Myöhempien aikojen pyhät jatkavat yrittämistä

Vanhin Dale G. Renlund

seitsemänkymmenen koorumista

Kun yritämme, olemme sinnikkäitä ja autamme muita tekemään samoin, me olemme todellisia myöhempien aikojen pyhiä.

Rakkaat veljeni ja sisareni, joulukuussa 2013 maailma suri Nelson Mandelan kuolemaa. Kun Mandela oli ollut 27 vuotta vankilassa osallisuudestaan taisteluun apartheidia vastaan, hänestä tuli Etelä-Afrikan ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti. Hänen anteeksiantonsa niitä kohtaan, jotka olivat laittaneet hänet vankilaan, oli merkittävää. Hän sai ylistystä ja kiitosta laajalti.¹ Usein Mandela torjui ylistykset sanomalla: ”En minä ole pyhä – paitsi jos teidän mielestänne pyhä on synnintekijä, joka jatkaa yrittämistä.”²

Tämän lausuman – ”pyhä on synnintekijä, joka jatkaa yrittämistä” – tulisi rohkaista ja kannustaa kirkon jäseniä. Vaikka meistä käytetään nimitystä ”myöhempien aikojen pyhät”, me toisinaan kavahdamme tätä nimitystä. Nimitystä pyhät käytetään yleensä tarkoittamaan niitä, jotka ovat saavuttaneet pyhyyden tai jopa täydellisyyden korkeamman tilan. Ja tiedämme aivan hyvin, ettemme ole täydellisiä.

Teologiamme tosin opettaa meille, että me voimme tulla täydellisiksi ”turvautuen täysin” Kristuksen oppiin toistuvasti ja kasvavassa määrin: osoittamalla uskoa Häneen, tekemällä parannuksen, nauttimalla sakramentin uudistaaksemme kasteenliiton ja siinä annetut siunaukset sekä saamalla Pyhän Hengen jatkuvaksi kumppaniksemme suuremmassa määrin. Kun teemme niin, meistä tulee enemmän Kristuksen kaltaisia ja pystymme kestämään loppuun asti kaikessa, mitä se tuo tullessaan.³ Vapaamuotoisemmin ilmaistuna Jumala välittää paljon enemmän siitä, millaisia me olemme ja millaisia meistä on tulossa, kuin siitä, millaisia olemme joskus olleet.⁴ Hän välittää siitä, että me jatkamme yrittämistä.

Komedia Miten haluatte, jonka on kirjoittanut englantilainen näytelmäkirjailija William Shakespeare, kuvaa erään henkilön elämässä tapahtuvaa dramaattista muutosta. Vanhempi veli yrittää saada nuoremman veljensä surmatuksi. Vaikka nuorempi veli tietää tämän, hän silti pelastaa ilkeän veljensä varmalta kuolemalta. Kun vanhempi veli saa tietää tästä ansaitsemattomasta myötätunnosta, hän muuttuu täysin ja pysyvästi sekä kokee eräänlaisen kääntymyksen. Myöhemmin muutamat naiset kysyvät vanhemmalta veljeltä: ”Te hänen [veljenne] henkensäkö vainooja?”

Vanhempi veli vastaa: ”Se olin, vaan en ole; [en häpeä] sanoa mikä olin, nyt kun tuntuu niin suloiselta, muuttunut kun olen.”⁵

Jumalan armosta ja Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta muutos ei ole meille vain kaunokirjallista kuvitelmaa. Hesekielin välityksellä Herra on julistanut:

”Ja jos jumalaton luopuu jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon. – –

Jos – – hän sitten kääntyy synneistään ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on,

palauttaa vaatimansa pantin, korvaa sen minkä on toiselta riistänyt, vaeltaa elämän käskyjen tietä eikä enää tee vääryyttä, hän saa elää. – –

Ainoatakaan syntiä, jonka hän on tehnyt, ei enää muisteta. Hän tekee nyt oikein ja toimii vanhurskaasti, ja siksi hän saa elää.”⁶

Armossaan Jumala lupaa anteeksiannon, kun me teemme parannuksen ja käännymme pois jumalattomuudesta – jopa siinä määrin, ettei syntejämme edes mainita meille. Kristuksen sovituksen ja meidän parannuksemme ansiosta me voimme omalta osaltamme katsoa aiempia tekojamme ja sanoa: ”Se olin, vaan en ole.” Olimmepa olleet kuinka jumalattomia tahansa, me voimme sanoa: ”Sellainen olin. Mutta se aiempi jumalaton minä ei ole enää se, joka nyt olen.”⁷

Presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Yksi Jumalan suurimmista lahjoista meille on se, että meillä on ilo yrittää uudelleen, sillä minkään epäonnistumisen ei tarvitse olla lopullinen.”⁸ Vaikka olisimme tehneet tietoisesti ja tahallisesti syntiä tai olisimme toistuvasti kohdanneet epäonnistumista ja pettymystä, niin heti kun päätämme yrittää uudelleen, Kristuksen sovitus voi auttaa meitä. Ja meidän tulee muistaa, että Pyhä Henki ei ole se, joka väittää meille, että olemme harhautuneet niin kauas, että voisimme saman tien luovuttaa.

Jumalan halu saada myöhempien aikojen pyhät jatkamaan yrittämistä ulottuu myös synnin voittamista laajemmalle. Kärsimmepä hankalista ihmissuhteista, taloudellisista haasteista, sairauksista tai jonkun muun tekemien syntien seurauksista, Vapahtajan ääretön sovitus voi parantaa jopa – ja kenties varsinkin – ne, jotka ovat kärsineet syyttöminä. Hän ymmärtää täydellisesti, millaista on kärsiä viattomana jonkun muun rikkomuksen johdosta. Kuten on profetoitu, Vapahtaja parantaa ”ne, joiden mieli on murtunut”, antaa ”kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen [ja] murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan”⁹. Tapahtuipa mitä tahansa, Jumala odottaa myöhempien aikojen pyhien jatkavan yrittämistä Hänen avullaan.

Samoin kuin Jumala iloitsee, kun me olemme sinnikkäitä, Hän on pettynyt, ellemme ymmärrä, että muutkin yrittävät. Rakas ystävämme Thoba kertoi, kuinka hän oppi tämän asian äidiltään Julialta. Julia ja Thoba olivat ensimmäisiä mustia käännynnäisiä Etelä-Afrikassa. Kun apartheid-järjestelmä päättyi, kirkon mustat ja valkoiset jäsenet saivat käydä kirkossa yhdessä. Monille rotujen välisen kanssakäymisen tasa-arvoisuus oli uutta ja haasteellista. Kerran kun Julia ja Thoba menivät kirkkoon, heistä tuntui, että muutamat valkoiset jäsenet eivät kohdelleet heitä kovin ystävällisesti. Kun he lähtivät, Thoba valitti katkerana äidilleen. Julia kuunteli tyynesti, kunnes Thoba oli purkanut turhautumisensa. Sitten Julia sanoi: ”Voi Thoba, kirkko on kuin iso sairaala, ja me olemme kaikki sairaita omalla tavallamme. Me tulemme kirkkoon saamaan apua.”

Julian kommentti kuvastaa arvokasta näkemystä. Ei riitä, että me vain suvaitsemme muita heidän pyrkiessään selviytymään omasta sairaudestaan. Meidän täytyy lisäksi olla ystävällisiä ja kärsivällisiä sekä antaa tukea ja ymmärrystä. Samalla kun Jumala rohkaisee meitä jatkamaan yrittämistä, Hän odottaa myös meidän suovan muille mahdollisuuden tehdä samoin omaan tahtiinsa. Silloin sovitus tulee meidän elämäämme vieläkin suuremmassa määrin. Silloin käsitämme, että havaituista eroista huolimatta me kaikki tarvitsemme samaa ääretöntä sovitusta.

Joitakin vuosia sitten eräs hieno nuori mies nimeltä Curtis kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä. Hän oli juuri sellainen lähetyssaarnaaja, jota jokainen lähetysjohtaja rukoilee. Hän oli keskittynyt ja teki ahkerasti työtä. Yhdessä vaiheessa hänelle määrättiin lähetystyötoveri, joka oli epäkypsä, sosiaalisilta taidoiltaan kömpelö eikä kovinkaan innostunut saamaan työt tehtyä.

Eräänä päivänä, kun he olivat ajamassa polkupyörillään, Curtis katsahti taakseen ja näki, että hänen toverinsa oli mitään selittämättä noussut pois pyörän satulasta ja alkanut kävellä. Hiljaa Curtis ilmaisi turhautumisensa Jumalalle: miten työlästä olikaan, kun niskoille oli sälytetty toveri, jota piti raahata paikasta toiseen, jotta saisi edes jotakin valmiiksi. Hetkeä myöhemmin Curtis sai voimallisen vaikutelman – aivan kuin Jumala olisi sanonut hänelle: ”Tiedätkö, Curtis, minuun verrattuna te kaksi ette ole kovinkaan erilaisia.” Curtis oppi, että hänen täytyi olla kärsivällinen epätäydellisen toverinsa kanssa, joka kuitenkin yritti omalla tavallaan.

Kutsun meitä kaikkia arvioimaan elämäämme, tekemään parannuksen ja jatkamaan yrittämistä. Ellemme yritä, olemme vain myöhempien aikojen syntisiä; ellemme ole sinnikkäitä, olemme myöhempien aikojen luovuttajia; ja ellemme anna muiden yrittää, olemme vain myöhempien aikojen tekopyhiä.¹⁰ Kun me yritämme, olemme sinnikkäitä ja autamme muita tekemään samoin, me olemme todellisia myöhempien aikojen pyhiä. Kun me muutumme, me huomaamme, että Jumala tosiaan välittää paljon enemmän siitä, millaisia me olemme, ja siitä, millaisia meistä on tulossa, kuin siitä, millaisia olemme joskus olleet.¹¹

Olen syvästi kiitollinen Vapahtajasta, Hänen äärettömästä sovituksestaan ja myöhempien aikojen profeetoista, jotka kannustavat meitä olemaan myöhempien aikojen pyhiä, jatkamaan yrittämistä.¹² Todistan siitä, että Vapahtaja todella elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.