Pappeus ja henkilökohtainen rukous
Presidentti Henry B. Eyring
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Jumala voi suoda meille voimaa pappeudessa, olimmepa millaisessa tilanteessa hyvänsä. Siihen vaaditaan vain, että me pyydämme nöyrästi.
Olen kiitollinen tästä luottamustehtävästä puhua Jumalan pappeuden haltijoille kaikkialla maan päällä. Tunnen tämän tilaisuuden painon, koska tiedän jonkin verran siitä luottamustehtävästä, jonka Herra on teille antanut. Kun otitte vastaan pappeuden, te saitte oikeuden puhua ja toimia Jumalan nimessä.
Tuosta oikeudesta tulee todellisuutta vasta silloin kun saatte innoitusta Jumalalta. Vasta silloin pystytte puhumaan Hänen nimessään. Ja vasta silloin voitte toimia Hänen nimessään. Olette saattaneet erehtyä ajattelemaan: ”Eihän tuo ole kovin vaikeaa. Voisin saada innoitusta, jos minua joskus pyydettäisiin pitämään puhe tai jos minun joskus pitäisi antaa pappeuden siunaus.” Tai nuori diakoni tai opettaja saattaisi saada lohtua ajatuksesta: ”Kun olen vanhempi tai kun minut kutsutaan lähetystyöhön, niin tiedän silloin, mitä Jumala sanoisi ja mitä Jumala tekisi.”
Mutta ajatelkaa päivää, jolloin teidän täytyy tietää, mitä Jumala sanoisi ja mitä Hän tekisi. Se on jo tullut meille jokaiselle – riippumatta siitä, mikä on kutsumuksenne pappeudessa. Minä vartuin lähetyskentällä Yhdysvaltain itäosissa toisen maailmansodan aikana. Kirkon jäsenet asuivat kaukana toisistaan, ja polttoaineen määrä oli tarkoin säännösteltyä. Olin ainoa diakoni seurakunnassa. Jäsenet antoivat paastouhrikuorensa seurakunnanjohtajalle, kun he tulivat kotiimme paasto- ja todistuskokoukseen.
Kun olin 13-vuotias, muutimme Utahiin asumaan suuren seurakunnan alueelle. Muistan, että ensimmäinen tehtäväni oli kävellä koteihin keräämään paastouhreja. Katsoin yhdessä minulle annetussa kirjekuoressa olevaa nimeä ja huomasin, että sukunimi oli sama kuin yhdellä Mormonin kirjan kolmesta silminnäkijästä. Niinpä koputin luottavaisena oveen. Oven avasi mies, joka katsoi minua, mulkoili vihaisesti ja komensi sitten minua häipymään. Lähdin pois pää painuksissa.
Siitä on lähes 70 vuotta, mutta muistan yhä tunteen, joka minulla oli sinä päivänä ovella – että minun olisi pitänyt sanoa tai tehdä jotakin. Jos vain olisin rukoillut uskossa, kun lähdin matkaan tuona päivänä, olisin saattanut saada innoitusta seisoa hetken pidempään sillä ovella, hymyillä ja sanoa jotakin tähän tapaan: ”On hienoa tavata teidät. Kiitos siitä, mitä te ja perheenne olette antaneet aiemmin. Odotan innolla näkeväni teidät ensi kuussa.”
Jos olisin sanonut tai tehnyt niin, hän olisi saattanut ärsyyntyä vielä lisää – ja jopa loukkaantua. Mutta tiedän nyt, miltä minusta olisi tuntunut. Sen sijaan, että olisin murhetta tai epäonnistumista tuntien kävellyt tieheni, olisin saattanut tuntea mielessäni ja sydämessäni lempeän kiitoksen: ”Hyvin tehty.”
Meidän kaikkien täytyy puhua ja toimia Jumalan nimessä hetkinä, jolloin oma arvostelukykymme ei riitä, ellemme saa innoitusta. Nuo hetket voivat sattua kohdallemme, kun ei ole aikaa valmistautua. Minulle on käynyt niin usein. Niin kävi monia vuosia sitten sairaalassa, jolloin eräs isä kertoi minulle ja toverilleni lääkärien sanoneen hänelle, että hänen vakavasti loukkaantunut kolmevuotias tyttärensä kuolisi minuuttien kuluessa. Kun asetin käteni siihen yhteen kohtaan tytön pään päällä, joka ei ollut siteiden peitossa, minun oli Jumalan palvelijana tiedettävä, mitä Hän tekisi ja sanoisi.
Mieleeni ja huulilleni tulivat sanat, että tyttö jäisi henkiin. Vieressäni seisova lääkäri tuhahti inhosta ja pyysi minua siirtymään pois tieltä. Kävelin ulos siitä sairaalahuoneesta tuntien rauhaa ja rakkautta. Pieni tyttö jäi henkiin ja käveli käytävää pitkin sakramenttikokoukseen viimeisenä päivänäni siinä kaupungissa. Muistan yhä sen ilon ja tyytyväisyyden, jota tunsin siitä, mitä olin sanonut ja tehnyt Herran palveluksessa tuon pienen tytön ja hänen perheensä hyväksi.
Erilaiset tunteeni sairaalassa ja murhe, jota tunsin kävellessäni pois siltä ovelta diakonina, johtuivat siitä, mitä olin oppinut rukouksen yhteydestä pappeuden voimaan. Diakonina en ollut vielä oppinut, että voima puhua ja toimia Jumalan nimessä edellyttää ilmoitusta ja että ilmoituksen saaminen sitä tarvitessamme edellyttää rukoilemista ja toimimista uskossa Pyhän Hengen kumppanuuden saamiseksi.
Edellisenä iltana, ennen kuin menin sille ovelle pyytämään paastouhria, olin nukkumaan mennessä pitänyt rukoukseni. Mutta viikkoja ja kuukausia ennen tuota sairaalasta tullutta puhelinsoittoa olin noudattanut rukouksen kaavaa ja ponnistellut tavalla, jonka ansiosta – kuten presidentti Joseph F. Smith opetti – Jumala voi antaa meille tarvitsemamme innoituksen saadaksemme voimaa pappeudessa. Hän sanoi yksinkertaisesti:
”Meidän ei tarvitse vedota Häneen monisanaisesti. Meidän ei tarvitse väsyttää Häntä pitkin rukouksin. Sitä vastoin meidän on tarpeen ja myöhempien aikojen pyhinä meidän tulee oman etumme nimessä astua Hänen eteensä usein, todistaa Hänelle, että me muistamme Hänet ja että olemme halukkaat ottamaan päällemme Hänen nimensä, pitämään Hänen käskynsä, tekemään vanhurskautta ja että haluamme Hänen henkensä auttavan meitä.”1
Ja sitten presidentti Smith kertoi meille, mitä meidän tulee rukoilla Jumalan palvelijoina, jotka ovat sitoutuneet puhumaan ja toimimaan Jumalan nimessä. Hän sanoi: ”Mitä te rukoilette? Te rukoilette, että Jumala näkisi teidät, että Hän kuulisi teidän rukouksenne, että Hän siunaisi teitä Hengellään.”2
Kyse ei ole niinkään siitä, mitä sanoja käytämme, vaan se vaatii hieman kärsivällisyyttä. Se on lähentymistä taivaalliseen Isäänne siinä tarkoituksessa, että Hän näkee teidät henkilökohtaisesti. Hän on kaikkien Jumala, kaikkien Isä, ja silti Hän on halukas antamaan jakamattoman huomionsa yhdelle lapsistaan. Ehkäpä juuri siksi Vapahtaja käytti sanoja: ”Isämme, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi.”3
On helpompaa saada asianmukainen kunnioituksen tunne, kun on polvillaan tai painaa päänsä, mutta on mahdollista tuntea lähestyvänsä taivaallista Isää vähemmän muodollisessa ja aivan äänettömässä rukouksessa, kuten teidän pitää usein tehdä pappeuden palvelutyössänne. Ympärillänne on meteliä ja ihmisiä suurimman osan aikaa, jonka olette hereillä. Jumala kuulee äänettömät rukouksenne, mutta teidän on ehkä opeteltava sulkemaan mielestänne häiriötekijät, koska hetki, jolloin tarvitsette yhteyttä Jumalaan, ei kenties tule hiljaisina aikoina.
Presidentti Smith ehdotti, että teidän pitää rukoilla, että Jumala huomioi kutsunne palvella Häntä. Hän tietää jo kutsustanne jokaista yksityiskohtaa myöten. Hän kutsui teidät, ja rukoilemalla Häntä kutsunne johdosta Hän ilmoittaa lisää siitä, mitä teidän tulee tietää.4
Kerron teille esimerkin siitä, mitä kotiopettaja voisi tehdä rukoillessaan. Saatatte jo tietää, että teidän tulee
”käydä jokaisen jäsenen kodissa ja kehottaa heitä rukoilemaan ääneen ja salassa ja huolehtimaan kaikista perhevelvollisuuksista – –
valvoa aina seurakuntaa ja olla sen kanssa ja vahvistaa sitä;
ja katsoa, ettei seurakunnassa ole mitään pahuutta eikä kovuutta toisia kohtaan, ei valehtelemista, panettelua eikä pahan puhumista
ja katsoa, että seurakunta kokoontuu usein yhteen, ja katsoa myös, että kaikki jäsenet tekevät velvollisuutensa”5.
Myös kokeneelle kotiopettajalle ja hänen nuorelle toverilleen se on selvästikin mahdotonta ilman Pyhän Hengen apua. Miettikää niitä perheitä tai myös yksittäisiä ihmisiä, joita teidät on kutsuttu palvelemaan. Inhimillinen arvostelukyky ja hyvät aikeet eivät riitä.
Niinpä te rukoilette keinoa tuntea näiden ihmisten sydämen, tietää, mikä heidän elämässään ja sydämessään ei ole kohdallaan – ihmisten, joita ette tunne hyvin ja jotka eivät haluakaan teidän tuntevan heitä. Teidän pitää tietää, mitä Jumala haluaisi teidän tekevän auttaaksenne heitä ja tehdäksenne sen kaiken niin hyvin kuin voitte tuntien Jumalan rakkautta heitä kohtaan.
Koska teillä on sellaisia tärkeitä ja vaikeita pappeuskutsumuksia, presidentti Smith ehdottaa, että kun rukoilette, pyytäkää aina, että Jumala siunaa teitä Hengellään. Te tarvitsette Pyhää Henkeä, ei vain kerran vaan niin paljon kuin Jumala suo sitä teille jatkuvaksi kumppaniksenne. Siitä syystä meidän täytyy aina rukoilla, että Jumala johdattaa meitä, kun palvelemme Hänen lapsiaan.
Koska te ette pysty käyttämään pappeuttanne kaikkien sen suomien mahdollisuuksien mukaan, ellei Henki ole kanssanne, te olette kaiken onnen vihollisen henkilökohtaisena maalitauluna. Jos hän voi houkutella teidät tekemään syntiä, niin hän voi vähentää voimaanne olla Hengen johdattamina ja näin heikentää voimaanne pappeudessa. Siitä syystä presidentti Smith sanoi, että teidän tulee rukoilla aina, että Jumala varoittaa teitä pahuudesta ja suojelee teitä siltä.6
Pyhä Henki varoittaa meitä monin tavoin. Varoitukset kuuluvat pelastussuunnitelmaan. Profeetat, apostolit, vaarnanjohtajat, piispat ja lähetyssaarnaajat kohottavat kaikki varoittavan äänen, jotta vältämme onnettomuuden uskomalla Jeesukseen Kristukseen, tekemällä parannuksen sekä solmimalla ja pitämällä pyhiä liittoja.
Pappeudenhaltijoina te olette osa Herran varoittavaa ääntä. Mutta teidän täytyy itsekin ottaa varteen tuo varoitus. Te ette selviydy hengellisesti ilman Pyhän Hengen kumppanuuden suojaa jokapäiväisessä elämässänne.
Teidän täytyy rukoilla sitä ja tehdä työtä saadaksenne sen. Vain tuon oppaan avulla te pystytte löytämään tienne kaidalla ja kapealla polulla pahuuden sumujen läpi. Pyhä Henki on oppaanne, kun Hän ilmoittaa totuutta teidän tutkiessanne profeettojen sanoja.
Tuon opastuksen saamiseen vaaditaan enemmän kuin satunnaista kuuntelemista ja lukemista. Teidän pitää rukoilla ja tehdä työtä uskossa painaaksenne totuuden sanat sydämeenne. Teidän täytyy rukoilla, että Jumala siunaa teitä Hengellään, että Hän johtaa teitä kaikkeen totuuteen ja näyttää teille oikean tien. Näin Hän varoittaa ja johdattaa teitä oikealle polulle elämässänne ja pappeuden palvelutyössänne.
Yleiskonferenssi on hieno tilaisuus antaa Hengen vahvistaa voimaanne palvella Jumalan pappeudessa. Te voitte valmistautua – kuten olen varma teidän valmistautuneen tätä konferenssia varten – rukoilemalla. Voitte liittää uskonne niiden uskoon, jotka rukoilevat konferenssissa. He rukoilevat monia siunauksia monille ihmisille.
He rukoilevat, että Henki tulisi profeetan, Herran puhetorven ylle. He rukoilevat apostolien ja kaikkien Jumalan kutsumien palvelijoiden puolesta. Siihen joukkoon kuulutte te uusimmasta diakonista kokeneeseen ylipappiin, ja siihen kuuluu sekä vanhoja että nuoria, jotka saattavat pian mennä henkimaailmaan, missä he kuulevat sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.”7
Tuo tervehdys koskee joitakuita, jotka yllättyvät siitä. Heillä ei ole kenties koskaan ollut korkeaa virkaa Jumalan valtakunnassa maan päällä. Muutamista on ehkä tuntunut, että he eivät ole nähneet juurikaan työnsä tuloksia tai ettei heille ole koskaan annettu tiettyjä tilaisuuksia palvella. Toiset ehkä ajattelevat, että heidän palveluaikaansa tässä elämässä lyhennettiin enemmän kuin he olivat toivoneet.
Punnitessaan palvelemistamme Herra ei painota niitä virkoja, joita meillä on ollut, tai sitä, kuinka kauan olemme palvelleet. Tiedämme sen Herran vertauksen perusteella viinitarhan työntekijöistä, joille maksettiin sama palkka riippumatta siitä, kuinka kauan tai missä he olivat palvelleet. He saivat palkan siitä, kuinka he palvelivat.8
Tunnen erään miehen, rakkaan ystävän, jonka kuolevaisuuden palvelutyö viinitarhassa päättyi viime yönä kello 23.00. Hän oli ollut syöpähoidoissa vuosia. Niiden hoitovuosien kuluessa sekä kauheiden tuskien ja vaikeuksien aikana hän otti vastaan kutsun kokoontua niiden seurakuntansa jäsenten kanssa, joiden lapset olivat lähteneet pois kotoa, ja olla vastuussa heistä. Jotkut heistä olivat leskiä. Hänen tehtävänään oli auttaa heitä saamaan lohtua yhdessäolosta ja evankeliumin opiskelusta.
Kun hän sai viimeisen vakavan ennusteen, että hänellä oli vain vähän elinaikaa, hänen piispansa oli muualla työmatkalla. Kaksi päivää myöhemmin mies lähetti viestin piispalleen ylipappien ryhmän johtajansa välityksellä. Hän sanoi tehtävästään näin: ”Ymmärrän, että piispa on poissa kaupungista, joten ryhdyin toimeen. Mietin ryhmämme seuraavan maanantain kokousta. Kaksi jäsentä voivat viedä meidät tutustumaan konferenssikeskukseen. Voisimme pyytää joitakin jäseniä tarjoamaan kyydin ja muutamia partiolaisia työntämään pyörätuoleja. Riippuen siitä, kuinka moni ilmoittautuu, meillä saattaa olla riittävästi vanhuksia hoitamaan se itse, mutta olisi hyvä tietää, että meillä on tarvittaessa lisäapua. Se voisi olla myös hyvä perheilta, johon auttajat voisivat tuoda perheensäkin. Ota joka tapauksessa yhteyttä, ennen kuin ilmoitan suunnitelmasta. – – Kiitos!”
Ja sitten hän yllätti piispan puhelinsoitolla. Viittaamatta lainkaan omaan tilaansa tai uskolliseen työhönsä tehtävässään hän kysyi: ”Piispa, voinko tehdä jotakin hyväksesi?” Ainoastaan Pyhä Henki oli antanut hänen aistia piispan kuorman, kun hänen oma taakkansa oli niin musertava. Ja ainoastaan Henki oli tehnyt mahdolliseksi sen, että hän laati suunnitelman palvella veljiään ja sisariaan samalla täsmällisyydellä, jota hän oli käyttänyt suunnitellessaan partiotapahtumia nuoruudessaan.
Uskon rukouksen avulla Jumala voi suoda meille voimaa pappeudessa, olimmepa millaisessa tilanteessa hyvänsä. Siihen vaaditaan vain, että me pyydämme nöyrästi Henkeä osoittamaan meille, mitä Jumala haluaisi meidän sanovan ja tekevän, teemme sen ja elämme edelleen kelvollisina tuohon lahjaan.
Lausun teille todistukseni, että Isä Jumala elää, rakastaa meitä ja kuulee jokaisen rukouksemme. Todistan, että Jeesus on elävä Kristus, jonka sovituksen ansiosta meidät voidaan puhdistaa ja meistä voi siten tulla kelvollisia Pyhän Hengen kumppanuuteen. Todistan, että kun olemme uskovia ja uutteria, me voimme jonakin päivänä kuulla nämä sanat, jotka tuovat meille iloa: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.”9 Rukoilen, että me saamme tuon suurenmoisen siunauksen Mestarilta, jota palvelemme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.