Suuri lunastussuunnitelma

Linda S. Reeves

toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Tiedän, että kun teemme vilpittömän parannuksen synneistämme, ne ovat todellakin poissa – niistä ei jää jälkeäkään!

Muutama kuukausi ennen kuin presidentti Boyd K. Packer kuoli, ylimmillä pappeusjohtajilla ja apujärjestöjen johtohenkilöillä oli kallisarvoinen tilaisuus kuulla hänen puhuvan meille. En ole voinut lakata ajattelemasta sitä, mitä hän sanoi. Hän kertoi, että hän oli tarkastellut koko elämäänsä taaksepäin etsien merkkejä synneistä, joihin hän oli syyllistynyt ja joista hän oli tehnyt vilpittömän parannuksen, mutta hän ei löytänyt niistä jälkeäkään. Rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiosta ja vilpittömän parannuksenteon avulla hänen syntinsä olivat täysin poissa, aivan kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Sitten presidentti Packer kehotti meitä johtohenkilöitä sinä päivänä todistamaan siitä, että tämä on totta meidän jokaisen kohdalla, joka tekee vilpittömän parannuksen.

Tiedän erään miehen, joka oli useita vuosia sitten osallisena siveellisyysrikkomuksiin. Jonkin aikaa tämä mies tunsi olevansa liian häpeissään ja liian huolissaan kohdatakseen vaimonsa ja pappeusjohtajansa. Hän halusi tehdä täydellisen parannuksen mutta itse asiassa hän ilmaisi, että hän oli halukas luopumaan omasta iankaikkisesta pelastuksestaan mieluummin kuin pakottamaan puolisonsa ja lapsensa käymään läpi sitä murhetta, häpeää ja muita seurauksia, joita hänen tunnustuksestaan saattaisi aiheutua.

Kun olemme tehneet syntiä, Saatana yrittää usein vakuuttaa meille, että epäitsekästä on nimenomaan suojella muita siltä järkytykseltä, jonka tieto synneistämme aiheuttaa, kuten että vältämme tunnustamista piispallemme, joka voi siunata elämäämme, koska hänellä yleisenä tuomarina Israelissa on siihen pappeuden avaimet. Totuus on kuitenkin se, että epäitsekästä ja Kristuksen kaltaista on nimenomaan tunnustaa ja tehdä parannus. Tämä on taivaallisen Isän suuri lunastussuunnitelma.

Lopulta tämä hyvä mies teki tunnustuksen uskolliselle vaimolleen ja kirkon johtajilleen ilmaisten syvää katumusta. Vaikka se oli vaikein asia, mitä hän oli koskaan tehnyt, niin huojennuksen, rauhan, kiitollisuuden ja rakkauden tuntemukset Vapahtajaamme kohtaan sekä tieto siitä, että Herra nosti hänen raskasta taakkaansa ja kantoi häntä, synnyttivät sanoin kuvaamatonta iloa huolimatta seurauksista ja hänen tulevaisuudestaan.

Hän oli ollut varma siitä, että hänen vaimonsa ja lapsensa järkyttyisivät – ja niin he järkyttyivätkin. Ja että hän joutuisi kurinpitotoimen kohteeksi ja että hänet vapautettaisiin kirkon tehtävästään – ja niin kävikin. Hän oli varma siitä, että hänen vaimonsa olisi murheen murtama, loukattu ja vihainen – ja niin tämä olikin. Ja hän oli vakuuttunut siitä, että vaimo lähtisi ja ottaisi lapset mukaansa – mutta tämä ei tehnytkään niin.

Toisinaan vakava rikkomus johtaa avioeroon, ja olosuhteista riippuen se voikin olla välttämätöntä. Mutta tämän miehen hämmästykseksi hänen vaimonsa tuki häntä ja omistautui auttamaan häntä kaikin mahdollisin tavoin. Ajan kuluessa vaimo pystyi antamaan hänelle täysin anteeksi. Vaimo oli tuntenut Vapahtajan sovituksen parantavan voiman omalla kohdallaan. Nyt vuosia myöhemmin tämä pariskunta ja heidän kolme lastaan ovat vahvoja ja uskollisia. Mies ja vaimo palvelevat temppelissä, ja heillä on ihana ja rakastava avioliitto. Tämän miehen todistuksen syvyys sekä hänen rakkautensa ja kiitollisuutensa Vapahtajasta näkyvät hyvin selvästi hänen elämässään.

Amulek todisti: ”Minä tahdon, että te tulette ettekä enää paaduta sydäntänne, – – jos te teette parannuksen – –, suuri lunastussuunnitelma toteutuu heti teidän kohdallanne.”¹

Palvellessani mieheni kanssa hänen johtaessaan erästä lähetyskenttää menimme yhtenä aamuna lentoasemalle hakemaan suurta lähetyssaarnaajien ryhmää. Eräs tietty nuori mies kiinnitti huomiomme. Hän vaikutti murheelliselta, taakan painamalta, miltei suunniltaan olevalta. Seurasimme häntä tarkasti sinä iltapäivänä. Iltaan mennessä tämä nuori mies oli tehnyt viivästyneen tunnustuksen, ja hänen johtajansa päättivät, että hänen täytyi palata kotiin. Vaikka olimme hyvin surullisia, että hän oli ollut epärehellinen eikä ollut tehnyt parannusta ennen lähetystyöhönsä tuloa, niin matkalla lentoasemalle kiitimme häntä vilpittömästi ja rakastavasti siitä, että hänellä oli rohkeutta myöntää asia, ja lupasimme pysyä läheisessä yhteydessä häneen.

Tällä hienolla nuorukaisella oli siunauksenaan ihanat vanhemmat, suurenmoiset pappeusjohtajat sekä tukea antava, rakastava seurakunta. Työskenneltyään uutterasti vuoden tehdäkseen täydellisen parannuksen ja päästäkseen täysin osalliseksi Vapahtajan sovituksesta hän pystyi palaamaan lähetyskentällemme. Minun on vaikea kuvailla niitä ilon tunteita, joita tunsimme hakiessamme tämän nuoren miehen lentoasemalta. Hän oli täynnä Henkeä, onnellinen, luottavainen Herran edessä ja halukas täyttämään lähetystyötehtävänsä uskollisesti. Hänestä tuli erinomainen lähetyssaarnaaja, ja myöhemmin miehelläni ja minulla oli etuoikeus osallistua hänen temppelisinetöimiseensä.

Toisaalta tiedän erään toisen lähetyssaarnaajan, joka tietäessään, että eräs tunnustamatta jäänyt synti ajalta ennen hänen lähetystyötään johtaisi varmasti siihen, että hänet lähetettäisiin kotiin ennenaikaisesti, laati oman suunnitelmansa, kuinka hän tekisi erityisen uutterasti työtä lähetystyönsä aikana ja tunnustaisi asian lähetysjohtajalle muutamia päiviä ennen lähetystyönsä päättymistä. Häneltä puuttui Jumalan mielen mukainen murhe, ja hän yritti kiertää sen suunnitelman, jonka rakastava Vapahtajamme on tarjonnut meille jokaiselle.

Lähetystyömme aikana olin mieheni mukana, kun hän meni puhuttelemaan erästä miestä kastetta varten. Kun mieheni piti puhuttelua, odotin ulkopuolella sisarlähetyssaarnaajien kanssa, jotka olivat opettaneet tätä miestä. Kun puhuttelu oli päättynyt, mieheni ilmoitti lähetyssaarnaajille, että mies voisi mennä kasteelle. Tämä hyvä mies itki vuolaasti selittäessään, että hän oli ollut varma siitä, että vakavat synnit, joihin hän oli syyllistynyt elämässään, olisivat esteenä niin ettei hän voisi mennä kasteelle. Olen harvoin nähnyt pimeydestä valoon tulevan henkilön kokevan niin suurta iloa ja onnea kuin näin sinä päivänä.

Vanhin D. Todd Christofferson on todistanut:

”Uskon avulla armolliseen [Lunastajaamme] ja Hänen voimaansa mahdollinen epätoivo muuttuu toivoksi. Ihminen kokee todellisen sydämenmuutoksen ja halujen muutoksen, ja kerran houkuttelevalta tuntuneesta synnistä tulee yhä kammottavampi. – –

Olipa parannuksenteko kuinka tuskallista tahansa, tuska hukkuu anteeksisaamisen iloon.”²

Nämä kokemukset muistuttavat minua Mormonin kirjan Enosista, joka huusi Herran puoleen ”voimallisessa rukouksessa” ja sitten kuuli äänen sanovan: ”Enos, sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi. – –

Ja minä, Enos, tiesin, ettei Jumala voinut valehdella; sen vuoksi syyllisyyteni oli pyyhitty pois.

Ja minä sanoin: Herra, kuinka se on tapahtunut?

Ja hän sanoi minulle: Uskosi tähden Kristukseen. – – Mene siis, uskosi on tehnyt sinut puhtaaksi.”³

Valmistaessani tätä puhetta halusin saada selville, kuinka lastenlapsemme ymmärtävät parannuksen ja mitä he ajattelevat Vapahtajasta, ja niinpä pyysin lapsiamme esittämään heille seuraavat kysymykset. Lastenlastemme vastaukset koskettivat minua.

Mitä parannus on? ”Kun lyö toista, voi sanoa ’anteeksi’ ja auttaa hänet ylös.”

Miltä sinusta tuntuu, kun teet parannuksen? ”Voin tuntea Hänet. Voin tuntea Hänen lämpönsä, ja huono tunne menee pois.”

Mitä ajattelet Jeesuksesta ja taivaallisesta Isästä, kun teet parannuksen? ”Ajattelen, että Jeesuksesta tuntuu, että Hänen kannatti tehdä sovitus, ja Hän on onnellinen, kun voimme elää jälleen Hänen luonaan.”

Miksi Jeesus ja taivaallinen Isä haluavat minun tekevän parannusta? Teini-ikäisen lapsenlapseni sanoin: ”Koska He rakastavat minua! Minun täytyy tehdä parannusta, jotta voin edistyä ja tulla Heidän kaltaisekseen. Haluan myös, että Henki on kanssani, joten minun täytyy tehdä parannusta päivittäin, jotta minulla voi olla Hänen ihmeellinen kumppanuutensa. En pysty koskaan kiittämään Heitä tarpeeksi.”

Kun nelivuotias Brynlee kuuli nämä kysymykset, hän sanoi: ”En tiedä, isi. Opeta sinä minulle.”

Eräässä aiemmassa yleiskonferenssissa vanhin Jeffrey R. Holland julisti: ”Riippumatta siitä, kuinka myöhässä luulette olevanne, kuinka monia tilaisuuksia luulette menettäneenne, kuinka monia virheitä tunnette tehneenne tai – – kuinka kauas kodista ja perheestä ja Jumalasta tunnette matkanneenne, minä todistan, että te ette ole matkanneet jumalallisen rakkauden ulottumattomiin. Teidän ei ole mahdollista vajota niin alas, etteikö Kristuksen sovituksen ääretön valo loistaisi sinne.”⁴

Voi, kuinka haluankaan, että jokainen lapseni, lastenlapseni ja jokainen teistä – veljeni ja sisareni – tuntee iloa ja läheisyyttä taivaalliseen Isään ja Vapahtajaamme, kun teemme päivittäin parannusta synneistämme ja heikkouksistamme. Taivaallisen Isän jokainen vastuullinen lapsi tarvitsee parannusta. Miettikää, mistä synneistä meidän pitää tehdä parannus. Mikä pidättelee meitä? Millä tavoin meidän tulee kehittyä?

Tiedän, kuten presidentti Packer koki ja todisti, että kun teemme vilpittömän parannuksen synneistämme, ne ovat todellakin poissa – niistä ei jää jälkeäkään! Olen henkilökohtaisesti tuntenut sitä rakkautta, sitä iloa, sitä huojennusta ja sitä luottamusta Herran edessä, kun olen tehnyt vilpittömän parannuksen.

Minulle suurimpia ihmeitä elämässä eivät ole Kaislameren jakaminen, vuorten siirtäminen tai edes ruumiin parantaminen. Suurin ihme tapahtuu, kun me lähestymme nöyrästi taivaallista Isäämme rukouksessa, anomme hartaasti anteeksiantoa, ja sitten meidät puhdistetaan niistä synneistä Vapahtajamme sovitusuhrin ansiosta. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.