Kallisarvoisin lahja
”Ei ole suurempaa lahjaa kuin pelastuksen lahja” (OL 6:13).
Sophie auttoi mamaa siivoamaan kodin. Lähetyssaarnaajat olivat tulossa käymään tänään. He olivat tervetulleita vieraita Sophien kotona Kolumbiassa. Mama valmisti erityisen aterian: tamaleja, riisiä ja pippureilla maustettua maissia.
Lähetyssaarnaajat olivat opettaneet Sophien perheelle Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen kirkostaan. Vain kaksi viikkoa sitten vanhin Kraig ja hänen uusi toverinsa vanhin Jessen olivat kastaneet Sophien, tämän vanhemmat ja tämän kaksi isoveljeä. Sophie tunsi jo sen vaikutuksen perheessään. He nauroivat, lauloivat ja rukoilivat enemmän.
Aterian aikana Sophie kuunteli, kun hänen vanhempansa ja veljensä keskustelivat lähetyssaarnaajien kanssa pyhistä kirjoituksista. Kun astiat oli viety pois, vanhin Kraig sanoi: ”Minä lähden kotiin ensi viikolla.”
Sophie ei ollut tajunnut, että vanhin Kraig lähtisi niin pian. Kyyneleet täyttivät hänen silmänsä. Sophie vilkaisi veljiään. Hekin olivat kyynelten partaalla.
Vanhin Kraig niiskahti pari kertaa. ”Minulla on teille jotakin”, hän sanoi papalle. Hän veti repustaan paketin. ”Nämä ovat sinulle ja pojillesi.”
Papa avasi paketin ja otti esiin kuusi valkoista sunnuntaipaitaa. Hän ei sanonut mitään pitkään aikaan. ”Emme voi ottaa vastaan näin hienoa lahjaa”, hän viimein sanoi.
Sophie kuuli surun papan äänessä. Heidän perheellään ei ollut valkoisia paitoja papalle eikä pojille, ja Sophie tiesi, että papa halusi osoittaa kunnioitusta pukeutumalla valkoiseen paitaan, kun he kävivät kirkossa.
”Minä en tarvitse noin monta paitaa, kun menen kotiin”, vanhin Kraig sanoi. ”Teette minulle palveluksen ottamalla ne.”
”Mutta minulla ei ole mitään sinulle”, papa sanoi. Hän osoitti Mormonin kirjaa. ”Olet jo antanut meille kallisarvoisimman lahjan. Toit meille Jeesuksen Kristuksen evankeliumin.”
Seuraavana päivänä Sophie päätti tehdä jotakin vanhin Kraigille. Puhuttuaan maman kanssa hän päätti tehdä pienen kudotun peitteen, jota sanotaan serapeksi. Hän lainasi äitinsä kangaspuita, valitsi lankojen värit ja teki serapea joka päivä koulun ja kotiaskareiden jälkeen. Kun hänelle tuli lankojen pujottelussa jokin virhe, hän purki kohdan huolella ja aloitti uudestaan.
Viimein serape oli valmis. Hän toivoi, että vanhin Kraig pitäisi pehmeäsävyisistä ruskean ja kerman väreistä, jotka hän oli kutonut yhteen. Hän kääri serapen ruskeaan paperiin.
Sinä päivänä kun vanhin Kraig oli viimeistä kertaa käymässä heidän kotonaan, Sophie antoi lahjansa.
”Kiitos, Sophie”, vanhin Kraig sanoi. Hänen silmissään kimmelsivät kyyneleet. ”En koskaan unohda sinua enkä perhettäsi.”
”Emmekä me unohda koskaan sinua”, Sophie sanoi.
Kuvitus Jim Madsen