Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma

Jokainen on tervetullut

Presidentti James E. Faust

toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa

Toiveeni tässä sanomassa on tarjota kaikille jäsenille tilaisuuksia kehittyä ja olla onnellisia, olivatpa he naimisissa tai ilman aviopuolisoa. Saadaksenne elämänne hallintaan ja menestyäksenne aviosäädystänne riippumatta ehdotan, että opettelette tuntemaan taivaallisen Isänne.

Voitte tehdä sen parhaiten rukoilemalla, tutkimalla ja pitämällä käskyt. Muistakaa aina, että Hän rakastaa teitä ja opastaa ja tukee teitä, jos kutsutte Hänet elämäänne. Ottakaa Hänet mukaan päätöksentekoonne. Ottakaa Hänet mukaan, kun pohditte omaa arvoanne. Rukoilkaa Häntä, kun olette masentuneita, koska minä todistan, että Hän kuulee avunhuutomme. Oivaltavassa saarnassaan rukouksesta profeetta Senos huomautti: ”Ja sinä kuulit minua ahdinkojeni ja vilpittömyyteni tähden” (Alma 33:11).

Tunnemme syvää liikutusta ja vakavoidumme kuullessamme, mikä monien ilman aviopuolisoa elävien jäsentemme ilmaisemissa ajatuksissa on yhteistä. Joidenkuiden vakituisimpina kumppaneina ovat yksinäisyys ja masennus. Yksi suuri sielu, jolla on hyvä piispa, hyvä kotiopettaja, hyvä asema ja mukavat olot, sanoi: ”En tarvitse lisää tekemistä; tarvitsen vain jonkun, jonka kanssa tehdä sitä.” Siitä tulee suuri huolenaihe, kun otamme huomioon, että ainakin kolmannes kirkon aikuisjäsenistä elää ilman puolisoa.

Vähättelemättä yksinäisyyden tuskaa, jota jotkut ilman puolisoa elävät tuntevat, presidentti Gordon B. Hinckley on tarjonnut jonkinlaisen lääkkeen antaessaan neuvon: ”Uskon, että useimmille meistä parasta lääkettä yksinäisyyteen on työ ja toisten palveleminen. En vähättele teidän ongelmianne, mutta en emmi sanoa, että on monia muita, joiden ongelmat ovat vakavampia kuin teidän. Etsikää tapoja palvella heitä, auttaa heitä, rohkaista heitä. On niin paljon poikia ja tyttöjä, jotka eivät menesty koulussa, koska eivät saa henkilökohtaista huomiota eivätkä kannustusta. On hyvin paljon sellaisia vanhuksia, jotka elävät kurjuudessa ja yksinäisyydessä ja pelossa ja joille pelkkä keskustelu jonkun kanssa toisi vähän toivoa ja valoa.”¹

Muistakaa, että me kaikki olemme olleet ilman aviopuolisoa, olemme sitä nyt tai saatamme jälleen jossakin vaiheessa olla, joten kirkossa ei ole tavatonta se, että on naimaton. Naimisissa oleminenkin tuo haasteita ja velvollisuuksia. Olette ehkä kuulleet nuoresta morsiamesta, joka sanoi: ”Kun menen naimisiin, olen ongelmieni päässä.” Hänen viisas äitinsä vastasi: ”Niin, kultaseni, mutta kummassa päässä?”

Edistymisemme mittaaminen

Ei kannata antaa halun päästä naimisiin muodostua pakkomielteeksi, niin että menetämme siunauksia ja tilaisuuksia kehittyä ollessamme naimattomia. Uskon myös, että tavoitteiden asettaminen on hyödyllistä; ilman tavoitteita ei voi mitata edistymistään. Älkää kuitenkaan turhautuko siksi, että selviä voittoja ei ole näkyvissä. Joitakin asioita ei voi mitata. Jos pyritte parhaaseenne – jos yritätte parhaanne päivästä toiseen käyttämällä mahdollisimman viisaasti aikaanne ja energiaanne realististen tavoitteiden saavuttamiseen – te menestytte, olittepa naimisissa tai ette.

Puhuessaan niistä jäsenistä, jotka eivät ole naimisissa, presidentti Harold B. Lee (1899–1973) sanoi kerran: ”Joukossanne on eräitä kirkon jaloimpia jäseniä – uskollisia, urheita ja sellaisia, jotka pyrkivät elämään Herran käskyjen mukaan, auttamaan valtakunnan rakentamisessa maan päällä ja palvelemaan lähimmäisiään.”² Olemme liian usein tahdittomia emmekä ota huomioon näiden joukossamme olevien oivallisten sielujen tunteita. Eräs hyvää tarkoittava pappeusjohtaja, joka oli huolissaan yhdestä näistä oivallisista naimattomista naisista, jonka sydän kaipasi toveruutta ja täydempää elämää, kysyi: ”Miksi et hanki aviomiestä?” Sisar vastasi hyväntuulisesti: ”Veli, tekisin sen mielelläni, mutta miestä ei voi käydä poimimassa puusta.”

Vaikka monet ilman aviopuolisoa elävät aikuiset jäsenet ovat sopeutuneet hyvin elämään ja sen ongelmiin, he tarvitsevat silti kirkon ja sen jäsenten rakastavaa huomiota vakuuttuakseen hyödyllisyydestään ja siitä, että Jumala rakastaa heitä jokaista. Kirkon sovelias ja oikeutettu keskittyminen kotiin ja perheeseen saa usein jotkut naimattomat jäsenet, joilla ei ole aviopuolisoa tai lapsia, ajattelemaan, ettei heistä välitetä.

Eräs kirjoittaa: ”Monet kirkon jäsenet kohtelevat eronnutta naista kuin spitaalista. Olen asunut useita vuosia Salt Lakessa eräässä tietyssä kirkon seurakunnassa, missä pidettiin joka joulu leskien juhlat. Minua ei kutsuttu niihin koskaan. Olen aina elänyt hyvää elämää ja uskon, että Vapahtaja olisi kutsunut minut. Olen tutustunut muutamiin, jotka ovat kokeneet sekä kuolemantapauksen että avioeron, ja he sanovat, että avioero on pahempi kuin kuolema.”

Vielä eräs toinen kirjoittaa: ”Uskokaa minua, että kirkon korostaessa perheitä ja lapsia me olemme jo todellakin täysin tietoisia siitä, että olemme ’kummajaisia’. On ollut todellinen ilo tulla hyväksytyksi normaalina ihmisenä.” Kenenkään ei pitäisi tuntea itseään eristetyksi, koska hänellä ei ole aviopuolisoa. Me haluamme kaikkien tuntevan, että he kuuluvat kirkkoon siten kuin Paavali tarkoitti sanomassaan efesolaisille: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät” (Ef. 2:19). Me kuulumme paitsi Herran kirkkoon niin myös toistemme joukkoon.

Koko yhteiskunta, mukaan lukien ilman aviopuolisoa olevat jäsenet, on erittäin kiinnostunut isistä, äideistä ja perheistä. Muutama vuosi sitten presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin vt. presidentti, sanoi kirkon jäsenille, jotka eivät olleet naimisissa: ”Puhumme paljon perheistä. Joskus haluatte sanoa katkerina: ’Perheestä puhutaan koko ajan, mutta minulla ei ole perhettä ja…’ Lopettakaa siihen! Älkää lisätkö sitä seuraavaa lausetta: ’Kunpa lakattaisiin puhumasta niin paljon perheestä.’ Rukoilkaa, että puhuisimme edelleenkin perheestä; isistä ja äideistä ja lapsista ja perheillasta, temppeliavioliitosta ja kumppanuudesta ja kaikesta muusta, koska se kaikki on oleva teidän. Jos me lakkaamme puhumasta siitä, niin te ja kaikki muut olette häviäjiä.”³ Toistan tuon ajatuksen. Ennen pitkää se kaikki on todellakin oleva teidän.

Apua tarvitsevien etsiminen

Me kaikki muistamme vertauksen hyvästä paimenesta, joka jätti lauman ja lähti etsimään yhtä lammasta, joka oli kadonnut (ks. Luuk. 15:3–6). Jotkut jäsenistämme, jotka eivät ole naimisissa, voivat joutua kadoksiin, ellemme tavoita heitä. Apuamme tarvitsevien etsimiseen kuuluu se, että yritämme tavoittaa heitä monella tavoin.

Mitä me voimme yksilöinä tehdä tavoittaaksemme ne, jotka eivät ole naimisissa? Yksi tapa on pyrkiä ottamaan kaikki joukkoon mukaan. Kun näemme jonkun istuvan itsekseen kirkon kokouksessa, voimme joko mennä istumaan hänen viereensä tai kutsua hänet istumaan kanssamme. Voimme kaikki ojentaa ystävän käden. Meidän olisi todellakin hyvä muistaa neuvo, jonka presidentti Hinckley antoi käännynnäisistä, ja soveltaa sitä niihin, jotka ovat yksin: he tarvitsevat ystävän, tehtävän ja ravitsemista Jumalan hyvällä sanalla. Ajattelen, että me voisimme lisätä tähän luetteloon vielä yhden asian – hyvän kotiopettajan. Tunnolliset kotiopettajat sovittavat kotiopetussanomat vailla puolisoa olevien jäsenten tarpeisiin. He voivat myös tarjota ystävyyttä, rohkaisua, hyväksymisen tunteen ja, etenkin naimattomien sisarten kohdalla, mahdollisuuden pappeuden siunauksiin.

On helppoa luokitella joku naimattomaksi ja olla sitten kykenemätön katsomaan kyseistä leimaa syvemmälle. Ilman aviopuolisoa elävät ovat ihmisiä ja haluaisivat tulla kohdelluiksi sellaisina. Kaikki eivät ole naimattomia omasta valinnastaan. Olkaamme, kuten psalminkirjoittaja sanoi, ”orpojen isä” ja muistakaamme, että Jumala ”antaa yksinäiselle kodin” (Ps. 68:6–7). Me kaikki kuulumme Jumalan perheeseen ja palaamme jonakin päivänä Hänen luokseen asuinsijoille, jotka Hän on valmistanut kaikille lapsilleen.

Kuinka johtajat voivat auttaa

Seuraavassa on joitakin ohjeita kirkon johtohenkilöille: ”Piispakunta [tai seurakunnan johtokunta] voi järjestää yhden tai useampia perheiltaryhmiä naimattomille jäsenille, joilla ei ole kotona asuvia lapsia ja jotka eivät asu vanhempiensa kanssa.”⁴ Lisäksi ”naimattomille jäsenille tulee tarjota sellaisia vaarnan ja seurakunnan toimintoja kuin takkavalkeaillat, tanssiaiset, kuorot, pappeuden saamiseen valmistavat seminaarit, temppeliseminaarit, temppelissä käynnit sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumat”⁵.

Kirkon johtohenkilöiden tulee pohtia naimattomien jäsenten tarpeita säännöllisesti johtajiston kokouksissa ja ottaa heidät mukaan merkityksellisiin tehtäviin ja toimintaan. Koorumin ja Apuyhdistyksen johtohenkilöiden tulee ottaa huomioon ilman aviopuolisoa elävien jäsenten tarpeet, varsinkin silloin kun oppiaiheissa käsitellään sellaisia aiheita kuin avioliitto ja lapset. Ilman aviopuolisoa elävät jäsenet tulee muistaa ja heitä tulee ravita.

Onnellisuus nyt

Se, ettei ole naimisissa, ei tarkoita sitä, että onnellisuutta on lykättävä. Kuten presidentti Harold B. Lee (1899–1973) kerran sanoi: ”Onnellisuus ei riipu siitä, mitä tapahtuu ihmisen ulkopuolella, vaan siitä, mitä tapahtuu hänen sisällään. Se mitataan sen mielenlaadun mukaan, jolla ihminen kohtaa elämän ongelmat.”⁶

Muistutan teitä siitä, että monet, jotka eivät ole naimisissa, antavat kipeästi kaivattua voimaa perheenjäsenille ja muille osoittaen tukea, hyväksyntää ja rakkautta sisaren- ja veljentyttäriä ja -poikia, veljiä ja sisaria ja muita sukulaisia kohtaan. Siten naimattomat voivat tavallaan hoitaa itseoikeutetusti monia vanhempien tehtäviä. Kun he tekevät niin, heillä voi olla suuri vaikutus, koska he voivat hyvin usein sanoa asioita, joita vanhemmat eivät kykene sanomaan omille lapsilleen.

Lopuksi neuvoni niille teistä, joilla ei ole aviopuolisoa, on, että rukoilette usein, koska taivaallinen Isä, joka tuntee teidät parhaiten, tuntee niin kykynne ja voimanne kuin heikkoutennekin. Hän on asettanut teidät tänne maan päälle tänä aikana kehittämään ja jalostamaan näitä ominaisuuksia. Lupaan teille, että Hän auttaa teitä. Hän on tietoinen tarpeistanne, ja aikanaan te saatte nuo luvatut kumppanuuden siunaukset.

Ajatuksia kotiopettajille

Tutkittuasi tätä sanomaa rukouksen hengessä esitä se käyttäen sellaista opetusmenetelmää, joka kannustaa kuulijoitasi osallistumaan. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä:

Keskustelkaa presidentti Faustin kehotuksesta etsiä apua tarvitsevia. Haasta perhe juttelemaan jonkun naimattoman jäsenen tai kirkkoon kuulumattoman kanssa. Pyydä perhettä ehdottamaan muita tapoja, joilla he voisivat auttaa kyseistä henkilöä tuntemaan itsensä paremmin joukkoon kuuluvaksi ja arvostetummaksi. Kannusta heitä käyttämään aikaa siihen, että he tutustuvat häneen paremmin.
Aloita oppiaihe keskustelulla tai leikillä. Pyydä yhtä henkilöä toiminnan aikana poistumaan huoneesta muutamaksi minuutiksi. Kutsu henkilö takaisin ennen kuin lähetät toisen henkilön pois huoneesta. Kun kaikki ovat olleet poissa huoneesta, keskustelkaa siitä, mitä tuntui olla yksin. Selitä, että ”me kaikki olemme olleet ilman aviopuolisoa, olemme sitä nyt tai saatamme jälleen jossakin vaiheessa olla”. Keskustelkaa siitä, kuinka kukin meistä voi tehdä elämästään onnellisen ja merkityksellisen olosuhteistamme riippumatta.
Tuo mukanasi viivoitin tai mittanauha. Näytä sitä, kun esität kohdassa ”Edistymisemme mittaaminen” olevat neuvot. Keskustelkaa siitä, kuinka meidän pitäisi mitata elämäämme. Todista, että jos me pyrimme parhaaseemme, me voimme menestyä.