Perheilta lähetystyövälineenä

Ilta perheen kanssa voi olla helppo tapa kertoa evankeliumista muille.

Monet myöhempien aikojen pyhät etsivät keinoja tulla paremmiksi lähetyssaarnaajiksi sukulaisilleen tai ystävilleen. Tässä muutamat jäsenet kertovat, kuinka he noudattivat profeettojen neuvoa pitää perheilta ja huomasivat, ettei se ole vain keino vahvistaa perhesuhteita vaan myös keino tuoda pilkahdus evankeliumia muille.

Ainoa jäsen

Se, että olin ainoa kirkon jäsen perheessäni, ei ollut helppoa. Kaipasin keinoa, jonka avulla kertoa perheelleni kaikesta, mitä olin oppinut kirkosta, mutta pelkäsin heidän syyttävän minua siitä, että yritin käännyttää heidät. Kamppailin epävarmuuteni kanssa. Tiesin, että Herra halusi minun kertovan evankeliumista perheelleni, mutta yli vuoden ajan minua pelotti niin paljon, etten uskaltanut ehdottaa perheillan pitämistä.

Lopulta sydän pelosta pamppaillen pyysin Herralta rohkeutta ja voimaa kutsua perheeni perheiltaan. Yllätyksekseni he vastasivat ehdotukseeni innokkaasti ”Kyllä!”, eikä suhteemme ole koskaan ollut parempi.

Perheillassa olen kyennyt kertomaan evankeliumista ja todistamaan kaikille, äidistäni kolmevuotiaaseen sisarentyttäreeni. Mikä siunaus onkaan ollut lukea Mormonin kirjaa heidän kanssaan ja kuulla, että he uskovat siihen, mitä he lukevat. Lisäksi lähetyssaarnaajat ovat olleet tervetulleita kotiimme auttamaan meitä pyhien kirjoitusten tutkimisessamme.

Suurin siunaus on, että vaikka työn, koulun ja muun toiminnan vuoksi onkin kova kiire, perheeni on sitoutunut kokoontumaan yhteen joka maanantai ja omistamaan tunnin oppiakseen enemmän Herrasta. Nauraminen, laulaminen ja polvistuminen yhdessä perherukoukseen ovat tuoneet kotiimme valtavan rauhan ja rakkauden tunteen.

Arlene Pryce, Don Valleyn seurakunta, Toronton vaarna, Ontario, Kanada

Työkalu aktiivisena pitämiseen

Voin vieläkin muistaa ilon, jota tunsin kastepäivänäni. Jonkin ajan kuluttua tunsin kuitenkin pettymystä, kun lähetyssaarnaajat ehdottivat, että lakkaisin olemasta tekemisissä joidenkuiden silloisten tuttavieni kanssa ja etsisin sopivamman ystäväpiirin. Heidän sanansa vaikuttivat tylyiltä minusta, 18-vuotiaasta abiturientista, mutta luotin heihin ja tein kuten he neuvoivat.

Ymmärtäessään tarpeeni saada ystäviä kirkosta lähetyssaarnaajat kutsuivat minut pian osallistumaan perheiltaan joidenkuiden seurakunnan jäsenten kanssa. Halusin innokkaasti ymmärtää enemmän uudesta uskonnostani, joten kävin kiitollisena Shafferin perheen kotona.

Shaffereiden kodista tuli minulle turvasatama, jossa yksinkertaisten perheiltojen rauhoittavassa ilmapiirissä opin, mitä on olla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Oltuani kymmenissä perheilloissa Shaffereilla ja vuoden kirkon jäsenenä otin vastaan kutsun palvella kokoaikaisessa lähetystyössä.

Isäni vastusti kirkkoa eikä halunnut minun lähtevän. Lähdin jättäen hänet Shaffereiden hoiviin. Oli melkoinen ihme, kun vain neljän kuukauden kuluttua lähetystyöni aloittamisesta sain isältäni viestin, että hän oli päättänyt mennä kasteelle. Shafferit olivat ottaneet hänet kotiinsa perheiltoihin aivan kuten he olivat tehneet minun kanssani. Heidän ponnistelujensa ansiosta isäni oli helpompaa ymmärtää evankeliumia ja kokea kääntymys.

Ruben Perez, Cordovan seurakunta, Memphisin pohjoinen vaarna, Tennessee, Yhdysvallat

Hengen tuntemiseksi

Oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun minut oli kastettu kirkkoon, mutta siitä ajasta noin yhdeksän vuotta olin ollut vähemmän aktiivinen. Tuona aikana olin mennyt naimisiin, ja minulla oli nyt seitsenvuotias tytär. Äitini ja sisarusteni asuessa luonamme eräs ystävä tutustutti heidät uudelleen kirkkoon ja lähetyssaarnaajat alkoivat käydä kodissamme. Minulla oli todistus Joseph Smithistä ja Mormonin kirjasta, mutta tieto, jota olin hankkinut kirkosta, oli hiljalleen hävinnyt.

Mieheni ystävystyi lähetyssaarnaajavanhimpien kanssa ja alkoi miltei huomaamattaan käydä läpi lähetystyökeskusteluja. Jokaisen keskustelun läpikäymiseen meni noin viikko; hänen oli vaikeaa hyväksyä Jeesuksen Kristuksen jumalallisuus. Yhdeksän kuukautta ensimmäisen keskustelun opettamisesta miehestäni tuntui, ettei hän saanut vastauksia rukouksiinsa.

Eräänä aamuna, kun lähetyssaarnaajat tulivat rukoilemaan kanssani mieheni puolesta, tunsin, että minun oli autettava häntä tunnistamaan Pyhän Hengen vaikutus. Lähetyssaarnaajat olivat antaneet meille perheiltaoppaan, ja seuraavana maanantaina istuuduin mieheni ja tyttäreni kanssa aloittamaan ensimmäistä perheiltaamme pitämällä oppiaiheen Pyhästä Hengestä. Mieheni kuunteli hiljaa aihetta pohtien. Hengen vaikutus oli sinä iltana hyvin voimakas, ja saatoin tuntea Pyhän Hengen vahvistavan kirkon olevan totta. Se oli jotakin, mitä en ollut tuntenut pitkään aikaan. Seuraavana päivänä mieheni lausui minulle todistuksensa ja kertoi minulle, että Henki oli todistanut hänelle ja hän oli tunnistanut sen. Sinä iltana sydämessämme syttyi liekki, joka on ikuinen ja sammumaton.

Viikkoa myöhemmin mieheni kastettiin, ja vuotta myöhemmin meidät sinetöitiin São Paulon temppelissä Brasiliassa. Tunnemme, että sakramenttikokous on tärkein kokous, johon menemme, ja seuraavana tärkeysjärjestyksessä on perheilta.

Elizabeth Duce de Mernies, Lezican seurakunta, Montevideon pohjoinen vaarna, Uruguay

Ei käännyttämiseksi

Tuore aviomieheni ja minä tiesimme, miten paljon perheillat auttavat perheitä oppimaan rakastamaan toisiaan ja kasvamaan yhteen, mutta lapsemme olivat aikuisia ja omillaan. Meidän oli vaikeaa pitää perheiltaa, kunnes päätimme kutsua mukaan mieheni äidin. Tuohon aikaan anoppini oli 74-vuotias ja kuului toiseen kirkkoon. Hän työskenteli kukkakaupassa ja uskalsi harvoin poiketa tavanomaisesta rutiinistaan mennä työstä suoraan kotiin.

Ensin hän hieman epäröi tulla, koska hän ei tiennyt mitään uskonnostamme, mutta nyt hän odottaa maanantai-iltoja. Syömme yhdessä, nauramme, nautimme musiikista ja meistä on tullut hyvin läheisiä. Tiedämme, ettei hän halua, että yritämme käännyttää häntä, mutta hän antaa meidän kertoa jotakin uskostamme. Eräänä iltana luin erään kirkon johtajan puheen. Tunsimme kaikki Hengen. Meillä on ollut tilaisuuksia esitellä hänelle Ensign -lehteä, ja hän katselee joka sivua. Olemme opettaneet hänelle, mikä on temppelien tarkoitus, ja hän on katsellut kirkon videoita. Teemme kaiken tämän varoen, siten kuin Henki meitä johtaa.

Ennen yhtä perheiltaamme pyysin häntä opettamaan oppiaiheen. Hän toi kuvia itsestään, kun hän oli nuori, ja miehestäni, kun tämä oli vauva. Kuulin kertomuksia tädeistä, sedistä, isoäideistä ja isoisistä. Ilo hänen silmissään, kun hän eli uudelleen noita kokemuksia, sai sydämeni miltei pakahtumaan. Tajusin silloin, että käsky pitää perheiltoja on jumalallinen ohje taivaalliselta Isältämme.

Anopilleni on avautunut monta mahdollisuutta oppia evankeliumiin liittyviä asioita. En tiedä, tuleeko hänestä kirkon jäsen hänen eläessään maan päällä, mutta tiedän, että perheemme on vahvistunut ja rakkautemme lisääntynyt.

Dani Jeanne Stevens, Loganin seurakunta, Huntingtonin läntinen vaarna, Virginia, Yhdysvallat

Seitsenvuotias lähetyssaarnaaja

Myöhään eräänä maanantai-iltana, kun mieheni ja minä teimme kiireessä töitä kotona, seitsenvuotias poikamme Sergio ilmaantui eteemme. ”No, kukaan ei sitten muistanut perheiltaa”, hän sanoi. ”Teitä ei varmaankaan kiinnosta.”

Mieheni oli tullut kotiin myöhään, ja hän selitti väsyneenä, että meillä oli ollut liian kiire ja vieläkin oli paljon tekemistä, ennen kuin voisimme mennä nukkumaan. Sen jälkeen jatkoimme töitämme.

Muutaman hetken päästä huomasimme, että Sergio luki itsekseen kuvitettua kirjaa Mormonin kirjan kertomuksia. Mieheni ja minä katsoimme toisiamme ja sovimme hiljaa siitä, että vaikka olikin myöhä, meidän ei pitäisi kieltää itseltämme mahdollisuutta pitää perheilta.

Kun menimme olohuoneeseen, Sergio kertoi meille täysin vakavana, ettei meidän tarvinnut olla huolissamme, koska hän oli jo aloittanut ”oman perheillan” ja oli laulanut laulun, pitänyt rukouksen ja oli nyt pitämässä oppiaihetta. Me istuimme ja kuuntelimme, kun poikamme kertoi ensimmäisestä näystä.

Sinä iltana poikamme oli meille voimallinen lähetyssaarnaaja todistaen perheillan tärkeydestä. Mieheni ja minä tajusimme, että usein me yritämme opettaa periaatteita, joita emme ole täysin halukkaita noudattamaan. Minkä ihanan kokemuksen olisimmekaan menettäneet, ellemme olisi osallistuneet tuohon ”omaan perheiltaan”.

Cecila Lozada, Marangan seurakunta, Marangan vaarna, Lima, Peru

PERHEILTOJA KOSKEVA LUPAUS

”Meillä on kaikkialla kirkossa perheiltaohjelma kerran viikossa [maanantai-iltana], jolloin vanhemmat istuutuvat rauhassa lastensa kanssa. He tutkivat pyhiä kirjoituksia. He puhuvat perhettä koskevista ongelmista. He suunnittelevat perheen toimintoja ja sen kaltaista. En epäröi sanoa, että jos jokainen perhe maailmassa tekisi tämän yhden asian, maailman perheiden ykseydessä havaittaisiin hyvin suuri muutos.”

Presidentti Gordon B. Hinckley, ”Perheilta”, Liahona , maaliskuu 2003, s. 3.