kiusaukseen, jos tunnistamme tämän äänen ja reagoimme siihen.
Vuosia myöhemmin presidentti Boyd K. Packerin sanat koskettivat sieluni herkkiä kieliä, kun hän opetti: ”Me emme voi astua väärälle tielle hylkäämättä ensin varoitusta.” Mietin tuota hetkeä ja muita sen kaltaisia – niitä tuntemuksia ja näkemyksiä, jotka tulevat, kun pohdimme tekojemme seurauksia.
Profeetta Mormon avartaa näkemystämme noiden tuntemusten lähteestä seuraavin sanoin: ”Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta.”2
Ajatus siitä, että meillä kaikilla on tämä opastuksen lahja, saa tukea Evankeliumista Johanneksen mukaan, jossa lukee Vapahtajaan liittyen: ”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.”3
Nämä kuiskaukset sisimmässämme ovat peräisin jumalallisesta lähteestä, ja kun niitä noudatetaan, ne pitävät meidät oikealla tiellä ja suojelevat meitä vahingollisilta vaikutuksilta ja vaarallisilta kiertoteiltä.
Joitakin viikkoja omenakokemuksen jälkeen olin aikeissa liittyä ystävieni joukkoon kodin lähistöllä olevassa metsikössä odottaen, että keksisimme jotakin tekemistä tai pelin, jota pelata. Lähestyessäni heitä he olivat tiiviinä ryhmänä. Näin savun nousevan ilmaan heidän yläpuolellaan ja tunnistin palavan tupakan hajun. Yksi heistä oli onnistunut hankkimaan savukerasian, ja he olivat tupakoimassa. He kutsuivat minut mukaan, mutta kieltäydyin. He jatkoivat sinnikkäästi ja vihjasivat, että haluttomuuteni osallistua oli merkki heikkoudesta. Heidän kiusaamisensa muuttui pilkanteoksi, johon liittyi alentavia huomautuksia. Mutta mikään heidän sanomisensa tai tekemisensä ei pystynyt taivuttamaan minua muuttamaan mieltäni. Minua ei ollut kasvatettu palautetun evankeliumin tuntemuksessa, enkä tiennyt mitään viisauden sanasta, mutta minua pidätteli sisälläni oleva tunne siitä, ettei minun tulisi osallistua heidän toimintaansa.
Kun kävelin kotiin miettien tekemääni päätöstä, sisimmässäni oli hyvä tunne. Vaikka päivään kohdistuneet odotukseni eivät olleetkaan täyttyneet ja minun piti keksiä keino, miten kuluttaa aikani ilman ystäviäni, olin löytänyt jotakin itsestäni – oivaltanut jotakin todellisesta onnen lähteestä ja voimasta sen seurauksena, että tekee oikean päätöksen, olivatpa olosuhteet tai lopputulos mitä hyvänsä.
Profeetta Joseph Smithin saamassa ilmoituksessa kuvataan seuraavan pyhien kirjoitusten jakeen sanoin, mitä hyötyä tämän sisäisen kompassin seuraamisesta on: ”Ja Henki antaa valon jokaiselle ihmiselle, joka tulee maailmaan; ja Henki valaisee kautta maailman jokaisen ihmisen, joka kuulee Hengen ääntä.”4
Sen lisäksi, että tässä jakeessa annetaan lisätodistus siitä, että tämän jumalallisen johdatuksen lähde on meidän kaikkien ulottuvillamme, siinä myös korostetaan tarvettamme kuulla tai kuunnella ja reagoida saamiimme kehotuksiin. Seuraava lupaus on mielestäni hyvin merkittävä: ”Ja jokainen, joka kuulee Hengen ääntä, tulee Jumalan, tosiaankin Isän luokse.”5
Nämä kuiskaukset, joista joskus puhutaan omanatuntona, mutta jotka ovat tarkemmin määriteltyinä Kristuksen valo, eivät ainoastaan auta meitä tietämään, mikä on oikein ja mikä väärin, vaan jos niitä noudatetaan, ne johtavat meidät sen valon lähteelle, joka säteilee Isän ja Pojan edestä.6
Vapahtaja lupasi opetuslapsilleen: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.”7 Lisäksi Hän kuvailee tätä lahjaa sanoilla ”Puolustaja, Pyhä Henki”8. Henkilö voi saada ilmoituksia Pyhältä Hengeltä, mutta lahja annetaan ja voidaan saada vain kätten päällepanemisella kasteen jälkeen.9
Olen oppinut täydemmin ymmärtämään sitä, miksi Hänen opetuslapsistaan läntisellä pallonpuoliskolla on kirjoitettu seuraavasti: ”He rukoilivat sitä, mitä he eniten halusivat; ja he halusivat, että Pyhä Henki annettaisiin heille.”10
Hän on täydellinen totuuden sanansaattaja.
Kun olen katsonut elämääni taaksepäin, minulle on selvää, että monet päätökset – joista jotkut olivat aikanaan näennäisen vähäpätöisiä ja joista toisten kanssa olen painiskellut ymmärtäen niiden tärkeyden – ovat saaneet minut nousemaan korkeammille tasoille kuin olisin noussut siinä tapauksessa, että en olisi taipunut Pyhän Hengen kutsuun.11
Ilman tätä loistavaa lahjaa me emme kykene ymmärtämään elämän tarkoitusta tai iankaikkisen Isän suurta suunnitelmaa.12 Sillä ”mahdotonta olisi ihmisen ymmärtää kaikkia hänen teitänsä. Eikä kukaan ihminen tunne hänen teitänsä, ellei niitä ilmoiteta hänelle”13.
Järkeilyyn turvautuminen ja älyn käyttö ei riitä, ”eikä ihminen kykenekään ilmaisemaan niitä, sillä niitä voi nähdä ja ymmärtää vain Pyhän Hengen voimasta, jonka Jumala suo niille, jotka rakastavat häntä ja puhdistautuvat hänen edessään”14.
En pysty löytämään sanoja ilmaistakseni kunnolla tunteeni Kristuksen valosta ja Pyhän Hengen lahjasta. Ne ovat kuin ”lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani”15.
Ajatelkaa Vapahtajan Isälle esittämää pyyntöä, joka koski kahtatoista opetuslasta Runsaudenmaassa, ilmaistuna näillä sanoilla:
”Isä, minä kiitän sinua, että olet antanut Pyhän Hengen näille, jotka minä olen valinnut; ja heidän uskonsa tähden minuun minä olen valinnut heidät maailmasta.
Isä, minä rukoilen sinua, että annat Pyhän Hengen kaikille niille, jotka uskovat heidän sanoihinsa.”16
Tässä myrskyisässä, rauhattomassa maailmassa me voimme löytää varmuuden ja nauttia omantunnonrauhasta uskoessamme profeettojen sanoihin ja saadessamme Lohduttajan kumppanuuden. Näin me voimme tietää, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, maailman Vapahtaja.17
Lausun todistukseni näistä totuuksista Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.