En halua tuntea teitä!
Irvin Fager, Utah, USA
Vilpitön rukous sydämessäni ja 14-vuotias toverini vierelläni koputin Andyn oveen. Se oli ensimmäinen käyntimme hänen luonaan hänen uusina kotiopettajinaan. Olimme äskettäin ottaneet vastuullemme käydä hänen luonaan, vaikka häntä pidettiin vaikeana tapauksena. Ovi aukeni, ja siinä hän seisoi japanilaiseen kimonoon pukeutuneena.
”Niin?”
”Hei, minä olen Irvin, ja tämä on toverini. Olemme kotiopettajiasi ja haluaisimme jutella kanssasi.”
Hänen vaimonsa istui hänen takanaan pöydän ääressä samalla tavoin pukeutuneena. He olivat nauttimassa japanilaistyylistä päivällistä.
”Taidatte nähdä, että syömme päivällistä eikä meillä ole aikaa teille”, hän sanoi.
”Ehkä voisimme tulla takaisin joskus muulloin?” kysyin.
”Miksi?”
”Jotta voimme tutustua teihin”, vastasin.
”Miksi te haluatte tutustua minuun?” hän kysyi. ”Minä en halua tutustua teihin!”
Kai me olisimme voineet jättää tehtävän heidän kotiopettajinaan siihen, mutta emme tehneet niin. Kun palasimme seuraavassa kuussa, Andy itse asiassa päästi meidät sisään. Istuimme vastapäätä seinää, jota antiikkiautojen muotoon järjestetyt tyhjät olutpullot reunustivat. Tapaamisemme Andyn kanssa oli lyhyt, mutta saimme tietää, että hän oli eläkkeelle jäänyt ilmavoimien eversti. Myös seuraavat käyntimme olivat lyhyitä eivätkä johtaneet sanottaviin tuloksiin.
Kun olin eräänä iltana lähdössä kokouksesta kirkolta, kuulin sisälläni äänen, joka kehotti minua käymään Andyn luona. ”Ei kiitos”, ajattelin. ”Ei tänä iltana.”
Kun pysähdyin punaisiin valoihin, tunsin jälleen kehotuksen käydä Andyn luona. Ajattelin: ”Ei, en jaksa Andya tänä iltana.”
Kun käännyin viimeisestä kadunkulmasta kotiin, sain kuitenkin saman kehotuksen kolmannen kerran ja tiesin, mitä minun piti tehdä.
Ajoin hänen kotinsa luo, pysäköin ja rukoilin ohjausta. Sitten menin hänen ovelleen ja koputin. Kun Andy päästi minut sisään, näin pöydällä Mormonin kirjan ja sukuselvityksen sisältävän kirjan. Tunsin Andyn kodissa erilaisen hengen, ja Andyssakin oli jotakin erilaista. Hän puhui lempeästi rakkaudestaan äitiään ja sisartaan kohtaan, jotka olivat koonneet sukuselvityksen.
Ensimmäistä kertaa hän puhui kanssani avoimesti. Hän kertoi minulle kivusta, jota oli tuntenut selässään, ja lisäsi, että hän oli menossa seuraavana päivänä Marchin lentotukikohdan sairaalaan lähelle Riversidea Kaliforniassa. Kysyin häneltä, haluaisiko hän pappeuden siunauksen. Epäröimättä hän vastasi hiljaisella äänellä: ”Otan sen.” Soitin vanhinten koorumimme johtajalle, joka tuli auttamaan siunauksen antamisessa.
Seuraavana päivänä lääkärit kertoivat Andylle, että hänellä oli keuhkosyöpä, jota ei voinut leikata. Uutisen kuultuaan Andy meni tapaamaan piispaa. Muutaman kuukauden kuluessa hän joutui vuoteenomaksi.
Kun eräänä iltana menin taas käymään hänen luonaan, hänen vaimonsa ohjasi minut hänen makuuhuoneeseensa, missä hän makasi heikossa kunnossa. Polvistuin hänen vuoteensa viereen ja otin hänet syliini. Kuiskasin: ”Rakastan sinua, Andy.” Kaikki voimansa kooten hän kietoi kätensä olkapäälleni ja suurin ponnistuksin sanoi minulle, että hänkin rakasti minua. Kaksi päivää myöhemmin hän kuoli.
Hänen vaimonsa kutsui minut hautajaisiin. Neljän perheenjäsenen lisäksi olin ainoa mukana ollut.
Olen hyvin kiitollinen siitä, että kuuntelin Hengen kuiskauksia käydä Andyn luona.