Vertaus kylväjästä
Vanhin Dallin H. Oaks
kahdentoista apostolin koorumista
Jokaisen meistä on asetettava asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja tehtävä se, mikä saa maaperämme hyväksi ja satomme runsaaksi.
Yleiskonferenssin puheiden aiheet annetaan, mutta niitä eivät anna kuolevaiset auktoriteetit vaan Pyhän Hengen vaikutus. Monissa puheissa käsitellään yhteisiä kuolevaisuuteen liittyviä huoliamme. Mutta aivan kuten Jeesuskaan ei opettanut, kuinka Hänen aikansa kuolevaisen elämän haasteet tai poliittinen sorto voitettaisiin, Hän innoittaa nykyisiäkin palvelijoitaan puhumaan useimmiten siitä, mitä meidän täytyy tehdä muuttaaksemme oman elämämme ja valmistautuaksemme palaamaan taivaan kotiimme. Tänä pääsiäisviikonloppuna olen tuntenut innoitusta puhua erään Jeesuksen esittämän vertauksen arvokkaista ja ajattomista opetuksista.
Vertaus kylväjästä on yksi niistä harvoista vertauksista, jotka on kerrottu kaikissa kolmessa synoptisessa evankeliumissa. Se kuuluu myös vielä pienempään joukkoon vertauksia, jotka Jeesus selitti opetuslapsilleen. Siemen, joka kylvettiin, oli ”sanoma valtakunnasta” (Matt. 13:19), ”sana” (Mark. 4:14) tai ”Jumalan sana” (Luuk. 8:11) – Mestarin ja Hänen palvelijoidensa opetukset.
Eri maaperät, joihin siemenet putosivat, kuvaavat eri tapoja, joilla kuolevaiset ottavat vastaan ja noudattavat näitä opetuksia. Niinpä siemenet, jotka putosivat ”tien oheen” (Mark. 4:4), eivät osuneet kuolevaiseen maaperään, jossa ne olisivat voineet kasvaa. Ne ovat kuin opetuksia, jotka osuvat paatuneeseen tai valmistautumattomaan sydämeen. En sano enempää näistä. Sanomani koskee niitä meistä, jotka ovat sitoutuneet seuraamaan Kristusta. Miten hyödynnämme Vapahtajan opetuksia elämässämme?
Vertaus kylväjästä varoittaa meitä olosuhteista ja asenteista, jotka voivat estää ketä tahansa, joka on vastaanottanut evankeliumin sanoman siemenen, tuottamasta runsasta satoa.
1. Kallioinen paikka, ei juurta
Osa siemenistä ”putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta.” (Mark. 4:5–6.)
Jeesus selitti tämän kuvaavan niitä, ”jotka sanan kuullessaan heti ottavat sen iloiten vastaan”, mutta ”koska heiltä puuttuvat juuret”, ”kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, he luopuvat kohta” (Mark. 4:16–17).
Mikä saa aikaan sen, että kuulijoilta ”puuttuvat juuret”? Uudet jäsenet ovat tässä tilanteessa, jos he ovat kääntyneet vain lähetyssaarnaajiin tai kirkon moniin houkutteleviin ominaisuuksiin tai kirkon jäsenyyden moniin erinomaisiin hedelmiin. Koska he eivät ole juurtuneet sanaan, helle voi korventaa heitä ja he kuivettuvat, kun ilmenee vastustusta. Mutta jopa kirkossa kasvaneet – pitkäaikaiset jäsenet – voivat luisua tilaan, jossa heiltä puuttuvat juuret. Olen tuntenut joitakuita sellaisia – jäseniä, joilta puuttuu vankka ja kestävä kääntymys Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Ellemme ole juurtuneet evankeliumin opetuksiin ja harjoita niitä säännöllisesti, kenestä tahansa meistä voi tulla kivisydäminen, joka on kallioinen paikka hengellisille siemenille.
Hengellinen ravinto on välttämätöntä selviytyäksemme hengellisesti, varsinkin maailmassa, joka on luopumassa uskosta Jumalaan sekä oikean ja väärän ehdottomuudesta. Internet uhkuu uskoa uhkaavia sanomia, ja sen hallitsemana aikakautena meidän on lisättävä altistumistamme hengelliselle totuudelle vahvistaaksemme uskoamme ja pysyäksemme juurtuneina evankeliumiin.
Nuoret, jos tämä opetus vaikuttaa liian yleisluontoiselta, tässä on erityinen esimerkki. Jos sakramentin vertauskuvia jaettaessa lähetätte tekstiviestejä tai kuiskailette tai pelaatte videopelejä tai muutoin kieltäydytte välttämättömästä hengellisestä ravinnosta, te olette katkomassa hengellisiä juurianne ja siirtymässä kohti kallioista paikkaa. Saatatte itsenne alttiiksi kuivettumiselle, kun kohtaatte sellaisia koettelemuksia kuin yksinäisyys, pelottelu tai pilkka. Ja tämä koskee myös aikuisia.
Toinen mahdollinen hengellisten juurien tuhooja – jota nykytekniikka nopeuttaa muttei yksistään aiheuta – on evankeliumin tai kirkon katsominen avaimenreiästä. Tämä suppea näkökulma keskittyy tiettyyn oppiin tai käytäntöön tai käsitykseen johtajan vajavaisuudesta ja jättää huomiotta evankeliumin suunnitelman laajan näköalan ja sen sadonkorjuun henkilökohtaiset ja yhteisölliset hedelmät. Presidentti Gordon B. Hinckley kuvasi eloisasti erästä seikkaa tästä avaimenreikänäkökulmasta. Hän kertoi eräälle BYU:n kuulijakunnalle, kuinka poliittiset toimittajat olivat ”täynnä suuttumusta” eräästä senhetkisestä uutistapahtumasta. ”Taidokkaasti he vuodattivat herjauksen ja vihan katkeran kalkin. – – Epäilemättä”, hän totesi, ”tämä onkin juuri sopiva aika ja paikka lahjakkaalle hapannaamalle.”1 Jotta me sen sijaan voisimme juurtua lujasti evankeliumiin, meidän on säilytettävä maltti ja kohtuus kriittisyydessämme ja etsittävä aina laajempaa näkökulmaa Jumalan majesteettiseen työhön.
2. Ohdakkeet: tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset
Jeesus opetti: ”Osa taas putosi ohdakkeiden sekaan, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan, eikä siitä saatu satoa” (Mark. 4:7). Hän selitti, että nämä ovat ”niitä, jotka kuulevat sanan mutta joissa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan” (Mark. 4:18–19). Tästä varoituksesta meidän kaikkien on otettava opiksemme.
Puhun ensin rikkauden petollisista houkutuksista. Missä tahansa olemmekaan hengellisellä matkallamme – mikä tahansa onkaan kääntymyksemme tila – tämä kiusaus koskee meitä kaikkia. Kun huomio tai tärkeysjärjestys kohdistuu omaisuuden hankkimiseen, käyttöön tai hallintaan, sanomme sitä materialismiksi. Materialismista on sanottu ja kirjoitettu niin paljon, että siihen ei tässä tarvitse paljon lisätä.2 Ne, jotka uskovat siihen, mitä kutsutaan vaurauden teologiaksi, kärsivät rikkauden petollisista houkutuksista. Varallisuus tai merkittävät tulot eivät ole merkki taivaallisesta suosiosta, eikä niiden puute ole osoitus taivaallisesta epäsuosiosta. Jeesus sanoi eräälle uskolliselle seuraajalle, että hän perisi iankaikkisen elämän, jos vain antaisi kaiken, mitä hänellä on, köyhille (ks. Mark. 10:17–24). Jeesus ei nähnyt pahaa rikkauksien omistamisessa vaan tuon seuraajan asenteessa rikkauksia kohtaan. Kuten kaikki tiedämme, Jeesus kiitti laupiasta samarialaista, joka käytti samanlaista rahaa lähimmäisensä palvelemiseen kuin Juudas Vapahtajansa kavaltamiseen. Pahuuden juuri ei ole raha vaan rahanhimo (ks. 1. Tim. 6:10).
Mormonin kirja kertoo ajasta, jolloin Jumalan kirkon ”edistyminen alkoi heiketä” (Alma 4:10), koska ”kirkon väki alkoi – – kiinnittää sydämensä rikkauksiin ja maailman turhuuksiin” (Alma 4:8). Kuka tahansa, jolla on runsaasti aineellista hyvää, on vaarassa joutua rikkauksien ja muiden maailman turhuuksien hengellisesti ”rauhoittamaksi”3. Tämä on sopiva johdanto Vapahtajan seuraavaan opetukseen.
Salakavalimmat ohdakkeet, mitkä tukahduttavat evankeliumin sanan vaikutuksen elämässämme, ovat ne maailmalliset voimat, joita Jeesus kutsui elämän huoliksi, rikkaudeksi ja nautinnoiksi (ks. Luuk. 8:14). Niitä on liian monta lueteltavaksi. Riittäköön muutama esimerkki.
Kerran Jeesus nuhteli pääapostoliaan sanomalla Pietarille: ”Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Matt. 16:23; ks. myös OL 3:6–7; 58:39.) Se, että ajatukset ovat ihmisestä, tarkoittaa tämän maailman huolten asettamista toimissamme, tärkeysjärjestyksessämme ja ajatuksissamme sen edelle, mikä on Jumalasta.
Antaudumme ”elämän nautinnoille”, 1) kun olemme riippuvaisia, mikä heikentää Jumalan kallisarvoista tahdonvapauden lahjaa, 2) kun toissijaiset häiriötekijät vetävät meitä pois iankaikkisesti tärkeistä asioista ja 3) kun katsomme, että meillä on oikeus kaikkeen, näin heikentäen henkilökohtaista kasvuamme, joka on iankaikkisen päämäärämme kannalta välttämätöntä.
Tämän elämän huolet voittavat meidät, kun tulevaisuudenpelko lamaannuttaa meidät, mikä estää meitä kulkemasta eteenpäin uskossa luottaen Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Hugh W. Nibley, arvostettu opettajani BYU:ssa, puhui maailman huolille antautumisen vaaroista. Häneltä kysyttiin haastattelussa, oliko maailman olosuhteiden ja evankeliumin levittämistä koskevan velvollisuutemme takia suotavaa etsiä tapoja ”sopeutua maailmaan siinä, mitä teemme kirkossa”4.
Hän vastasi: ”Se on ollut kirkon koko tarina, eikö olekin? Meidän on oltava halukkaita uhmaamaan tässä, halukkaita ottamaan riski. Siihen tarvitaan uskoa. – – Sitoutumisemme tulisi olla koetus. Sen kuuluu olla vaikeaa; sen kuuluu tämän maailman sanoin olla epäkäytännöllistä.”5
Tämän evankeliumin kannalta tärkeän asian vahvisti BYU:n kampuksella juuri muutama kuukausi sitten eräs arvostettu katolinen johtaja, Philadelphian arkkipiispa Charles J. Chaput. Puhuessaan ”MAP-kirkon ja katolisten yhteisöjen yhteisistä huolenaiheista”, kuten ”avioliitosta ja perheestä, seksuaalisuutemme luonteesta, ihmiselämän pyhyydestä ja uskonnonvapauden tärkeydestä”, hän sanoi:
”Haluan painottaa uudelleen, kuinka tärkeää on todella elää sen mukaan, mihin uskomme. Sen on oltava etusijalla – ei vain henkilökohtaisessa ja perheemme elämässä vaan myös kirkoissamme, poliittisissa päätöksissämme, liiketoimissamme, köyhien kohtelussamme, toisin sanoen kaikessa, mitä teemme.
Tästä syystä se on tärkeää”, hän jatkoi. ”Oppikaa katolisten kokemuksesta. Me katoliset uskomme, että kutsumuksemme on olla hapate yhteiskunnassa. Mutta on hieman eri asia olla hapate yhteiskunnassa kuin sulautua yhteiskuntaan.”6
Vapahtaja varoitti meitä antamasta tämän maailman huolten tukahduttaa Jumalan sanaa elämässämme. Todellinen haasteemme on säilyttää oikea tärkeysjärjestyksemme – kiinnittää sydämemme Jumalan käskyihin ja Hänen kirkkonsa johtajiin.
Vapahtajan esimerkit voisivat saada meidät ajattelemaan tätä vertausta vertauskuvana maaperistä. Maaperän sopivuus riippuu siitä, miten meidän jokaisen sydän altistuu evankeliumin siemenelle. Alttiudessa hengellisille opetuksille jotkin sydämet ovat paatuneita ja valmistautumattomia, jotkin ovat käyttämättömiä kivisydämiä ja jotkin sydämet on suunnattu maailmallisiin asioihin.
3. Putosi hyvään maahan ja antoi sadon
Vertaus kylväjästä päättyy Vapahtajan kuvaukseen siemenestä, joka ”putosi hyvään maahan ja antoi sadon” määrän vaihdellessa (Matt. 13:8). Miten voimme valmistautua olemaan tuo hyvä maa ja antamaan hyvän sadon?
Jeesus selitti, että ”hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa” (Luuk. 8:15). Meillä on evankeliumin sanan siemen. Jokaisen meistä on asetettava asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja tehtävä se, mikä saa maaperämme hyväksi ja satomme runsaaksi. Meidän on pyrittävä juurtumaan tukevasti ja kääntymään Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin (ks. Kol. 2:6–7). Saavutamme tämän kääntymyksen rukoilemalla, lukemalla pyhiä kirjoituksia, palvelemalla ja nauttimalla säännöllisesti sakramentin, jotta Hänen Henkensä olisi aina kanssamme. Meidän on myös tavoiteltava sitä voimallista sydämenmuutosta (ks. Alma 5:12–14), joka korvaa pahat halut ja itsekkäät huolet Jumalan rakkaudella ja halulla palvella Häntä ja Hänen lapsiaan.
Todistan näiden asioiden totuudesta ja todistan Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta, jonka opetukset osoittavat tien ja jonka sovitus tekee kaiken mahdolliseksi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.