Varoituksen ääni
”Saastaiseen älkää koskeko” (Jes. 52:11).
Hikikarpalot vierivät Tadin kasvoilla, kun hän raahasi ruohonleikkurin jätepussia portista kujalle. Tänä helteisenä lauantaina hänen mielessään oli vain lasillinen kylmää vettä. Kun hän aukaisi metallisen jäteastian pudottaakseen sinne leikkuujätteet, hän näki astian pohjalla kuvalehden.
Tad kumartui ottamaan sitä, ja kun hän veti sen esiin, hänen käsivartensa hipaisi jäteastian kuumaa metallireunaa. Auts! Hän suoristautui ja katsoi kädessään olevaa kuvalehteä. Kannessa hymyili hyvin vähäpukeinen nainen.
Tad muisti isän varoittaneen häntä lehdistä, joissa oli sellainen kuva. Jonkun oli kujaa pitkin kävellessään täytynyt pudottaa lehti jäteastiaan.
”Tad, haluaisitko juotavaa?” äiti huusi takakuistilta.
Tadin sydän alkoi äkkiä pamppailla. Hän tiesi, että hänen pitäisi jättää lehti jäteastiaan, mutta hän ei ollut valmis päästämään siitä irti.
”Tulen ihan heti, äiti”, Tad huusi takaisin. Hän kääri lehden nopeasti rullalle ja työnsi sen toisen pään farkkujensa housunkauluksen alle ja veti paitansa sen päälle. Hän pudotti leikkuujätteet jäteastiaan ja käveli takaisin portista. Äiti ojensi hänelle lasillisen sitruunamehua.
”Kiitos, äiti”, hän sanoi.
”Kiitos sinulle ruohon leikkaamisesta”, äiti vastasi. ”Sinun täytyy tulla nyt sisälle. Kasvosi ovat ihan punaiset kuumuudesta.” Äiti kääntyi ja palasi sisälle.
Tad tiesi, että hänen kasvonsa olivat luultavasti punaiset siksi, että hän pelkäsi jäävänsä kiinni. Kun hän oli viemässä tyhjää lasiaan keittiöön, isä tuli äkkiä sisään. Tad hätkähti.
”Hei, Tad! Onko piha kunnossa?” isä kysyi.
”On.”
”Voisin tarvita apuasi auton korjaamisessa nyt heti”, isä sanoi. ”Sopiiko?”
”Totta kai”, Tad vastasi. ”Tulen ihan kohta.”
”Kiitos”, isä sanoi ja meni ulos ovesta.
”Huh! Se oli täpärällä”, Tad ajatteli. Hän kiiruhti huoneeseensa ja sulki oven perässään. Hän veti lehden esiin. Hänen kätensä vapisivat, kun hän etsi paikkaa, jonne piilottaisi sen. Hänellä oli yhteinen huone pikkuveljensä Alexin kanssa, eikä hän halunnut Alexin löytävän lehteä. Hän veti tuolin kaapin eteen. Hän kiipesi tuolille ja huomasi ylimmällä hyllyllä tyhjän pahviputkilon, jossa hänen kaukoputkensa oli ennen ollut. Hän sujautti lehden putkiloon ja työnsi sen sitten hyllyn perukoille. Häntä alkoi vaivata tunne, että jos hänen piti toimia niin salaa, hän oli tekemässä jotakin, mitä hänen ei pitäisi. Hän karkotti tunteen mielestään ja meni ulos auttamaan isää.
Loppupäivä oli niin kiireinen, ettei Tadilla ollut aikaa lehdelle. Hän oli turhautunut ja samalla hämmentynyt. Kun hän sunnuntaina valmistautui lähtemään kirkkoon, hän tunsi olonsa yhä epämukavammaksi. Hänet valtasi synkkä tunne, josta hän ei päässyt eroon.
”Miksi minä pidin sen?” hän mietti. ”Miksi en vain jättänyt sitä sinne, missä se oli?”
Alkeisyhdistyksessä Tadin luokassa puhuttiin oikein valitsemisesta ja pojille pappeuteen valmistautumisesta. Tad oli syvissä mietteissä kotimatkalla. Hän päätti, että maanantaina koulun jälkeen hän polttaisi lehden. Hänestä tuntui jo paremmalta.
Tultuaan koulusta kotiin maanantaina Tad kiiruhti huoneeseensa. ”Mitä pikemmin saan tämän tehdyksi, sen parempi!” hän ajatteli. Kääntyessään kulmasta hän kuitenkin miltei kompastui lattialla olevaan kirjakasaan. Vahva tuoreen maalin haju kiinnitti hänen huomionsa.
Tad kurkisti huoneeseensa ja näki äidin istuvan hänen vuoteellaan. Maalaustarpeet olivat hajallaan suurella kankaalla lattialla. Kun äiti katsoi Tadia, Tad tiesi hänen löytäneen siivottoman lehden.
Tadin sydän alkoi jyskyttää nopeammin. ”Mitä sinä teet minun huoneessani?” hän kysyi.
”Halusin alkaa maalata sitä, ja minulla oli voimakas tunne, että minun pitäisi aloittaa ensimmäisenä kaapista”, äiti sanoi. Hän viittasi Tadin istumaan viereensä. Hän kietoi kätensä Tadin ympärille eikä sanonut mitään muutamaan sekuntiin. ”Pyhä Henki halusi minun löytävän sen, mitä olit piilottanut kaappiisi.”
Tadin pää painui. Hän pelkäsi, mitä hänen äitinsä varmaankin ajatteli hänestä. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.
”Mistä sait sen?” äiti tivasi.
”Se oli jäteastiassa kujalla”, Tad vastasi. ”Lauantai-iltapäivänä.”
”Katsoitko sitä?”
”Ei, äiti, en katsonut. Sunnuntaina se ei vain tuntunut oikealta. Päätin polttaa sen tänään koulun jälkeen.”
”Voi Tad, tuo oli ilo kuulla!” Äiti veti hänet tiukkaan halaukseen. ”Olen ollut hyvin huolissani sinusta koko päivän. Taivaallinen Isäkin oli huolissaan sinusta. Hän ei halunnut sinun katsovan tuota pornografiaa, koska se olisi jättänyt huonoja kuvia mieleesi.”
”Olen pahoillani, äiti”, Tad sanoi. Häntä niin hävetti.
”Huomaan, että olet, Tad. Olen ajatellut koko päivän Pyhän Hengen suurenmoista lahjaa ja sitä, kuinka Hän voi olla varoituksen ääni.”
Tad oli iloinen, että hänen äitinsä oli kuunnellut. Hän päätti, että seuraavan kerran hänkin kuuntelisi.
Kun Tad sinä iltana polvistui vuoteensa ääreen, ilmassa leijui yhä maalin haju. Hän näki, kuinka hyvältä hänen kaappinsa näytti ilman naarmuja, tahroja ja sormenjälkiä. Vaikka siivoton lehti oli ollut hänen kaapissaan vain viikonlopun ajan, nuo kaksi päivää olivat tuntuneet hänen elämänsä pisimmiltä ja inhottavimmilta päiviltä. Aloittaessaan rukouksensa Tad tiesi, että ihan ensimmäiseksi hän kiittäisi taivaallista Isää äidistään.
”Pyhä Henki varjelee meitä eksymästä, mutta saadaksemme tämän ihanan siunauksen meidän täytyy aina tehdä se, mikä on tarpeen tuon Hengen saamiseksi.”
Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista, ”Älkää eksykö”, Liahona, marraskuu 2004, s. 46.