Kirkko auttaa pelastamaan vastasyntyneitä eri puolilla maailmaa

Tri Bulane, joka työskentelee lääkärinä Makoanyanen sotilassairaalassa Maserussa Lesothossa, näkee päivittäin puutetta koulutetusta sairaanhoitohenkilökunnasta ja -välineistä. Etelä-Afrikan sisämaassa sijaitsevan Lesothon asukkaat kärsivät tilanteesta, jossa väestöstä miltei 30 prosentilla on HIV/AIDS-tartunta, odotettu elinikä on 34,4 vuotta, kuivuutta on toistuvasti ja vastasyntyneiden kuolleisuus on korkea.

Huoli vastasyntyneiden korkeasta kuolleisuudesta sai tri Bulanen ilmoittautumaan vastasyntyneiden elvytyskoulutusohjelmaan, jonka hänen paikkakunnallaan järjesti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Humanitaaristen palvelujen osasto.

Tätä ohjelmaa, jolla pyritään vähentämään synnytyksen yhteydessä esiintyvän asfyksian (hapenpuutetilan) aiheuttamia vastasyntyneiden kuolemantapauksia, järjestetään monin paikoin maailmaa kirkon jatkuvana humanitaarisena hankkeena ja vastauksena Maailman terveysjärjestön kantamaan huoleen vastasyntyneiden kuolleisuudesta.

Pian sen jälkeen kun tri Bulane oli osallistunut kesäkuussa 2006 järjestettyyn koulutusjaksoon, hän pelasti erään vastasyntyneen poikavauvan käyttämällä juuri oppimiaan taitoja. ”Lapsiveden määrä oli liian suuri, ja äidille tehtiin keisarileikkaus”, hän selittää. ”Hänen lapsensa syntyi sinisenä. Vastasyntyneen elvytysmenetelmien avulla lapsi pelastui. Poika voi nyt hyvin. Noudatin oppimaani aikarajaa. Ilman sitä olisi saattanut ilmetä komplikaatioita. Se oli hyvin jännittävää; koulutus asettaa kaiken muun oikeisiin mittasuhteisiin. Omalla kohdallani koulutus kehittää itseluottamusta. Nyt tiedän täsmälleen, mitä tehdä. En joudu paniikkiin.”

Luottamuksen saaminen siihen, että kykenee toimimaan synnytyksen jälkeisinä ratkaisevina sekunteina, on vastasyntyneiden elvytyksen julki tuotu tavoite Dep Whipplen mukaan, joka työskentelee sairaanhoitajana MAP-sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla Salt Lake Cityssä sekä osallistuu usein maailmanlaajuiseen koulutushankkeeseen. ”Tiedän, että menetelmät toimivat”, sisar Whipple vahvistaa. ”Olen nähnyt niiden pelastavan henkiä niiden ensimmäisten arvokkaiden 30–60 sekunnin aikana.”

Sisar Whipple käyttää taitojaan päivittäin sairaalan synnytyshuoneessa, mutta hän myös jakaa ammattitaitoaan maailmanlaajuisesti muille lääketieteen ammattilaisille. ”Vastasyntyneiden elvytyskurssilla opetetaan 50 oppilasta, jotka – – palaavat klinikoilleen, sairaaloihinsa ja paikkakunnilleen opettamaan muita synnytykseen osallistuvia”, sisar Whipple kertoo.

Osallistuvat maat valitaan vastasyntyneiden kuolleisuuslukujen perusteella, kertoo Dean Walker, joka edustaa Humanitaarisia palveluja ja on vastasyntyneiden elvytyshankkeen johtaja. Opetuskurssien aikataulun laatii osallistuvien maiden paikallinen terveysministeriö, ja opetuspaketit – jotka sisältävät harjoitusnukkeja, koulutusoppaita ja elvytysvälineitä – lahjoittaa kirkko. Vuonna 2006 valmennuskursseja järjestettiin 23 maassa.

Lääkärit, sairaanhoitajat, hengityselinongelmiin perehtyneet hoitohenkilöt ja muut lääkintäalan ammattilaiset lahjoittavat aikaansa toimiakseen opettajina elvytyskoulutuksessa.

Tri Ted Kimball, joka työskentelee lääkärinä Utahin yliopistollisen sairaalan ensiapupoliklinikalla Salt Lake Cityssä ja on Humanitaaristen palvelujen neuvoa antavan komitean puheenjohtaja, kokee, että toiminta terveyteen liittyvien asioiden edistämiseksi kehitysmaissa on monella tavoin antoisaa.

”Nämä ihmiset elävät yksinkertaisesti”, tri Kimball huomauttaa. ”He eivät tarvitse taulutelevisioita tai tietokoneita. He tarvitsevat kolme perusasiaa: tilaisuuden opiskella, mahdollisuuden terveyteen ja mahdollisuuden rauhaan tai vapauteen poliittisista kiistoista. Vastasyntyneen elvytyksellä on ratkaiseva merkitys kahdessa näistä tarpeista: opiskelu ja terveys. Koulutuksemme myötävaikuttaa tässä asiassa.”

Ugandan terveysministeri, joka osallistui äskettäin vastasyntyneiden elvytyskoulutukseen, kertoi tri Kimballille, että jokainen vastasyntyneen kuolema heidän maassaan saa aikaan arviolta 100 000 USA:n dollarin suuruisen vajeen maan talouteen. ”Näillä alueilla, joilla vallitsee lohduton köyhyys”, tri Kimball sanoi, ”tarvitaan tervettä, koulutettua työvoimaa nostamaan kansa köyhyydestä. Ratkaisuna on terve, omavarainen yhteiskunta. Kun lapsi jää synnytyksessä henkiin, hänestä kasvaa yksi ihminen lisää kantamaan maan taloudellista kuormaa – yksi ihminen lisää näyttämään tietä pois köyhyydestä.”

Vastasyntyneiden elvytyskoulutukseen liittyvät huolet ovat Ghanassa samanlaisia kuin Lesothossa ja Ugandassa. Tri David Gourley, joka työskentelee lääkärinä Salt Lake Cityssä ja on Humanitaaristen palvelujen neuvoa antavan komitean jäsen, kertoo, että ”yksinkertaistettu kurssi, joka on tarkoitettu maaseudun kätilöille ja sairaanhoitajille, tarjoaa peruselvytystaidot ja -välineet, joiden avulla Ghanan vastasyntyneiden kuolleisuutta voidaan alentaa.”

Tri Gourley esittää seuraavan äskettäin koulutetulta kätilöltä kuulemansa kertomuksen: ”Dora hoiti perätilasynnytystä. Hän luuli lapsen kuolleen, koska tämä oli veltto eikä hengittänyt. Dora teki elvytyksen alkutoimenpiteet. Hän vain oikaisi vauvan hengitystien ja imi imulaitteella, ja vauva alkoi hengittää ja jäntevöityi. Tänä päivänä vauva kasvaa ja voi hyvin.”

Tri Gourley pani merkille, että toukokuun 2006 Ghanan koulutuksen jälkeisen puolen vuoden aikana onnistuttiin paikallisten arvioiden mukaan elvyttämään 646 vastasyntynyttä käyttämällä kirkon lahjoittamia perusvälineitä.

Nämä välineet ja koulutus edistävät vastasyntyneiden elvytysohjelman pitkäaikaista tavoitetta siitä, että jokaisessa synnytyksessä olisi mukana pätevä hoitoavustaja.

Sisar Whipplellä, joka on itsekin äiti, on paljon laajempi tavoite. ”Haluan, että kaikilla noilla vauvoilla on terve ruumis, jolla kokea elämä”, tämä sairaanhoitaja sanoo lopuksi. ”Äideillä kaikkialla maailmassa on samat tunteet – he kaikki toivovat, että heidän lapsensa on terve ja saa mahdollisuuden olla onnellinen, olla osa perhettä.”