2005
Minä seuraan Häntä uskossa
Kesäkuu 2005


YHTEINEN TUOKIO

Minä seuraan Häntä uskossa

”Me uskomme, että evankeliumin ensimmäiset periaatteet ja toimitukset ovat ensimmäiseksi, usko Herraan Jeesukseen Kristukseen; toiseksi, parannus; kolmanneksi, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi; neljänneksi, kätten päällepaneminen Pyhän Hengen lahjan saamiseksi” (4. uskonkappale).

Mitä usko sinulle merkitsee? Usko on sitä, että uskoo asioihin, joita ei näe mutta jotka ovat totta (ks. Alma 32:21). Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Vaikka me emme ole nähneet Jeesusta, me voimme uskoa siihen, että Hän elää ja rakastaa meitä.

Uskomme Jeesukseen Kristukseen kasvaa, kun me luemme Hänestä. Uudessa testamentissa kerrotaan siitä, kun Hän oli maan päällä. Voimme lukea, kuinka Jeesus paransi sokean miehen ja tyynnytti myrskyn. Uudessa testamentissa opetetaan, että Hän kärsi meidän syntiemme vuoksi, että Hän kuoli ja että Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä.

Mormonin kirjassa opetetaan, että ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus Kristus kävi Amerikassa olevien ihmisten luona. Monet näkivät Jeesuksen ja koskettivat Häntä. Hän antoi sakramentin, paransi sairaita ja järjesti kirkkonsa.

Kallisarvoisesta helmestä voimme lukea kertomuksen Joseph Smithin ensimmäisestä näystä. Joseph Smith uskoi siihen, että taivaallinen Isä vastaisi hänen rukoukseensa. Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ilmestyivät Joseph Smithille.

Voimme lukea Opista ja liitoista Joseph Smithin todistuksen: ”Tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää! Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella.” (OL 76:22–23.) Kun me luemme niiden todistuksia, jotka tunsivat Hänet, uskomme kasvaa ja mekin voimme todistaa, että Jeesus Kristus elää tänä päivänä ja että Hän tuntee meidät ja rakastaa meitä.

Usko Kristukseen -mobile

Irrota sivu Y4 lehdestä ja liimaa se kartongille. Leikkaa yhtenäisiä viivoja pitkin. Muotoile pitkästä liuskasta kehä taittamalla katkoviivoja pitkin ja liimaamalla kieleke. Piirrä tai liimaa tyhjään ruutuun oma kuvasi ja kirjoita tyhjille viivoille jotakin, mitä aiot tehdä. Taita viisi pienempää liuskaa katkoviivoja pitkin siten, että kuvat ja pyhien kirjoitusten kohdat ovat ulkopuolella. Tee reiät merkittyihin kohtiin. Kiinnitä langanpätkät laatikon yläosaan. Sido kuva itsestäsi laatikon yläpuolella olevaan lankaan, niin että lanka ja kuva roikkuvat laatikon lävitse. Sido neljä jäljellä olevaa kuvaa laatikon alareunoihin. (Katso mallia.)

Ideoita yhteiseen tuokioon

  1. 1. Piirrä suuri kilpi käyttäen mallina VO-oppikirjojen etukannessa olevaa kilpeä. Leikkaa se seitsemäksi palapelin palaksi ja kirjoita jokaiseen palaan yksi seuraavista pyhien kirjoitusten viitteistä: Abr. 3:27 (Kristus valittiin Vapahtajaksi), MK Jaak. 4:9 (Luoja), Joh. 20:31 (Jumalan Poika), 3. Nefi 27:21 (esimerkki), Joh. 11:25 (teki ylösnousemuksen mahdolliseksi meille), Alma 34:8 (sovitti syntimme), OL 110:2–8 (Hän elää tänään ja ohjaa profeettaansa). Opeta lapsille neljäs uskonkappale ja kerro, että usko Jeesukseen Kristukseen on evankeliumin ensimmäinen periaate. Jaa lapset seitsemään ryhmään ja anna kullekin ryhmälle yksi palapelin pala. Pyydä kutakin ryhmää miettimään, mitä pyhien kirjoitusten viitteen kohta opettaa Jeesuksesta Kristuksesta. Pyydä yhtä lasta kustakin ryhmästä tuomaan pala eteen ja kokoamaan palapeli. Kysy: ”Kuinka meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen voi olla meille kilpenä?” Keskustelkaa kohdasta OL 27:15–17.

  2. 2. Pane seuraavat kuvat ylösalaisin: Evankeliumiaiheinen kuvasto 304 (Lehi ja hänen kansansa saapuvat luvattuun maahan), 308 (Abinadi kuningas Nooan edessä), 310 (Ammon puolustaa kuningas Lamonin laumoja), 313 (Kaksituhatta nuorta soturia), 314 (Samuel Lamanilainen muurilla) ja 321 (Alma nuoremman kääntymys). Pyydä jotakuta lasta valitsemaan yksi kuva ja leikkimään leikkiä ”Kuka minä olen?” vastaamalla kysymyksiin kyllä tai ei. Muiden lasten on esitettävä kysymyksiä, jotka alkavat sanoilla ”Auttoiko uskosi Kristukseen…” (Esimerkiksi: ”Auttoiko uskosi Kristukseen sinua suojelemaan kuninkaan laumoja?”) Leikkikää leikkiä, kunnes jokainen profeetta on tunnistettu.

Tulosta