YSTÄVIEN KESKEN
Aitojen yli hyppääminen
”Lapset, totelkaa kaikessa vanhempianne, sillä se on Herralle mieleen” (Kol. 3:20).
Kun olin pikkupoika ja asuimme pienellä maatilalla Fieldingissä Utahissa, halusin aina itselleni hevosta. Kun olin riittävän vanha pitämään huolta hevosesta, isä hankki minulle ison mustan hevosen, ja annoin sille nimeksi Smokey.
Rakastin Smokeya ja hoidin sitä niin hyvin kuin osasin. Kun eräänä aamuna menin ruokkimaan sitä, se ei ollutkaan pilttuussaan. Etsin sitä ja löysin sen heinäsuovasta, joka oli erotettu pilttuusta aidalla. Se oli sotkenut paikat – polkenut heinät pilalle jalkoihinsa. Kaikki portit olivat kiinni; Smokey oli ilmeisesti hypännyt aidan yli. Sen kaukalossa oli heinää, joten sillä ei ollut mitään syytä mennä heinäsuovaan.
Muutamaa päivää myöhemmin Smokey oli taas poissa. Tällä kertaa löysin sen ulkoa laitumelta. Pian se alkoi hyppiä pois sekä pilttuusta että laitumelta. Minun oli ajettava pyörällä ympäri kylää etsimässä sitä. Joskus isä ja minä ajoimme kilometrikaupalla, ennen kuin löysimme sen ja toimme sen takaisin.
Isä päätti ostaa Smokeylle jalkahihnat. Ne ovat vähän kuin hevosille tarkoitetut käsiraudat, jotka estävät niitä karkaamasta. ”Nämä saavat Smokey-kuoman pysymään aloillaan”, isä sanoi.
Jalkahihnat eivät edes hidastaneet Smokeya. Aitojen yli hyppäämisestä tuli sille leikki, eikä hevosesta ollut enää oikein iloa kenellekään. Se oli villi. En kyennyt saamaan sitä kiinni enkä voinut juurikaan ratsastaa sillä. Lopulta isä sanoi: ”Annetaanpa Smokey-kuomalle opetus.” Sidoimme Smokeyn jalkahihnoihin raskaan ketjun, joten menipä se minne tahansa, sen olisi raahattava 2,5 metrin pituista ketjua jalkojensa välissä. Ajattelimme, että se varmasti pysäyttäisi Smokeyn.
Mutta sinä iltana Smokey yritti jälleen hypätä aidan yli. Ketju tarttui johonkin ja sai sen kompastumaan. Se kaatui vasten aitaa ja sai haavoja piikkilangasta. Saimme sen irti ja soitimme eläinlääkärille, joka tuli paikkaamaan sen.
Kotiopettajamme, jota kutsuin Claude-sedäksi, oli aito hevosmies. Hänellä oli suunnitelma Smokeyn varalle, joten hän vaihtoi erään harmaan hevosensa Smokeyyn. Claude-setä ajoi kilpaa vaunuilla ja ajatteli, että jos hän voisi kouluttaa Smokeyn toisen hevosen pariksi, joka oli hyvä kilpahevonen, hän voisi saada Smokeyn lopettamaan pahat tapansa ja he voisivat voittaa kilpailuja. Niinpä Claude-setä kiinnitti Smokeyn kilpavaunuihin, ja he harjoittelivat muutaman kerran. Smokey näytti pärjäävän ihan hienosti – kunnes kilpailu koitti. Aivan yhtäkkiä se kääntyi oikealle ja yritti hypätä rataa reunustavan aidan yli. Claude-setä oli vähällä menettää henkensä, ja Smokey loukkasi itsensä niin pahoin, että se oli lopetettava.
Olen ajatellut sen jälkeen monta kertaa vanhaa hevostani. Sillä ei ollut mitään hyvää syytä hypätä aidan yli silloin ensimmäisen kerran, kun se meni heinäsuovaan. Se oli kuin jotkut nuoret, jotka päättävät, että he haluavat olla tottelemattomia. Kun me hyppäämme ensimmäisen aidan yli, on helpompaa hypätä muidenkin aitojen yli – rikkoa käskyjä ja evankeliumin periaatteita – ja ennen pitkää me voimme tuhota elämämme tottelemattomuudellamme.
On tärkeää kunnioittaa isää ja äitiä ja olla kuuliainen sille, mitä he käskevät meidän tehdä. Heidän sääntönsä ovat usein se ensimmäinen aita. Surullinen on ihmisen elämässä se päivä, jolloin hän päättää olla tottelematta vanhempiaan, evankeliumin periaatteita ja taivaallista Isää. Jos päätät nuorella iällä olla kuuliainen, elämäsi tulee olemaan paljon onnellisempaa.