Kunnes taasen kohdataan
Istumapaikka Sulhasen juhla-aterialla
Ei ole aina mukavaa mennä yksin hääjuhliin. Mutta kun eräs vanha ystävä kutsui minut hääpäivälliselleen, tiesin, etten voisi jättää väliin tilaisuutta juhlia hänen ja hänen morsiamensa kanssa.
Saavuin hääpäivänä paikalle juuri ennen päivällisen alkua. Huomasin tyhjän istumapaikan ja kysyin yhdeltä pöydässä olevista naisista, oliko se varattu.
”Onko teidän tarkoitus olla täällä?” hän kysyi silmäillen minua epäluuloisesti.
Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä sai hänet kysymään – tai miksi hän esitti kysymyksen sillä tavoin. Paikalla ei ollut ketään tarkistamassa vieraslistaa. Istumajärjestystä ei ollut laadittu ennalta. Olin tullut ajoissa ja pukeutunut asianmukaisesti. Mikä voisi olla ongelma?
Hymyilin hermostuneesti. ”Olen sulhasen ystävä”, vakuutin hänelle. Hän nyökkäsi, joten istuuduin ja yritin aloittaa ystävällisen keskustelun pöydässä istuvien kuuden pariskunnan kanssa. Aiemmin tuntemani epämukavuus oli moninkertaistunut saamani ”tervetulotoivotuksen” vuoksi. Silmäilin epätoivoisesti ympäri huonetta etsien jotakuta – ketä tahansa – tuttua, mutta sulhasta lukuun ottamatta en nähnyt missään tuttuja kasvoja.
Mutta sitten se tapahtui. Ystäväni, joka istui morsiamensa vieressä täpötäyden salin etuosassa, nousi seisomaan. Kun hän teki niin, hän näki minut vastakkaisella puolella huonetta. Hän seisoi hetken paikallaan, hymyili ja painoi kätensä sydämelleen aivan kuin sanoakseen: ”Kiitos, että tulit. Tiedän, että teit uhrauksen ollaksesi täällä. Se, että olet kanssamme, merkitsee meille hyvin paljon.”
Helpotuksen ja onnen tunne pyyhkäisi ylitseni. Ajattelipa kuka muu mitä tahansa, niin sulhasen arvion mukaan minä kuuluin joukkoon. Hymyilin toistaessani hänen eleensä. Toivoin, että ystäväni tiesi, kuinka paljon halusin juhlistaa hänen ja hänen vaimonsa iloa ja ottaa siihen osaa. Mitä vaivautuneisuutta tilanteessa sitten olinkin tuntenut, se haihtui tuossa kymmenen sekunnin ajatustenvaihdossa, ja koko loppuillan olin täynnä itseluottamusta.
Muutamia päiviä myöhemmin valmistautuessani opettamaan Apuyhdistyksen oppiaihetta tutkin kohtaa Matt. 22 ja luin kuninkaasta, joka valmisti häitä pojalleen, joka edustaa Vapahtajaa. Näistä pyhien kirjoitusten jakeista profeetta Joseph Smith opetti: ”Vain niiden, jotka pitävät loppuun asti Herran käskyt ja vaeltavat Hänen lakiensa mukaan, sallitaan istua tällä juhla-aterialla. – – Ne, jotka ovat säilyttäneet uskon, kruunataan vanhurskauden seppeleellä, heidät puetaan valkoisiin vaatteisiin, heidän sallitaan päästä hääaterialle, he ovat vapaat kaikesta vaivasta ja he hallitsevat Kristuksen kanssa maan päällä.”1 Tuo lupaus on voimallinen milloin tahansa, mutta se oli sitä erityisesti aiemmin sillä viikolla saamani kokemuksen johdosta.
Kun opetin oppiaihetta, tajusin, että kuuliaisuus on ainoa edellytys sille, että otamme vastaan Jeesukselta Kristukselta kutsun riemuita Hänen kanssaan, saamme istumapaikan Hänen juhla-ateriallaan. Ja tuo juhla-ateria on sellainen, jossa vieraiden ei tarvitse koskaan tuntea itseään epävarmoiksi, koska he todella kuuluvat sinne. Vaikka olen vielä kuuliaisuudessani kaukana täydellisyydestä, toivon, että jonakin päivänä täytän vaatimukset voidakseni tavata Sulhasen ja voin käsi sydämellä – sydämellä, joka on alistunut Hänen tahtoonsa – sanoa: ”Olen niin onnellinen siitä, että saan olla täällä.”
Valokuva John Luke