”Toisenlaista paastoa minä odotan”
Presidentti Henry B. Eyring
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Teidän paastouhrinne tekee enemmän kuin vain auttaa ruokkimaan ja vaatettamaan ihmisiä fyysisesti. Se parantaa ja muuttaa ihmissydämiä.
Rakkaat veljeni ja sisareni, minulla on ilo ilmaista rakkauteni teitä kohtaan tässä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon yleiskonferenssissa. Se ilo tulee Hengen todistaessa siitä, että Vapahtajan rakkaus ulottuu koskettamaan teitä jokaista ja kaikkia taivaallisen Isän lapsia. Meidän taivaallinen Isämme haluaa siunata lapsiaan hengellisesti ja ajallisesti. Hän ymmärtää heidän kunkin tarpeet, kärsimykset ja toiveet.
Kun me autamme jotakuta, Vapahtajasta tuntuu, että me autamme Häntä itseään.
Hän sanoi meille sen olevan totta, kun Hän kuvaili tulevaa hetkeä, joka meille kaikille tulee eteen ja jolloin näemme Hänet, kun elämämme tässä maailmassa on päättynyt. Mielikuvani siitä päivästä on muodostunut elävämmäksi niinä päivinä, jolloin olen rukoillut ja paastonnut tietääkseni, mitä sanoa tänä aamuna. Herran kuvaus siitä tulevasta puhuttelusta annettiin Hänen opetuslapsilleen, ja se kuvaa sitä, minkä me haluamme koko sydämestämme olevan totta myös meidän kohdallamme:
”Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’
Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’”1
Te ja minä haluamme saada Vapahtajalta tuon lämpimän vastaanoton. Mutta kuinka voimme ansaita sen? Nälkäisiä, kodittomia ja yksinäisiä taivaan Isän lapsia on enemmän kuin mitä me pystymme mitenkään auttamaan. Ja määrä kasvaa yhä kauemmas meidän ulottuviltamme.
Niinpä Herra on antanut meille jotakin, mitä jokainen meistä voi tehdä. Se on niin yksinkertainen käsky, että lapsikin ymmärtää sen. Se on käsky, johon liittyy suurenmoinen lupaus sekä apua tarvitseville että meille.
Se on paaston laki. Jesajan kirjassa olevat sanat ovat Herran kuvaus tästä käskystä ja siunauksesta, joka on meidän Hänen kirkkoonsa kuuluvien ulottuvilla:
”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ’Tässä minä olen.’ Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.”2
Näin Herra on antanut meille yksinkertaisen käskyn ja ihmeellisen lupauksen. Kirkossa nykyään meille tarjotaan mahdollisuus paastota kerran kuussa ja antaa runsas paastouhri piispamme tai seurakunnanjohtajamme välityksellä köyhien ja apua tarvitsevien hyväksi. Osa siitä, mitä annatte, käytetään lähipiirissänne olevien ihmisten – kenties omien sukulaistenne – auttamiseen. Herran palvelijat rukoilevat ja paastoavat saadakseen ilmoituksen kautta tiedon siitä, keitä auttaa ja millaista apua tulee antaa. Se, mitä ei tarvita ihmisten auttamiseen paikallisessa kirkon yksikössänne, lähetetään siunaamaan muita apua tarvitsevia kirkon jäseniä eri puolilla maailmaa.
Käskyyn paastota köyhien hyväksi liittyy monia siunauksia. Presidentti Spencer W. Kimball kutsui sitä, että jättää noudattamatta tätä lakia, tekemättä jättämisen synniksi, jolla on raskas hinta. Hän kirjoitti: ”Herra antaa runsaita lupauksia niille, jotka paastoavat ja auttavat puutteessa olevia. – – Innoitus ja hengellinen johdatus seuraavat vanhurskautta ja pysyttelemistä lähellä taivaallista Isäämme. Tämän vanhurskaan teon, paastoamisen, laiminlyöminen riistää meiltä nämä siunaukset.”3
Sain yhden tuollaisen siunauksen vain muutama viikko sitten. Koska yleiskonferenssi osuu viikonloppuun, jolloin tavallisesti olisi paasto- ja todistuskokous, paastosin ja rukoilin tietääkseni, kuinka minun tulisi silti noudattaa käskyä huolehtia apua tarvitsevista.
Lauantaina, kun yhä paastosin, heräsin aamukuudelta ja rukoilin jälleen. Tunsin innoitusta katsoa uutisia maailmalta. Uutisista luin tämän artikkelin:
Trooppinen hirmumyrsky Pam tuhosi paljon koteja iskettyään suoraan Port Vilaan, Vanuatun pääkaupunkiin. Se surmasi ainakin kuusi ihmistä Vanuatussa, ja sen on vahvistettu olleen yksi voimakkaimmista asutuille alueille koskaan iskeneistä hirmumyrskyistä.
”Tuskin yhtään puuta jäi pystyyn, [kun hirmumyrsky] mylvi yli” Tyynenmeren saarivaltion.4
World Vision -kehitysyhteistyöjärjestön hätäavun arviointiryhmä suunnitteli tarkastelevansa tuhoja sen jälkeen kun myrsky olisi laantunut.
He neuvoivat asukkaita etsimään suojaa tukevista rakennuksista kuten yliopistoista ja kouluista.
Ja sitten he sanoivat: ”’Vahvimpia rakennuksia täällä ovat betonikirkot’, sanoo Inga Mepham, joka edustaa kansainvälistä CARE-järjestöä. – – ’Joillakuilla ei ole sellaista. On vaikeata löytää rakennusta, jonka voisi arvella kestävän 5. asteen trooppisen hirmumyrskyn.’”5
Kun luin tämän, muistin, että olin käynyt vierailemassa Vanuatussa sijaitsevissa pienissä kodeissa. Näin mielessäni ihmisiä hakemassa suojaa kodeista, joita myrskytuulet parhaillaan pieksivät. Ja sitten muistin sen, miten lämpimästi Vanuatun asukkaat olivat toivottaneet minut tervetulleeksi. Ajattelin, miten he ja heidän naapurinsa hakisivat turvaa betonisesta kirkostamme.
Sitten näin mielessäni, miten piispa ja Apuyhdistyksen johtaja kävelevät heidän joukossaan, lohduttavat, antavat huopia, ruokaa syötäväksi ja vettä juotavaksi. Näin mielessäni, miten peloissaan olevat lapset painautuvat toisiaan vasten.
He ovat hyvin kaukana kodistani, jossa luin sitä uutisartikkelia, ja silti tiesin, mitä Herra parhaillaan teki palvelijoidensa välityksellä. Tiesin, että heidän oli mahdollista auttaa näitä taivaallisen Isän lapsia juuri paastouhrien ansiosta. Niitä lahjoituksia antavat auliisti Herran opetuslapset, jotka ovat kaukana näistä ihmisistä mutta lähellä Herraa.
Siksi en odottanut sunnuntaihin. Vein paastouhrini piispalleni samana aamuna. Tiedän, että piispa ja Apuyhdistyksen johtaja saattavat käyttää paastouhrini jonkun lähitienoollani asuvan auttamiseksi. Minun vähäistä paastouhriani ei kenties tarvita sillä alueella, missä perheeni ja minä asumme, mutta paikallinen ylijäämä voi yltää jopa Vanuatuun asti.
Eri puolilla maailmaa tapahtuu muita myrskyjä ja murhenäytelmiä ihmisille, joita Herra rakastaa ja joiden murheen Hän tuntee. Osa teidän ja minun tässä kuussa maksamista paastouhreista käytetään jossakin jonkun sellaisen auttamiseen, jonka huojennuksen Herra tuntee omakseen.
Teidän paastouhrinne tekee enemmän kuin vain auttaa ruokkimaan ja vaatettamaan ihmisiä fyysisesti. Se parantaa ja muuttaa ihmissydämiä. Vapaaehtoisen lahjoituksen hedelmänä saattaa olla se, että vastaanottajan sydämessä herää halu auttaa muita avun tarpeessa olevia. Niin tapahtuu kautta maailman.
Niin kävi Sierra Leonessa asuvan sisar Abie Turayn elämässä. Vuonna 1991 alkoi sisällissota. Se riehui maassa vuosikausia. Sierra Leone oli jo ennestään yksi maailman köyhimpiä maita. ”Sodan aikana oli epäselvää, kuka piti maata [hallinnassaan] – pankkeja – – lopetettiin, valtion virastoja suljettiin, poliisivoimat [olivat tehottomia kapinallisia joukkoja vastaan], – – ja vallitsi kaaos, tappaminen ja murhe. Kymmenettuhannet saivat surmansa, ja yli kaksi miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa välttyäkseen teurastukselta.”6
Sellaisinakin aikoina Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko kasvoi.
Yksi ensimmäisistä lähetysseurakunnista perustettiin kaupungissa, jossa sisar Turay asui. Hänen aviomiehensä oli ensimmäinen seurakunnanjohtaja. Sisällissodan aikana hän palveli piirinjohtajana.
”Kun sisar Turayn kodissa käy nykyään vieraita, hän näyttää mielellään heille kahta [aarretta] sodan ajalta: sinivalkoraitaista puseroa, jonka [hän sai kirkon jäsenten lahjoittamasta] käytettyjen vaatteiden pakkauksesta, sekä huopaa, joka nykyään on kulunut ja täynnä reikiä.”7
Hän kertoo: ”Tämä pusero on ensimmäinen – – vaate, jonka [sain]. – – Pidin sitä töissä – se on ollut oikein hyvä. [Se sai minut tuntemaan itseni oikein kauniiksi.] Minulla ei ollut muita vaatteita.
Sodan aikana tämä huopa piti meidät lämpiminä, minut ja lapseni. Aina kun kapinalliset hyökkäsivät kimppuumme, tämä on ainoa, mitä [sain] käsiini, [kun pakenimme pensaikkoon piiloon]. Niinpä otimme huovan mukaamme. Se piti meidät lämpiminä ja piti moskiitot loitolla.”8
”Sisar Turay kertoo olevansa kiitollinen lähetysjohtajasta, joka matkusti sodan repimään maahan mukanaan rahaa.” Niillä varoilla, jotka olivat peräisin teidänlaistenne ihmisten paastouhrilahjoituksista, pyhät pystyivät ostamaan ruokaa, johon useimmilla sierraleonelaisilla ei ollut varaa.9
Puhuessaan niistä, jotka olivat kyllin anteliaita antaakseen lahjoituksia heidän selviytymisekseen, sisar Turay sanoo: ”Kun ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet tämän, – – tunnen, että [he ovat olleet] Jumalan lähettämiä, koska tavalliset ihmiset ovat tehneet tämän hyvän eleen [meidän] hyväksemme.”10
Jokin aika sitten Abiella oli kodissaan eräs vierailija Yhdysvalloista. Kun hän oli Abien kotona, hän huomasi ”katsovansa pöydällä olevia pyhiä kirjoituksia”. Hän näki, että ne olivat aarre, ”niiden sivuille oli tehty paljon merkintöjä. Sivut olivat [kuluneet,] jotkin olivat repeytyneet. Kannet olivat irronneet muusta kirjasta.”
Vierailija piteli pyhiä kirjoituksia ”käsissään ja käänteli sivuja hellästi. Niin [tehdessään hän löysi] kymmenyslahjoituslipukkeen keltaisen kopion. [Hän] näki, että maassa, jossa [dollari oli] painonsa [arvoinen] kullassa, Abie Turay oli maksanut yhden dollarin kymmenyksinään, yhden dollarin lähetyssaarnaajarahastoon ja yhden dollarin paastouhrina niille, jotka hänen sanojensa mukaan olivat ’todella köyhiä’.”
Vierailija sulki sisar Turayn pyhät kirjoitukset ja ajatteli, että kun hän seisoi tämän uskollisen afrikkalaisen äidin vieressä, hän oli pyhällä maalla.11
Aivan kuten teidän ja minun paastouhrien siunauksen vastaanottaminen voi muuttaa ihmissydämiä, samoin tekee paastoaminen jonkun toisen hyväksi. Lapsikin tuntee sen.
Monet lapset ja jotkut aikuiset saattavat henkilökohtaisista syistä pitää 24 tunnin paastoa vaikeana. Voi tuntua siltä, että paaston aikana me Jesajan sanojen mukaisesti ”kärsimme puutetta”. Viisaat vanhemmat käsittävät tämän mahdollisuuden ja noudattavat tarkoin presidentti Joseph F. Smithin antamaa neuvoa: ”On parempi opettaa heille periaate ja antaa heidän noudattaa sitä, kun he ovat kyllin vanhoja valitsemaan älykkäästi.”12
Näin tuon neuvon siunauksen hiljattain. Yksi pojanpojistamme oli ollut sitä mieltä, että 24 tunnin paasto ylittää hänen kestokykynsä. Mutta hänen viisaat vanhempansa ovat silti istuttaneet tämän periaatteen hänen sydämeensä. Yksi hänen koulutovereistaan menetti äskettäin onnettomuudessa nuoren serkun. Pojanpoikamme kysyi äidiltään paastopäivänä niihin aikoihin, kun hänestä oli aina tuntunut, että paastoamisen jatkaminen oli liian vaikeaa, tulisiko hänen surevalle ystävälleen parempi olo, jos hän jatkaisi paastoaan.
Tämän pojan kysymys oli vahvistus presidentti Joseph F. Smithin neuvolle. Pojanpoikamme oli tullut siihen vaiheeseen, jolloin hän paitsi ymmärsi paaston periaatteen, se oli myös juurtunut hänen sydämeensä. Hän oli oppinut tuntemaan, että hänen paastoamisensa ja rukouksensa johtaisivat siunaukseen Jumalalta jonkun apua tarvitsevan hyväksi. Jos hän elää tämän periaatteen mukaan kyllin usein, se on tuova ihmeellisiä vaikutuksia hänen omaan elämäänsä, kuten Herra on luvannut. Hän saa hengellisenä siunauksena voimaa vastaanottaa innoitusta ja suuremman kyvyn vastustaa kiusauksia.
Emme tiedä kaikkia syitä siihen, miksi Jeesus Kristus meni autiomaahan paastoamaan ja rukoilemaan. Mutta me tiedämme ainakin yhden sen vaikutuksista: Vapahtaja vastusti täydellisesti Saatanan kiusauksia käyttää väärin jumalallista voimaansa.
Se lyhyt aika, jonka me paastoamme joka kuukausi, ja se vähäinen summa, jonka me lahjoitamme köyhien hyväksi, saattaa aikaansaada meidän luonteessamme vain pienen osan sitä muutosta, ettemme halua enää tehdä pahaa. Mutta kun teemme kaiken, mihin kohtuullisesti katsoen pystymme rukoillaksemme, paastotaksemme ja lahjoittaaksemme varoja apua tarvitseville, meille on annettu suurenmoinen lupaus:
”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ’Tässä minä olen.’”13
Rukoilen, että lunastaisimme nämä suurenmoiset siunaukset itsellemme ja perheillemme.
Lausun todistukseni siitä, että Jeesus on Kristus, että Hänen kirkossaan meitä kutsutaan auttamaan Häntä, kun Hän huolehtii köyhistä omalla tavallaan, ja että Hän lupaa, että Hänen auttamisestaan koituu ikuisia siunauksia. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.