Me puhumme Kristuksesta
Toimme Kristuksen kotiimme
Kun muutamia vuosia sitten kuulin erään nuoren naisen seurakunnassamme lausuvan ulkoa julistuksen ”Elävä Kristus”1, päätin itsekin opetella sen ulkoa. Otin pienikokoisen julistuksen mukaani varhaisaamun juoksulenkeilleni. Koska olin yksin eikä häiriötekijöitä juuri ollut, se oli minulle ihanteellinen tilaisuus ajatella. Tehtyäni niin muutaman kuukauden ajan olin hyvässä fyysisessä kunnossa – ja olin päässyt tavoitteeseeni oppia julistus ulkoa.
Niin hyvältä kuin ”maaliin pääseminen” tuntuikin, pitkäaikaiset vaikutukset ovat olleet vieläkin parempia. Olen huomannut ajattelevani useammin Jeesusta Kristusta, Hänen elämäänsä ja palvelutyötään ja haluavani olla enemmän Hänen kaltaisensa. Olen kohdellut aviomiestäni ja lapsiamme kärsivällisemmin ja rakastavammin. Olen kokenut suurempaa rauhaa ja onnea kaikessa, mitä olen tehnyt. Ja olen tuntenut suurempaa iloa ympärilläni olevien hoivaamisesta ja rakastamisesta. Sitten Lehin tavoin, joka nautti elämän puun hedelmää, minäkin halusin perheeni kokevan sitä, mitä itse olin kokenut (ks. 1. Nefi 8:12).
Aloin miettiä tapoja, joilla voisin opettaa ”Elävä Kristus” -julistuksen lapsillemme. Ymmärsin, että he olivat pieniä (vanhin lapsemme oli 11-vuotias) ja että tämä kallisarvoinen asiakirja oli melko pitkä. Mutta minulla oli halu, ja kun olin rukoillut ja ajatellut sitä usein, Henki näytti minulle, kuinka voisin opettaa perhettäni.
Olin pitkän aikaa leikannut ja kerännyt kuvia vanhoista kirkon lehdistä. Otin laatikon, jossa säilytin niitä, ja valitsin kuvia, jotka tuntuivat sopivan eri kohtiin ”Elävä Kristus” -julistuksessa. Esimerkiksi kohtaan ”Jeesus Kristus oli Vanhan testamentin suuri Jehova” löysin kuvan Kristuksesta Jehovana puhumassa Mooseksen kanssa. Seuraavaan kohtaan ”Isänsä johdolla” löysin kuvan, jossa taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus seisovat yhdessä. Lyhyessä ajassa olin koonnut monia kuvia ja yhdistänyt ne ”Elävä Kristus” -julistuksen tekstiin sopiviin kohtiin.
Joulukuu tuntui täydelliseltä ajankohdalta, jolloin perheemme voisi alkaa keskittyä ”Elävä Kristus” -julistukseen. Lapsemme olivat innoissaan ja tulivat todella mukaan pyrkimykseemme. Kiinnitimme keittiöön kuvia kohdista, joita opettelimme. Huomasin, että päivän aikana lapset toistivat julistuksen sanoja kulkiessaan kuvien ohi. Kun kaikki olivat oppineet ulkoa seinällä olevaan kuvasarjaan liittyvän tekstin, panimme ne pois ja aloimme opetella uutta sarjaa.
Jokaisen kuvan yhteydessä keskustelimme Jeesuksen Kristuksen evankeliumista ja elämästä. Perheiltojemme oppiaiheet olivat täynnä kertomuksia ja oppiaiheita Vapahtajasta. Mieheni opetti joitakin ”Elävä Kristus” -julistuksen kohtia antaen uutta näkemystä.
Perherukouksistamme tuli merkityksellisempiä, koska lapset ajattelivat enemmän Häntä, jonka nimessä he rukoilivat. Henki täytti kotimme. Tunsimme olevamme kuin Nefi, kun tämä kirjoitti: ”Me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta” (2. Nefi 25:26). Kodissamme vallitsi suurempi rauha.
Siunauksia vuodatettiin tavoilla, joita en ollut osannut ikinä kuvitella. Vaikka olin esimerkiksi yrittänyt yksinkertaistaa joitakin sanoja nuorimmalle lapsellemme Josephille, joka oli nelivuotias, hän opetteli sinnikkäästi koko julistuksen sanasta sanaan. Siitä tuli erityisen koskettavaa yhdellä viikolla kirkossa. Sakramenttikokousohjelman etukannessa oli sama Vapahtajaa Getsemanessa esittävä kuva, jota olimme käyttäneet ulkoa opettelussamme. Joseph näytti kuvaa ja sanoi: ”Katso, äiti. ’Hän antoi henkensä sovittaakseen koko ihmiskunnan synnit.’”
Eräällä toisella viikolla meillä oli kirkossa hankalaa. Lapset olivat erityisen levottomia etenkin sakramentin aikana. Seuraavana iltana perheillassa puhuimme sakramentista. Keskustelimme sen tarkoituksesta ja siitä, kuinka meidän pitäisi käyttäytyä sakramenttia jaettaessa. Kysyin lapsilta, mitä he ajattelivat sakramentin aikana. Kymmenvuotias Sharanne-tyttäremme huomautti, että hän ajatteli Jeesuksen Kristuksen elämää ja ”Elävä Kristus” -julistuksen sanoja. Mitään muuta ei tarvinnut sanoa.
Erään kerran Josephilla oli vaikeuksia mennä nukkumaan. Hän ei ollut yhteistyöhaluinen vaan ärtyisä. Pyysin häntä toistamaan minulle jonkin kohdan ”Elävä Kristus” -julistuksesta. Kun hän aloitti, tunsin Hengen tulevan huoneeseen. Hän rauhoittui ja muuttui taas tavalliseksi iloiseksi itsekseen. Jonkin aikaa myöhemmin, eräänä toisena iltana kun hän oli levoton, kokeilin sitä uudelleen. Tällä kertaa hänen vastauksensa oli aivan erilainen: ”Ei! Minä en halua olla iloinen!” Pieni poikamme oli oppinut, mitä Jeesuksen Kristuksen muistaminen voi saada aikaan. Vapahtajasta oli todellakin tullut todellisempi meille kaikille.
Perheemme sai opeteltua ulkoa ”Elävä Kristus” -julistuksen seuraavana pääsiäisenä. Se on ollut paras neljän kuukauden kokemus, mitä meillä on ikinä ollut. Vaikka projekti on ohi, tiedän, että oppimamme vaikutukset voivat säilyä kunkin perheenjäsenen mielessä loppuelämämme ajan.
Tiedän, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat todellisia. Olen kiitollinen siitä, että ymmärrän paremmin Heidän työtään ja tunnen syvemmin Heidän rakkautensa. Kiitän Jumalaa Hänen jumalallisen Poikansa verrattomasta lahjasta sekä ihanasta kokemuksesta oppia Hänestä ja yrittää tulla enemmän Hänen kaltaisekseen.
Vasemmalla: yksityiskohta Heinrich Hofmannin teoksesta Kristus ja rikas nuorukainen, C. Harrison Conroy Co:n luvalla; oikealla: kuvitus Michael T. Malm